Tuolla alempana viesteissä oli kirjoitus siitä että miehet eivät halua naista joka kertoo tahtovansa perheellistyä.
Mitenkä sitten ne naiset jotka eivät tahdo lainkaan lapsia? Olen 30-vuotias, naimisissa oleva nainen; koulutettu ja työssäkäyvä. Opiskelen työn ohessa uutta tutkintoa, juhlin kohtuudella mutta viihdyn hyvin myös kotioloissa. En siis uratykki enkä mitenkään korostetun lapsivastainen, lähipiirin muksut ovat kivoja kyllä.
Mutta kun en tahdo lisääntyä. Kun asia tulee ilmi, on yllättävää että miehistä löytyy niitä jotka reagoivat hyvin voimakkaasti. Olen kuullut olavani itsekäs ja lapsellinen, vastuuta kantamaton teini, ilman että ks. mies siis tuntisi minua juuri lainkaan.
Hupaisaa on se, että viikonloppuisiltä on mennyt pinna herkimmin; hyvähän se on perätä 24/7 vastuun haluamista naiselta kun ei sitä edes itse tee (eikä ajattele välttämättä vastuun kuuluvankaan miehelle). Kaipa se on niin että osa miehistä haluaa uskoa naisten sitovan ilomielin itsensä lapsiin miehen elämään kuuluessa vaikkapa uuden poikamieselämän aloittamisen.
Lapsiasia on tullut esiin töissä, kaverin kaverien kanssa, baarissa uusein tuttavuuksien kera, sukulaisten seurassa... Lapsista kysellään ikäiseltäni naimisissa olevalta naiselta aika paljon.
Jos eroaisin, niin luulenpa että pysyisinkin vailla suhdetta: lapsia omaava mies ei kiinnosta lainkaan ja uratykkikään ei ole mielenkiintoinen. Tavallisia, mukavia miehiä joita lapset eivät lainkaan kiinnosta, ei liene juurikaan olemassa. Vai onko? Nousiko verenpaine kirjoituksestani vai voitko kuvitella pariutuvasi jonkun sielunsiskoni kanssa? (Minun kanssani ei tarvitse pariutua, en nyt ole kuitenkaan eroamassa vaan uteliaisuuttani kyselen ;)

Vastaukset 17
Vanhimmat
Tunnen pari miestä, jotka ovat ehdottomasti lasten hankkimista vastaan ja menipä eräs heistä vasektomiaan (vai mikä se on, se siemenjohtimien katkaisu) heti kun täytti 30 vuotta. Ja hän on ihan kunnollinen, normaali mies. Ei myöskään mikään uratykki.
En minäkään halua enää omia lapsia (yksi alakoululainen omasta takaa) ja voisin hyvin kuvitella pariutuvani sellaisen naisen kanssa, joka ei halua omia lapsia jos vain naiselle kävisi kuitenkin päinsä se, että minulla on lapsi.
Kiitos että teidänlaisia on olemassa.
"Olen kuullut olavani itsekäs ja lapsellinen, vastuuta kantamaton teini"
Eikö pistäkin kiehumaan? Kun ajattelee vain syntymättömien lasten parasta.
M
Sehän on oma asia.
"Hupaisaa on se, että viikonloppuisiltä on mennyt pinna herkimmin; hyvähän se on perätä 24/7 vastuun haluamista naiselta kun ei sitä edes itse tee..."
No, se taitaa olla enemmän äidistä, kuin isästä kiinni. Hyvin menee, jos saa edes viikonloppuna lapsiaan tavata, kun äidit yrittävät usein senkin kaikin keinoin estää. Muu ei kelpAA KUIN RAHA.
Tässä oli siis kyse MINUA arvostelleista viikonloppuisistä jotka eivät ITSE olleet valmiita kokopäiväisyyteen mutta joiden mielestä naisten pitää olla kokopäivävanhemmuuteen automaattisesti valmiita. Ei ole kyse kaikista isistä, ei edes kaikista viikonloppuisistä.
Samaten yli 30 jo eikä lapsia. Haluan olla itse pikkukakara mieluummin. Olen töissä miesvaltaisella alalla, jossa ei pahemmin naisia näy (omalla osastollani 3 muuta), joten siellä kuultavat kommentit ovat "naiset ne on aina raskaana". Minulta ei kukaan vaadikkaan siis ympäristössä lapsia. Mies ei ehdottomasti halua myöskään!
En tiedä tulevaisuudesta, mutta näin nyt..
Minulle käy ihan aikuisenkin elämä mutta mikäs siinä jos haluaa olla pikkukakara. Toisaalta, oma elämänihän on lapsein puuttuessa joidenkin mielestä kovin lapsellista joten ehkäpä olenkin piilokakara? ;)
Olet liian vanha nainen, itse otan 20weee naisen, 30weehän on jo muiden äyttämä ja kyllästämä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Lyhytaikaiseksi leluksi käyt kyllä.
Varsinkin kun olen jo varattu, niin et kuvioihin mahtuisikaan mukaan.
En käsitä miksi muiden pitää puuttua siihen jos joku ei halua lapsia. Ei se heidän maailmaa kaada eikä se edes heille kuulu. Kyllä naimisissa voi olla vaikka ei lapsia haluaisikaan, eräs vanha sukulaismummo joka eli lähes satavuotiaaksi oli naimisissa mutta ei myöskään halunnut lapsia. Turha siitä kenenkään on ruveta valittamaan tai käskemään toisia tekemään lapsia.
niitä, jotka ovat vaikka vain avoimia perhe-elämä ajatukselle, pidetään jo tikittävinä aikapommeina. Lapsettomuuden puolesta puhuvat liioittelevat ja haukkuvat lyttyyn ns. tavalliset parisuhdeihmiset väittämällä, että he kaikki haluavat vaan ensimmäiseksi panna lapsia alulle...huoh
Joo, annettaisiin vaan kaikkien kukkien kukkia.
"Lapsettomuuden puolesta puhuvat liioittelevat ja haukkuvat lyttyyn ns. tavalliset parisuhdeihmiset väittämällä, että he kaikki haluavat vaan ensimmäiseksi panna lapsia alulle...huoh"
Was? Missä esimerkiksi minä olen näin sanonut? Enkö olekaan tavallinen parisuhdeihminen, onko avioliittoni epätavallinen tietämättäni? ;D
Elekää viittikö olla noin yksisilmäisiä....
Yleensä ihmiset, joilla on lapsia, ovat kumma kyllä kateellisia niille, jotka ovat lapsettomuuteen päätyneet tietoiseti. Kyse on siitä, etä nämä ihmiset vaipparumban keskellä katsovat seesteistä lapsetonta, ja miettivät, että tuolla ihmisellä täytyy olla jokin 'viisaudenkivi', jonka vuoksi hän on noin tasapainoinen "vaikka hänellä ei ole lasta".
Ihminen on kummajainen.
Itse en myöskään halua lapsia. Eniten kummastuttaa ihmisten asenteissa se, että lapsia hankkimaton joutuu perustelemaan lapsettomuuttaan, mutta lapsen hankintaa ei kenenkään tarvitse perustella.
...
lapsia! Se se vasta lapsellista olisikin, jos pyrkisi lisääntymään vain siksi, kun kaikki muutkin. Tiedän, että olisin huono äiti, joten kannan vastuuni enkä lisäänny. Olen muuten tuntenut lukuisia naisia, joille lasten teko säännöllisesti on vain keino jättäytyä pois työelämästä. Kun edellinen hoitovapaa uhkaa loppua, ei kun uutta kehiin.
Nykyään moni laittaa lapset reippaasti yli kolmikymppisenä, monet nelikymppisenä. Minusta siinä on aina ollut jotain luonnotonta, että esim. vaikka nelikymppinen on pikkulapsen (etenkin) äiti. Äitiys (ja isyys myös) on rankkaa ja vativaa; luulisi, että 'luonto' panisi jo vastaan. Tiedän monia tuon ikäisiä, jotka ovat aivan 'kuolleita' väsymyksestä - 'omasta' elämästä ei tietoakaan!
vastaan,niin meillä ei olisisi oikein paljon yhteistä.Totennäköisesti mielipiteen sanomisen jälkeen häipyisin takaviistoon vasemmalle.Ja en varmasti voisi ajatella vakavaa suhdetta kanssa sisaresi kanssa(verenpaine nousi).Itellä avioliitto meni häneks moisen asian takia.Ei ainut syy, mutta ei voi sanoa ,että vähäsin. Itte kukin tekee ratkasun en tuomitse ,mutta minulle kynnys kysymys.Jos lapset ei kuulu menneisyyteen eikä tulevaisuuteen