Ikäerosta on usein ollut puhetta ja kerron siitä oman tarinani.
3 vuotta sitten tapasin kivan tytön, ihastuttiin ja rakastuttiin, hän oli 18 ja itse 28, ikäero ei haitannut ja elämä oli niin ihanaa.
Viime keväänä täytin 30 ja aloin miettimään mitä elämältäni halusin ja tiesin haluavani vaimon ja lapset, mitä nyt yleensäkin mies haluaa. Tästä keskusteltiin ja tyttöystäväni oli samaa mieltä, mutta hän halusi odottaa, kunnes opinnot ovat ohi ja työpaikka saatu. Eli n. 30 vuoden iässä. Ihan ymmärrettävää. Hän pääsi yliopistoon opiskelemaan ja hän piti juhlimisesta, joskus menin mukaan, mutta useimmiten en, se ei vaan enää ollut minun juttuni. Itse olisin vain viihtynyt kotona, mutta annoin hänen kuitenkin mennä ja ihan oikeasti tunsin itseni ajoittain "kävyksi" hänen ystäviensä joukossa.
Asioista keskusteltiin ja niitä punnittiin, mutta viime helmikuussa tein raskaan päätöksen, suhteen on päätyttävä, vaikka rakastetaan, niin en halua sitoa tyttöäni ja estää häntä elämästä ikäiselleen sopivalla tavalla. Oli aika päästää irti, se ei ollut helppoa, mutta pakko tehdä. Säilytimme jonkinlaisen ystävyyden tai kaveruuden eli ei mitään riitaa tullut ja olimme muutamaan kertaan vielä yhdeydessä eron jälkeenkin.
Eilen näin hänet ja hänen uuden poikaystävänsä, joka oli suunnilleen samanikäinen, alkushokista toivuttuani olin vain iloinen exäni puolesta, nyt hänellä on se mitä hänelle halusin. Hän saa viettää nuoruutensa ilman minunlaistani "taakkaa" ja tehdä omat ratkaisunsa tulevaisuuden suhteen ilman, että olisi tuntenut olonsa painostetuksi.
Tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja olen reilun kuukauden verran tapaillut naista, joka on vuoden itseäni nuorempi ja valmiin oloinen kaikkeen siihen mihin itsekin olen, ei nyt tietenkään heti, mutta ajan kanssa. Näen tässä hyvän mahdollisuuden onnelliselle tulevaisuudelle, tasavertaisen kumppanin kanssa, johon ihastuin syvästi suoraa päätä.
Joillain toimii ikäerosta huolimatta suhde, mutta meillä ei niin käynyt, oli pakko ajatella pitkällä tähtäimellä asioita, en halua odottaa aviomieheksi/isäksi tuloa ainakin 40-vuotiaaksi asti, koska olen siihen valmis vaikka heti.
3 vuotta sitten tapasin kivan tytön, ihastuttiin ja rakastuttiin, hän oli 18 ja itse 28, ikäero ei haitannut ja elämä oli niin ihanaa.
Viime keväänä täytin 30 ja aloin miettimään mitä elämältäni halusin ja tiesin haluavani vaimon ja lapset, mitä nyt yleensäkin mies haluaa. Tästä keskusteltiin ja tyttöystäväni oli samaa mieltä, mutta hän halusi odottaa, kunnes opinnot ovat ohi ja työpaikka saatu. Eli n. 30 vuoden iässä. Ihan ymmärrettävää. Hän pääsi yliopistoon opiskelemaan ja hän piti juhlimisesta, joskus menin mukaan, mutta useimmiten en, se ei vaan enää ollut minun juttuni. Itse olisin vain viihtynyt kotona, mutta annoin hänen kuitenkin mennä ja ihan oikeasti tunsin itseni ajoittain "kävyksi" hänen ystäviensä joukossa.
Asioista keskusteltiin ja niitä punnittiin, mutta viime helmikuussa tein raskaan päätöksen, suhteen on päätyttävä, vaikka rakastetaan, niin en halua sitoa tyttöäni ja estää häntä elämästä ikäiselleen sopivalla tavalla. Oli aika päästää irti, se ei ollut helppoa, mutta pakko tehdä. Säilytimme jonkinlaisen ystävyyden tai kaveruuden eli ei mitään riitaa tullut ja olimme muutamaan kertaan vielä yhdeydessä eron jälkeenkin.
Eilen näin hänet ja hänen uuden poikaystävänsä, joka oli suunnilleen samanikäinen, alkushokista toivuttuani olin vain iloinen exäni puolesta, nyt hänellä on se mitä hänelle halusin. Hän saa viettää nuoruutensa ilman minunlaistani "taakkaa" ja tehdä omat ratkaisunsa tulevaisuuden suhteen ilman, että olisi tuntenut olonsa painostetuksi.
Tiedän tehneeni oikean ratkaisun ja olen reilun kuukauden verran tapaillut naista, joka on vuoden itseäni nuorempi ja valmiin oloinen kaikkeen siihen mihin itsekin olen, ei nyt tietenkään heti, mutta ajan kanssa. Näen tässä hyvän mahdollisuuden onnelliselle tulevaisuudelle, tasavertaisen kumppanin kanssa, johon ihastuin syvästi suoraa päätä.
Joillain toimii ikäerosta huolimatta suhde, mutta meillä ei niin käynyt, oli pakko ajatella pitkällä tähtäimellä asioita, en halua odottaa aviomieheksi/isäksi tuloa ainakin 40-vuotiaaksi asti, koska olen siihen valmis vaikka heti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
rohkeasta valinnastasi, se rakkaus kun ei aina riitä oli sitten kyse ikäerosta tai jostain muusta!
Mun mielestä tuollainen on "oikeaa" rakkautta, kun haluaa toiselle ja itselle parhainta mahdollista elämässä. Ja joskus se vaatii suuria, vaikeitakin päätöksiä.
Voisi vielä täsmentää ettei se ikäero, vaan elämäntilanne. 18 vuotiaat haluaa ymmärrettävästi vielä mennä ja koheltaa. Mutta jo siinä 20 tietämillä alkaa eroja näkymään. Toiset jatkaa bilettämistä, toiset ei. Tunnen useita alle 25 vuotiaita, jotka ovat aloittelemassa työelämää yliopistokoulutuksen tai amk:n jälkeen. Ja perheestä he haaveilevat, ei bilettämisestä. Tietysti on näitä ikuisia opiskelijoita ja bilettäjiä paljonkin, mutta he ovat oma lukunsa.
Mitä pidemmälle elämässä mennään, sitä pienemmäksi 10 vuoden ikäero kutistuu. 18 ja 28 kuulostaa huimalta, juuri elämäntilanteiden takia, 25 ja 35 ei enää lainkaan. Elämä on
Moni suomalaiskönsikäs vaan on päättänyt kostaa ikäisilleen naisille sen, kun on mennyt suhteet mönkään monta kertaa heidän kanssaan (ja kaikki vikahan on ollut niissä naisissa). Tästä johtuen he ovat keksineet idean etsiä itseään paljon nuorempi kumppani ja pilata nuoren tytön elämä. Noissa tapauksissa ei rakkaudella ole edes mitään tekemistä asian kanssa, vaan itsekkyydellä. Niissä on tärkeintä hakea nimenomaan mahdollisimman isoa ikäeroa omaksi edukseen.
naisiakin, jotka eivät käy baareissa muuta kuin kuuntelemassa musiikkia, ja jotka ovat muutenkin ikäistään kypsempiä ja kykeneviä terveeseen, aikuiseen parisuhteeseen. Ja jotka eivät halua enää lapsia, koska eivät kykene huolehtimaan ensimmäisestäkään, tätä seikkaa älköön virheellisesti tulkittako kypsymättömyydeksi vaan juurikin päinvastoin.
fiksu päätös. Ikäerossa on todellakin ongelmia, jollei ole samaa ikää henkisellä tasolla. Tarkoitan, että jotkut kypsyvät myöhään ja jotkut aikaisin ja tällöin vuosissa mitattava ikäero ei ole niin merkittävä tai ongelmallinen.
Itselläni oli samantyyppinen suhde, mutta siinä tyttöystävä laittoi välit poikki vähän samanlaisen asian takia. Hänelle kaverit ja biletys olivat tärkeämpiä, ei siihen mitään äijää tarvinnut itseään jarruttamaan... Sittemmin aloitin suhteen itseäni pari vuotta vanhemman naisen kanssa ja homma toimii aivan eri tasolla. 8 vuotta jo naimisissa ja kolmas lapsi tulossa, erittäin hienoa elämää.
täysin tuosta lähtökohdista. Ei voi olettaa ihmmisestä, joka on 18 vuotias etteikö hänelle jossain vaiheessa elämää tulisi ns. biletys vaihde päälle. Itse olen tunnen monia parisuhteita, jossa nainen on huomattavasti nuorempi. Suurin ikä ero on 15 vuotta ja suhde toimii. Nainen on yksinkertaisesti viettänyt jonkin laisen nuoruuden ennen suhteen aloittamista.
Ymmärrän hyvin sinun ratkaisusi, mutta en masentaisi toisia tai itseäsi tuollaisella ikäero asialla. Kyse oli minustakin vain arvomaailmoista ja elämäntilanteesta