Mitä onni on?
Eli puhutaanpa onnesta ja onnellisuudesta.
Ja liittyvätkö onni ja onnellisuus toisiinsa, ja jos, niin millä tavalla.
Itse olen havainnut, että näillä on omassa elämässäni erikoinen suhde... Yleensä aina on ollut jompaa kumpaa, muttei toista.
Joten kerron ensin hieman itsestäni:
Alle kouluikäisenä olin viimeeksi onnellinen (ihan kokopäivätoimisesti), mutta ei minulla onnea ollut. Olin maaseudulta, jossa ei muita lapsia ollut, joten sain aina leikkiä yksin. Mutta en tiennytkään parempaa. Ja leikkikaluista ei ollut koskaan puute, siinä mielessä olin onnekas.(?) Ala-asteella onni ja onnellisuus vaihtuivat, tai oikeastaan molemmat hävisivät joksikin aikaa. Jo ensimmäisen luokan koulukuvassa minulla on niin hurja ilme, että jälkeenpäin kauhistuttaa. Tuolloinko se jo alkoi? Se että ajattelen (ehkä liian) negatiivisesti.
Kaikilla muilla oli ystäviä, mutta minulla ei. Myöhemmin tuli tytöt kuvaan, ja muilla oli tyttöystävä, mutta ei minulla. Jos tätä jatkaa, niin voisin olla onnellinen vasta sitten kun muilla on oma hautakivi, mutta minulla ei. :P
Nyt tämän "siirtymäajan" jälkeen olen saanut sanoa hyvästit onnellisuudelle. Mutta minulla on ollut ihan uskomattoman hyvä onni (korvikkeena?).
Mutta onni ei tuo onnellisuutta. Muutama esimerkki. Ehkä eniten olen ollut onnellinen kun sain uudet silmälasit, vanhat olivat liian isot, tehottomat, rikkinäiset, rumat jne... Mutta ei tuo onnikaan kestänyt kuin muutaman päivän. Ja toinen kerta oli kun sain tämän tietokoneen (oli jo yli 10v odotettu) puhtaasti oman aivotyön ja riskinottokyvyn tuloksena. Mutta taas onni kesti vain lyhyen hetken, oikeastaan vain sen päivän, kun varmistui, että saan koneen. Samoin kun olen voittanut veikkauksessa, tai kun voitin itselleni uuden puhelimen vain murto-osalle oikeasta hinnasta. Onnea riittää roppakaupalla, mutta ei hitustakaan onnellisuutta. Oikeastaan eihän siinä ole mitään iloa juhlia yksin. ehkä siksi ajattelen asiaa vain taloudelliselta kannalta. Olisihan se mukavaa, jos onnistumisia saisi juhlia jonkun ihanan ihmisen kanssa. Menee kaikki ilo voitoista. Jos kertoisin mitä kaikkea minulle on tapahtunut tänä vuonna, niin harva sitä uskoisi. Voisi verrata siihen, että olisin löytänyt kymmenen neulaa heinäkasasta sokkona. Mutta naista en silti löydä vaikka kuinka yritän.
Miten te muut sinkut löydätte elämään sen ripauksen onnellisuutta? Joka auttaa selviämään eteenpäin (varsinkin näin syksyisin).
Ja minkänlainen suhde teillä on onnella ja onnellisuudella?
Näihin kahteen asiaan toivoisin kommentteja.
Eli puhutaanpa onnesta ja onnellisuudesta.
Ja liittyvätkö onni ja onnellisuus toisiinsa, ja jos, niin millä tavalla.
Itse olen havainnut, että näillä on omassa elämässäni erikoinen suhde... Yleensä aina on ollut jompaa kumpaa, muttei toista.
Joten kerron ensin hieman itsestäni:
Alle kouluikäisenä olin viimeeksi onnellinen (ihan kokopäivätoimisesti), mutta ei minulla onnea ollut. Olin maaseudulta, jossa ei muita lapsia ollut, joten sain aina leikkiä yksin. Mutta en tiennytkään parempaa. Ja leikkikaluista ei ollut koskaan puute, siinä mielessä olin onnekas.(?) Ala-asteella onni ja onnellisuus vaihtuivat, tai oikeastaan molemmat hävisivät joksikin aikaa. Jo ensimmäisen luokan koulukuvassa minulla on niin hurja ilme, että jälkeenpäin kauhistuttaa. Tuolloinko se jo alkoi? Se että ajattelen (ehkä liian) negatiivisesti.
Kaikilla muilla oli ystäviä, mutta minulla ei. Myöhemmin tuli tytöt kuvaan, ja muilla oli tyttöystävä, mutta ei minulla. Jos tätä jatkaa, niin voisin olla onnellinen vasta sitten kun muilla on oma hautakivi, mutta minulla ei. :P
Nyt tämän "siirtymäajan" jälkeen olen saanut sanoa hyvästit onnellisuudelle. Mutta minulla on ollut ihan uskomattoman hyvä onni (korvikkeena?).
Mutta onni ei tuo onnellisuutta. Muutama esimerkki. Ehkä eniten olen ollut onnellinen kun sain uudet silmälasit, vanhat olivat liian isot, tehottomat, rikkinäiset, rumat jne... Mutta ei tuo onnikaan kestänyt kuin muutaman päivän. Ja toinen kerta oli kun sain tämän tietokoneen (oli jo yli 10v odotettu) puhtaasti oman aivotyön ja riskinottokyvyn tuloksena. Mutta taas onni kesti vain lyhyen hetken, oikeastaan vain sen päivän, kun varmistui, että saan koneen. Samoin kun olen voittanut veikkauksessa, tai kun voitin itselleni uuden puhelimen vain murto-osalle oikeasta hinnasta. Onnea riittää roppakaupalla, mutta ei hitustakaan onnellisuutta. Oikeastaan eihän siinä ole mitään iloa juhlia yksin. ehkä siksi ajattelen asiaa vain taloudelliselta kannalta. Olisihan se mukavaa, jos onnistumisia saisi juhlia jonkun ihanan ihmisen kanssa. Menee kaikki ilo voitoista. Jos kertoisin mitä kaikkea minulle on tapahtunut tänä vuonna, niin harva sitä uskoisi. Voisi verrata siihen, että olisin löytänyt kymmenen neulaa heinäkasasta sokkona. Mutta naista en silti löydä vaikka kuinka yritän.
Miten te muut sinkut löydätte elämään sen ripauksen onnellisuutta? Joka auttaa selviämään eteenpäin (varsinkin näin syksyisin).
Ja minkänlainen suhde teillä on onnella ja onnellisuudella?
Näihin kahteen asiaan toivoisin kommentteja.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mä löytän oman onnellisuuteni lukemalla näitä viestejä.
Sehän on mukavaa.
Minä en vastaavaa onnellisuutta ole löytänyt. Kirjoittaminen hieman helpottaa, kun saa olla jonkinlaisessa yhteydessä ulkomaailmaan, mutta ei se minua onnelliseksi tee.
ite oon sinkku ollu oikeestaan aina.. ja nyt on ruvennu vituttaan kun ei vaan millään löydy sellasta sopivaa naista.. ja se masentaa.
onnen ja onnellisuuden suhde mulla on tällä hetkellä sellanen että onnellisuutta ei oo mutta onnea siis tuuria on kyllä .. kaikkia ihmeellisiä pikkujuttuja, voittaa veikkauksessa, ja esimerkiksi kun vien auton parkkiin niin parkki-raha olikin jo maksettu. ai niin.. täytyykin tarkastaa jos voitin lotossa taas.
Se onkin juuri ihmeellistä, että aina jos tuuria on, se on juuri raha-asioissa. Sellaista tuuria ei koskaan ole, että vahingossa törmäisi mukavaan tyttöön. :(
Mulla on aina ihan kumma tuuri, kerrankin oli tilipäivä perjantaina, ja rahat oli totaalisen loppu jo tiistaina. No tarkistin siinä vaiheessa loton ja siinä olikin 4 oikein, joten se riitti mukavasti sen pari päivää.
Elämän pienistä iloista pitäisi osata nauttia, mutta se on hemmetin hankalaa yksin.
Tästä aiheesta olen kirjoittanut enemmän aiemmin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=500000000000006&posting=20500000000156609
vähän vaikea ymmärtää mitä meinasit kun sanoit että kivoja naisia ei löydy.mistä mahdat ettiä,armeijastako,vai oottatko vaan et joku törmää suhun.kahvilat,baarit,klubit yms. ovat pullollaan naisia.mikä estää lähestymästä??
Jos ei juo, ei ole paljon asiaa baareihin. Ei siellä selvänä viihdy, ku muut örveltää. Ja kun vielä en polta, niin se karkottaa naiset lopullisesti.
Vähän kauempana ne tulee jutteleen itse.
Eikä edes hauku vaan juttelevat ystävällisyyttään.
Kirjoittaja voi myös asua jossakin pienellä paikkakunnalla esim. pohjoisessa ja siellä ei baareissa istu kuin miehiä. Naistentansseissakin on kuin menisi homobaariin kun tiskit on täynnä ukkoja.
Ennen olin onnellinen, ajattelin että olen vielä onnellisempi jos otan naisen ja menen vaikka naimisiin.
Sitten huomasin että en tältä naiselta mitään saanutkaan...päinvastoin, minut imettiin tyhjiin, mitään ei tullut takaisin...ei seksi eikä pillu tee yksistään onnelliseksi...ja sen eteen kuitenkin pitää luopua monista omista jutuista jotka tekisi onnelliseksi.
Nyt olen onnellinen että olen vapaa ja saan tehdä kaikkea kivaa josta tulen onnelliseksi.
Nämä syksyt ja talven pimeä aika on vaikea...kaipaa toista ihmistä lähelleen...mutta auttaisiko se kuitenkaan, mistä löytyisi se oikea?
Naisia kyllä on...mutta ei kannata ottaa ensimmäistä joka on sinusta kiinnostunut.
Jos et juopottele niin opettele tanssimaan ja käy lavoilla tai hanki harrastus jossa liikkuu naisia...en ole itse mikään sosiaalinen tyyppi mutta naisen kyllä saan melkein koska vaan...mutta enää ei niin huvita alkaan kenenkään kanssa kun vaan katselee sitä oikeaa...
Annan yhden neuvon sulle...sun on pakko liikkua, käydä ulkona...ja vaikket ryyppää niin ota pari lasillista ei enempää ja mene raflaan...on yksinäisiä tyttöjä ihan niin kuin poikiakin!
Ehkäpä sinkun on löydettävä onnellisuutensa vielä pienemmistä asioista kuin muiden.
Minä löydän sen tekemällä asioista, joista minulle tulee hyvä olo tai hyvä mieli. Viimeksi olin oikein onnellinen kun kauniina aurinkoisena vapaapäivänä kävelin meren rantaan ja istuin kaikessa rauhassa katsomaan maisemaa ja juomaan kaakaota. Joku tietty biisi voi saada minut onnelliseksi. Samoin olotila perjantaina saunan jälkeen, kun tietää että voi kaksi päivää tehdä juuri sitä mitä itse haluaa (tai olla tekemättä yhtään mitään). Olen onnellinen myös, kun olen yhdessä ystävieni kanssa.
Oikein hyvässä parisuhteessa on onnellinen oikeastaan koko ajan ja arjen pikku vastoikäymiset eivät kosketa ollenkaan samalla tavalla kuin sinkkua. Silloin onnellisuus tulee siitä, että se rakas ihminen on yleensä olemassa, eikä onnellisuutta tarvitse erikseen hakea. Mutta voi sitä sinkkunakin löytää.
Toi kaakao, musiikki ja pe sauna kolahtivat! Ne tekevät minutkin onnelliseksi! Niin, no lauantai-ilta ja hyvä asento sohvalla joku kiva tyttö (mieluiten oma tyttöystävä ) kainalossa, juomana lasi viiniä ja ei kiire mihinkään. = Onnellinen!!
Hmm...onni/onnellisuus...ehkäpä mielen ja kehon tasapainoa.Onnistumisen kokemuksia ja oppimisen iloa.
Ehjää yhteyttä itseensä ja ympäröivään maailmaan...ihmisiin, eläimiin ja luontoon.
Jakamista, jaksamista, antamista, auttamista ja saamista.
Uuden luomista ja vanhan ymmärtämistä uudella tavalla.
Siniset hetket, kirje tuntemattomalta, uusi ystävä, pitkät päiväunet ja tuoreen pullan tuoksu...
Onni...onnellisuus ja ilo pitää ensin oppia ja löytää itsestään...vasta sen jälkeen ne voivat
yhtyä toisen...onnen tunteisiin...
Niin.Itse uskon,että ihminen,joka ei ole löytänyt sitä omaa onneaan(tyytyväisyyttä itseensä ja ehkä elämäänsäkin)ei pysty jakamaan
onnea ainkaan samalla tavalla jonkun toisen kanssa.Eihän ihmisen onnellisuus voi kokonaan riippua toisesta ihmisestä,vaan hyvä suhde vain
tukee sitä yksilöllistä elämäntilannetta,joka
johtaa onnellisuuteen.
Mielenkiintoinen kysymys,että miten onni ja onnellisuus eroaa...Riippuu varmaan siitä,että miten kukin henk.kohtaisesti mieltää ko.termit?
Omasta mielestäni onni on hyvää säkää,tai jokin yllättävä voitto tms.Onnellisuus taas on sielullinen olotila.Mutta voiko ihminen olla onnellinen esim."vähän" tai "jonkun verran" vai onko se totaalinen on/off-tila,eli sitä on joko onnellinen tai sitten ei ole.Mielestäni se ei ole niin mustavalkoista,voi olla onnellinen,vaikka joillain elämän alueilla olisikin parantamisen varaa.Itse tunnen olevani onnellinen,ja siihen liittyy moni asia.Suhde on yksi niistä,muttei
ainoa.Muita ovat esimerkiksi se,että opiskelen sitä alaa,mitä haluankin,minulla on monia ihmisiä,joista välitän ja jotka välittävät minusta,ja teen silloin tällöin kun on aikaa vapaaehtoistyötä,jossa voi konkreettisesti auttaa toisia,ihmisiä...joiden elämästä on sillä hetkellä onnellisuus kaukana.
Kysyit voiko sinkku olla onnellinen.. Kysympä sinulta miksi ei voisi olla?? Ei onnellisuus ole siitä kiinni onko kainalossa rakas vai onko yksin. Tietysti se elääkö yksin vai saako osakseen rakkautta siltä jota rakastaa tekee onnelliseksi... Tiedän kyllä, että oman rakkaan puuttuminen voi tietysti saada olon tuntemaan onnettomaksi. Tosin parisuhteessakin voi olla onneton...
Itse olen onnellinen vaikka sinkku...tosin olisin onnellisempi jos olisi oma rakas vieressä. Onnelliseksi on saattanut tehdä ihana ilta ystävien kanssa, rauhallinen hetki luonnossa tai vaikka hetki jolloin joku on saanut minut hetkeksi unohtamaan mahdolliset suruni tai murheeni...
Onnelliseksi minut saa myös ihana työpaikka ja työkaverit, hyvät ystävät ja oma perhe.
Vielä lopuksi... Mistä johtuu moinen kuvitelma: savuton mies ei kelpaa???
Otsikko hieman hämäsi. En tarkoittanut etteikö sinkku voisi olla onnellinen. (otsikko oli vain houkutus) Tarkoitus oli kysyä muilta sinkuilta neuvoa, kuinka löytää onnellisuus, vaikka onkin yksin. Ja hyvin on porukka osannut vastata. Eritoten mieleen jäi Veeran kaakaon juominen meren rannalla ja Ponnarin tuoreen pullan tuoksu. =) Saispa maistaa vähän :P
Ja vielä tästä savuttomuudesta. Nykyään tytöt ovat alkaneet polttaa enemmän. Tästä hyvänä esimerkkinä: Kun olin opiskelemassa ravintola-alalla, niin luokan 12:sta tytöstä ainakin 10 poltti. (myönnettäköön, että myös pojat polttivat) Kyllä se on niin, että ravintoloissakin se savuton puoli on yleensä tyhjempi. Voi olla, että savuton kelpaa... mutta se vain hankaloittaa tuttavuuden tekemistä. Itseäni ei haittaa (ainakaan kamalasti), jos nainen polttaa. Itsekin kokeilin jo yli kymmenen vuotta sitten, ja totesin ettei siinä ole mitään hauskaa.
Sitten vielä juomisesta. Täysin raitishan en ole (voin kyllä olla). Eli Caaleppi:n ehdotus mennä ottamaan ravintolaan muutama tuoppi, on ihan hyvä, ja kokeiltukin on. Oluen mausta en vain pidä ja jos juon kovempia aineita, niin näin harvoin juovana, ne tehoavat liiankin hyvin. Ja viina tekee minusta vain entistä "epärohkean" naisten suhteen, joten... Ja rahaakin vain menee, eli enpä ole enää aikoihin käynyt missään baarissa tuopilla.
Sinkkuna on aina kivempaa voi paneskella ja lähteä kotiin ja huomenna toinen jos on saumaa!!Ei stressiä..Ajattele kun oisit ämmän kans joka koko ajan naputtaaa ja valittaa joka oli juuri se tyttö/nainen kenen kanssa halusit n.2viikkoa sitten jakaa kaiken ja elää elämääsi loppuun asti!!!??EI KIITOS!Pimpstoosaa vaan niin paljon kun irtoo vaan...!!75vuotiaana kerkii seurustelemaaan vanhusten talossa ja ei niin väliä jos joku valittaa kun kulli on kuollut ja kuulo ei enää pelaaa..;)
...ajattele ihan tuolla tavoin.
Itse ottaisin mieluummin tuollaisen naputtavan ja valittavan ämmän vaikka puoleksi vuodeksi ja ilman seksiä, kuin jonkun yhdenyön jutun, jota en näkisi enää toista kertaa. Naisen puute minulla on, ei pillun puute. Vaikka en olekaan koskaan saanut sitä. No, voiko sellaista kaivata, mitä ei ole aiemmin saanut? Itselläni on kuitenkin aivan liian paljon tietämystä kokemukseen nähden. Parempi kun ei tietäisi seksiä olevan olemassakaan... Kyllä minun päivän piristää nuori nainen, jo läsnäolollaan. Ja minusta on mukava kuunnella naisten puhetta (Siis oikeastan ääntä, ei puhetta), puhuivat he ihan mitä vaan.
itseäni eivät kiinosta yhden illan suhteet sitten ollenkaan. jos tapaan jonkun kivan naisen niin haluan olla hänen kanssaan pidempään kuin yhden yön.. en missään nimessä menisi sänkyyn sellaisen naisen kanssa jonka haluaisin unohtaa seuraavana päivänä. ja tosta naisten vaihtamisesta, "joka ilta eri nainen" on mun mielestä todella typerä periaate. ite ottaisin yhden TODELLA hyvän ja ei sitten tarttis muita naisia katsella ollenkaan.
Useinmiten minä en ajattele sinkkuna oloa. Opiskelu ja siinä välillä työn teko ja harrastukset täyttää viikot aika hyvin. Mutta viikonloput on pahoja varsinki sellaset jolloin ei satu oleen mitään ihmeempää kiireellistä tekemistä ja kun sattuu jäämään yksin opiskelupaikkakunnalla kaikkien (sinkku)kamujen lähtiessä jonnekin.Kyllä mä sit aika hyvin pystyn saamaan itteni ajatteleen jotain muuta tai yritän keksiä jotain. Oon miettinyt, että mitäs sitte kun valmistuu ja elämä ei ehkä olekaan niin kiireistä ja ehtii miettiin asioita ja tajuaakin,että mä oon kärttynen vanha piika. Mutta on mulla koko ajan kaikenlaisia suunnitelmia esim. ulkomaat ja teenkin kaikkea kivaa. Kyllä mä haaveilen,että mulla olis joku sellanen ihminen vierellä joka tosiaan välittäis. On mulla ollut joskus sellasia jotain juttuja, mutta ei sit oo tuntunut oikeelta eikä ne oo mennyt kovinkaan pitkälle. en oo kyllä koskaan varsinaisesti seurustellut. Mun ongelma on kai se, että oon armottoman ujo, mut toisaalta mä nyhjötän mieluummin kotona hyvän kirjan kans kuin vaan jonkun junttiöykkärin kainalossa. En mä osaa alkaa esittään mitään.Toisaalta se läheisyyden kaipuu. en mä kaipaa mitään seksiä, (ehkä senkin takia että oon neitsyt)olis vaan mukava että joku rutistais.Sitä on kuitenki vaan porskutettava eteenpäin, ei auta jäädä märehtiin!Onni on löydettävä jostakin muuten ei elämässä ole hohtoa.
Mulla on elämä edennyt aikalailla samaan tyyliin. En missään nimessä koe enään nykyään olevani onnellinen oikeastaan koskaan. Yritän mielettömästi jokaikinen päivä ajatella että kaikki naiset on pelkkää paskaa, en tarvitse niitä mihinkään. Tämä on ainut keino yrittää jaksaa elää, kun ikinä ei ole edes hipaissut naista, seurustelusta puhumattakaan.
Joskus nuorempana alemman asteen kouluissa olisi ollut muutamaan kertaan tilaisuus seurustelua kokeilla. Sen jälkeen elämä meni niin, etten tavannut muutamaan vuoteen lainkaan ikäisiäni. Nykyään koulut taas jatkuu siinä muodossa, että olen tekemisissä ikäisteni kanssa. Ongelma on, ettei sitä uskalla edes silmäpeliä pelata naisten kanssa, koska ei usko että kuitenkaan on mahdollisuuksia yhteenkään myös itseään miellyttävään naiseen. Olen varmasti aika välinpitämättömän ja ehkä ajottain töykeänkin oloinen naisia kohtaan aina, kun se on mahdollista (ts. ei haittaa työtä/opiskelua). Näen asian niin, että koska en usko ikinä saavani sitä mitä kipeimmin kaipaan, niin haistakoot paska, en varmasti ainakaan ole yhtään sen enempää tekemisissä mitä on pakko ja silloinkin vain minimitasolla.
Itsetuntoni/asenneongelmani on ajanut minut siihen tilanteeseen, että jonkun naisen pitäisi ihan suoraan tulla tekemään tuttavuutta että mitään kontaktia voisi koskaan syntyä. Koulussa ei kuitenkaan tuollaista taideta pahemmin harrastaa, ymmärrettävistä syistä. Baareissa yms. en taas ole koskaan käynyt, enkä kyllä aio ikinä käydäkään, alkoholi/säälittävän pinnallinen biletysmeno ei kiinnosta.
Itse en ole koskaan yrittänyt naista lähestyä, koska itsetunto ei siihen riitä. Näen yksinkertaisesti asian niin, että kaikki vähänkään siedettävän näköiset/oloiset nuoret naiset haluavat vain ja ainoastaan täydellisen adoniksen, kaikki muu on korkeintaan hyväksyttävää hetkellisesti, paremman puutteessa. Naisilla on myös valinnanvaraa lähes rajattomasti, komeita ja erinomaisen itsetunnon omaavia miehiä löytyy varmasti riittävästi.
Tätä nyt voisi jatkaa vaikka 100 sivua, pointti kuitenkin on seuraava. Yksin on todella ankeaa elää, mieskin kaipaa nimenomaan naisen läsnäoloa, läheisyyttä, puhetta, ihan perusasioita. Sitä yrittää uskotella itselleen, että tilanne muuttuu. Mutta miksi se muuttuisi? Ei kukaan tule hihasta nykäsemään, kyllä itse pitäisi jotain tehdä. Kaikki samassa tilanteessa olevat kuitenkin tietävät, ettei se noin vaan onnistu. Eipä tunnu kovin järkevältä elää päivästä toiseen samaa harmaata paskaa ilman todellista onnellisuutta.