Mitä mieltä olette porukan uudesta levystä, Sideshow Symphonies? Omasta mielestäni kokonaisuutena ehkä aiempia heikompi, mutta muutamat kappaleet toimivat. The Sham Mirrors pysyy edelleen mielestäni yhtyeen parhaimpana levynä.
Arcturus
daemon painter
4308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Uusimman levyn suurin ongelmahan oli Vortexin laulut, jotka oli vissiin aika kiireessä jouduttu purkittaan. DVD:kin olisi tulossa kyseiseltä orkesterilta tässä kohtapuoliin ja toivottavasti on laulut saatu siihen kuntoon.
Arcturuksen paras laulaja oli nyt kuitenkin Garm (Ulver, ex-Borknagar), siitä ei ole kahta puhetta. Ja voin muuten suositella Head Control Systemin tuoretta debyyttiä kaikille Garmin laulusta tykkääville, on muuten vuoden kovin levy, eikä vain laulun takia, vaan erittäin vahvan kokonaisuuden takia.
Ei uusi mikään huono todellakaan ole mutta ei voita Sham mirroria missään tapauksessa. Hieman heikot saundit ja senhän bändi myönsi itsekkin.
Ei ihan yllä parin edellisen levyn tasolle, mutta hyvä levy on joka tapauksessa kyseessä. Itse pidän Simenin vokalisoinnista, vaikka Garmilla ehkä hitusen enemmän tyylitajua onkin. Noi soundisekoilut on aika mielenkiintoinen juttu. Masterointivaiheessa oli vissiin mennyt jotain vikaan. Bändi ajatteli miksata koko levyn uudelleen, mutta siitä ajatuksesta on ilmeisesti luovuttu, ja seuraava studioalbumi pitäisi tulla vielä tämän vuoden puolella ulos. On taas odotettavissa jotain ihan muuta kuin mitä SS on.
Mitä tohon Vortexin lauleluun tulee, niin kyllä hoitaa tonttinsa tosi mallikkaasti parilla Borknagar albumilla, millä oli mukana ja uskon että uudella Arcturuksen levyllä myös, jos saa rauhassa ne hoitaa. Silti Garm on se numero yksi. Tämä on sellanen asia mistä en anna periksi ;)
"On taas odotettavissa jotain ihan muuta kuin mitä SS on."
Heh, Arcturus on kuitenkin sellanen bändi, josta ei koskaan voi täysin tietää mitä sieltä tulee. Mutta todennäkösesti jotain mielenkiintoista, luulisin :D.
Aikoinaan La Masquerade Infernale oli kova pala purtavaksi, mutta osottautui aivan mahtavaksi levyksi, lähes klassikoksi. Sittemmin Sham Mirrors on ollut itselleni se kovin Arcturus -levy ja tämä uusin pienoinen pettymys, mutta kuitenkin kuunneltava.