16 kriteeriä lahkon vaarallisuuden arvioimiseksi

1. Sisäinen kontrolli: miten paljon lahko määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville.

2. Johtaja(i)n autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.

3. Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.

4. Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.

5. Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea lahkosta lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.

6. Maailmankielteisyys: näkeekö lahko "maallisen" elämän lahkon ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se lahkoon kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain lahkon sitoutuneet jäsenet pelastuvat.

7. Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin.

8. Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, "entinen elämä" harrastuksineen ja ilonaiheineen.

9. Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle.

10. Peiteryhmät: kuinka suuri määrä lahkolla on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin lahkolla, esim. peiteyhtiöt ja "hyväntekeväisyysjärjestöt", joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.

11. Varakkuus: kuinka paljon rahaa ja/tai omaisuutta lahkolla on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan lahkolle (esim. kymmenykset tuloista, "erikoiskolehdit", lahkolle testamentatut perinnöt).

12. Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta lahko haluaa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.

13. Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.

14. Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.

15. Väkivallan hyväksyminen kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta.

16. Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.

--------------------------------------------------

Arvioi kriittisesti lahkoa johon kuulut. Sinä voit pelastua. Usko ei saa aiheuttaa ahdistusta tai horjuttaa ihmisen mielenterveyttä, Jumala ei sellaista tee.
31528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Tässä on aamuyöstä mukavaa aikaa vastata pitkään tekstiisi.
Heräsin klo 2 yöllä, enkä enää nukkunut.

Me kaikki olemme lahkoja aina katolisuutta myöten. Kukaan ei seuraa alkuseurakuntaa suoraan.
Lahkolaisuuden synti tarkoittaa seurakunnan jakaantumuista.
Vain lut. kirkossa on havaittavissa tätä, kun erilaisia herätysliikkeitä on paljon, jotka ovat protestiliikkeitä isolle kirkolle.
Olin yhdessä kerran, ja ihan avoimesti eräässä kokouksessa todettiin että ollaan protestiliike isolle kirkolle.
Tämä on lahkolaisuuden ´syntiä Raamatun mukaan, joten kannattaa van olla nöyrää asian edessä, eikä haukkua ihmisiä lahkolaisiksi.

Vastaan Adventtikirkon jäsenenä.

1.
Kenenkään ei tarvitse raportoida hölläkän pölläkkää henkilökohtaista asioistaan.
Kuitenkaan ei voida ajatella että henkilö eläisi jatkuvasti julkisynnissä, ja on seurakunnan toiminnassa mukana.
Raamattu opettaa näin.
Kyse on siis siveyslaista.

2.
Kukaan ei tee yksin päätöksiä, vaan kaikki päätökset tehdään yhdessä monissa erilaisissa ryhmissä eri tarkoituksien ja vastuiden mukaan
Ei siis koskaan minkäänlaisia yksityisiä päätöksiä.

3.
Jokainen saa olla omaa mieltä jäsenenä, ja eri mieltä asioista. Kukaan ei määrää omantunnon kysymyksistä.

4.
Ihmissuhteet ovat aina ihmissuhteita.
Kuitenkin rakkauden ilmapiiri vallitsee.
Joh 13:34-35.
Perkeleestä saa etsiä syytä.

5.
Kristitty on nöyrä esivallan edessä.
Ei ole peikkoja siellä.
Kuitenkin Jumalan tahto menee edelle. Apt 4:19, 5:29.

Tieteet ja argeologia menevät hyvin rinnan Raamatun kanssa oikein ymmärrettynä.

"Lahkosta" lähteneet ovat lahkosta lähteneet.
heitä pyritään lähinnä auttamaan takaisin.

6.
Jumalan lapsia on kaikissa katolisissa ja protestanttisissa yhteisöissä tänään.
Pakanoitakin pelastuu.
Ei mikään elämä arvotonta ole. Aina on toivoa kun on elämää.
Raamattu opettaa kahdesta ylösnousemuksesta Ilm 20 luvussa.
On pyhien- ja tuomion ylösnousemus.
Tuomion ylösnousemus on rangaistus, ja ihminen kuolee ikuisesti pois. Ilm 20 kertoo.

7.
Kukaan ei tee kieltoja yhtään mihinkään.
Kristillisyys on ihan vapaahetoista toimintaa ja oppikirjana yksin Raamattu.
Muu kirjallisuus opettaa vain Raamattua ja Kristusta.
Mielellään pidetään yhteyksiä ulos.

8.
Kristitty saa ilon sopivista asoista.
Maailmalla on taatusti asioita jotka kristitty hylkää mielellään ja halusta.
Minäkään en enää istu kaljalla rakälöissä enää.
Siteitä ei katkaista ihmissuhteissa.

9.
Matt 28:18-20.

10-11.
On sairaaloita, vanhainkoteja, kouluja, Raamattuopestoja, ym, ym.
Bisnestä ei ole, mutta kustannuksia katetaan.
Omakustannusperiaate kaikessa.
Rahasta on aina pulaa toiminnan ylläpitämisessä. Pelkoa ylimääräisestä tuohesta ei ole.

Kaikki jäsenien antama raha on vapaaehtoista.
Kukaan ei vaadi mitään.
Kukaan ei tiedä kenenkään lahjoituksita, ja rahastonhoitajalla on vaitiolovelvollisuus.'

12.
"Lahko" ei sijoita jäseniään, vaan jäsenet menevät minne lystäävät itse.
Politiikassa jos missä tarvittaisiin ihmissiä joilla on oikeat arvot elämässä huolehtimaan lähimmäisistään.

13.
Kukaan ei vahdi kenenkään makuuhuoneessa.
Kaikki naida napsuttavat vaimojaan minkä ehtivät ja jaksavat.
Seksielämä on kuitenkin Raamatun mukaan oikein vain puolisoiden kesken.

14.
Kaikki on vaapehtoista.
Ei tunneta sanaa "painostus."
Omantunnon kysymyksistä ei voi koskaan määrätä.

15.
Väkivaltaa ei hyväksytä missään muodossa missään olosuhteissa.
Sodan aikana jäsenet ovat olleet vankilairillä tai auttamassa ihmisten hoitamisessa, yms.

16.
Huumori on tervetullutta.
Kristillisyys on iloa elämässä.
Ei synnkkämielistä tärkeilevää ahdasmielisyyttä.

Kuitenkaan huumori ei saisi olla rivoa, kaksimielistä, tai loukkaavaa. Huumori ei saa pilkata pyhiä asioita.
Itse leikin paljon, mutta eipähän nämä leikinasioitakaan ole.
Eri ihmisillä on hiukan eri rajoja.
Itse edustan nuorempaa maailmassa elänyttä polvea ja leikissä jos olen hiukan banaali kielenkäytöltäni.

10 vuotta on arvioitu henkilökohtaisesti, ja pois en voisi lähteä.
Itse kullakin on oman vaikeutensa ja koettelemuksensa myös kristilisen vaelluksensa aikana.

Laitan vielä jotakin valmista kirjoittamaani.
Tutki lisää:
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

Jumalan siunausta ja hyvää kesää
jari laurila

TUHATVUOTISKAUSI JA SYNNIN LOPPU
Puhutaan usein "tuhannen vuoden valtakunnasta," mutta Raamattu ei käytä sellaista sanontaa. Milleniumin eli tuhatvuotiskauden aikana (Ilm 20) saatanan vaikutus maailmassa on rajoitettu ja Kristus hallitsee pyhiensä kanssa. (1-4) Ilm 19 ja 20 luku on luettava yhteen. 19 luvun jakeet 11-21 kertovat Kristuksen tulemisesta toisen kerran, eli toisesta adventista. Kristuksen saapuessa alkaa tuhatvuotiskausi.

Peto ja väärä profeetta (Ilm 13, 16:13, 19:19-20) saavat lopun Kristuksen tullessa. Myös muut elävät joita ei ole Kristuksen tullessa temmattu ylös Herraa vastaan, saavat loppunsa Herran tullessa. (21, Jes 26:21) Dan 2:44 Danielin näkemän kuvapatsasilmoituksen perusteella Jumalan valtakunta perustetaan tällä hetkellä silloisen Euroopan raunioille. (EU?) Myös kaikki muut valtakunnat tuhoutuvat. Tämä Jumalan valtakunta ei koskaan tuhoudu.

Kun Kristus saapuu, elossa olevat pyhät temmataan Herraa vastaa yläilmoihin. (1 Tess 4:17, 13-18, Joh 14:2-3) ja vanhurskaat pyhät nousevat ylös. (Ilm 20:6) Kristus ei kuitenkaan tässä perusta valtakuntaansa maan päälle, vaan vasta tuhatvuotiskauden lopussa. Jotkut esittävät että Kristus tulisi vasta tuhatvuotiskauden päättyessä, ja 1000 v. olisi jonkinlainen rauhan ja onnen aika, mutta Raamatun mukaan asia ei ole näin. Maailma on Kristuksen tulessa täynnä pahuutta, eikä uskoa juuri ole. (Luuk 18:8, 1 Tim 4:1, 2 Tim 3:1) Maailma on paha kuin Nooan päivinä silloin kun Herra saapuu. (Luuk 17:26,28-30, Matt 24:37-39, 13:38-40) Herran tullessa hävitys on täydellinen. (2 Piet 3:10) Ennen Herran tuloa ihmiset sanovat: "Ei mitään hätää" ja rypevät synneissään, yllättää Herran tulo heidät. (1 Tess 5:3) Ennen Herran tuloa ei siis ole mitään syntien sovitusaikaa ja Kristuksen onnen valtakunnan aikaa, mutta parannuksen tekoon Jumala on kutsunut kärsivällisesti koko ihmiskuntaa jo kauan. (2 Piet 3:9-10)

Pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa 1000 vuotta. (Ilm 20:4, 2:26, Dan 7:27, 2 Piet 2:4, Juud 6, 1 Kor 6:2-3) Koska vanhurskaat nousevat ylös, ja jumalattomat kuolevat, on maapallo ilman asukkaita. (Jer 4:23-25) Myös viimeiset vitsaukset ovat runnelleet maata melko perusteellisesti. (Ilm 16:18-21) Saatana sidotaan ja kahlitaan 1000 vuodeksi, ja syöstään syvyyteen. (Ilm 20:2-3) Hetkeksi saatanan toiminta loppuu, koska sillä ei ole mitään tekemistä tyhjällä maapallolla. Kun 1000 vuotta tulee täyteen, se johtaa jälleen kansoja harhaan. (3) Keitä? Niitä jotka ovat saaneet ylösnousemuksen toisessa ylösnousemuksessa, joka on tuomion ylösnousemus. (Ilm 20:5, Joh 5:28-29) Jumala tahtoo että jumalattomat saavat jokainen kuulla tuomionsa, ja että he ymmärtävät Jumalan oikeudenmukaisuuden maailmankaikkeuden suhteen. He ymmärtävät myös pitkämieliset Jumalan armon kutsut, jotka he torjuivat toisen toisensa jälkeen. Heillä oli aikaa miettiä tekojaan, ja he ymmärtävät tehneensä omat ratkaisunsa itse, ja aiheuttivat itse ikuisen kohtalonsa. (Ilm 20:12) Koko elävä maailmankaikkeus todistaa nyt Jumalan oikeudenmukaisuuden. Enkelikuntakin, joista kolmasosa lankesi pois Jumalasta aikojen alussa. Kukaan ei voi väittää enää vastaan. (Room 14:10, Fil 2:10-11, Jes 45:22-23)

1000 vuoden aikana ei ratkaista enää sielujen kohtaloita. Ne on päätetty jo ennen Jeesuksen tuloa Raamatun mukaan. (Ilm 22:12, Matt 16:27, Room 2:6) Opettaahan Raamattu kahta ylösnousemusta, jolloin on selvää että päätökset ja jako on tehty taivaassa valmiiksi ennen Jeesuksen tuloa. Jeesus ei nuku, vaan elää ja toimii Isän oikealla puolella taivaassa pyhäkössä josta maallinen pyhäkkö oli vain vertauskuva. (Hebr 8-9) 1000 vuoden kauden päätyttyä jumalattomat "muut kuolleet" herätetään ja saatanallakin on taas puuhaa. (Ilm 20:3,5,7,8) Saatana yllyttää vielä jumalattomia harhaan, (20:8-9) mutta Jeesus Kristus lopettaa tämän viimeisen kapinan, pyhät ja uusi Jerusalem laskeutuvat (Ilm 21:9-27, Sak 14:9)

Kun Herra on julistanut tuomionsa saavat paholainen enkeleineen ja pelastuksen hyljänneet ihmiset lopullisen rangaistuksensa, josta ei ole enää ylösnousemustoivoa. Synnin palkka on kuolema, ei ikuinen elämä helvetissä. Tämä on toinen kuolema. (Ilm 20:9-10, 21:8, 14-15, 2 Piet 3:7, Jes 34:8, 28:21, Room 6:23) Tämä on lopullinen ja täydellinen hävitys. (Mal 3:19) VKR 4:1)

Jumala ei ikuista syntiä, vaan maailmankaikkeus on päässyt eroon saatanasta ja hänen enkeleistään. Missään ei Raamatun mukaan ole halki loputtomien ikuisuuksien palavaa tuskan helvettiä, jossa kadotetut itkisisivät, huutaisivat tuskissaan, kiroilisivat ja pilkkaisivat Jumalaa. Kukaan ei tahdo sellaista korvillaan kuunnella. Kukaan ei voisi tunnustaa Jumalaa rakkauden ja oikeudenmukaisuuden Jumalaksi jos näin olisi. Jumala ei ole sadisti, eikä uudessa maassa ole sadistisia ihmisiä, vaan pyhiä luonteita. Rakkaus vallitsee. Kukaan ei kaipaa armon halveksijoita takaisin, eikä syntiä enää edes muistella. Kaikki entinen on mennyt. (Ilm 21:4, 1-8)

Yhteenveto:

Viimeisten päivien aikana tapahtuu:

- Kristus tulee takaisin ja I ylösnousemus
- Elävät ja kuolleet pyhät otetaan taivaaseen
- Jumalattomat kuolevat
- saatana sidotaan

1000 vuoden aikana:

- Pyhät hallitsevat Kristuksen kanssa taivaassa

1000 vuoden jälkeen, ja ikuisuus:

- Kristus, pyhät ja uusi Jerusalem laskeutuvat maan päälle
- Jumalattomat herätetään kuolleista = II ylösnousemus
- saatana on hetken vapaana, jolloin hyökkää pyhää kaupunkia vastaan
- Viimeinen tuomio pannaan täytäntöön
- saatana ja syntiset hävitetään lopullisesti
- Maa "luodaan uudesti" eli uudistetaan pyhien ikuiseksi asuinsijaksi

ONKO KUOLEMANJÄLKEISELLE PELASTAUTUMISEN MAHDOLLISUUDELLE JA KIIRASTULEN TAI -PIINAN OPEILLE RAAMATULLISIA PERUSTEITA?
On olemassa erilaisia teorioita joidenka mukaan ihmisen sielu kuolemansa jälkeen kävisi läpi jonkinlaisen puhdistusprosessin? Näitä oppeja on yritetty puolustaa joillakin Raamatun jakeilla, mutta jakeet ovat irroitettuja asiayhteyksistään, eivätkä huomioi Raamatun koko muuta opetusta asiassa. Oppi tietoisuudesta kuoleman jälkeen perustuu ajatukseen, että ihminen on luonnostaan kuolematon. Oppi lähtee paholaisen vaikuttimista, joka spiritismin ja filosofioiden kautta pyrkii saamaan ihmisen uskomaan kuolemansa jälkeiseen pelastuksen mahdollisuuteen. Yleisesti usein uskotaan, että ihminen on taivaassa heti kuoltuaan. Raamattu opettaa että ihminen ei ole tietoisessa tilassa kuolemansa jälkeen.

- Ihmisen hankkeet raukeavat tyhjiin (Ps 146:4)

- "Kuolleet eivät tiedä mitään" (Saarn 9:5-6,10, Jes 38:18-19)

- "Kuolleet eivät ylistä Herraa" (Ps 6:6, 115:17)

Raamatun opetus ylösnousemuksesta raukeaisi tyhjiin jos kuolleet olisivat tietoisessa tilassa.

- "On oleva ylösnousemus, sekä vanhurskasten, että vääräin." (Apt 24:15)

- "Älkää ihmetelkö tätä! Tulee aika jolloin kaikki jotka lepäävät haudoissaan, kuulevat Hänen äänensä. He nousevat haudoistaan -hyvää tehneet elämän ylösnousemukseen, pahaa tehneet tuomion ylösnusemukseen." (Joh 5:28-29, Ilm 20:5-6)

Parannuksentekoon annettu armonaika on tässä ajassa. Raamattu ei missään puhu pelastuksen mahdollisuudesta kuoleman jälkeen.

- "Jokaisen osana on kerran kuolla ja sitten joutua tuomiolle." (Hepr 9:27)

Syntiinlankeemuksen vuoksi ihminen menetti oikeuden elämään. (1 Moos 2:17) Armonaikaa Kristuksen uhrin vuoksi ihmiskunnalla on ihmisen elinikä lähelle Kristuksen toista tulemusta. Jos ihminen jatkuvasti torjuu Jumalan Hengen vetoomukset kääntymykseen voi armonaika jäädä lyhyemmäksikin ja ihminen paatuu. Periaateessa ihminen voi kuitenkin tehdä ratkaisunsa ikuisen kohtalonsa suhteen elämänsä aikana. (1 Moos 3:14-15, Joh 1:29, Matt 12:31)

Jumalan Henki pitkämielisyydessään vetoaa ihmiseen syntien katumiseksi, kääntymiseksi, parannukseksi ja syntien anteeksiannon mahdollisuuden vuoksi useasti ihmisen elämän aikana. (5 Moos 30:19-20, Ps 95:6-9, Hepr 4:2) Kun ihminen kuulee Jumalan Hengen kutsun, tulisi ihmisen seurata kutsua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ihmisen omatunto tulee Jumalan edessä araksi ja synnistä tietoiseksi. Ihminen kiinnostuu miettimään iankaikkisuuteen liittyviä asioita, Raamattua, Jumalaa, uskoa, jne. Tämä on oikea aika tehdä ratkaisuja jotka kantavat iankaikkisuuteen. Jos ihminen hylkää kutsun, hän paatuu, eikä tämän jälkeen tunne enää synnin surua eikä kiinnostusta iankaikkisuuteen liittyviin asioihin. Kun ihminen kieltäytyy Hengen kutsusta, Raamattu kutsuu sitä Pyhän Hengen pilkaksi, joka on ainoa anteeksiantamaton synti Raamatun mukaan, sillä se käytännössä tarkoittaa ettei ihminen kadu eikä käänny Jumalan Hengen vetoomuksista huolimatta koskaan. (Matt 12:31)

"Jumala on asettanut uuden määräpäivän. Tämän päivän. Jos te tänä päivänä kuulette Hänen äänensä, älkää paaduttako sydäntänne." (Hepr 4:7, 3:8,15, San 28:14, Room 9:18)

VOIKO PAKANA PELASTUA?
Minkälainen ikuinen kohtalo on ihmisellä joka ei eläissään ole kuullut evankeliumia, eikä Jeesuksesta sanaakaan? (Joh 3:16, Room 1:16, 1 Kor 1:18, Ef 2:9)

Eikö ole epäoikeudenmukaista, jos kaikille ihmisille ei suoda pelastumisen mahdollisuutta? (1 Piet 1:5,9-25) Moni on ehtinyt kuolla ennen kuin evankeliumin valo on saapunut.

Nykyaikana pakanoiksi ymmärretään kaikki ne jotka eivät kuulu Raamattua Jumalan sanana pitävään kristinuskon piiriin, ja jotka eivät ole saaneet pelastussanomaa Jeesuksesta. (Hebr 5:9-10, 8:10, Room 10:9-10, 11:26, Mark 16:15-16)

Jeesuksen Kristuksen rakkaus ei kuitenkaan rajoitu minkään tietyn ihmisryhmän sisään.

Monet kuvittelevat että oma uskonyhteisö on ainoa mahdollinen missä voi pelastua, ja siksi tuomitsevat muut. (Matt 7:1-5, Luuk 6:37-38) Tämä on vakava erehdys. On tärkeätä ja selvää ymmärtää kuitenkin myös, että ihmisen tulee seurata aina kaikkea valoa minkä ymmärtää hyväksi ja oikeaksi sillä hetkellä, ja olla näin rehellinen myös itselleen. Ihmisen pitää aina pyrkiä tekemään hyvää. (Jaak 2:14-26) Rakastava Luojamme on oikeudenmukainen kaikkia kohtaan. (1 Moos 18:25, Jes 30:18, Ps 96:10, 97:2, 103:6, Snl 29:26, Room 3:29)

On tärkeätä ymmärtää että sielun kuolemattomuusoppi, jota on juurtunut kristinuskoonkin, on kreikkalaista filosofiaa ja spiritismiä. Raamattu opettaa, että Jeesus kutsuu kuolleet joko elämän- tai tuomion ylösnousemukseen. (Joh 15:28-29, Apt 24:15, 1 Tess 4:16-17, Ilm 20) Mitään “välitilaa,” jossa ihmiset odottaisivat ylösnousemusta, tai uutta armon aikaa tai -valtakuntaa tietoisessa tilassa ei ole olemassa. Ainoa“välitila” on kuoleman tiedoton uni; (Saar 9:5-6, 9-10, Ps 146:4, 115:17) Raamattu opettaa, että Jeesuksella on tullessaan palkka mukanaan, ja kohtalot ovat silloin päätetty jokaisen ihmisen kohdalla lopullisesti. (Matt 16:27, Ilm 22:12)

Oikeudenmukainen Jumala huomioi aina ihmisen tiedon ja ymmärryksen, ja katsoo miten uskollinen ihminen on sille valolle minkä on saanut ja ymmärtää oikeaksi. (Luuk 12:47-48)

Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä. Monilla on puutteellinen ymmärrys jumaluusopeista, ja monet eivät ole koskaan pelastussanomaa kuulleet. Vaikka näin olisi, pakanoiden joukossa on ollut aina ihmisiä jotka kuitenkin palvelevat Jumalaa. Ihminen voi noudattaa Jumalan periaatteita, vaikka ei ole kirjoitettua siveyslakia koskaan kuullut, tai kuullut sanaakaan Kristuksesta. Pakana voi näin tietämättäänkin palvella Jumalaa. (Room 2:12-16) Monet ovat Pyhän Hengen vaikutuksesta tehneet paljon hyvää, vaikka toiset lukisivat heitä pakanoiksi tai harhaoppisiksi. Omatunto on Jumalan Hengen lahja. (Matt 22:36-40, 25:31,-46, 7:19-23)

Jumala tietenkin huolehtii kaikista sieluista jotka on itse Luonut. Herra kysyy kuitenkin ihmisen suostumusta yhteistyöhön, ja vilpittömyyttä ihmisen ymmärrykselle oikeasta ja väärästä. Pakanoille Jumalan ääni puhunut luonnossa. He ovat katselleet Jumalan suuria luomistekoja, ja ymmärtäneet Jumalan olemassa olon; “Sen mitä Jumalasta voidaan tietää, he voivat kyllä nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa ovat maailman luomisesta lähtien olleet nähtävissä ja havaittavissa Hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.” (Room 1:18-20) Jakeet 21-22 kuvaa miten käy niille jotka tuntevat Jumalan, mutta Hänet kieltävät mielessään ja teoissaan. (1 Kor 1:18)

Kuolleillekin on julistettu evankeliumi, vaikka sitä ei olisi kukaan ihminen heille puhunut. (1 Piet 4:6) Monet ihmiset etsivät Jumalaa, vaikka Jeesusta ei kukaan saarnaa. (Apt 17:27) Monet voivat olla tietoisia Jeesuksen olemassaolosta, vaikka eivät ole saaneet käytännön uskon tietoa. (Ps 87:4-6)

Evankeliumi julistetaan koko maailmaan. (1 Tim 3:16, Luuk 2:30-32, Apt 26:23, Matt 12:18-21, 28:18-20, Room 10:11-18, 15:12) Jeesuksessa on siunaus kaikille kansoille. (Gal 3:14, Dan 7:14, 1 Kor 12:13, Jes 11:10, 55:5)

Lisää aiheen läheltä:

http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

- ”Onko kuolemanjälkeiselle pelastumisen mahdollisuudelle Raamatullisia perusteita? Osasto 14.
- ”Kuolleiden tila?” Os. 14.
- ”Mitä on Pyhän Hengen pilkka?” Os. 1.
- ”Kun Jumala kutsuu ihmistä parannukseen.” Os.3.
- ”Mikä on syntiä?” Os. 4.
- ”Epäpuhtaat ajatukset. Voiko ihminen tehdä ajatuksissaan syntiä?” Os. 5.
- ”Lähimmäisrakkaus” Os. 5.
- ”Mitä usko on?” Os 5.
- ”Jumalan lapseus” Os. 5.
- ”Pyhitys maailmassa.” Os. 5
- ”Kristityn kilvoitus ja itsekieltäymys.” Os. 5.
- ”Mikä on oikea uskonto?” Os. 7.
- ”Spiritismi. Ihmeet merkkeinä” Os. 13.
- ”Hurmokset ja ihmeet” Os. 13.
- ”Ylipappimme Jeesus Kristus. Johdanto aikaprofetian 2300 vuotta ymmärtämiseen. Os. 10.

Äänestä
  • Esimerkinä lahkon vääryydestä on sellainen, kun perhe en vaimo käännytetään adventtikirkon seurakuntaan ja senjalkeenperheeseen tulee eripuraa sen vuoksi. Tiedän tapauksia jotka ovat johtaneet avioeroon ja perheen hajoamiseen.
    Pidän tuollaista tilannetta vastaavana kuin aviorikosta.
    Tässä on tilanteessa tullut kirkko huorinteon osapuoleksi.

    Lahkolaisuus näkyy sselkeimmin kuitenkin täällä keskusyeluissa. Se mikä erottaa on lahkohengen aikaansaannosta.
    Adventismissa tuo lahkohenki on äärimmillään.

    Äänestä

  • esimerkkinä kirjoitti:

    Esimerkinä lahkon vääryydestä on sellainen, kun perhe en vaimo käännytetään adventtikirkon seurakuntaan ja senjalkeenperheeseen tulee eripuraa sen vuoksi. Tiedän tapauksia jotka ovat johtaneet avioeroon ja perheen hajoamiseen.
    Pidän tuollaista tilannetta vastaavana kuin aviorikosta.
    Tässä on tilanteessa tullut kirkko huorinteon osapuoleksi.

    Lahkolaisuus näkyy sselkeimmin kuitenkin täällä keskusyeluissa. Se mikä erottaa on lahkohengen aikaansaannosta.
    Adventismissa tuo lahkohenki on äärimmillään.

    Sinä et tainnut luka mitä lahkolaisus on.
    Olisi hyvä keksiä joku muu sana.

    Kirkko ja uskovat puolisot taistelevat voitavansa huorintekoja vastaan.

    "Älä tee huorin" on lain käsky.

    On totta että jotkut näkevät uskovissa punaisen vaatteen, jopa puolisoissaan.
    Onko se kirkko joka ei ole lahko sitten mielestäsi paremmalla asialla kun ei tarvi siellä olla uskovainen, vai missä tämä "lahkolaisuus," joka johtaa huorintekoon ja eroon tulee esiin?
    Kirkossako ei saa olla uskovainen, että avioelämä sujuisi?

    Ketähän tässä nyt osoittaisit? Olisi hyvä kai miettiä.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Sinun määritelmilläsi voi korkeintaan hymähtää.
    Raamattu kertoo Evankeliumin sanoman, tarkoituksen ja vaikutuksen joiden perusteella asiaa on pohdittava.
    Täällä meillä ei opiskellakaan sitä, mikä adventtikirkon mukaan on lahkolaisuutta.
    Täällä pohditaan sitä mikä on Raamatun sanomaa ja kkkuinke te siitä sanomasta poikkeatte.
    Tuo poikeaminen on kaikki lahkon vaikutusta ja saattaa jopa perheet hajoamaan.
    Mikä on selkeämpää merkkiä lahkolaisuudesta kuin väärään oppiin juuttuneen uskon aikaansaama ermielisyys ihmisten välisissä suhteissa?
    Jos vamoni tulisi sinun opettamaksesi niin hän olisi yhtä lailla väärintekijä kuin Eeva kuunnellessaan kärmettä.
    Paavalikin opettaa kuinka aviovaimojen tulee olla miehensä kanssa sopuisasti.
    Mies on perheen pää ja Kristus miehen pää.
    Mihin väliin tuossa adventisti sopii opettajaksi?

    Äänestä

  • Kuinka sun pokkasi pitää? kirjoitti:

    Mistä olet saanut päähäsi etä palstalla keskustellaan siitä miten "adventistit pikkeavat" Raamatusta?

    Tämähän on "herätysliike" palsta?

    Antaa tulla sitten vaan, mutta perustelujen kanssa, jotka ovat Raamatusta.
    Haukkumisiin en vastaa.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Mistä olet saanut päähäsi etä palstalla keskustellaan siitä miten "adventistit pikkeavat" Raamatusta?

    Tämähän on "herätysliike" palsta?

    Antaa tulla sitten vaan, mutta perustelujen kanssa, jotka ovat Raamatusta.
    Haukkumisiin en vastaa.

    Siunausta
    jari laurila

    Adventtikirkon opetus on täysi vieraantunut Raamatun opetuksesta.
    Sinäkin tarjoilet omia mielipiteitäsi Raamatun opetusten tilaalle.
    Sinulla on täysin eri oppi kuin apostoleilla.
    Näin on koko kirkollasi.
    Kirkon sanoma käyttää Raamatun sanaa omia päämääriään varten.
    Vieläpä niin, että sinun opetuskirjeesi eivät ole edes meille.
    Paavali kirjoitti omille oppilailleen.
    Me olemme noita oppilaita.
    Sinä et ole meidän opettajamme. Sinä kuulut eriseuraan joka on tarkoituksella erossa meistä muista. Pitäkää raja takananne.

    Palstalla adventisti tuo viestissään esiin asian josta mielipiteet sanotaan.
    Mielipiteitä ei hyväksytetä adventtikirkon sensuuritoimistolla, se sinun tulisi käsittää.
    Vätteenne adventtikirkon totuudesta saa luomnnollisesti vastauksen missä kirkkonne on väärässä.
    Niinhän keskustelu aina kulkee.

    Äänestä

  • me olemme teille esikuvana. kirjoitti:

    Höh?

    Ne perustelut Raamatusta?
    Niitä jään aina kaipaamaan?

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Höh?

    Ne perustelut Raamatusta?
    Niitä jään aina kaipaamaan?

    Siunausta
    jari laurila

    Room.3:28
    "Katsomme siis,että ihminen tulee vanhurskaaksi,kun hän uskoo,ILMAN LAIN VAATIMIA TEKOJA".

    Miksi korostat lain tekoja kaikkien kymmenen käskyn kohdalla vaikka oma vaakakuppisi heilahtaa tutkivalla tuomiolla yllättävästi.

    Äänestä

  • kymmenysvaaka kirjoitti:

    Room.3:28
    "Katsomme siis,että ihminen tulee vanhurskaaksi,kun hän uskoo,ILMAN LAIN VAATIMIA TEKOJA".

    Miksi korostat lain tekoja kaikkien kymmenen käskyn kohdalla vaikka oma vaakakuppisi heilahtaa tutkivalla tuomiolla yllättävästi.

    Kiitos.

    Olen epätäydellinen, ja varsinkin viime aikana kun katse on kääntynyt naisenpuoliinkin kaipauksessa.
    Kuitenkin luonnollinen asia. Luojan lahja.
    Pitää vaan koettaa pyhyydessä mennä.
    Olen saanut kuitenkin iloita Herran Hengen läsnäolosta työssäni jatkuvasti.
    Ehkä Hän on osannut arvostaa kun olen viimeisiä voimiani talvella joskus puristanut lähimmäisten eteen.
    Paljon kauniita kirjeitä olen saanut täällä.

    Ei lain teot pelasta ihmistä, mutta tekee pelastuksen mahdottomaksi, jos ihminen lain hylkää ja halveksuu.
    On kovin vaikea saada nimittäin Kristuksen uhrin vanhurskautta, jos elää julkisynnissä tahallisesti?!
    Lain noudattaminen on kuuliaisuutta, (1 Joh 2:1-5, 5:3) ja on kyllä eränlainen vanhurskauden mittari vieläkin tietysti.

    Laitan pyytämäsi Raamattuopetukset:
    Tulosta ja tutki rauhassa.

    Jumalan siunausta
    jari laurila
    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

    MITEN SAAN SYNTINI ANTEEKSI? LAIN JA EVANKELIUMIN SUHDE?
    Vanhan liiton ehdot olivat; “Ole kuuliainen, niin saat elää.” (Hes 20:11, 3 Moos 18:5) Jumalan laki oli voimassa jo ennen sen kirjoittamista kivitauluihin Siinailla. (1 Moos 4:7, 1 Moos 35:2-4, 2:1-3, 2 Moos 16:4-5, 27-30, Room 5:13)

    Uudessakin liitossa Jumalan laki on tärkeä, mutta lupaus on toisenlainen. Uudessa liitossa Jumalan armo uudistaa sydämen, niin että sydän Jumalan Hengen voimasta on taipuisa Jumalan lain periaatteisiin. Jumalan tahdosta (laista) tulee mieluinen sydämenasia. (Hes 36:25-27, Jer 31: 33-34, Hebr 10:16-17) Sama laki jonka Henki ensin kirjoitti kivitauluihin, kirjoitetaan uuden liiton uskovan sydämeen. Laki sydämessä onkin uuden liiton kansalaisuuden jäsenyyden tuntomerkki. (Ilm 14:2, 12:17, Jaak 2:8-12,25, Room 8:1-4, ) Kristuksen vanhurskaudessa ihmisen ei tarvitse yrittää omassa voimassaan noudattaa lakia.

    Jeesus piti itse käskyt, ja opetti noudattamaan lakia oikein. (Ps 40:9, Jes 42:21, Joh 15:7-10, Luuk 16:17, Matt 5:17-20, Joh 14:21, 1 Joh 5:1-3) Jeesus opetti myös oikeata lepopäivän viettoa. (Matt 12:12-13, Luuk 4:31, 13:10-16, Mark 2:23-28, 6:2) Vanhan liiton seremonialait ovat kaikki poissa, koska ne olivat vain “tulevaisten varjo“, eli vertauskuvaa tulevasta, joka on Jeesus Kristus. (Hebr 8-10)

    Jeesuksen veri sovittaa kaikki syntimme, ja Jeesuksen kuuliaisuus luetaan hyväksemme. Näin Pyhän Hengen uudistamana, Jumalan armon avulla ihminen tuottaa “hengen hedelmiä.” kuuliaisena laille. (Gal 5:22-26, Ps 40:8) Näin Jumalan vaatimukset ovat olleet aina samat. (5 Moos 6:4-6, 5:1-22, Matt 22:37-40)

    Martti Luther myös opetti että Jumalan laki ja evankeliumi kulkevat käsi kädessä, ja työskentelevät yhdessä, eikä kumpikaan kumoa toistaan. (Luther/Galatalaiskirjeen selitys) Laki opettaa mikä on syntiä, ja Jeesus Kristus tuli poistamaan syntimme. (1 Joh 2:2, 3:4, Joh 1:29, 1 Piet 2:24, Hebr 9:28, 10:14, Matt 1:21, Apt 13:38-39, Luuk 24:47) On tärkeätä huomioida, ettei Jeesus pelasta ihmistä “synneissään, vaan synneistään.” Laki johtaa ihmistä Kristuksen luo. (Room 10:3-4, Gal 3:21) Lakia ei voitu, eikä voida koskaan poistaa, (Luuk 16:17) mutta Herran Henki tekee mahdolliseksi lain noudattamisen. (Room 6:10-15)

    Syntien anteeksisaamiseen liittyy aina syntien tunnustaminen ja katumus, ja tahallisesta synnin teosta kääntyminen. (1 Joh 1:7-9, Apt 2:38, 3:19,20,26, Luuk 15:7,10) Synneistä armahtaminen liittyy aina poikkeuksetta Jeesukseen Kristukseen. (2 Kor 5:19-21, Luuk 24:47)

    Vain Jeesuksen veri puhdistaa ihmisen synneistä. (Matt 26:28, Ef 1:7, 1 Piet 1:19, Ilm 1:5, 5:9, 1 Joh 1:7, Hebr 9:14) Jeesuksen veri on sovintouhri. (Hebr 9-28, 10:5-14, 19-20) Jumala on Jeesuksessa osoittanut suuren rakkautensa, että Hän kuoli puolestamme ristillä. (Room 5:8, Jes 53:5, Gal 3:13, 1 Joh 4:10) Jeesus on omalla verellään ostanut seurakunnan. (Apt 20:28, 1 Joh 2:12)

    Ihminen joutuu kuitenkin kärsimään omien syntiensä seurauksista, vaikka synnit ovat anteeksi annettu. Monet voivatkin todeta että syntielämä vaikka se oli kauheata, kuitenkin kasvatti monin tavoin kokemuksien kautta. Ihminen voi huomata käytännössä näin miten kirottua elämä voi olla erossa Herrasta Vapahtajasta. (Hebr 12:7, 1 Kor 11:32, Ilm 3:19) Kun Jumala antaa synnit anteeksi, herää rakkaus Jumalaa kohtaan. (Luuk 7:41-43) Anteeksi saaneen mielenlaatu muuttuu myös armahtavaksi.

    Jeesuksella oli jo maan päällä ihmisenä ollessaan valta antaa syntejä anteeksi. (Matt 9:6, Apt 5:31, Ef 4:32, Kol 1:14) Vain Kristuksella onkin valtaa antaa syntejä anteeksi. Ihmisellä ei anteeksiantamisen valtaa ole koskaan ollut: Jeesus elää taivaallisessa pyhäkössä. (Hebr 8:1-2)

    Evankeliumin palvelijat ainoastaan välittävät anteeksiantoa. (Luuk 24:47, Joh 20:23, Matt 16:19, 18:18) Eli siellä missä Jeesus ja evankeliumi torjutaan, ja ollaan katumattomia epäuskoisia, voivat Herran palvelijat toimia niin että he kieltäytyvät antamasta erilaisia seurakunnallisia toimituksia yms. ja siellä missä tehdään parannusta ja kääntymystä, voivat evankeliumin palvelijat julistaa Jeesuksen nimessä syntejä anteeksi. Tämä valtuus koskee kaikkia uuden liiton pappeja jotka ovat todellisia ja Herran todistajia. (1 Piet 2:9)

    Apostoli Paavali opetti: “Kun nyt Jumala on tehnyt meidät jotka uskomme vanhurskaiksi, meillä on Herramme Jeesuksen Kristuksen ansiosta rauha Jumalan kanssa. Kumoammeko siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me siis vahvistamme sen mitä laki sanoo. Syntien sovittamiseksi Hän lähetti tänne oman Poikansa jotta meissä, jotta meissä jotka elämme Hengen emmekä lihan mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 3:20-31, 4:15, 5:1, 8:3-4, 7:7-8,12, 13:8-10, Gal 5:22-23, 1 Tim 1:8-10, 1 Kor 7:19)

    (“Sinun on armo, että me eläisimme Sinun pelossasi.” (Ps 130:4)

    LAIN VAI ARMON ALLA?
    Opetetaan ettei Jumalan laki olisi enää voimassa koska Room 6:14 sanoo: "Synti ei ole enää teidän herranne, sillä te ette ole lain, vaan armon alaisia." Usein käy niin että ihminen lainaa mieluisia jakeita Raamatusta huomioimatta asiayhteyttä ja mitä muualla Raamatussa opetetaan samasta asiasta.

    Jos luemme Room 6 luvun, siinä Paavali kysyy "Onko jatkuvasti tehtävä syntiä, että armo tulisi suuremmaksi?" (Jae 1) Paavali seuraavissa jakeissa kertoo että ihminen on uudestisyntymisen ja kasteen kautta kuollut synnille, ja elää uutta elämää Jeesuksessa Kristuksessa. (jakeet 2-11) "Synti ei siis saa hallita teidän kuolevaista ruumistanne, niin että noudatatte sen himoja. Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi." (jakeet 12-14) "Miten siis on, saammeko tehdä syntiä, koska emme elä lain vaan armon alaisina? Emme toki! Jos antaudutte orjina tottelemaan jotakuta, olette juuri sen orjia jota tottelette. Te joko palvelette syntiä, mikä johtaa kuolemantuomioon, tai olette kuuliaisia Jumalalle, mikä johtaa vapauttavaan tuomioon." (jakeet 15-16) Jakeissa 17-23 Paavali opettaa selvästi että synnin orjat eivät palvele vanhurskautta, ja synnin palkka on kuolema. "Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Jae 23)

    Raamattu opettaa että synti on Jumalan lain rikkomista. (1 Joh 3:4; Room 3:20, 3:31) Paavalikaan ei olisi tullut tuntemaan syntiä ilman lakia. (Room 7:7, 22) Jeesuksen veli Jaakob opettaa että meidät tuomitaan "vapauden ja täydellisyyden" lain mukaan, ja joka rikoo yhtäkin käskyä, rikkoo koko lain." (Jaak 2:10-12)

    Tärkeätä on tässä yhteydessä huomioida, että uuden liiton jäsenyyden ehtona ja edellytyksenä on että Jumalan laki on ihmisen "sydämen lihatauluihin" kirjoitettuna. (Hebr 10:16, Jer 31:3133, Hes 36:26-27) Lihan mieli ei kuitenkaan tahdo alistua lakiin. (Room 8:7) Silloin ihminen Jumalan Hengen voimassa noudattaa lakia. Jumala näin antaa oman henkensä ihmisen avuksi. Ihmisen omassa voimassa lain noudattaminen on mahdotonta, mutta Hengessä Jumalan tahto eli -laki, on mielekäs sydämen asia uuden liiton kristitylle. Jumalan ja ihmisen tahdot yhdistyvät. Laki ja evankeliumi kulkevat näin käsi kädessä ja niitä sarnataan yhdessä, ja ne kuuluvat yhteen Kaikkivaltiaan ikuisena tahtona. Raamattu ei missään opeta etteikö laki olisi voimassa uudenkin liiton aikana, mutta Raamattu opettaa selvin sanoin että laki on voimassa ikuisesti! (Matt 5:17-18, Luuk 16:17) Laki ei tee ketään vanhurskaaksi, mutta tekee pelastuksen mahdottomaksi, silloin kun se tietoisesti ja tahallisesti kumotaan. Kukaan ei voi rangaistuksetta polkea maahan Jumalan lakia. Tarkoittaahan asia käytännössä tietoista valintaa synnin puolelle. (Jes 24:1-5)

    Tässä yhteydessä on syytä huomioida myös että Jeesus taisteli perinnäissääntöjä vastaan, jotka olivat ihmisten tekemiä lakeja, ja mitätöivät Jumalan antaman lain. Paavali taisteli lisäksi uhripalvelusjärjestelmän lakeja vastaan, jotka kumoutuivat ristillä koska Kristus on näiden lakien loppu, (Room 10:4) mutta myös lain täyttymys ja päämäärä, sillä Jeesus Kristus antoi meille esimerkin kuuliaisuudesta. Jeesus noudatti lakia esimerkillisesti kaikessa. (Joh 15:10, Matt 7:21) Kristus tuli maailmaan saattamaan lain kunniaan, sillä laki opettaa miten rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiä. Lain kunigaskäsky on yhteenveto laista. (Matt 22:36-40) Jeesus opetti että 10 käskyn laki riippuu tässä lain yhteenvetokäskyssä kiinni. (40) Jos Jeesus olisi kumonnut lain, olisi uhrikuolemansa ollut turha, sillä ilman lakia, ei syntiäkään olisi enää olemassa.

    Paholaisen eksytys ja hyökkäykset ovat kautta aikojen kohdistuneet juuri Jumalan lakia vastaan, sillä laki on Jumalan tahto ja -luonteen kuvaus. Onnistuessaan saamaan ihmisen hylkäämään yhdenkin käskyn, saatana on onnistunut päämäärässään saada ihminen rikkomaan Jumalan tahtoa, ja kapinaan Jumalaa vastaan.

    Lopun aikana uskonnollisessa elämässä on vallalla ihmiskunnan historian suurin ja pettävin eksytys. Tämä eksytys tapahtuu Kristuksen nimissä ja se opettaa uskoa, armoa ja Kristusta kuten pitääkin, mutta kieltää Jumalan lain ja pyhityksen. ( 2 Kor 11:14, Jaak 2:10-12, Hebr 12:14) Käytännössä tämä tapahtuu siten että uskonnolliset opettajat opettavat uskoa ilman lakia.

    OVATKO JUMALAN KÄSKYT VOIMASSA UUDENKIN LIITON AIKANA?
    Jos Jumalan laki olisi voitu poistaa, syntiä ei olisi enää olemassa ja Kristuksen uhrikuolema olisi ollut turha. Laki ilmaisee Jumalan luonteen pyhyyden vastakohtana ihmisen synnillisille taipumuksille, ja kun laki vastaanotetaan uskossa Kristukseen tulee laista myös kristitylle mieluisia asia.

    - Sitähän Jumalan rakastaminen on että me pidämme Hänen käskynsä eivätkä ne ole raskaita noudattaa.? (1 Joh 5:3)
    - Mutta laista ei häviä piirtoakaan, enemmin katoavat taivas ja maa.? (Luuk 16:17)
    - Älkää luulko että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan, en minä ole tullut kumoamaan vaan toteuttamaan.? (Matt 5:17-20) (VKR ?täyttämään? =Jeesus antoi lain noudattamisesta esimerkin meille noudattamalla itse lakia, sekä vanhurskautti ihmisen uhrinsa kautta kadutuista lain rikkomuksista.)
    - Herran laki on täydellinen, se virvoittaa sielun. Herran ohjeet ovat luotettavat, ne neuvovat taitamatonta? Ps 19:8
    - Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.? (Room 3:31)
    - Laki itse on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.? Room 7:12
    - On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei; tärkeää on Jumalan käskyjen noudattaminen.? (1 Kor 7:19)
    - Joka sanoo tuntevansa Hänet, mutta ei pidä Hänen käskyjänsä on valehtelija, eikä totuus ole hänessä. (1 Joh 2:3-5)
    - Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni.? (Joh 14:15, 21)

    Kenenkään ei tarvitse noudattaa lakia omassa voimassaan. Jumala on luvannut uuden liiton aikana oman Henkensä voiman, että ihminen voisi elää Jumalan tahdon mukaan. (Hepr 8:8-10, Hes 36:26-27, Jer 31:31-34) Raamatun opetuksen mukaan uuden liiton Kristittynä olemisen ehtona ja edellytyksenä onkin Jumalan lain olemassaolo sydämen lihatauluissa mieluisena asiana. Näin Jumalan ja ihmisen tahdot yhtyvät pyhyydessä. (Ilm 14:12) Rakkaudesta Jumalaan ja kiitollisena pelastuksesta ihminen tahtoo olla Jumalalle kuuliainen (Room 6:15-18, Gal 5:22-25)

    Lain tehtävänä on opettaa mikä on syntiä ja herättää synnin tuntoa, joka taas herättää tarpeen Kristuksen uhriveren sovitukseen. (Room 3:20, Room 7:7, 1 Joh 3:4 ) Seremonialait jotka kuuluivat vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmään lakkasivat olemasta voimasta Jeesuksen kuollessa ristillä. (Ef 2:15, Hepr 7:11-28, 9:9-10)

    Kristus oli ?lain loppu? (loppu kreikan telos =lopputulos ja päämäärä) näille vanhan liiton uhripalvelusasetuksille koska ne olivat vain vertauskuva taivaallisesta pappispalveluksesta ja Jeesuksen uhrista. (Hepr 8 luku) Laki ei tee ihmistä vanhurskaaksi, eikä pelasta, mutta voi tehdä pelastuksen mahdottomaksi, sillä tahallinen kapina lakia vastaan on syntiä joka ilman katumusta ja kääntymystä aiheuttaa kuolemantuomion. Raamattu ei tunne armoa joka kattaisi katumattomat ja kääntymättömät synnit. (Room 6:23, Luuk 10:25-28)

    Laissa on 10 käskyä. Ei 9 käskyä. Jaak 2:10-12 opettaa että yhdenkin käskyn hylkääminen tarkoittaa koko lain hylkäämistä ja rikkomista. Laki ja evankeliumi ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Kumpikaan ei kumoa toistaan, vaan saarnataan rinnakkain. Jumalan käskyt ovat rakkauden käskyt. Mikään hallitus ei voi pysyä pystyssä ilman lakeja. Rakkaus ja laki kuuluvat yhteen uskon kautta. (1 Tim 1:5) Käskyt opettavatkin miten ihmisen tulee rakastaa Jumalaa ja lähimmäisiään. ?Lain kuningaskäsky? (Matt 22:36-40) on yhteenveto Jumalan 10 käskyn siveyslaista. Kumpikaan ei kumoa toistaan. ?Lain kuningaskäsky? vahvistaa 10 käskyn lain ja onkin tiivistelmä kaikesta lain ja profeettojen opetuksesta.

    Jeesus antoi meille esimerkin kuuliaisuudesta. Erehdymme kuitenkin elämämme aikana monin tavoin ja jokainen on syntiä tehnyt. Siksi tarvitsemme armoa jatkuvasti, mutta uuden liiton kristitty vihaa syntiä, eikä halua tehdä syntiä tahallaan. (Room 3:23, 1 Joh 2:1, Ef 1:7)

    PELASTUS. USKON JA ARMON, VAI TEKOJEN KAUTTA?
    Ihminen on kautta ihmiskunnan historian usein lähtenyt ansaitsemaan pelastusta teoilla. Monenlaista on yritetty, aina paalun päässä istuvasta erakosta itseään kiduttaviin munkkeihin, mutta myös hyvien tekojenkin kautta on pelastusta yritetty ansaita. Raamattu kuitenkin opettaa, ettei pelastusta voi ansaita mitenkään. Hyvät teot kuuluvat uskovalle, (Jaak 2:14-17) mutta teot ovat uskon hedelmää eli uskon seurausta. Jokainen ihminen on tehnyt syntiä ja tarvitsee siksi Jumalan armoa. (Room 3:23)

    Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuvat. (1 Tim 2:4, 1 Tess 5:9) "Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Tiit 2:11) Kristus kuoli ihmiskunnan syntien anteeksi saamisen vuoksi. (Room 5:8, 1 Joh 4:9-10) Jumala pelasti meidät pelkästä armosta, ei tekojemme tähden. (Tiit 3:5, 2 Tim 1:9) "Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, ettei kukaan voisi ylpeillä." (Ef 2:8-9) Olisimme rikkomustemme tähden kuolleita, mutta Jumalan rakkaudesta meidät voidaan armosta pelastaa. (Ef 4:4-6) Pelastus on mahdollista kaikille tahtoville (Room 11:26-27, Jes 45:22, 52:10) Jeesus pelastaa synnistä (Matt 1:21, 1 Joh 3:5) Pelastus saadaan uskomalla Kristukseen. (Mark 16:16, 1 Piet 1:5, Joh 3:16, Apt 16:31, Room 10:9-10) Pelastus edellyttää totuuteen uskomisen (2 Tess 2:13, 1 Piet 1:5) Pelastus yksin Kristuksen verellä (1Piet 1:18-19) ja uudesti syntyminen Jumalan sanan kautta. (22-23) Enkelit palvelevat autuuden saajia (Hepr 1:14) Pelastus on koko uskon päämäärä (1 Piet 1:9) Evankeliumin palvelijat kehottavat, opettavat, julistavat ja toimivat sielujen pelastuksen tähden monin tavoin. (Apt 16:17, 2:40, 1 Kor 9:22, 2 Tim 2:10)

    Luomakunta lankesi syntiin, mutta Jumala ei tuhonnut maata. Taivaassa laaditiin pelastussuunnitelma ja Jumala lähetti Poikansa pelastamaan maailman. (Joh 3:16) Jumala ei ole ollut koskaan armoton, vaan on aina ilmaissut rakkautensa ja osoittanut pitkämielisyytensä luotujaan kohtaan ihmisen pahuudesta huolimatta kautta ihmisen koko historian.

    Milloin lopun ajan ihmisellä on pelastuksen hetki? Pelastuksen päivä on nyt heti tänään! (2 Kor 6:2) Jumala kutsuu jokaista ihmistä kääntymykseen ja armonsa piiriin useasti ihmisen elämän aikana Hengen puhuttelulla joka nuhtelee synnistä ja muistuttaa Jumalasta. Tämä on Jumalan pitkämielisyyttä. (Ilm 22:17) Ihminen voi itse vapaan valintansa mukaan valita ikuisen kohtalonsa kääntyykö, vai pysyykö katumattomana ja kääntymättömänä. Jokaisen ihmisen tulisi ymmärtää että vain oikea ja vakaumuksellinen Raamatun Jeesuksen usko voi tehdä ihmisen onnelliseksi. Vain uskon hedelmillä on siunausta ihmiskunnalle. Ihmisen opit ja filosofiat eivät voi ihmisen tarpeita tyydyttää ja ratkaista maailman ongelmia.

    Syntimme voidaan antaa anteeksi vain Jeesuksen Kristuksen ansioiden perusteella. Monet ajattelevat pystyvänsä teoillaan ansaitsemaan armon, eivätkä tunne tarvitsevansa Kristuksen uhriveren ansiota. He erehtyvät ja pysyvät tuomion alaisina. Jumalan edessä me emme voi ansaita mitään, ja olemme siksi ihmisinä kaikki samanarvosia Jumalan edessä. Tämä on suurta Jumalan oikeudenmukaisuutta syntistä ihmistä kohtaan.

    Ihminen on vapaa tekemään vapaan valintansa hylkääkö vai hyväksyykö Jumalan rakkauden armotarjouksen. Jumala odottaa vapaaehtoista rakkauttasi. (Ilm 7:10, 19:1)

    PAAVALI JA LAKI, Room 10:4, ONKO KRISTUS SIVEYSLAIN LOPPU?
    Monet tahtovat tulkita Paavalin sanat “Kristus on lain loppu, niin tulee vanhurskaaksi jokainen joka uskoo, ” (Room 10:4) siten että 10 käskyn siveyslaki olisi lakkautettu?

    On huomioitava ensin ettei juutalaisilla silloin ollut vielä aina kaikilla käsitystä Kristuksen vanhurskaudesta. Vapahtajaan perustuvaa vanhurskautta oli opetettava seurakunnille. Paavali halusi lopettaa lakivanhurskauden, johon monet vielä pyrkivät myös fariseusten- ja roomalaispakanallisia lakeja noudattamalla.

    Vanhan liiton aikana Jumalan armo ja vanhurskaus ilmoitettiin lain ja profeettojen kautta. Uuden testamentin aikana -Jeesuksen kautta. (Room 3:21-26) Sekä VT:n että UT:n aikana armo perustui uskoon. (mm.Aabraham, Room 4:3, 1 Moos 15:6) Aabraham luettiin vanhurskaaksi myös teoista. (Jaak 2:21-22, 1 Moos 22:16) Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä. (1 Moos 26:5)

    Jaakob uudessa liitossa opetti että teot ovat uskon hedelmiä. (Jaak 2:14-26) Ilman uskoa ei ole tekojakaan, ja usko on kuollut. Kysymys on syy-seuraussuhteesta. Jaakob opetti kirjeessään niille, jotka tahtoivat kumota lain. Armo ja laki eivät ole keskenään ristiriidassa koskaan. Ihmisen lihan halut, sekä saatanan pyrkimykset ovat kumonneet lakia aikojen alusta asti.

    Armo on ollut totta ilman tekoja Kristuksen tähden jo vanhankin liiton aikana (2 Moos 19:4, 20:2) Armo ja Jumalan ja ihmisen liitot kuuluvat aina yhteen. (2 Moos 34:6-7, Jer 3:12, 1 Moos 3:15, Ps 103:13, Jes 49:13-15, 5 Moos 7:12) Suurena sovituspäivänä kansan synnit poistettiin. (Hebr 9:10, 3 Moos 16:21-22) Kansa oli uhrannut uhrejaan pitkin vuotta. VT:n uhripalvelusjärjestelmä vertauskuvasi tulevaa Karitsaa, joka kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi. (Hebr 8:1-2,5, Hebr 10:12, 9:14,26, 10:14,18)

    Room 10:4 esiintyvä kreikan sana “telos” tarkoittaa “loppua, ” “täyttymystä” ja “päämäärää.” Jeesus Kristus oli lain lopullinen täyttymys ja päämäärä. (Gal 2:16) Lakia tarvitaan osoittamaan mikä on oikein ja väärin. (Room 3:20, 13:8-10) Näin sanaa on käännetty muuallakin; Esim. 1 Piet 1:9: “- Te saavutatte uskon päämäärän, (“telos”) sielujen pelastuksen.” Paavali ei tietenkään tarkoittanut että pelastus lopettaisi uskon?! Tämä vain yksi esimerkki.

    Jeesus Kristus oli uhripalvelusjärjestelmän lakien (“Toorah“) “loppu.” Jeesus oli lain “päämäärä” ja “täyttymys” siten että Jeesus teki lain suureksi, ja noudatti lakia antamalla kristillisen esimerkin kuuliaisuudesta Isän käskyille. Vasta 1700 luvun jälkeen on opetettu virheellisesti historialliskriittisten selittäjien ansiosta, että kysymyksessä olisi siveyslain kumoutuminen.

    Paavali puhui sanalla “laki” tarkoittaen useita eri asioita. Asiayhteyden löytää tutkimalla jakeen ympäriltä. Paavali puhui “Mooseksen laista” (1 Kor 9:9) ja Jumalan siveyslaista samalla sanalla; “laki.” Toisinaan hän puhui Mooseksen kirjoista, tai koko vanhasta testamentista sanalla, “laki.” (Room 3:19,21, 1 Kor 14:21) -Myös pakanoiden tajua oikeasta ja väärästä, sanalla “laki” (Room 2:14-15) -Pyhän Hengen johdatukseen elämässä; (8) -Pahan vaikutuksesta elämään, (7:21) -Tekojen laista, ja uskon laista; (3:27) “Välikaikaisesta laista,” eli seremonia-, eli uhripalvelusmenojen lait; (Gal 3:19, Kol 2:14)

    Paavali puhui tietenkin siveyslain puolesta, mutta vastusti lain väärinkäyttöä. Hän puhui sitä vastaan, että joku ajattelisi ihmisen vanhurskautuvansa ja pelastuvansa lain tekojen kautta! Pelastuminen perustuu Jeesuksen uhrikuolemaan ansioihin yksin. Ihminen voidaan lukea vanhurskaaksi Jeesuksessa Kristuksessa vain ja yksin Kristuksen ansioiden tähden. Muuta tietä pelastukseen ei ole olemassa.

    - “Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.” (Room 2:13)

    - “Laki on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7:12,14)

    - “Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain.” (Room 7:22)

    - “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room 3:20)

    - “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)

    - “Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin, eivätkä voikaan alistua.” (Room 8:7)

    - “Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15, 5:13)

    - “Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.” -ellei laki olisi sanonut, jne. (Room 7:7-8)

    - “Lempeys ja itsehillintä, näitä vastaan ei ole laki.” (Gal 5:23)

    - “Laki on hyvä jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan, jne” (1 Tim1:8-10)

    - “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei, tärkeätä on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)

    - “Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä“, jne (Hebr 8:10, 10:16)

    - “Me jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 8:4)

    Nämä seuraavat vahvat opetukset myös vahvistavat lain voimassaolon kaikkina aikoina: (Matt 5:17-18, 7:12, 22:40, Luuk 16:17, Jaak 1:25, 2:10.-12, 4:11, 1 Joh 2:2-3, 3:4, 5:3, Ilm 12:17, 14:12, 5 Moos 5: 1-22, 6:5-9, 2 Moos 20:1-17)

    “Lakihenkisyys” tai “lakiuskonto” tarkoittaa tietysti että opetettaisiin, niin että lain ansioilla ihminen voisi pelastua. Ei sitä että ihminen rakastaa Jumalaa, ja on kuuliainen, joka ilmenee käskyjen noudattamisena. (Ilm 14:12, Matt 7:21-23)

    Lain noudattamiseen ihminen saa Jumalan Hengen voiman, eikä ketään vaadita, lakia omassa voimassaan noudattamaan. Ihminen ei omassa voimassaan pysty lakia noudattamaan. Pyhä Henki tarvitaan avuksi. (Room 7:15-23, Hes 36:25-27, Hebr 8:9-10, 10:16-17)

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Höh?

    Ne perustelut Raamatusta?
    Niitä jään aina kaipaamaan?

    Siunausta
    jari laurila

    Olet jatkuvasti jättänyt vastaamatta kysymyksiin suorilla vastauksilla.
    Sinun väitteesi on todistettu Raamatun sanalla vääriksi etkä ole koskaan pystynyt niitä väitteitä kumoamaan.
    Asiaa pidetään vireillä joka ainoassa viestissä kunnes vastauksesi on Raamatun mukaisesti oikeaa.
    Tottahan me Raamattuun uskomme.

    Äänestä

LAHKOT. MITÄ TARKOITTAA "LAHKOLAISUUS"?
Kristittyjä pidettiin lahkona, koska he poikkesivat juutalaisuudesta, ja vallalla olevasta sen ajan uskonnollisten johtajien opetuksesta. (Apt 24:5) Kristityjenkin keskuuteen kuitenkin syntyi lahkoja kuten "judaismi, gnostilaisuus ja nikolaiittain" oppi.

Apostoli Paavalia nimitettiin lahkolaiseksi. Hän puolustautui kertomalla että hän palvelee Jumalaa, ja uskoo mitä laissa ja profeetoissa on sanottu. (Apt 24:14-16) Elävän Jumalan seurakunta on tietysti totuuden pylväs ja perustus. (1 Tim 3:5, Ef 2:20) Totuutta noudattavana se kasvaa rakkaudessa kiinni Kristukseen joka on seurakunnan perusta. (Ef 4:15-16, 1:22, 4:15, 1 Kor 3:11) Seurakunta on "yksi ruumis" Kristuksessa ja (1 Kor 10:17, Gal 3:28) kristilliseen seurakuntaan kuuluvat eivät ole erilaisten opintuulten heiteltävänä, vaan yhdessä uskossa. (Ef 4:13-16)

Kuitenkin kristillisen seurakunnan sisälläkin saattoi ilmetä lahkolaisuuden syntiä, kun seurakuntalaiset jakaantuivat eri mielipiteiden taakse, vaikkakin kyseessä olisivat olleet arvostetutkin eri mielipiteiden esittäjät ja puhujat. (1 Kor 1:11-13) Paavali sanoi tällaisen olevan osoitus lihallisesta mielestä ja kypsymättömyydestä. (3:1-3)Lahkolaisuuden synnissä on siis kysymys seurakunnan sisäisistä mieliä jakavista riidoista. Joissakin seurakunnissa on nykyisin tapahtunut jakaantumista, seurakunta on saattanut jakaantua kahtia, tai useampiin eri protestiliikkeisiin, joita joskus myös herätysliikkeiksi kutsutaan. Kuitenkin näissä liikkeissä on usein varsin hyviä pyrkimyksiä, ja ne ovat tahtoneet palvella innokkaampaa hengellistä toimintaa, ja puhtaampaa Raamatun opetustakin usein.

Protestanttisia kirkkoja kutsutaan usein lahkoiksi. Mikään seurakunta ei kuitenkaan suoraan seuraa alkuseurakuntaa. Alkuseurakunnasta jäi vain rippeet jäljelle kun se lankesi pois totuudesta tekemällä sovitteluja maallisen vallan kanssa. (2 Tess 2:3-4) Alkuseurakunnan jäännöksen historiaa tunnemme huonosti, eikä yksikään seurakunta voi väittää olevansa suoraan alkuseurakunnan seuraaja. Jumalan sana kuitenkin säilyi pienten pienten ryhmien keskuudessa (mm. valdolaiset) keskiajan kristittyjen vainoista huolimatta joita katolinen maailma harjoitti. Näin ajatellen olisimme kaikki lahkojen jäseniä? Uskonpuhdistuksen myötä syntyivät protestanttiset kirkot. Jumala on siunannut näitä seurakuntia, koska ne tahtoivat pois keskiajan katolisesta pimeydestä puhtaampaan Raamatun oppiin. Uskonpuhdistajia oli monia, ja heidän ympärilleen syntyi aina uusi kristillinen yhdyskunta, kun he löysivät Raamatusta uutta valoa. Sekä Luterilainen kirkko että Adventtikirkko mm. ovat näitä uskonpuhdistusliikkeitä alunperin. Adventtikirkon rooli ja merkitys uskonpuhdistajana säilyy aikamme loppuun asti. (Ilm 14:12, 12:17, 19:10)

Poikkeaminen oikean seurakunnan opista on "lihan teko" jossa ihmisen oma tahto vetää halunsa mukaiseen oppiin. (Gal 5:19-20, Room 8:4-8) Lihan tahto ei alistu Jumalan lakiin. (7) (Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:10-12, 1 Joh 2:3-5, 3:4, 5:3)

Kristityllä tänään on turvanaan Raamatun kirjoitettu sana, sekä Jumalan Pyhä Henki. (Apt 9:31, 2 Piet 1:21, 2 Tim 3:16, Hebr 8:10, 1 Kor 12) Oikea kristillisyys rakastaa, ja on kiinnostunut mitä kirjoitettu on. (Matt 4:10, Luuk 4:8, Room 1:17, Ilm 1:3) Oikea kristillisyys ei pyri määräämään omantunnon asioita, vaan kysyy vapaaehtoisuutta kuten Jumalakin pyytää ihmisen vapaaehtoista rakkautta itseään kohtaan. Niinpä oikea kristittykin rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäisiään kuten itseään. (Matt 22:36-40) Kysymys oikeasta opista ei ole kirkkojen välinen kamppailu, vaan Henkien taistelu sieluista. (1 Piet 5:8) Kristitty taistelee Raamatun Jeesuksen uskonnon puolesta rakkauden keinoin pyrkien voittamaan sieluja elämän Herralle pelastukseen totuudessa.

Jumalan kansa onkin tänään (v.2005) vielä jakaantunut eri kristillisiin piireihin yksilöinä. Näiden yksilöiden tuntomerkkinä on että he ovat vilpittömiä sille valolle minkä ovat saaneet. (Luuk 12:47-48)

Jumala kuitenkin kutsuu kansaansa pois totuudesta luopuneista uskonnollisista yhdyskunnista sinne missä ilmenevät lopun ajan seurakunnan tuntomerkit. Ilm 14:12, opettaa ketkä lopun aikana ovat pyhiä ihmisiä. "He noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen." Heidän keskuudessaan toimii profetian Hengen lahja, (Ilm 19:10, 12:17) ja tämä seurakunta tekee lähetystyötä tietysti koko maailmassa! (Matt 28:18-20, Mark 16:15-16) He palvelevat yhdessä Herraa lähimmäistensä hyväksi, ja välttyvät lahkolaisuuden synniltä pysymällä yhdessä. (Room 12:5, 1 Kor 12:12, Ef 4:16)

Äänestä
  • Sinun tyylilläsi ei juuri ystäviä hankita.
    Käytät täällä kirkkosi oppia joka on kaikessa todettu harhaopiksi.
    Harhaoppista on myös sinun käyttäytymisesi muita kohtaan.
    Jos olisit yritykseni työntekijänä tuolla asenteella et olisi palkkalistoillani kuin siihen asti kun tuollainen käyttäytyminen tulisi julki tietooni.
    Minä kannatan sääntöjen noudattamista silläkin uhalla ttä siten jäisin taloudellisesti häviölle.
    Oikeus ja totuus ovat ne kriteerit joihin on koko elämä kaikessa perustuttava. Joka on vähässä väärä on sitä kaikessa muussakin.
    Ja sinä olet!

    Äänestä

  • olet sopeutumaton kirjoitti:

    Sinun tyylilläsi ei juuri ystäviä hankita.
    Käytät täällä kirkkosi oppia joka on kaikessa todettu harhaopiksi.
    Harhaoppista on myös sinun käyttäytymisesi muita kohtaan.
    Jos olisit yritykseni työntekijänä tuolla asenteella et olisi palkkalistoillani kuin siihen asti kun tuollainen käyttäytyminen tulisi julki tietooni.
    Minä kannatan sääntöjen noudattamista silläkin uhalla ttä siten jäisin taloudellisesti häviölle.
    Oikeus ja totuus ovat ne kriteerit joihin on koko elämä kaikessa perustuttava. Joka on vähässä väärä on sitä kaikessa muussakin.
    Ja sinä olet!

    Täällä ei ole todettu mitään moista.

    Anna tulla perustelujen kanssa missä meillä on harhaoppia?
    Perustelut sitten Raamatusta.

    Haukkumakirjeisiin en pidä tapanani vastata yleensä.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Täällä ei ole todettu mitään moista.

    Anna tulla perustelujen kanssa missä meillä on harhaoppia?
    Perustelut sitten Raamatusta.

    Haukkumakirjeisiin en pidä tapanani vastata yleensä.

    Siunausta
    jari laurila

    Galatalaiskirje:
    1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
    1:9 Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

    Ellen G. Whiten kolmen enkelin sanoma on eri sanomaa kuin apostoleilla.
    Adventtikirkon tutkivaa tuomiota ei apostolit opettaneet missään opetuksessaan.

    Milloinkaan apostolit eivät opettaneet Raamatun mukaan teidän oppinne kaltaista Evankelimia.
    Teidän profeettanne ei totellut Paavalin opetusta naisen asemasta seurakunnassa.
    Te hyväksytte tuon tottelemattomuuden ja siten tehden syyllistytte yhdessä saman erheen ikeeseen.

    Tällaisesta Raamattu sanoo näin;37 Jos joku uskoo olevansa profeetta tai saaneensa muita Hengen lahjoja, hänen tulee tietää että tämä, mitä kirjoitan, on Herran käsky. 38 Jos joku ei tätä tunnusta, Jumala ei tunnusta häntä.1.kor.14->

    -Tunnustatko sinä tuon?
    Et voi kiistää tuon kirjoituksen paikkansapitävyyttä millään todisteella Raamatusta.
    Vai yritätkö todistaa, että Raamattu ei pidä yhtä totuuden kanssa?
    Puhu mitä puhut ja niinhän sinä teetkin.

    Äänestä

  • mitä tulee tietää? kirjoitti:

    Kyllä meidän evankeliumi ihan Jeesusta on kokonaan.
    Vanhurskautusoppikin on täsmälleen sama kuin lut. kirkolla.
    Eli tuo Gal 1:8-9 on ihan turha tähän vetää.

    Kolmen enkelin sanoma on Raamattua, ei EGW tä.
    Luepa Ilm 14:6-13.
    EGW tosin täsmensi mistä on kyse.
    Jumala on antanut aina tarpeellisen tiedon kulloiseenkin ajankohtaan maailman- ja Raamatun historiassa.
    Ilmestyskirja on kirjoitettu apostolien jälkeen.

    Apostolit opettivat täsmälleen samaa evankeliumia kuin me nyt.
    Tähän kaipaan perusteluja jos muuta väität.

    Taivaallinen oikeudenkäynti eli tutkiva tuomio on myös Raamatusta.
    Uhri oli kertakaikkinen kerralla ristillä, mutta synnin teko vaan maailmassa jatkuu!
    Onko Jeesus kuollut kokonaan?

    Jotenkin oikeudenkäynti on käytävä, eikö vain ihan logiikan mukaan.
    Jeesus elää oikeassa pyhäkössä, ja kirjoittaa taivaan kirjoihin. Maallinen pyhäkkö oli vain kopio oikeasta. Hebr 8.
    Raamattu opettaa näin.

    Naisen asema seurakunnassa on hauska juttu, mutta hiukan toki saa päänvaivaa nähdä että pääsee oikeaan ymmärrykseen kirjoituksien kanssa.
    Lyhyesti:
    - Naisia toimi Jumalan kansassa tuomareina, profeettoina, sekä kansanjohtajinakin VT:n aikana.
    Vain pakanakulttuurit alistivat naisen.
    Paavalin aikana naisia ei päästetty edes pyhäkköön.
    Paavali tietysti otti naiset seurakuntaan. Gal 3:28.

    Paavali ei voinut puhua kuin miehistä johtajina, koska muu ei tullut kysymykseen. Naiset olivat oppimattomia. Siksi Paavali pyysi miehiä opettamaan naisia kotonaan.
    He kaiketi häiritsivät myös kokouksia hälinällään. Olivat kuin viidakosta otettuja kun olivat vain miesten työ- ja seksiorjina olleet.

    Myöhemmin kun naiset kypsyivät ja oppivat Paavali otti heitä seurakunnan työhön. Room 16.

    Autoritaarinen valta sammuttaa aina rakkauden.
    Rakkaus on kristinuskoa, ei vallanpito.
    Jumala on todistanut hyväksyvänsä naiset antamalla heille samoja armolahjoja kuin miehillekin.
    Evankeliumin työ on niin tärkeä.
    Pitää itse lähteä ensin työhön, niin ymmärtää ettei voi kysellä sukupuolia tässä.

    Paavali olisi onnellinen jos voisi nykyajan yhteiskunnassa käyttää naisia vapaasti. Meillä se on mahdollista.
    Löydät naisia rasvamontusta, lentokoneen ja laivan kapteenina, sydänkirurgeina, armeijasta.
    Tasa-arvosta voit lukea Ef 5:21,25,28-29, 31-33. Pitää lukea myös nämä.

    Miten Kristus rakasti seurakuntaa?
    Hän palveli,rakasti,oli armollinen, huolehti tarpeista ja suojeli. Jeesus antoi henkensä seurakunnan puolesta!
    Näin miehen pitää rakastaa vaimoaan Raamatun mukaan.

    Eli vaimo on siis "keisari," ja me miehet "ryömimme naisten edessä."
    Sopii minulle hyvin. Mitäpä rakkaudesta ei tekisi kun vaimoa rakastaa?
    Huomioidaan kuitenkin kaikki jakeet eli vaimon ei sovi hallita miestään. Kyse on tasa-arvosta, jossa rakastetaan ja kunnioitaan tóista. Alistutaan molemmin puolin.

    Miehen rooli avioliitossa, perheessä ja seurakunnan johtajina on siis tämä Raamatun mukaan.

    Profeetoista;
    - Naisia toimi profeettoina UT:n aikana, (Apt 21:9) ja neuvo on tässä:
    1 Tess 5:20-21.

    Eli tässä nämä vastaukset.

    Kehottaisn vielä ymmärtämään seuraavan asian:
    - Uskonpuhdistusherätysliikkeet ovat syntyneet siten että saarnaaja löysi uutta valoa Raamatusta pimeän keskiajan jälkeen jota alkoi saarnata.
    Syntyi uusi seurakunta.
    Valo ja tieto kasvoi sitä mukaa mitä uudempi liike on kun edellien tieto hyödynnetiin. A-kirkko on viimeinen tai viimeisimpiä uskonpuhdistusherätysliikkeitä, ja on maailmanlaajuinen. Yli 205 maassa. Ei vain peräpohjolassa. (Matt 28:18-20)
    Siksi meillä on enemmän tietoa sellaistakin mitä muilla ei ole.

    Laitan vielä valmiita opetuskirjeitäni asioista tarkempaa tutkimusta varten.
    Lisää http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

    Ota tuloste, ja tutki rauhassa.
    Kiitän Sinua kysymyksistä. Onko lisää?

    Älä sitten heti hauku. Tutki. Ei niitä heti aina voikaan ymmärtää kaikkea.

    Jumalan siunausta ja kesää
    jari laurila
    maallikkoteologi

    TAIVAALLINEN PYHÄKKÖ
    Mooses rakensi pyhäkön tarkasti Jumalalta saamiensa ohjeiden ja mallin mukaan. (2 Moos 25:8-9,40-40:38)

    Salomo rakensi 400 vuotta myöhemmin uuden-, ja Baabelin vankeudesta palanneet vielä kolmannen pyhäkön aina edellisen tilalle. (Dan 8:11,13, 9:17,26, Jes 63:18, Ps 74:3,7, Jer 51:51, Val 1:10, 2:20, Kun Jeesus kuoli ristillä, päättyi koko vanhan liiton uhrijärjestelmä pyhäkköpalveluksineen. Koko Vanhan liiton uhripalvelusjärjestelmä mallisessa pyhäkössä vertauskuvasi Jeesuksen Kristuksen uhria. (Matt 27:50-51)

    Ilosanoma uuden liiton pyhäköstä annettiin jo profeetta Danielille: “Kuinka kauan meidän täytyy katsella tätä? Päivittäinen uhri on poissa, jumalattomuus levittää tuhoa, ja pyhäkkö ja palvelus on tallattu maahan. >>Niin kauan että 2300 iltaa ja aamua on kulunut, sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan.“ (Dan 8:13-14) Pyhäkkö ihmisen hyväksi on totta koko ihmiskunnan olemassaolon ajan ennen Herran paluuta. (Hes 37:26-27)

    Oikea ja alkuperäinen pyhäkkö, joka Raamatun mukaan on uuden liiton pyhäkkö tänään, on taivaassa. (Hebr 8:1-2, 9:22-25) Taivaallinen Temppeli ei ole vertauskuvaa enää, vaan on todellinen paikka, ja vertauskuvan täyttymys.

    Maallinen pyhäkkö kuvasi kolmea vaihetta Kristuksen palvelutyössä:

    1. Sijaisuhri;

    -Pyhäkön uhrit olivat vertauskuvia Kristuksen uhrikuolemasta, sekä syntien anteeksiantamisesta. (Hebr 9:22) (Room 3:24-25, 6:23, Jes 53:6, 1 Kor 15:3, 2 Kor 5:21, 3 Moos 4:34-35, Hes 45:18-19) Ihmiskunnan kaikki synnit sovitettiin ristillä kokonaan.

    2. Papillinen välittäjä;

    Vanhassa liitossa jokainen pappi kuvasi Kristuksen välitystyötä. (Hes 44:11,15-16, 45:4, 4 Moos 8:19, Pappisjärjestelmä onkin kokonaan vanhaan liittoon kuuluva asia. Uudessa liitossa jokaisella uskovalla on rukouksessa suora yhteys taivaaseen. Välittäjänä papin sijasta Kaikkivaltiaan Isän edessä on Jeesus Kristus. (Hebr 7:15-28, Room 8:34, 1 Joh 2:1-2) Kristus. (1 Tim 2:5, 1 Piet 2:9, Hebr 4:16)

    3. Lopullinen tuomio:

    Ennen tuomion täytäntöönpanoa, on oltava luonnollisesti myöskin oikeudenkäynti. Papillinen pyhäkköpalvelus on myöskin taivaallinen oikeudenkäynti. (Ilm 20:4, 1 Kor 6:1-3, Ilm 20:11-15, Matt 25:31-46, 2 Piet 3:7-13) Kun Jeesus tulee, Hänellä on palkka mukanaan, eli kohtalot ovat päätetty. (Matt 16:27, Ilm 22:12) Uutta armonaikaa ei koskaan ole eikä tule.

    Raamattu viittaa taivaalliseen pyhäkköön; (Ps 11:4, Mii 1:2-3, Ilm 4:2, 7:15, 8:3, 9:13, 15:5,8, 11:12,19, 16:17, Dan 7:9-10)

    Pyhäkön tehtävä ja sanoma on pelastus, työ ihmisen hyväksi. Maallisen pyhäkön kaikki menot kuvasivatkin Kristuksen työtä ihmisen hyväksi. (Hebr 4:2,9:9-12, Gal 3:23, Joh 1:29) (Ps 78:69, 63:3, 20:3, 96:6, 150:1, Jer 17:12, 2 Aik 30:8,19)

    Lisää aiheeseen liittyvää:

    http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli

    - “Ylipappimme Jeesus Kristus. Johdanto aikaprofetian 2300 vuotta ymmärtämiseen” Osasto 10.
    - “Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua” Os. 10
    - “Vapahtajamme Jeesus Kristus. Puolustajamme tuomiolla” Os. 3.
    - “Profeetallinen aikalaskenta päivä= vuosi periaatteella.” Os. 10.
    - “Tutkiva tuomio, taivaallinen oikeudenkäynti” Os. 14.
    - “Ristillä kumoutuneet käskyt ja lopunajan harhaoppi” Os. 4.
    - “Rukous” Os. 5.
    - “Onko kuolemanjälkeiselle pelastumisen mahdollisuudelle ja kiirastulen ja piinan opeille Raamatullisia perusteita?” Os.14.
    - “Kuolleiden tila” Os.14.
    - “Tuhatvuotiskausi ja synnin loppu” Os.14.
    - “Uusi ja vanha liitto” Os.15.

    VOIKO NAINEN OPETTAA JA TOIMIA PASTORINA?
    Pappisluokka ja pappeusjärjestelmä kuuluivat vanhan liiton aikaan. Erityinen pappeus kuului vain Leevin sukuun ja vain Aaronin jälkeläisille. Nämä miehet toimittivat pyhäkköpalvelusta. Yleinen pappeus kuului sekä miehille että naisille vanhassa- että uudessa liitossakin.

    Jokainen uskovainen on "pappi." (2 Piet 2:5,9) Pastori on nykyisin ammattinimike johon voi korkeakoulussa pätevöiytyä kuka tahansa. Erityinen pappisluokka miehillä kuului vain vanhan liiton aikaan. Uuden liiton aikana erityinen pappeus on vain Jeesuksella. Pastori sana tulee kreikan "poimeen" sanasta ja tarkoittaa (lammas)paimenta.

    Jumalan tarkoitus ei ole ollut koskaan alistaa naista. Ihmisinä olemme samanarvoisia Jumalan edessä. Jumala edellyttää miehiltä rakkautta vaimojaan kohtaanja vaimoilta kunnioitusta miehiään kohtaan. (Ef 5:33) Ihmiset kuitenkin käsittivät väärin Jumalan järjestelmän miehenä perheen päänä ja alistivat naisen mielivaltaisesti. Naiset olivatkin ja ovatkin usein muissa kuin aidosti kristillisissä piireissä lähinnä "kotiorjan" asemassa. Jumalan profetian lahja on toiminut yhtä hyvin naisten kuin miestenkin kautta. Kaikkina aikoina on ollut myös naisprofeettoja. (Luuk 2:36-38) Paavalin aikainen kulttuuri alisti naisen täysin ja siksi heidän käyttökelpoisuutensa oli rajoitettu. Naisia ei edes koulutettu, mutta pian heitä toimi lahjoillaan evankeliumin palveluksessa. (Room 16, Apt 18:2-3, Apt 18:24-28) Room 16 luvussa esiintyy nimiluettelossa 10 näista jotka toimivat merkittävissä tehtävissä, jopa apostoleina.Psalmi (huom.VT:n pappisluokankin aikana) kertoo naisista ilosanoman (evankeliumin) tuojina. (Ps 68:12) Raamatun uskonto ei tee erotusta miehen ja naisen välillä. (Gal 3:28)

    Miksi Paavali kehotti naisia olemaan vaiti seurakunnan kokouksissa? (1 kor 14:34-35, 1 Tim 2:11-12) On selvää ettei naisen sovi hallita miestään. (Ef 5 :21- 25) Kun naiset pääsivät mukaan kokouksiin, he olivat kouluttamattomia, oppimattomia ja siksi innoissaan. He olivat puheliaita ja ottivat toisinaan heille kuulumattomia vapauksiakin. On tulkittu että naiset olisivat häirinneet kokouksia puheliaisuudellaan yms. Paavali ilmeisesti varoi myös tarpeettomasti loukkaamasta ihmisiä jotka elivät sen ajan naista alistavassa juutalaisessa ja kreikkalaisessa kultuurissa. Kristilliseen seurakuntaan liitettyinä naiset saivat samoja armolahjoja kuin miehetkin. Se on todiste Jumalan hyväksymisestä naiset työhönsä! Näyttäkin siltä että Paavali ensin yhteiskunnallisista syistä rajoitti naisten toimintaa koska naisten toiminta olisi herättänyt ankaraa vastustusta sen ajan kulttuurissa eikä olisi siksi edistänyt Herran asiaa. Myöhemmin Paavali otti naisia työhön, kun asenteet sen sallivat paremmin ja naiset oppivat evankeliumin päästyään kotiorjan asemasta kristilliseen järjestykseen. (Room 16) Lukemattomat ovat sielut jotka ovat tulleet johdetuksi Herran luo naisten uhrautuvan työn toimesta. Voisiko Paavali tänään, tai joku muu kieltää naisen toimimisen evankeliumin työssä lähimmäistensä pelastamiseksi?

    Pitäisikö naisen sanoa: "En voi auttaa Sinua enkä opettaa Sinua ja vastata kysymyksiisi Jumalasta koska olen nainen). Mene ja etsi käsiisi joku mies?!"Paavali olisi varmasti onnellinen kun voisi edistää evankeliumin asiaa paremmin naisten avulla. Naisten työn vastustajia ovatkin yleensä lähinnä ne jotka eivät itse osallistu aktiivisesti evankeliumin työhön, eivätkä ole vielä saaneet täyttä ymmärrystä evankeiumin työn tärkeydestä ja kiireellisyydestä.

    On kovin uskaliasta kieltää innokasta tekemästä Herran työtä evankeliumin asialla lähimmäisten sielujen pelastamiseksi. (Matt 28:18-20, Mark 16:14-16) Yhteiskunnallisia rajoituksia ei ole olemassa nykyaikana. Naiset voivat käyttää.kaikkia Herran antamia lahjojaan evankeliumin työssä lähimmäistensä hyväksi ja Herran kunniaksi.

    PROFETIAN HENGEN LAHJA/ VÄÄRÄT PROFEETAT/ ELLEN G. WHITE
    Raamatusta tunnemme monia suuria profeettoja. Kuitenkin Raamattuun ovat päässeet vain hyvin harvat profeetat aikojen alusta asti.

    Profeetat ovat aina Jumalan herättämiä. (Ilm 10:7, Aam 2:11, 1 Sam 3:20, 2 Aik 36:15, Joh 1:6) Profeetat toimivat Jumalan valtuuksilla. (Hebr 1:1, Jaak 5:10, Luuk 1:70, 2 Piet 3:2) Jumala itse vahvistaa profeetan sanat, ja profetian lahja toimii aina Pyhän Hengen kautta. (Jes 44:26, Jer 28:9)

    Profetian lahja ja Uusi Testamentti:

    Jumala asetti profeettoja seurakuntaan, ja profetian lahja onkin siten armolahja. (1 Kor 12:28, Room 12:6) Profeetat toimivat rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi. (1 Kor 14:3-5)

    Profeetallinen sana on hyvin arvokas. (2 Piet 1:19-21) Profeetallista sanaa ei saa väheksyä eikä halveksua. Profeetallinen sana koetellaan Raamatulla, ja pidetään mikä on hyvää. (1 Tess 5:20-21, 1 Joh 4:1, 1 Kor 14:29) Profetian Hengen armolahjaa tulee myös tavoitella. (1 Kor 14:1) Profetian lahja, ja muutkin armolahjat lakkaavat vasta uudessa maassa kun niitä ei enää tarvita. (1 Kor 13:8)

    Väärät pofeetat:

    Väärä profeetta ei kulje sovussa Jumalan ilmoitetun tahdon kanssa. (Jer 23:11-14, 1 Kun 22:22) Jumalan laki on ainoa varma mittapuu arvostelussa kaikissa "yliluonnollisissa" asioissa ja Hengen muu ilmoitus Raamatussa. (Ilm 13: 13-15, 1 Joh 2:3-5, Luuk 16:17, Matt 5:17-18, Jaak 2:10-12) Profetia ei kumoa koskaan Raamatun sanaa, vaan opettaa Raamattua ja antaa lisää valoa. Väärä profeetta voi olla epäraitis, ja ovat syntisiä, (Jes 28:7, Val 4:13) petollisia, röyhkeitä ja mahtavia, (Sef 3:4) ennustavat omiaan. (Hes 13:3-4, Jer 14:15, 23:30-31,16)

    Jeesus ennusti vääristä profeetoista, Matt 7:15-23; He eivät noudata Jumalan lakia. (Matt 24:11) (Jes 8:20, VKR)

    Oikean profeetan ennustukset toteutuvat, koska Jumala ei puhu valhetta luoduilleen. (5 Moos 18:21-22, Jer 28:9) Oikea profeetta tunnustaa Jeesuksen lihaksi tulleeksi Jumalan Pojaksi. (1 Joh 4:2-3) Oikean profeetan työ tuottaa hyvää hedelmää. (Matt 7:16-20) Kuitenkin on huomioitava tässä etteivät profeetat aina tienneet ihmisinä kaikkia asioita yleensä, sekä sen että profeetallinen sana jonka he saivat oli usein heillekin käsittämätöntä. Esim. Danielille annettu profetia selvisi vasta lopun aikana 1840 luvulla, (Dan 12:4,9-10) vaikka Daniel saikin lisäselvitystä enkeliltä. (9:21-22) Apostolitkin esim. luulivat että vain juutalaiset pelastuvat. (Apt 10:11, Ef 3:3-6)

    On tärkeätä ymmärtää että profeetallinen valo voi aina lisääntyä ajan kuluessa, ja antaa lisää valoa ja ymmärrystä avaten uusia asioita. Myös oman aikakauden yleinen muu tieto, ei aina päde tulevaisuudessa kokonaan välttämättä. Proofetatkin kertovat sanomansa omin sanoin sen ajan oman aikakauden mukaan omaan persoonalliseen tyyliinsä. Heidän sanansa eivät kaikki ole profeetallista ilmoitusta, vaan omaakin ymmärrystä aikakauden ja tiedon mukaan.

    Tässä merkityksessä profeetat ovat myös "erehtyneet," kuten jo apostolitkin "erehtyivät." Joskus profeettoja on oikaistu kuten esim. profeetta Naatania, joka ensin hyväksyi kuningas Daavidin suunnitelman Herran temppelin rakentamisessa, mutta Herra oikaisi häntä. Profeetat odottivat myös Jeesusta omana aikanaan? (1 Tess 4:16-17) Paavali kuitenkin oikaisi saatuaan lisää valoa käsitykseen Herran pikaisesta paluusta. (2 Tess 2:3-4) Johannes ajatteli elävänsä viimeisenä aikana? (1 Joh 2:18) Myöhemmin hänkin kertoi lisää.

    Ellen G White (1827-1915) ja Profetian lahja:

    E. G. White omasi profetian armolahjan saaden noin 2 000 näkyä ja unta. Näyt kestivät 30 sekunnista 4 tuntiin. Hänessä oli merkillistä, ettei hän näkyjensä aikana yleensä hengittänyt lainkaan. Toisinaan hän kannatteli toisessa kädessään 8 kiloa painavaa Raamattua näkytilansa aikana. Kuitenkin hän varotti pitämästä fyysisiä asioita todisteena hengellisesä lahjasta. Lääkärit tutkivat häntä tarkasti. Heidän mukaan mikään sairaus ei ollut kysymyksessä, ja nykyajan lääketieteenkin valossa häneen eivät sovi sairaudet. Paavalin tavoin hän sai katsella taivaallisia ihanuuksia. (2 Kor 12:1-4)

    Hän puhui paljon ihmisille, jopa kerran 20 000 kuulijalle. Hän kirjoitti paljon kirjeitä, joista noin 5 000 on säilynyt. Hän oli hengelinen opettaja, joka ei ole joutunut ristiriitaan Raamatun kanssa. Monet ovat ehtineet koetella hänen kirjoituksensa Raamatulla. Elinaikanaan hän kirjoitti kymmeniä tuhansia sivuja. Hänen kirjojaan on julkaistu englannin kielisenä paljon ja suomennettu noin 30.

    Ellen G White oli merkittävä terveyden alan uranuurtaja. Hänen neuvonsa ovat näytetty toteen nykyajan terveystohtoreiden tutkimuksissa. Ruokalautanen koostuu samoin kasvisvoittoisesti tänään tohtoreiden mukaan kuin EGW neuvoi. Ruokamääräyksistä ei ole koskaan ollut kyse, vaan aina vapaaehtoisesta terveyskasvatuksesta ja -neuvonnasta.

    Naisprofeettoja Raamatun aikakaudella olivat mm. Mirjam (2 Moos 15:20) Tuomari Debora (Tuom 4:4) Hulda (2 Kun 22:14) ja Hanna (Luuk 2:36-38) Kaikki naisprofeettojakaan ei toki ole Raamatussa mainittu.

    Ilm 12:217, 19:10, Jooel 3:1, Apt 2: 17-21 todistavat että profetian lahja on totta uudenkin liiton aikana lopun ajan seurakunnassakin. Jumala on tavallisesti ilmoittanut kansalleen neuvoja vahvistukseksi suurien tapahtumien edellä. Näin myös lopun aikana. (Aam 3:7, 2 Tim 3:15-17) Nykyisin kun on hyvät viestintävälineet profeettojen määrä on ollut vähempi kuin esim. alkuseurakunnan aikana.

    Profeetta on Herran lahja ihmiselle. Hän avaa paljon uusia näkökulmia Raamatun kirjoituksiin. Syventää leveydessä, korkeudessa, ja pituudessa Raamatun pyhien kirjoituksien ymmärtämistä opettaen kirjoitettua sanaa.

    Ellen G White itse sanoi ainoastaan johtavansa suurempaan valoon joka on Raamattu. Hän ei hyväksynyt itselleen kunniaa, vaan korottti aina Jeesusta Kristusta. Hän ei lisännyt Raamatuun sanaakaan, eikä poistanut Raamatusta mitään. (Ilm 22:19) Hän myös sanoi, että jos ihmiset uskoisivat Raamattuun ei hänen tarvitsisi kirjoittaa lainkaan.

    Ellen G White opetti yksin Raamattua, ja korotti yksin vain Kristusta.

    YLIPAPPIMME -JEESUS KRISTUS -Johdanto aikaprofetian 2300 vuotta ymmärtämiseen.
    Jeesus kuoli ristillä ja sovitti maailman synnit maailman alusta maailman loppuun asti ainutkertaisella uhrillaan ristinpuulla. Jeesus siirtyi takaisin taivaaseen Isän oikealle puolelle. (Hebr 10:12,14,18, 9:14,25-26) Jeesuksen Kristuksen ainutkertainen uhri on annettu seurakunnan- ja koko ihmiskunnan jokaisen ihmisen puolesta. (Mark 10:45, 1 Tim 2:4,6, Ef 5:25, Apt 20:32, Gal 2:20, 2 Tim 2:10-13)

    Taivaassa Jeesus on ylipappimme. (Hebr 8:1-3, 9:24) Vanhassa liitossa pappeus kuului Leevin heimon miehille, ja heistä vain Aaronin jälkeläisille. Näin harvat ihmiskunnassa kautta aikojen on ollut pappisvirassa. Yleinen pappeus oli kaikilla, sekä miehillä että naisilla. Uudessa liitossa yleinen pappeus on myös sekä miehillä, että naisilla. (1 Piet 2:9) Erityinen pappeus on vain Jeesuksella. Pappisvirka erityisessä mielessä ei ole ihmisillä uudessa liitossa. Pappisjärjestelmä kuului vanhan liiton aikaan. Papin ja pastorin valtuudet ovat kirkon antamia valtuuksia teologian korkeakouluopinnot suorittaneille. Ne ovat ammattinimikkeitä joihin voi pätevöityä kuka tahansa korkeakoulun kautta. “Pastori” johtuu kreikan “poimeen” sanasta, ja tarkoittaa (lammas)paimenta.

    Israelin pyhäkköpalvelus oli vertauskuvaa, ja esikuvaa oikeasta ja alkuperäisestä taivaallisesta pyhäköstä. Mooseksen rakentama pyhäkkö oli valmistettu tarkasti taivaallisen pyhäkön mukaan. (Hebr 8:4-5, 2 Moos 25:40) Jeesus on nk. “uusi Mooses,” joka vihki taivaallisen pyhäkön käyttöön. (Hepr 6:19-20, 9:19-21, 10:19-21) (Huom; Suomenkielisessä Raamatussamme kun on käännetty sanoiksi “kaikkein pyhin” tulisi olla käännetty “pyhäkkö.” ( eli koko pyhäkkö, kreik. “ta hagia”) Paitsi Hebr 9:3, jossa “hagia hagioon” on oikea sana “kaikkein pyhimmälle.”) Maanpäällisen pyhäkön palvelusta kuvataan Hebr 9:6-10. Suuren sovituspäivän tapahtumia voimme tutkia; 3 Moos 16, 2 Moos 30:10, 3 Moos 23:26-32, 16:3,5-8,15, 16-22, 25:9, 4 Moos 29:7-11)

    Taivaallinen pyhäkkö oli esikuva maalliselle pyhäkölle, ja siksi tietenkin Raamatun mukaan myös taivaallinen pyhäkkö on puhdistettava. (Hebr 9:22-23) Taivaallinen pyhäkkö puhdistetaan Raamatun mukaan “kun 2300 iltaa ja aamua on kulunut.“ (Dan 8:13-14 Yksi profeetallinen päivä on Raamatun aikalaskelmissa yksi todellinen vuosi ajassa mitattuna.

    Aikajakso 2300 iltaa ja aamua alkaa kun Jerusalemin jälleenrakentamisesta lausutaan sana. (Dan 9:25, Esra 7:8-10) Tämä sana lausuttiin vuonna 457 eKr., joka on 2300 vuoden alkamisajankohta. (Esra 7:11-26, 4:7-22) Laskemalla 457 ekr eteenpäin 2300 vuotta tulemme vuoteen 1844 jKr. Silloin alkoi enkeli Gabrielin Danielille antaman ennustuksen mukaan pyhäkön ennalleen saattaminen, eli puhdistaminen, jota kuvasi koko Mooseksen ajan uhripalvelusjärjestelmä. Vuonna1844 alkoi taivaallinen oikeudenkäynti. Oikeudenkäynti jatkuu niin kauan kun ihmisiä tekee uskonratkaisunsa Jeesuksen puolelle. Armonaika päättyy kun uskonratkaisut on tehty loppuun. Jumalattomat ovat armonajan päätymisen aikaan lopullisesti paatuneet, kuten Nooan päivinä kun Nooa rakensi arkkia. (Matt 24:37-44) Oikeudenkäynti päättyy kun Jeesus tulee. (Matt 16:27, Ilm 22:12

    Kun Jeesus kuoli, repesi temppelin esirippu kahtia. Esirippu oli paksu verho, ei mikään harso. On arvioitu että se oli yli 2 cm paksu verho?! Tämä oli merkki että uhripalvelusjärjestelmä oli päättynyt. Esikuva oli saanut täyttymyksensä Jeesuksessa. (Matt 27:50-51) Seremonialait, eli yhteiskunnalliset uhripalvelujärjestelmän lait päättyivät ristillä. (Kol 2:8-14) 10 käskyn siveyslaki on tietenkin aina voimassa. (Jaak 1:25, 2:10-12, Luuk 16:17 1 Joh 2:1-5, Room 3:20,31 esim.) Jeesus teki ristillä lakinsa suureksi. (Jes 42:4;21)

    Miksi taivaallinen pyhäkkö pitää puhdistaa? Jeesus sovitti kaikkien ihmisten kaikki synnit yhdellä kertaa täydellisesti, mutta ihmiset tekevät kuitenkin edelleen syntiä?! Taivaan pyhäkössä Jeesus huolehtii että Hänen uhrinsa luetaan syntejään katuvan ja Jeesuksen uskoon kääntyvän ihmisen hyväksi. Syntimme ovat talletettuina taivaan kirjoihin Taivaan kirjojen mukaan ratkaistaan ihmisten ikuiset kohtalot. (Dan 12:1, Luuk 10:20, Fil 4:3, Ilm 13:8, 20:12,15, Mal 3:16, Jes 65:6-7, 2 Moos 32:33, Ps 69:29) Elämän kirjassa on niiden nimet jotka ovat alkaneet palvella Jumalaa. Taivaan kirjoissa on myös jumalattomien pahat teot.

    1844 jälkeen on taivaan pyhäkössä alkanut prosessi joka tähtää kohtaloiden ratkaisuun ikuisuuden tarpeita ajatellen. Se on tuomioprosessin yksi vaihe. Taivaallinen oikeudenkäynti. Jeesuksen uhrikuolema oli vain yksi vaihe koko pelastushistoriassa, kun Hän sovitti kaikki ihmiskunnan synnit kerralla. Kun ihminen kääntyy uskossa Kristukseen, Ylipappimme pyyhkii hänen syntinsä pois taivaan kirjoista. Näin pyhäkkö tulee puhdistetuksi! Tämä on varsinainen, alkuperäinen ja oikea pyhäkköpalvelus, josta Mooseksen ajan temppelipalvelus oli vain varjo ja vertauskuva, kuten Raamattu meille selvästi opettaa! (Hebr 8:5)

    Vuosi 1844 on viimeinen aikajakso johon voidaan laskea Raamatun profetioita vuosiperiaatteella almanakan mukaan. Vuoden 1844 jälkeen Raamatussa ei ole jäljellä ajassa laskettavissa olevaa profetiaa ainuttakaan. Jäljellä ovat vielä “ajan merkit profetia,“ jotka parhaillaan toteutuvat, (Matt 24, 2 Tim 3:1-5) ja profetiat lopun antikristillisestä ja Kristuksen, Jumalan kansan välisestä taistelusta. (Ilm 13)

    Jeesus voi tulla. Oletko valmis? Missä kirjassa nimesi on taivaallisessa pyhäkössä?

    (Katso: http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli /Osasto: “Profetiat”/ Opetuskirjeet: “Profeetallinen aikalaskenta vuosi-päivä periaatteella.” ja “Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua”)

    TASA-ARVO AVIOLIITOSSA
    Monet miehet pitävät Paavalin sanoista: "Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon, sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää; onhan hän seurakunnan, oman ruumiinsa pelastaja. Niin kuin seurakunta alistuu Kristuksen tahtoon, niin myös vaimon tulee kaikessa alistua miehensä tahtoon." (Ef 5:22-24, Tit 2:5, 1 Piet 3:1) Monet miehet vetoavat näihin sanoihin pyrkimyksissään alistaa vaimoaan. Eikö vaimolla saa olla omaa tahtoa?

    Raamatun opetus on varsin selvä, kunhan se ensin ymmärretään oikein. Raamattu sanoo selvästi että mies on perheen pää. Jumala on tarkoittanut miehen vaimon pääksi suojaamaan vaimoa. Kun luemme myös jakeen 22 loppuosankin"-niin kuin Herran tahtoon," ja jakeen 21 "Alistukaa toistenne tahtoon Kristusta totellen" Sekä Kol 3:18-19, ja myös Ef 5 jakeet 25,28-29,33) "Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta. Samoin aviomiehenkin velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään. Jokaisen tulee rakastaa vaimoan niin kuin itseään, ja vaimon tulee kunnioittaa miestään" Miehen tulee nähdä vaimo- ja vaimon nähdä mies osana itseään. (Matt 19:5, 1 Moos 2:23)

    Hyvä vaimo on Herran lahja. (Snl 18:22, 31:10, miehen kruunu 12:4, ja rakastava vaimo (Tit 2:4) Hyvä vaimo on aarre miehelleen. (Snl 31:10-31) Vaimon kuin miehenkin tulee ensisijaisesti pitää Jumalan pelko ja kunnia mielessään, ja heidän on täydellisesti alistuttava ainoastaan Herralle, joka ihmisen on lunastanut. Vaimo on Kristuksen omaisuutta, ja siksi on väärin ajatella että vaimon tulisi tehdä aina sokeasti juuri niin kuin miehensä käskee. "Niin kuin Herrassa sopii," on tärkeä huomioida.

    Jos mies tahtoo alistaa vaimonsa suomatta hänelle oikeutta mielipiteeseen ja omaan tahtoon, mies asettaa vaimonsa asemaan joka ei ole Raamatun mukainen. Jumalan sana on selvä, ja käskee miehiä rakastamaan vaimojaan niin kuin itseään, ja niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa. Miten Kristus rakasti seurakuntaa? Hän antoi henkensä alttiiksi seurakunnan puolesta. Hän oli rakastava ja armollinen Vapahtaja, ja niin tulee miehenkin perheessä olla. Miehet jotka eivät kaikessa alistu Kristukselle, tahtovat rajatonta valtaa. Kristus oli nöyrä, palveli ja piti hyvää huolta. Kristus huomioi toiveet ja tarpeet. On tärkeätä miettiä Vapahtajan itsensä uhraavaa luonnetta, miten Hän rakasti seurakuntaa ja soveltaa samaa perhe-elämään, jotta toteuttaisi jakeen Ef 5:21 loppuosaa: "Niin kuin sopii Herrassa."

    Jumalan tarkoitus avioliiton suhteen on tasavertainen kumppanuuus. Pelko ja autoritaarinen käskyvalta sammuttaa rakkauden, eikä se ole Jumalan tarkoitus. Herrassa avioliitto ja perhe-elämä on onnellista, eikä puolisoiden sopivuudesta toisilleen edes keskustella. Puolisoiden tulee pyrkiä kasvattamaan rakkauttaan Jeesukseen, niin rakkaudesta tulee perhe-elämän periaate, eikä hallintavallastakaan edes keskustella. Kristus sydämessä molemmat puolisot vaalivat suhdettaan rakkaudessa ja samanarvoisina Jumalan edessä. (Gal 3:28) Hellyys, kärsivällisyys ja yhteisymmärrys vallitsevat puolin ja toisin. (Kol 3:12) Jumalan Hengen vallitessa molemmat osoittavat nöyryyttä ja rakkautta, eikä vaimo tunne itseään kotiorjaksi. Jumalaa palveleva mies ei ole tyranni vaimolleen. "Tasa-arvoinen" kumppanuus vallitsee.

    Miksi Paavali kehotti vaimoja alistumaan kun Jumalan tarkoitus on rakkaudellinen kumppanuus? Sen ajan pakanauskonnot, juutalainen ja kreikkalainen kultttuuri olivat kaukana Herrasta, ja miehet käyttivät käskyvaltaa ja alistivat naisen täysin kotiorjaksi. Jumalan tarkoitus sai väärät muodot. Naisia ei edes koulutettu. Kun naiset sitten hyväksyttiin kristilliseen seurakuntaan he olisivat helposti käsittäneet asemansa väärin, ja seurakunnan ulkopuolelle jääneitä miehiä ylemmäksi, sekä pyrkineet ottamaan sopimatonta valtaa perheissä ja seurakunnassa. Naisia on toiminut kuitenkin profeettoina, kansanjohtajina sekä tuomareina. (Tuom 4:4-22, 2 Kun 22:14-20) Pian naisia toimi seurakunnan palveluksessa vastuutehtävissäkin. (Room 16 luku) Kristuksen tarkoitus ei ole että evankeliumi tekisi ihmisen ylpeäksi. Sen ajan yhteiskuntakulttuuri olisi aiheutunut tarpeettomia kiistoja jotka olisivat vain aiheuttaneet evankeliumin työlle ylimääräisiä vaikeuksia. Apostolit eivät tahtoneet ihmisten luulevan että evankeliumi tekee ihmisistä ylpeitä oman etunsa ajajia. (Matt 11:29)

    "Saarakin oli kuuliainen Aabrahamille. -Miehet, eläkää vaimonne kanssa ymmärtäväisesti, muistaen että hän heikompi osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen. Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne." ( 1 Piet 3:1-7) Miesten on hyvä muistaa, että vaimo huolehtii suurimman osan lastensa kasvatuksesta.

    TUTKIVA TUOMIO. TAIVAALLINEN OIKEUDENKÄYNTI.
    Raamatun tutkimus on osoittanut että Dan 7 luku kuvaa taivaallista oikeudenkäyntiä ennen Jeesuksen toista tulemista.

    Tämän oikeudenkäynnin kohteina ovat Jumalan pyhät ja "pieni sarvi." Tuomio alkaa Jumalan huoneesta, eli niistä jotka tunnustautuvat kristityiksi. (1 Piet 4:17) Pieni sarvi on Danielin näkemän vertauskuvallisen 10- sarvisen pedon sarvien välistä puhjennut uusi sarvi. Tämä sarvi vastustaa Jumalan arvovaltaa, ja vainoaa Jumalan uskollisia. (Dan 7:7-8, 23-25) Tämä tuomio alkoi 1844. Tarkka vuosiluku perustuu Raamatun profetiaan 2300 illasta ja aamusta. (1 profeetallinen päivä Raamatussa on aina 1 vuosi käytönnössä) (Dan 8:13-14) (Kts. opetuskirje "Aikaprofetia 2300 iltaa ja aamua" Tämä aikaprofetia, kuten muutkin laskettavissa aikaprofetiat, on pakko tulkita juuri niin kuin sen laskeminen on ilmoitettu Raamatussa. Sitä ei voida sijoittaa mielivaltaisesti eri aikakausiin. (Dan 12:10)

    Jumala on aina tutkinut ihmistä oikeudenkäynnin tapaan. VT:ssä; 1 Moos 3:9-13, 14-19, 1 Moos 4:9,12, 2 Piet 2:6, Juud 7, 1 Moos 18 ja 19 luvut, Jes 5:1-7, 43:8-13, 22-28. Näissä oikeudenkäynneissä on aina oikeudenkäynnin järjestys; -synti, tutkinta ja tuomio. UT:n puolella; Matt 22:1-14, Joh 5:28-29, Ilm 20:4-6.

    Ilmestyskirjan 20 luku opettaa että on kaksi ylösnousemusta. Näiden ylösnousemuksien välillä on kulunut aikaa 1000 vuotta. Tutkinta ja tuomio on tietysti tapahtunut ennen ylösnousemusta. Herran saapuessa pyhät temmataan Herraa vastaan. He saavat ylösnousemusruumiin, ja heidät tietenkin havaittu pyhiksi jo aikaisemmin. (1 Tess 4:17) Ilm 14 luvun 3 enkelin sanomat (6-13) antavat ymmärtää, että 1 enkelin sanoma julistaa tuomion alkamista. Sen jälkeen vasta seuraa sadonkorjuu. (14-20)

    Dan 7 luvun tuomio:

    Danielin näyssä on pääosa neljännessä pedossa jolla on 10 sarvea, ja yksi pieni sarvi puhkeaa vielä. Tämä sarvi nousee Korkeimman pyhiä vastaan. 9-14 jakeissa Daniel näkee välillä taivaallista oikeudenkäyntiä, vaikka pienen sarven vaikutus maan päällä jatkuu edelleen. Oikeudenkäyntiä erityisesti kuvaavat 7 luvun jakeet; 9,14,21-22,26. Pieni sarvi on toiminnassa oikeudenkäynnin aikana maan päällä. Tässä on kysymys valmistelevasta oikeudenkäynnistä, joka on eri asia kuin Ilm 20 luvun tuomiotapahtumat.

    Raamattu puhuu "elämän kirjasta" ja tuomiopäätökset tehdään sen perusteella mitä kirjaan on kirjoitettu. (Ps 69:29, 2 Moos 32:32-33, Ps 56:9, Jes 65:6-7, Fil 4:3, Ilm 3:5, 20:12, 21:27, Luuk 10:20, Dan 12:1, Mal 3:16, Neh 13:14, Saar 12:13-14, Matt 12:36-37, 1 Kor 4:5) Jeesus Kristus on asianajajamme Jumalan edessä. (1 Joh 2:1, Hebr 9:24, 7:25, Jes 43:25, Ilm 3:5, Matt 10:32-33) Hebr 8 ja 9 luvut kertovat Jeesuksen ylimmäispapillisesta tehtävästä taivaallisessa pyhäkössä. Kuolleet eivät tiedä mitään. (Saar 9:5-6, 9-10, Ps 146:4, Ps 115:17)(Katso opetuskirje "Kuolleiden tila")

    Maailmaan ja kristinuskoon on tullut erilaisia sielun vaellusta opettavia oppeja. Nämä ovat spiritismin ja kreikkalaisen filosofian kautta pesiytyneet kristinuskoonkin, ja ihmisen mieliin. Siksi tämä selvä Raamatun opetus tutkivasta tuomiosta on monille niin vaikea ymmärrettävä. "Ikiaikainen saapui, ja Korkeimman pyhät saivat oikeutensa, ja tuli hetki jolloin pyhät ottivat haltuunsa vallan." (Dan 7:22) Kun oikeus on saatu, on tietenkin käyty oikeutta ensin.

    .
    Vanhurskautusoppikin on täsmälleen sama kuin lut. kirkolla.##########Luterilainen kirkkoko on teidän oppinne perusta?

    Esittämäsi näkökohdat eivät liity mitenkään aiheeseen;Matt.28:18-20, 1.Moos. 17:10-14
    Lisää aiheeseen liittyvää:Jes.52:24-54:12
    Ps.144, san.l.21:17

    Jumala asetti profeettoja seurakuntaan,====>>>>Mutta ei Herran käskyn vastaisesti

    ja profetian lahja onkin siten armolahja. (1 Kor 12:28, Room 12:6) Profeetat toimivat rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi. (1 Kor 14:3-5)

    Profeetallinen sana on hyvin arvokas. (2 Piet 1:19-21) Profeetallista sanaa ei saa väheksyä eikä halveksua. Profeetallinen sana koetellaan Raamatulla, ja pidetään mikä on hyvää. (1 Tess 5:20-21, 1 Joh 4:1, 1 Kor 14:29)===>>> Profeetaksi Paavali opetti tarkoitettavan vain miehiä, katso1.kor.14:20-40 Et voi löytää tuossa mitään kehoitusta naisten toimimiseksi profeettoina.
    Päinvastoin profeetta on velvollinen noudattamaan Herran käskyä;32. Ja profeettain henget ovat profeetoille alamaiset;
    33. sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa,
    34. olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo.
    35. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.
    36. Vai teistäkö Jumalan sana on lähtenyt? Vai ainoastaan teidänkö tykönne se on tullut?
    37. Jos joku luulee olevansa profeetta tai hengellinen, niin tietäköön, että mitä minä kirjoitan teille, se on Herran käsky.
    Tuo kertoo koko tarkistusreseptin ,johon ei ole apostolit opttaneet tulleen muutosta.

    Profetian Hengen armolahjaa tulee myös tavoitella. (1 Kor 14:1) Profetian lahja, ja muutkin armolahjat lakkaavat vasta uudessa maassa kun niitä ei enää tarvita. (1 Kor 13:8)

    Jeesus ennusti vääristä profeetoista, Matt 7:15-23; He eivät noudata Jumalan lakia. (Matt 24:11) (Jes 8:20, VKR)====>>>Eivätkä Herran käskyä, joka on annettu apostolien kautta

    TUOTA OPPIA EI LÖYDY RAAMATUSTA; SE ON VASTOIN APOSTOLIEN OPETUSTA KAIKISSA MERKITYKSISSÄ:

    Suumasummaarum=> Kaikki on sinun esityksessäsi havaittu olevan vastoin Raamatun opetusta.
    Sano yksikin hyvä syy miksi sinun opetustasi pitäisi uskoa?
    Sellaista syytä ei ole eikä tule!

    Äänestä

  • vastaisitko kysymyksiin vas... kirjoitti:

    Kiitos

    Et ehtinyt tutkia toki kunnolla, mutta toivon että säästät paperin ja otat sen koneelta ja tutkit Raamatun kanssa.

    Juutuit naiskysymykseen.
    Lue paremmin mitä kirjoitin, ja tutki tämä asia Raamatulla hyvin.
    Kun rakastaa, kunnioituskin kasvaa.
    Siihen se yhtenä asiana ja arvona perustuu avioliittokin voidakseen menestyä.
    Ei kaikista miehistä ole samoihin hommiin, kuten naisistakaan.

    Monet sielut ovat pelastetut naisten työn kautta.
    Jos on kykyjä, on mahdollisuus aina toimia.

    Toinen asia on pyhäkkö.
    Se puhdistetaan synneistä, joita on tehty.
    Vastaa suurta sovituspäivää. Muista että maallinen pyhäkkö oli tarkka kopio taivaallisesta pyhäköstä. Hebr 8 alkujakeet.

    Et vastaa kysymykseen vastauksella.
    Miksi?
    Miksi sinä kierrät selkeää asiaa.

    Vastaa ensin itse ennenkuin pyydät muilta!
    Et myöskään lukenut vistisi lainausten kommentteja etkä antamiani Raamatun kohtia?

    Et itse perustele mitenkään Raamatulla sitä, miksi tulkintasi olisi oikeaa.
    Monet esittävät sinulle kysymyksiä mutta et heille vastaa suoraan.
    On perin kummallista tuoda tänne keskusteltavaksi asiaa, jota ei aloitusviestin kirjoittajakaan ryhdy keskustelemaan perinpohjaisesti.
    Miksi sitten laitat aloituksen?

    Äänestä

  • Et vastannut yhteenkään kirjoitti:

    Et vastaa kysymykseen vastauksella.
    Miksi?
    Miksi sinä kierrät selkeää asiaa.

    Vastaa ensin itse ennenkuin pyydät muilta!
    Et myöskään lukenut vistisi lainausten kommentteja etkä antamiani Raamatun kohtia?

    Vastattu on ja luettu, ja ymmärretty Raamatunkohdat hyvin.

    Kuitenkin sanoisin ettei ole järkevää olettaa ettei ole ymmärretty eikä käsitelty asiaa, jos ei pääse kanssasi samaan näkemykseen.

    Tästäkin jäi taas Sinulla perustelut pois mistä on kyse.
    Lopeta tuo suosittaisin. Ajanhukkaa.

    Siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    ###Eli vaimo on siis "keisari," ja me miehet "ryömimme naisten edessä."
    Sopii minulle hyvin. Mitäpä rakkaudesta ei tekisi kun vaimoa rakastaa?###

    Saanko arvata mikä on motiivisi kun haluat suorastaan ryömiä naisen edessä ;))?
    So, so jari!

    Äänestä

  • heikkona naisiin kirjoitti:

    ###Eli vaimo on siis "keisari," ja me miehet "ryömimme naisten edessä."
    Sopii minulle hyvin. Mitäpä rakkaudesta ei tekisi kun vaimoa rakastaa?###

    Saanko arvata mikä on motiivisi kun haluat suorastaan ryömiä naisen edessä ;))?
    So, so jari!

    Joo, olen iollut rakastuneena tuossa syksyn jälkeen kun naista etsin.
    Ei ole vielä plakkarissa.

    Tuntuu toki että suuressa rakkaudessa olisi valmis ryömimään, mutta totta toinen puoli.
    Toki huuma hiipuu, ja tilalla on kestävä rakkauden periaate, kun jos hyvin on, mutta tasa-arvosta on kyse.

    Kyllä miehen tulee rakastaa sydämen halusta juuri niin kuin esitän, mutta lainauksesi oli huumoria toki, tai hieman liioiteltua.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Täällä ei ole todettu mitään moista.

    Anna tulla perustelujen kanssa missä meillä on harhaoppia?
    Perustelut sitten Raamatusta.

    Haukkumakirjeisiin en pidä tapanani vastata yleensä.

    Siunausta
    jari laurila

       >>>>>> Joo, olen iollut rakastuneena tuossa syksyn jälkeen kun naista etsin.
    Ei ole vielä plakkarissa.

    Äänestä

Massapostittaja laittaa avaustekstin johon vastaa toinen massapostittaja. Massaa, massaa, massaa, massaa, massaa, massaa, massaa, massaa, massaaaaaa

Äänestä

Ketäköhän tarkoitat täällä herätysliikkeitten sisällä tällä viestilläsi, vai oliko yleisesti kaikkia iformaattisesti koskeva viesti?
Osoitetta en löytänyt.

Äänestä
  • Rakkaani kristitty, se oli tarkoitettu tuohon aloitusviestiin lisäykseksi, koska siinä on kyse "lahkolaisuudesta"
    Ajattelin että on kiva kertoa mistä lahkolaisuudessa on kyse.

    Jumalan runsasta siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Rakkaani kristitty, se oli tarkoitettu tuohon aloitusviestiin lisäykseksi, koska siinä on kyse "lahkolaisuudesta"
    Ajattelin että on kiva kertoa mistä lahkolaisuudessa on kyse.

    Jumalan runsasta siunausta
    jari laurila

    Okei! Sulle esitetään kysymys ja sinä vastaat siihen
    oman kykysi mukaan.
    Testaa oma vastaustaitosi lähimmäisilläsi. Saarnaa heille vastauksesi ja sitten kysy lähimmäiseltäsi mihin kysymykseen tässä juuri vastasin?
    Sinä todella aliarvioit kysymysten esittäjiä esim. massapostitusen keinoin tai vastaamalla aivan ihan muuta.

    Jos sinulta kysytään mikä on nimesi, niin sinä vastaat siihen 10 minuutin opetuksella!

    Äänestä

  • ketä rakastat kirjoitti:

    Sain syksyllä bourn outin, ja kirjoitin Raamattuopetukset sen jälkeen väsyneenä.
    Tein lisäksi muut velvollisuuteni.

    Raamattuopetukset ovat lähimmäisrakkaudella tehtyjä auttaakseni ihmisiä Raamatun kysymyksissä.

    >> En voi jokaiselle kirjoittaa samoja asioita uudelleen, ja niillä annan hyvän vastauksen.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Äänestä

  • Minuä ovat oikeat Luherilaiset varoittaneet vitoslaisten sala opeista ja lahkon vaarallisuudesta, Tämä viitoslaisuus on kuin paha ruttotauti kuulema. Pitäsi kuulema polttaa
    kaikki viitoslaisten kirjatkin? mitä mieltä olet asiasta?

    Äänestä

  • UPDATE_7129034 kirjoitti:

    Sain syksyllä bourn outin, ja kirjoitin Raamattuopetukset sen jälkeen väsyneenä.
    Tein lisäksi muut velvollisuuteni.

    Raamattuopetukset ovat lähimmäisrakkaudella tehtyjä auttaakseni ihmisiä Raamatun kysymyksissä.

    >> En voi jokaiselle kirjoittaa samoja asioita uudelleen, ja niillä annan hyvän vastauksen.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Sellainen on jo poikkeuksellista, että ilman
    vakituista työsuhdetta burn out iskee.
    Ilmiöön voi liittyä piilossaolevaa sairautta , joihin olisi hyvä etsiä ammattiauttajan apua.
    Lievä lääkitys voi tulla kysymykseen.
    Joskus voi iskeä liika aktiivisuus mielen sairauden sivuoireena.
    Se on elimistön tapa vastustaa toimettomuuden aikaansaamaa masennusta vastaan.
    Se että se vie sinua toistuvasti burn out tilanteeseen, vaatisi sinulta elämäntapamuutosta ja henkisen stressitilanteen aktiivista välttämistä pitkien, usien kymmenien kilometrien päivävaelluksin asumattomilla seuduilla.

    Äänestä

  • kevätmietteitä kesämökiltä kirjoitti:

    Tiedän tämän.

    Minulla oli tekemistä niin paljon 1,5 vuotta aamusta iltaan etten ruokaa ehtinyt laittaa.
    Herran työssä ja paljon muuta.

    Olen kokenut myös työelämän ja opintojen bourn outin, ja hallitsen lääkeasiatkin vanhalla kokemuksella.

    Ammattiauuttajista ei ollut koskaan hyötyä, sillä he eivät pystyneet kertomaan minulle mitään uuta.
    Tilanne ei ole niin paha.

    Enemmän ihminen kaipaa seuraa, kun yksin on, ja minä olen kaivannut naisseuraa.

    Teki hyvää käydä kuntosalilla, ja uimassa.

    Olen ollut aina kirjoittaja, johon puran.
    Tietenkin pidän vääriä ihmisiä ystävinäni, mutta katson että minulla on moraalinen oikeus odottaa ystävällisyyttä uskovaisilta ihmisltä, ja seurakunnan jäseniltä.

    Uskovaiset nykysin mieluimmin pilkkaavat ja halveksivat.

    Minulla on kaikki ihan hyvin. Ei ole mitään hätää.

    Jumalan siunausta
    jari laurila

    Saako olla Raamattuhotellini opetus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

qwe kirjoitti:

1. Sisäinen kontrolli: miten paljon lahko määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville.

2. Johtaja(i)n autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.

3. Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.

4. Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.

5. Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea lahkosta lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.

6. Maailmankielteisyys: näkeekö lahko "maallisen" elämän lahkon ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se lahkoon kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain lahkon sitoutuneet jäsenet pelastuvat.

7. Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin.

8. Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, "entinen elämä" harrastuksineen ja ilonaiheineen.

9. Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle.

10. Peiteryhmät: kuinka suuri määrä lahkolla on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin lahkolla, esim. peiteyhtiöt ja "hyväntekeväisyysjärjestöt", joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.

11. Varakkuus: kuinka paljon rahaa ja/tai omaisuutta lahkolla on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan lahkolle (esim. kymmenykset tuloista, "erikoiskolehdit", lahkolle testamentatut perinnöt).

12. Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta lahko haluaa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.

13. Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.

14. Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.

15. Väkivallan hyväksyminen kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta.

16. Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.

--------------------------------------------------

Arvioi kriittisesti lahkoa johon kuulut. Sinä voit pelastua. Usko ei saa aiheuttaa ahdistusta tai horjuttaa ihmisen mielenterveyttä, Jumala ei sellaista tee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu