parisuhdeperhe

Kuinka paljon poikaystävääni rakastankaan... Mikä sitten ongelmana? Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, josta suurimman osan poikaystäväni on viettänyt ulkomailla. Siitä huolimatta minulla ei ole minkäänlaista epäilystä siitä ettenkö olisi hänelle tärkeä ja Erityinen Ihminen. Ensi keväänä hän palaa kotimaahan ja aikoo myös pysyä täällä joten sitten on aika alkaa suunnitella elämää eteen päin.

Olen seurustellut kymmenien poikien/miesten kanssa ennen nykyistä poikaystävääni. Edellisten suhteiden kautta olen tavannut monia vanhempia ja perheitä. Poikaystävälläni sitä vastoin on ollut yksi-kaksi suhdetta joita voisi todella kutsua seurusteluksi. Ongelma onkin siinä, että hän reagoi paniikinomaisesti siihen, että tulen hyvin toimeen hänen vanhempiensa kanssa ja että minun vanhempani ja perheeni pitävät hänestä. Hänen vanhempiensa luona vierailu minun kanssani on täyttä tuskaa vaikka minulla ja hänen vanhemmillaan ei ole mitään ongelmia ja olemme paljon yhteydessä myös poikaystäväni "ohi", ihan käytännön syistä. Täytyy myöntää että poikaystäväni vanhemmat ovat ehkä silloin tällöin "liiankin" innostuneita lähes aikamiespojan ikärajan ylittäneen poikansa tyttöystävästä, mutta vain herttaisella tavalla ja olen sanonut sen poikaystävällenikin.

Kaiken pitäisi siis olla kunnossa kaikkien kesken, mutta ei ole kuitenkaan. En tiedä mitä poikaystäväni pelkää. Sitäkö, että ystävystyn liikaa hänen äitinsä kanssa ja juoruan asioita suhteestamme? Olen pyrkinyt pitämään välimatkaa kuitenkin sen verran ettei tuollaisia voisi olettaa. Onko kyse sitten vain siitä että poikaystäväni haluaa pitää minut "omana juttunaan". Tietenkin meidän suhteemme on vain ja ainoastaan meidän kahden välinen asia, mutta... perhekin on tärkeä.

Mitä tämä siis on?
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Haluaako poikaystäväsi muuten esitellä sinut kavereilleen?
Minun entinen poikaystäväni ei tutustuttanut mua yhdellekään kaverilleen. Itse esittelin hänet kaikille. Hän ei halunnut esitellä mua, meni jotenkin aina paniikkiin. Tajusin, ei ollut valmis edes suhteeseen, koska pelkäsi että kun tutustun hänen kavereihin ollaan menty liian pitkälle eikä paluuta enää ole. Tuli vaan mieleen.

Äänestä
  • Olen tavannut kaikki kaverit joilla hiukankaan on merkitystä. Vain parin viikon seurustelun jälkeen (meillä on välimatkaa n. 200 km) tapasin ensimmäiset "tärkeimmät" kaverit. Muita ei oo kuulemma esitelty heille aikasemmin... Että siltä puolelta olen luottavainen.

    Äänestä

Voipi olla, että poikaystäväsi on vähän "defensiivinen" koska vaikuttaa että hänen vanhempansa ovat jossain määrin "dominoivia".
Ehkä hän pelkää, että vanhemmat nolaavat hänet sinun silmissäsi. Toisaalta häntä voi ahdistaa se, että jos vanhemmat ovat olleet kautta hänen lapsuutensa ja nuoruutensa erittäin "huolehtivaisia" ja dominoivia, jos sinä tempaudut tavallaan mukaan siihen kuvaan. Hän saattaa pelätä, että kun vanhemmat ovat tottuneet tekemään häntä koskevia päätöksiä häneltä kysymättä, että sinusta tulisi samanlainen.
Monien miesten (kuten minun) on edelleen puollustettava elämässä tekemiäni päätöksiä äidilleni, vaikka olen jo aikuinen ollut pidemmän aikaa. Ja joskus kun avovaimoni ja äitini juttelevat - tulee minulle hyvin ulkopuolinen "vangittu" olo. Ja se on ahdistava tunne miehelle, joka on tottunut ylihuolehtivaan "dominoivaan" naistyyppiin.
Useampi tällaisen äidin omaava mies kasvaa siitä yli, mutta äidit yleensä eivät kasva mihinkään äidinroolistaan. Miehelle helpoin ratkaisu on lähinnä vältellä tällaista ylidominoivaa vanhempaa. (voi tietenkin olla myös isä)
Paras tapa vahvistaa miehen itsetuntoa tällaisissa "perhekohtaus" tilanteissa on puollustaa, puoltaa ja vahvistaa miehen toimintaa ja hänen tekemiään ratkaisuja. Etenkin jos vanhempien taholta tulee jotain kritiikkiä. Pahin virhe minkä tekee on se, että asettuu ylidominoivan vanhemman puolelle ja "nälvii" tai osoittaa jotain negatiivisia tunnetiloja miehelleen. Tämä aiheuttaa miehessä mitä suurinta vihaa, mutta yleensä mies peittää sen, koska on kasvanut siihen, ettei ylidominoivaa vanhempaa vastaan ryttyillä.

Äänestä
  • Annoit viestissäsi sellaisia näkökantoja joita en ihan noin pitkälle olekaan itse ajatellut. Poikaystäväni äiti usein pyytää "minua päättämään asioista meidän puolestamme kun poika ei siihen kuitenkaan pysty". Kuitenkin tiedän että poikaystäväni on hyvinkin lujatahtoinen ja itsenäinen (lue jääräpäinen, mutta kaikella hellyydellä) vaikka ehkä vanhempiensa edessä näyttääkin välinpitämättömältä ja päättämättömältä. En siis koskaan ole "päättänyt mistään meidän puolestamme", eikä se taitaisi onnistuakaan. Jos poikaystäväni olisi mies joka sen sallisi, en luultavasti edes seurustelisi hänen kanssaan. Ei siis auta kuin yrittää edelleen voittaa poikaystäväni luottamus tässä asiassa.

    Ajan kanssa... Mutta kiitos!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


golden girl kirjoitti:

Kuinka paljon poikaystävääni rakastankaan... Mikä sitten ongelmana? Olemme seurustelleet puolitoista vuotta, josta suurimman osan poikaystäväni on viettänyt ulkomailla. Siitä huolimatta minulla ei ole minkäänlaista epäilystä siitä ettenkö olisi hänelle tärkeä ja Erityinen Ihminen. Ensi keväänä hän palaa kotimaahan ja aikoo myös pysyä täällä joten sitten on aika alkaa suunnitella elämää eteen päin.

Olen seurustellut kymmenien poikien/miesten kanssa ennen nykyistä poikaystävääni. Edellisten suhteiden kautta olen tavannut monia vanhempia ja perheitä. Poikaystävälläni sitä vastoin on ollut yksi-kaksi suhdetta joita voisi todella kutsua seurusteluksi. Ongelma onkin siinä, että hän reagoi paniikinomaisesti siihen, että tulen hyvin toimeen hänen vanhempiensa kanssa ja että minun vanhempani ja perheeni pitävät hänestä. Hänen vanhempiensa luona vierailu minun kanssani on täyttä tuskaa vaikka minulla ja hänen vanhemmillaan ei ole mitään ongelmia ja olemme paljon yhteydessä myös poikaystäväni "ohi", ihan käytännön syistä. Täytyy myöntää että poikaystäväni vanhemmat ovat ehkä silloin tällöin "liiankin" innostuneita lähes aikamiespojan ikärajan ylittäneen poikansa tyttöystävästä, mutta vain herttaisella tavalla ja olen sanonut sen poikaystävällenikin.

Kaiken pitäisi siis olla kunnossa kaikkien kesken, mutta ei ole kuitenkaan. En tiedä mitä poikaystäväni pelkää. Sitäkö, että ystävystyn liikaa hänen äitinsä kanssa ja juoruan asioita suhteestamme? Olen pyrkinyt pitämään välimatkaa kuitenkin sen verran ettei tuollaisia voisi olettaa. Onko kyse sitten vain siitä että poikaystäväni haluaa pitää minut "omana juttunaan". Tietenkin meidän suhteemme on vain ja ainoastaan meidän kahden välinen asia, mutta... perhekin on tärkeä.

Mitä tämä siis on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu