Anteeksi anto...

Onko täällä ketään sellaista, joka on eronnut kun ei antanut toiselle anteeksi? Olipa syynä pettäminen tai muu syy? Jostain syystä et siihen pystynyt. Kerro, oletko myöhemmin katunut päätöstäsi lähteä suhteesta?
1484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minä en antanut ex:lle anteeksi pettämistä enkä sallinut hänen käyttää minua taloudellisesti hyväkseen. ex lähti tämän takia toiseen kaupunkiin, jonka jälkeen vielä pyysi mahdollisuutta tulla takaisin. En antanut tuota mahdollisuutta. Viimeksi vuonna 2005 tammikuussa hän halusi aloittaa taas jälleen alusta kanssani. En suostunut, koska vaistoni varoitti niin voimakkaasti. Sanoin hänelle etten luota häneen.

Olenko katunut päätöstäni? Eiliseen asti olen miettinyt teinkö oikein. Eilinen kuitenkin muutti tilannetta. Vahvan epäilyn takia soitin käräjäoikeuteen, ja kysin onko ex.llä riitajuttuja tms. meneillään. ain tietää, että vuonna 2005 tammikuussa hänelle lankesi 2600euron velka maksettavaksi, eikä ole sitä pystynyt maksamaan. nyt 1,5, vuoden jälkeen tajusin, että tuo ex.n takaisin tulo olikin vaan sitä, että
hän olisi tarvinnut minulta rahaa velkojensa maksuun.

Oloa helpotti suunnattomasti. Minun vaistoni oli ollut oikeassa. Joskus on oltava järkevä eikä pidä luottaa toiseen sokeasti. Minä olen tässä tapauksessa antanut ex:lleni anteeksi, koska nyt minä säälin häntä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peter S kirjoitti:

Onko täällä ketään sellaista, joka on eronnut kun ei antanut toiselle anteeksi? Olipa syynä pettäminen tai muu syy? Jostain syystä et siihen pystynyt. Kerro, oletko myöhemmin katunut päätöstäsi lähteä suhteesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu