Aivan aluksi tahtoisin sanoa että avoerostani on kulunut pari vuotta ja nyt olen oikeastaan hyvin tyytyväinen että olen vapaa.
Kuitenkin haluaisin kommentteja ja jopa kritiikkiäkin teiltä. Meidän eron syy oli perinteinen eli "pihtari nainen ei innostunut seksistä", jonka seurauksena mies lähti salarakastaipaleelle.
Taustatietona voisin sanoa että olimme 10 vuotta yhdessä. Parin ensimmmäisen vuoden aikana meilla oli kiihkeää, mutta sitten kaikki sammui. Kolmannen yhdessävuoden aikana keskustelimme ensimmaista kertaa aiheesta. Sanoin, etten ole tyytyväinen ja tuolloin ehdotin, että eroamme. Mies järkyttyi tästä ja empaattisena ihmisenä jatkoin seurustelua. Tiedän, että tuossa vaiheessa meidän olisi pitänyt erota! Seksiä tuolloin meillä oli 10 kertaa vuodesssa. Vuodet vaan kuluivat siten, että mies oli kiinnostunut minusta seksuaallisesti ja minä rakastin häntä muuten kuin seksuaallisesti.
kuudennen yhdessäolo vuoden päästä esikoisemme syntyi ja kuopus syntyi kymmenennen yhdessäolovuotemme jälkeen. Mies rakensi talon meille ja ainakin minä nautin elämästä sellaisena kuin se oli. Kuopuksen syntymän tienoilla, mies päätti lopettaa suhteemme ja lähti salarakasreissulleen. Syynä oli seksin vähäisyys suhteessamme. Myönnän, että seksiä oli vähän, mutta mielestäni mies kuitenkin oli jo vuosia sitten hyväksynyt tämän asian meidän suhteessa. En minä pihtariksi tullut lasten syntymän jälkeen, vaan paljon aikaisemmin.
Olen ollut 2 vuotta erossa lasteni isästä, ja häntä ei enään kiinnosta tämä salarakastouhu. Hän olisi valmis muuttamaan takaisin minun luokseni. En oikein ymmärrä miksi pitäisi muuttaa takaisin sen kauniin pihtarin ex-avovaimon luokse.
Selvennykseksi voin sanoa, että 10 vuotisen suhteemme aikana en pettänyt miestäni, vaikka joskus olinkin ihastunut johonkin toiseen. Nyt olen tyytyväinen että mieheni teki viisaasti ja päätti lopettaa sinänsä hyvän, mutta vähän seksiä sisältävän suhteen.
Pidän kyllä seksistä, mutta halujen sykli on vaan erinlainen kuin perusmiehellä. Voin hyvinkin olla muutaman kuukauden ilman seksiä ja tämän jälkeen aktivoitua tosi himokkaaksi ja pysyä sillä tasolla muutaman kuukauden. Näin toimin mikäli minua ei painosteta. Jos painostusta tulee niin silloin himot eivät herää ollenkaan.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Miksi et koskaan mennyt naimisiin, vaikka teit kaksi lasta.
Eipä ollut kiirettä, kun en ole muutenkaan sellainen perinteinen nainen, joka haaveilee ihanista hääjuhlista. Siksi me vain olimme yhdessä, ilman mitään virallisempaa. Kun odotin toista lasta, niin silloin aloin ekaa kertaa miettimään, että jos mentäis avioliittoon maistaraalissa. En kyllä ehtinyt tätä miehelle sanoa. Mies oli se, joka olisi pikkaisen enemmän halunut avioliittoon.
Ikuisuuskysymys kuuluu: Miksi olla parisuhtessa, jos ongelmat ovat kuvaamasi kaltaisia; mies ei saa tarpeeksi seksiä; nainen rakastaisi, mutta seksillä ei niin väliä. Tämä on sovittamaton ristiriita. Miksi haluaisit miehesi takaisin - lastesi isäksikö?
Miksi miehesi haluaisi takaisin - tullakseen rakastetuksi? Jotta nämä täyttyvät, ei tarvitse olla parisuhteessa.
"Miksi olla parisuhtessa, jos ongelmat ovat kuvaamasi kaltaisia;"
Minä en kokenut asiaa ongelmaksi. Mielestäni olin rehellinen. Eikä mieskään erityisemmin puhunut, että asia olisi hänelle ongelma.
"Miksi haluaisit miehesi takaisin - lastesi isäksikö?"
Nyt en muista sana tarkkaan tuota alkuperaista tekstiä. Mutta totean, että meillä on sellainen tilanne, että minä en halua enään vanhaan suhteeseen. Ymmärrän, että siinä suhteessa on aina tuo ongelma. Mies taas haluaa vanhaan suhteeseen ja tätä en voi ymmärtää. Meillä muuten on lastenhuoltajuus asiat erinomaisen sopuisassa kunnossa. Olen ollut tosi reilu miehelle eli en rajoita millään tavalla heidän tapaamisia. Ylimääräisiä yökyläilyjä on niin paljon kun isukin kalenteriin sopii.
Miehellä on muuten edelleen se sama nainen. Ollut jo 2 vuotta. En kyllä ymmärrä mikä heitä pitää yhdessä, jos mies kuitenkin haluaa entisen "onnettoman elämänsä" takaisin. Vai onko hän alkanut arvostamaan, minussa niitä kaikkia muita hyviä ominaisuuksiani, mitä ei nykyiseltä naiselta löydy?
sua aivan täysin,eihän sitä nyt mikään panorasia tarvii kenenkään naisen olla! miehet nykyään niin helposti nakkaa naisen menemään jos se ei anna silloin kun hän vain ja ainoastaan hän haluaa seksii...Olet varmasti hieno ihminen ja sun asennetta ja pyyntöjäsi myös pitäisi kunnioittaa..
Ps:: kyllä miehissäkin on sellaisia joilta ei sitä aina saa naiset vaikka kuinka se haluaisi =)