uusiovanhemman

Meillä ei olla oikeasti koskaan käyty tätä keskustelua, eli en oikeastaan vieläkään edellytä mitään. Parempi minusta näin: pakkohan toisen mukuloita ei ole elättää, se on vapaaehtoista.

Lapset on minun, exän kanssa yhteishuoltajuus (koska se oli helpoin tapa järjestää vaikea huoltajuusasia, ei siis suinkaan minusta välttämättä lasten etu - vaan siitä ehkä myöhemmin lisää).

Jotenkin vaan suhde lähti siihen suuntaan heti alussa, että molemmat sitoutuvat perheenä tähän yhdessä olemiseen. Vuokrattiin yhteinen kämppä, oltiin siellä, maksettiin yhdessä laskuja. Ei olla koskaan rahasta riidelty, ja toimeen ollaan tulktu. Molemmat ostelee lapsille mitä ne tarvii, ja exä ossallistuu joskus, jos siltä erikseen pyydän jotain isompiin hankintoihiN.

Toisaalta, jos perhettä haluaa ja jotain auktoriteettia kasvattajana, niin siihen kuuluu myös sitoutuminen. Aika vaikea olisi varmaan esittää käskyjä tai kieltojakaan, jos ei maksaisi lasten kulujakaan. Nämä minusta ainakain liittyvät yhteen: vastuut ja velvollisuudet.

Oltiin kolmekymppisiä kun perustettiin uusperhe. Tilit on omat, menot ja laskut yhteiset. Perhe on yhteinen. Yhdessä kasvatetaan meidän perheen lapsia ja yritetään pärjätä.

ole uusiovanhemmalla mitään taloudellista vastuuta lapsista. Oikeastaan se on ihan ok, eiväthän he kuitenkaan ole hänen lapsiaan. Tietysti hieman sapettaa maksaa isoja päivähoito maksuja pienestä palkasta. Miehen tulot kun nostavat ne pilviin.

Itse uusperheen perustaneen miehen vaimona (itselläni ei siis ole lapsia), olen aina ajatellut, että niihin asioihin, joita lapselle hankitaan meidän yhteiseen talouteen osallistun minäkin, mutta asiani ei ole tukea toista taloutta, jonne mieheni maksaa elatusmaksua. On totta, että elatus on iso osa kuukauden tuloistamme, jotka erillisistä tileistä huolimatta menevät tietenkin myös yhteisiin hankintoihin. Käytännössä minä maksan enemmän yhteisiä kulujamme, koska mistäpä mieheni sitä rahaa repisi, hoitaessaan myös elatusta. Joka tietenkin kuuluukin hoitaa. Mutta ei minun, enhän minä ole ainuttakaan lasta vielä tähän maailmaan saattanut. Jos mieheni olisi lapseton, olisi tietenkin tulotasommekin paljon parempi ja meillä mahdollisuuksia isommankin kodin ostoon (jota tarvitsemme siinä kohtaa kun tulemme hankkimaan myös yhteisen lapsen, ja haluamme etälapsellakin säilyvän oman huoneen), mutta käytännössä mies maksaa elatusta kutakuinkin sellaisen summan, jolla muuten voisi lyhentää omaa osuuttaan asuntovelasta. Olen toki ollut tietoinen tästä asiasta, emmekä olekaan yhteen johkaantuneet rahan vuoksi, mikä lienee itsestäänselvää. ;) Mitä luultavammin ainoa mahdollisuus on että kotia joskus hankkiessamme otan luultavasti sekä velat että omaisuuden yksin omiin nimiini.

Niinhän se menee uusperheissä, toisella on isompi taloudellinen vastuu jo hankkimistaan lapsista ja heidän elämisensä menoista, toisella sitten siitä mitä tämä kyseinen perhe muuten itselleen saa.

perheeseen kuuluu äiti (eli minä), lapsi 5vee ja uusi miesystäväni. Ollaan oltu yhessä kohta kolme vuotta ja siitä asti kun olemme saman katon alla asuneet ovat rahat olleet yhteisiä. Mieheni ei ole koskaan valittanut jos pojalle jotain tarttee ostaa ja ne ostetaan hänen tilistä. Sitä tiliä käytetään millä on rahaa. Poika on melkein kaikki viikonloput isällään joten en ole vaatinut elatusmaksuja. Hoitomaksuihin osallistuu joka kuukausi 50€:lla. Kaikki isot hankinnat pojalle ostetaan ex:n kans puoliks.

Kyllä meillä on aika lailla siitä asti kun virallisesti yhteen muutettiin, myös lasten isäpuoli osallistunut taloudellisesti. Meillä on tehty jako, mikä on kenenkin vastuulla. Ja omat laskunsa (esim. kännykät) maksaa kumpikin itse.

Ois aika luonnotonta, jos ei mitenkään osallistuis, kun kuitenkin hänen tulonsa tiputtivat lapsilisien yh-korotukset pois, pv-hoitomaksut nousivat täysiksi (yksin en maksanut mitään) jne. Eli jos ei osallistuis, niin se yhtälöhän tarkottais sitä, et mun tulot pienenis ja menot kasvais. Ja mun tapauksessa se summa kyl jo tuntuu.