veljet

Hyvät veljet, mitä sanotte jos teemme niin että kun naisia ei kerran kiinnosta tutustua meihin ei livenä eikä netissä niin jäädään vapaaehtoisesti isoin joukoin sinkuiksi?

Olkoot naiset sitten toistensa kanssa tai tehkööt mitä lystäävät kun ei tavalliset kunnolliset miehet heitä tunnu kiinnostavan. Ei kaikki miehet ole alfauroksia mutta vain niitähän noi naiset metsästää. Ei kuitenkaan aleta homoiksi, ainakaan minusta ei ole sellaiseen. Voihan sitä olla ilman naista muutenkin, ihan jatkaa vaan samaa elämää kuin tähän asti.
10709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sopii, urheilukanavat tilattu ja laajakaista pornoa varten.
Mutta perkele, pyykit ja ruoka....
No koska muijien mielipidettä ei tarvitse enää miettiä, niin kai sillä oluella ja makkaralla voi elää...
Tekee kyllä muutamassa vuodessa hirveän pöhön, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä.
Pyykit on pahempi pulma. Täytyy ostaa yksivärisiä paitoja niin ne voi kääntää.
Joo, mihin laitetaan allekirjoitus ?

:)))

Äänestä
  • Tekee kyllä muutamassa vuodessa hirveän pöhön, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä.

    vai ettei naisille olisi miesten ulkonäöstä merkitystä???
    voi voi erehdyt kuule,on sillä vaan merkitystä!
    ei ihme ettei nappaa!

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    Tekee kyllä muutamassa vuodessa hirveän pöhön, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä.

    vai ettei naisille olisi miesten ulkonäöstä merkitystä???
    voi voi erehdyt kuule,on sillä vaan merkitystä!
    ei ihme ettei nappaa!

    eipä ne naiset tässä vaiheessakaan kiinnostuneet vaikka mitään pöhöä ei olekaan. Ja mä pystyn kyllä tekemään itekin ne safkat ja ihan terveellistäkin, ei tuu pöhöä. Mihin hemmettiin me naisia tarvitaan? Ei mihinkään, meidän joukossa on sellaisiakin yksilöitä jotka pystyy tekemään ihan ite kaikki kotityötkin joten fuck off vaan naiset.

    Äänestä

  • merkitystä kirjoitti:

    Tekee kyllä muutamassa vuodessa hirveän pöhön, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä.

    vai ettei naisille olisi miesten ulkonäöstä merkitystä???
    voi voi erehdyt kuule,on sillä vaan merkitystä!
    ei ihme ettei nappaa!

    Jeps joo, naamasta en sano mitään (ei ole kyllä haukuttukaan), mutta ainakaan kropasta ei ihmeellisemmin "löllöä" löydy.
    Että kyllä noi ulkonäköasiat pitäisi olla kunnossa.... tai siis oli :)

    Äänestä

Itse olen tuota suunnitelmaa toteuttanut jo teini-iästä lähtien, samoin monet kaverini. En ole koskaan ollut naisten kanssa tekemisissä, mutta itselle on myös jäänyt vahvasti sellainen käsitys, että kaikki ok-näköiset nuoret naiset jahtaa niitä samoja miehiä.

Nykyään ehdottomasti ainakin helpoin valinta normaalina miehenä on tyytyä satunnaiseen masturbointiin ja keskittyä elämässä muihin asioihin, naiset unohtaen.

Äänestä

Älkää nyt ihan kaikki kuitenkaan.... jooko? Mulla kun olisi käyttöä yhdelle tavalliselle kunnon miehelle...

Äänestä
  • niin mihin naisia oikeasti tarvitaan? Uusien ihmisten tekoon? Ja ihmisiä on muutenkin maapallolla liikaa!

    Äänestä

  • järkeillään ... kirjoitti:

    niin mihin naisia oikeasti tarvitaan? Uusien ihmisten tekoon? Ja ihmisiä on muutenkin maapallolla liikaa!

    Kyllä itsekin siihen välillä lankean... Myönnän...

    Mutta kai sitä on sitten jollain lailla perverssi, kun haluaisi lähelleen miehen, jonka kanssa voisi pohtia vaikka maapallomme väestörajahdystä, miehen, jonka kanssa voisi jakaa kauniin auringonnousun, miehen, jonka lämmin vartalo voisi olla lähellä omaani...

    Äänestä

  • ihanatavallinennainen kirjoitti:

    Kyllä itsekin siihen välillä lankean... Myönnän...

    Mutta kai sitä on sitten jollain lailla perverssi, kun haluaisi lähelleen miehen, jonka kanssa voisi pohtia vaikka maapallomme väestörajahdystä, miehen, jonka kanssa voisi jakaa kauniin auringonnousun, miehen, jonka lämmin vartalo voisi olla lähellä omaani...

    huippuvaarallinen seireeni :D

    Äänestä

  • sellainen kirjoitti:

    huippuvaarallinen seireeni :D

    ...sido itsesi mastoon, ennen kuin on liian myöhäistä...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mitä sanotte kirjoitti:

Hyvät veljet, mitä sanotte jos teemme niin että kun naisia ei kerran kiinnosta tutustua meihin ei livenä eikä netissä niin jäädään vapaaehtoisesti isoin joukoin sinkuiksi?

Olkoot naiset sitten toistensa kanssa tai tehkööt mitä lystäävät kun ei tavalliset kunnolliset miehet heitä tunnu kiinnostavan. Ei kaikki miehet ole alfauroksia mutta vain niitähän noi naiset metsästää. Ei kuitenkaan aleta homoiksi, ainakaan minusta ei ole sellaiseen. Voihan sitä olla ilman naista muutenkin, ihan jatkaa vaan samaa elämää kuin tähän asti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu