Mitähän tekis?

Oli kuin lukisi omia ajatuksiaan. Me ollaan nyt seurusteltu noin 2,5. Riitaa syntyy ihan tyhmistä asioista, tuntuu ettei kumpikaan osaa enää katsoa maailmaa toisen silmin. Miettiä miltä toisesta tuntuu. Liian kiinni omissa mielipiteissä ja tavoissa. Muutettiin neljä kuukautta sitten isoon yhteiseen asuntoon pienestä yksiöstä joka oli periaatteesa mun asunto. Muutto tuntui hyvältä ja oikealta ratkaisulta, mutta nyt en ole asiasta enään niin varma. Riidat syntyy yleensä kotiin ja sen siisteyteen liittyvistä asioista ja puolisoni myöhäisisä kotiintuloajoista. Näin iltoina istun usein yksin kotona ja haudon kiukkuani. Hän sattuu olemaan yksityisyrittäjä ja töitä on paljon ja tietysti ne pitää itse tehdä. Mielestäni olen ymmärtäväinen häntä kohtaan, mutta kyllähän se raja tulee jossain vastaan, kun tuntuu että vaikka illat vietetään yhdessä, puhuu hän puhelimessa suuren osan ajasta. Joskus myös mietin sitä että jos hän olisi joskus asunut ihan yksin, omassa asunnossa ja hoitanut kodin ihan itse ymmärtäisi hän ehkä paremmin miten paljon aikaa siihen kuluu ja ne asiat täytyy tehdä. En tiedä...
Toisaalta en ole ikinä tuntenut olevani yhtä tärkeä jollekkin ja rakastettu. Ne hetket jolloin emme riitele ovat ihania, nautimme toisistamme ja nauramme tyhmille jutuillemme. Silloin mietin että eihän elämä ikinä ole helppoa ja ihanaa. Jos suhteessa ei olisi riitoja oli se kovin kummallista. Silloin joko toinen ei uskaltaisi sanoa omia mielipiteitään tai suhde ei olisi vaan aito. Tietysti tämän jutun onnistuminen ei ole ainoastaan minusta kiinni. Joskus pelkään että hän lopulta kyllästyy kiukutteluuni ja löytää jonkun toisen, helpomman ihmisen jonka kanssa elää.Itse ne pysty edes kuvittelemaan eläväni jonkun toisen ihmisen kanssa saati rakastaa jotain toista. Nyt kun hän on työmatkalla, olen miettinyt asioita paljon ja omassa rauhassa käynyt asioita läpi. Tuntuu että minun täytyisi vähän rauhoittua asioiden kanssa ja ottaa muutenkin rennommin. Joskus huomaan ottavani pikkujutut liian
vakavasti ja stressaan turhista asioista. Ja siitä olen varma että kun itselläni on huono omatunto esimerkiksi siitä etten ole pitkään aikaan käynyt salilla tai liikkunut muuten, puran sen kiukkuna kultaani kohtaan.

Ehkä sinunkin täytyisi miettiä vähän niitä syitä mistä suutut miehellesi ja onko ne todella riidan arvoisia asioita. Voisiko sitä ehkä yrittää itse laskea kymmeneen ennekuin alkaa huutaa toiselle. Ja minkä takia olet hänen kanssaan, mihin ihastuit hänessä kun tapasitte, löydätkö vielä sen saman ihmisen hänestä, keneen rakastuit.
Älä vahingoita itseäsi kuitenkaan, ei se ole sinun vikasi jos se ei vaan onnistu. Kuulosti pahalta mitä kerroit tekeväsi itsellesi, etkö voisi puhua miehesi kanssa asioista, jos sinusta tuntuu noin pahalta. Olet kuitenkin itse varmasti hieno ihminen ihana persoona kaikella tavalla, joten älä tuhoa itseäsi tuolla tavalla. Toivon sinulle paljon jaksamista ja onnea suhteesi korjaamiseen.

Minkähän ikäinen olet? Vaikutat todella nuorelta. Jos suhteenne on tuollaista jo tässä vaiheessa, niin miten luulette selviävänne loppuelämänne. Kadun itse valtavasti, että tuhlasin itse lukioaikana ja vähän sen jälkeenkin kolme vuotta suhteeseen, joka *itutti tämän tästä. Sen ajan olisin voinut käyttää moneen hyödyllisempään asiaan.

.. kumpi sinua oikeasti ahdistaa., ero miehestä vai uusi alku?

minä olin ennen vanhassa suhteessani kauan kiinni sen takia, että en yksinkertisesti osannut ajatella olevani yksin. sitten kun vihdoin erosimme, tajusin että en minä ollut pelännyt menettäväni sitä ihmistä, päinvastoin olin helpottunut ja onnellinen.

Mietihän nyt tarkkaan, mitä elämältäsi haluat, ja mitä oikeastaan kammoksut? Voin kertoa että huonossa suhteessa roikkuminen vain lyhentää sitä aikaa elämstäsi, jolloin voisit olla tosi onnellinenkin!

"parempi olla yksin, kuin yksin kahdestaan"