Hei vaan kaikille
Tulin tänne avautumaan, kun on niin synkkä olla yksin kotona. Meillä on miehen kanssa ongelmia parisuhteessa. 7 vuotta ollaan oltu yhdessä ja valtavasti on ollut ongelmia koko ajan, mutta sitten taas toisaalta paljon hyvääkin.
Olen henkisesti ja fyysisesti tällä hetkellä aivan lopussa. Minulla on ollut stressiä pitkään ja vatsa on oireillut jo kauan. Verta tulee suolistosta joka päivä ja heikottaa,mahaan sattuu. Itken itseni uneen parina yönä viikossa vähintään.Mieheni elää aivan omassa maailmassaan, eikä tunnu olevan kiinnostunut. Minkäänlaista tukea en saa. Kun itken yksin, hän katselee televisiota tai on poissa. Minulla ei ole ketään, kenelle voisin/haluaisin puhua. Olen kaiket päivät yksin ja itken ja toivon, että mulle tulisi mahahaava ja lähtisin sen mukana pois.Ehkä sitten mieheni viimein tajuaisi, että mulla oli oikeesti paha olla!Eniten sattuu se, että tiedän ettei se välitä! Se sanoo välittävänsä, mutta teot kertoo muuta. Ei kai kukaan halua,että rakkaalla on paha olla?Vai vaadinko liikaa?
Tästä tuli nyt tällainen itsesäälikirjoitus, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea.
Tulin tänne avautumaan, kun on niin synkkä olla yksin kotona. Meillä on miehen kanssa ongelmia parisuhteessa. 7 vuotta ollaan oltu yhdessä ja valtavasti on ollut ongelmia koko ajan, mutta sitten taas toisaalta paljon hyvääkin.
Olen henkisesti ja fyysisesti tällä hetkellä aivan lopussa. Minulla on ollut stressiä pitkään ja vatsa on oireillut jo kauan. Verta tulee suolistosta joka päivä ja heikottaa,mahaan sattuu. Itken itseni uneen parina yönä viikossa vähintään.Mieheni elää aivan omassa maailmassaan, eikä tunnu olevan kiinnostunut. Minkäänlaista tukea en saa. Kun itken yksin, hän katselee televisiota tai on poissa. Minulla ei ole ketään, kenelle voisin/haluaisin puhua. Olen kaiket päivät yksin ja itken ja toivon, että mulle tulisi mahahaava ja lähtisin sen mukana pois.Ehkä sitten mieheni viimein tajuaisi, että mulla oli oikeesti paha olla!Eniten sattuu se, että tiedän ettei se välitä! Se sanoo välittävänsä, mutta teot kertoo muuta. Ei kai kukaan halua,että rakkaalla on paha olla?Vai vaadinko liikaa?
Tästä tuli nyt tällainen itsesäälikirjoitus, mutta toivottavasti joku jaksoi lukea.
Vastaukset 14
Vanhimmat
viisvuotinen avioliitto oli tuota paskaa. Täysin narsistinen sekopääukko, hyväksikäyttäjä ja kaiken hyvän lisäksi hakkas. En minä ymmärrä, miten siitä ei uskaltanut lähteä, miten huono itsetunto mulla voi olla? Nyt on kyllä jo paljon parempi, mutta sisuskalut niin paskana että tuskinpa ikinä palaa ennalleen.
Oletko pystynyt keskustelemaan miehes kanssa? Koska jos ei sitä pysty tekemään, on asiat heikolla mallilla. Sit jos muuten haluu lukee yhen TOSI hyvän kirjan, josta voi olla apua parisuhteeseen, se RAKKAUDEN KIELI, kirj. Gary Chapman. Löytyy ainakin kristillisistä kirjakaupoista, ei silti oo mikään uskovaisille tarkotettu vaan tosi hyvää luettavaa parisuhteesta, asioita joita ei ite välttis näe. On ollut meinaan apua monelle ja pelastanut muutaman avioliitonkin. Suosittelen!
ollaan me jotain puhuttu, mutta ei se tunnu auttavan. Välillä on asiat todella hyvin ja välillä ne kääntyy täysin päälaelleen, kun aletaan riidellä. Mulla on myös migreeni puhjennut suhteemme aikana, uskon,että johtuu näistä jatkuvista riidoista.
Olen niin väsynyt, etten jaksa poiskaan lähteä, eikä minulle jäisi mitään. Jotenkin tuntuu, että mieheni on itsekäs. Minä olen kyllä häntä tukenut hänen ongelmissaan, mutta yksin olen jäänyt itse. Tuntuu pahalta, kun toinen ei edes huomaa pahaa oloa ja luulee varmaan, että tämä vatsajuttukin on pelleilyä.
Tuo sun kirjoittama juttu koskee aika läheltä minuakin.Mulla on oireillu vatsa ja silmät.Me ollaan oltu yhdessä noin 16 vuotta ja meillä on 4 yhteistä? lasta.Elämä muuttui kun puoliso alkoi odottamaan viimeisintä lasta,sen jälkeen on kuin oltais eri planeetalta kumpikin.Jotain yhteisiä hetkiä on että tuntuis kuin kaikki ois niinkuin ennen mut kaikki palaa ennalleen.Sängyssä on oltu noin puoltoista vuotta sitten viimeksi,olen harkinnut vakavissani eroa tai vieraisiin menemistä mutta vielä en ole toteuttanut suunnitelmia,puolisosta en ole varma mutta aavistuksia on että hän ei ole uskollinen.Tää on aika vaikea asia kertoa toisille,ite en ole ennen kertonut kellekkään mut nyt alkaa olla mitta täysi.
Meilläkään ei läheisyyttä enää ole ja se on minun oma valintani. Ei yksinkertaisesti enää kiinnosta. En halua olla ihmisen kanssa, jonka kanssa on paha olla. Ja se tuntuu vain siltä, että mies hoitaa omat tarpeensa, eikä sillä ole väliä tuntuuko se minusta miltään.
Mutta tuo teidän juttu kuulostaa kyllä aika yleiseltä ongelmalta.raskaus on sellainen, joka vaikuttaa hormonitoimintaan ja joillakin voi halut mennä, toisella taas kasvaa entisestään. Oletko kysynyt vaimoltasi syytä ongelmaan? Ehkä naisellasi on joku asia, joka harmittaa ja se vie halut. Minulla ainakin on tämä riitely vienyt. Mielummin tyydytän itse itseni kuin annan mieheni koskea. Ei hän ole sitä ansainnut.Olen kuullut ehkä kerran puolen vuoden aikana mieheltäni, että hän rakastaa minua ja senkin kysyin häneltä itse. Tuntuu, että hän tekee sen tarkoituksella, että minulle tulisi entisestään paha olo.
En nyt tarkoita, että syyttäisin sinua teidän ongelmista, mutta jos teilläkin on ollut pitkään ongelmia, niin se varmasti on osasyynä. Mutta toivottavasti ymmärrät, että jos haluat jatkaa suhteessasi, niin pettäminen ei ole ratkaisu ongelmaan, vaikka se mielessä kävisikin. Mieheni petti minua suhteen alkuvaiheessa, enkä vieläkään luota häneen sen takia. Se on tehnyt pysyvän loven meidän suhteeseemme, eikä se koskaan parane. Hän olisi voinut olla minulle tuhat kertaa tärkeämpi, mutta hajotti sen pettämällä. Minä itsekin petin miestäni, mutten mennyt sänkyyn asti. Sen jälkeen oli todella likainen olo ja kaduin koko juttua. Ei se mitään auttanut. Paha olo vain jatkui...
On me puhuttu asiasta mutta se menee aina riitelyksi,viimeksi tänä aamuna.Olen 80% varma että vaimollani on toinen mies koska olen nähnyt vahingossa yhden kirjeen.Tässä on löyty päätä seinään jo aivan tarpeeksi ja erota haluaisin mutta lasten takia en ole vielä lähtenyt.Joku ratkaisu tässä pitäs aikaan saada.
Kuulostaa kyllä pahalta, jos puhuminen ei onnistu. Miten olisi, jos sinä yrittäisit olla se viisaampi teistä ja yrittäisit ohjata keskustelua niin, ettei siitä tulisi riitaa. Antaisit vaimon hermostua ja tiuskia, mutta olisit itse fiksumpi ja puhuisit asiallisesti hermostumatta, hammasta purren. Onhan se vaikeaa alistua, mutta joskus on vain pakko.Jos toinen jättää syyttelyt ja on asiallinen, niin ehkä se toinenkin tajuaa jossain vaiheessa lopettaa..
Itse en ole kyllä paras neuvomaan, kun meillä tahtoo kanssa mennä pelkäksi syyttelyksi...
Olen joskus tehnytkin niin että en ole reagoinut puolison vittuiluun mutta se jatkaa sitä niin kauan että saa minutkin hermostumaan ja menettämään malttini.Luulen että meitä on monia jotka elävät tällaisessa pari suhteessa.Joskus tuntuu että suikkari ois paras vaihtoehto mutta ne lapset on se henki reikä joka pitää maan pinnalla,varsinkin kun nuorin lapsi oli menehtyä heti eka minuuttien aikana kun hän tuli maailmaan,se pisti vähän elämän arvoja uusiksi,en halua että kukaan joutuu kokemaan sitä samaa jonka itse silloin jouduin kokemaan.Tää voi olla vähän asian vierestä mutta olkoon.
Muista yksi asia, että omassa elämässäsi on kysymys myös Sinusta ja sinun elämästäsi. Nyt tuon kirjoituksen perusteella sinä elät elämää, vain miehesi kautta ja hänen ehdoillaan. Haluten hänen huomiotaan, hinnalla millä hyväänsä.
Eihän parisuhde ole sellaista. Toista ei voi, eikä saa omistaa. Hakeudu lääkärinhoitoon oireiden takia. Äläkä käytä näitä oireita "konstina", millä yrität saada miehesi huomion heräämään, terveytesi kustannuksella.
Kirjoitit tuosta "pois lähtemisestä". Mitä hyötyä siitä on sinulle, kun et itse kuitenkaan olisi enää kuulemassa/näkemässä, miten läheisesi käyttäytyvät hautajaisissasi ja miten kauniita puheita he pitävät muistotilaisuudessa sinulle. Eli mitä hyötyä on tuollaisesta martyriydestä?
Siis, käy lääkärissä ja hanki harrastus itsellesi ja muuta mietittävää, kuin miehesi. Itse olet ”Oman onnesi seppä”.
Tuossa oli paljon ajattelemisen aihetta. Minulla on kyllä harrastus ja opiskelutkin...On varmasti totta, että vaadin mieheltäni liikaa huomiota, mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä,että olisin "itsenäisempi". Olen aina ollut heikko ja haavoittuva. Olen joutunut elämässä monet kerrat kokemaan vaikeuksia, mutta joka kerta tuntuu, että joudun käymään pohjalla ennen kuin pääsen takaisin pinnalle.
Tuo, kun puhuin kuolemasta, niin se on ainoa keino, millä saisin pahan olon loppumaan. Se on siinä se tärkein motiivi, ei se, että minua jäätäisiin kaipaamaan. En vaan jaksaisi tätä jatkuvaa surua.
Meillä jokaisella on ollut omat vaikeutemme elämässä. Joku on joutunut luopumaan läheisestään tahtomattaan sitä. Joku toinen on taas menettänyt koko omaisuutensa/työpaikkansa konkurssissa jne. Tätä ikävien asioitten listaa voisin jatkaa loputtomiin. Eli elämä tuo tullessaan kaiken laista.
Sinuna hoitaisin tuon vatsa -jutun kuntoon niin, että elämänlaatu paranisi. Ja sen myötä ehkä masentuneisuuskin vähentyisi ja oppisit poimimaan ympäriltäsi pienet onnen hetket, joista se elämä koostuu.
Ota nyt tyttö hyvä neuvosta vaari ja lähde... tiedän, tiedän, on vaikeeta ja sattuu, yököttää, ei pysty... mutta kuule: Itse ollut samassa tilanteessa ja sillä sekunnilla kun sain kamani uuteen omaan kämppään, mulla alkoi uusi elämä. Se hemmetin vanne lähti pään ympäriltä heti. Nyt tuntuu kauheelta ja pakkaaminenkaan ei ole helppoa.
Tee se tyttö hyvä. Miksi siellä turhaan riudut?? Minä vaikka kuuntelen jos pahalta tuntuu! Eikö sulla ole ystäviä, vanhempia, sisaruksia??
Kyllä niitä fiksuja ja tuntevia miehiäkin maailmassa riittää pilvin pimein joka naiselle!
Olisinpa yhtä voimakas kuin sinä!Ei voi muuta kuin ihailla. Ehkä yritän kerätä voimia, jos onnistuisin tekemään oikean päätöksen. En vaan tiedä paraneeko elämä sillä, että lähden ja etsin itselleni uusia sotkuja.
On minulla sisaruksia ja vanhemmat, muutama ystäväkin. Olen heille aikoinaan ongelmistani puhunut ja siksi menetin muutaman ystävän ja sisaruksille puhuminenkin oli huono ratkaisu. Sitten on koko ajan leima otsassa, että elää epäonnistuneessa suhteessa ja miehessä on jotain vikaa. En sitä kuitenkaan halua...