Modernin helluntailaisuuden perustajana voidaan pitää Charles Fox Parhamia (1873 - 1929) johon protestanttisen evankelikalismin ja 1800-luvun lopun adventistien opetus pyhityksestä oli vaikuttanut voimakkaasti. Vuonna 1901 tapahtui Kansasin Topekassa kielilläpuhumiseen huipentunut Pyhän Hengen vuodattaminen. Tämän tapahtuman innoittamana Parham loi Pyhän Hengen kasteen sisältävät helluntailaisuuden opinkappaleet. Henkikasteen käsitettiin olevan kääntymystä seuraava toinen siunaus ja vuoteen 1905 mennessä Parham alkoi pitää kielilläpuhumista todisteena em. kokemuksesta. Kielilläpuhuminen todisti hänen mukaansa myöhemmän ajan herätyksestä, joka oli merkkinä Kristuksen toisesta tulemisesta. Hänelle kielilläpuhuminen oli armon lahja, jonka avulla evankeliumia voitaisiin levittää yliluonnollisesti eri kansojen äidinkielillä.
Parham kuitenkin sekoitti keskenään k s e n o l a l i a n (vierailla kielillä puhumisen), josta Apt:n helluntaipäivää koskeva kuvaus kertoo ja g l o s s o l a l i a n , jolla Paavali tarkoittaa käsittämätöntä, ekstaattista "kielillä" puhumista. Tällä sekaannuksella on edelleen oma merkityksensä, koska helluntailaisten uskonnonharjoituksen hallitsevia piirteitä on jumalallisen parantamisen, yhdessä laulettujen laulujen ja kuorolaulun ohella juuri glossolalia.
Perinteiselle helluntailaisuudelle em. eksegeettisestä virheestä oli se seuraus, että tämä helluntailaisuus oli kiihkeän evankelikaalista koska se uskoi uusien kielten ennakoivan aikojen loppua ja kaatavan myös Babylonin kieltensekoituksessa syntyneen kielimuurin. - Nykyisin monet helluntailaiset myöntävät eksegeettisen virheen tapahtuneen eivätkä pidä kielillpuhumista kovin merkittävänä evankeliumin levittämisen välineenä.
Vaikka Parhamin voi katsoa perustaneen helluntailaisuuden, ihmisten tietoisuuteen tuon liikkeen toi laajemmin Parhamin oppilas, Joseph William Seymour (1870 - 1922), afroamerikaisten orjien poika. Vuosina 1906-1908 Los Angelesissa puhkesi ns. Azusa-kadun herätys Seymourin toimiessa tuolloin siellä pappina. Herätys oli evankelikaalinen ja adventistinen kielillpuhumisineen, parantamisineen, ihmeineen ja eloisine lauluineen. Tuohon herätykseen vaikuttivat syvästi Parhamin teologiset opinkappaleet sekä pyhitysopetus. Parham kuitenkin heitettiin pihalle Azusa-kadun seurakunnan vanhemmiston toimesta 1906, hänen osoittauduttuaan rasistiksi ja vuonna 1907 hänen oltuaan homoseksuaalisuudesta syytettynä Texasissa hänellä ei ollut enää mahdollisuutta tulla hyväksytyksi orastavan helluntailiikkeen johtoon.
Lähde: McGrath,Alister,E. Modernin Teologian Ensyklopedia, s.232-233, Helsinki 2000.
Parham kuitenkin sekoitti keskenään k s e n o l a l i a n (vierailla kielillä puhumisen), josta Apt:n helluntaipäivää koskeva kuvaus kertoo ja g l o s s o l a l i a n , jolla Paavali tarkoittaa käsittämätöntä, ekstaattista "kielillä" puhumista. Tällä sekaannuksella on edelleen oma merkityksensä, koska helluntailaisten uskonnonharjoituksen hallitsevia piirteitä on jumalallisen parantamisen, yhdessä laulettujen laulujen ja kuorolaulun ohella juuri glossolalia.
Perinteiselle helluntailaisuudelle em. eksegeettisestä virheestä oli se seuraus, että tämä helluntailaisuus oli kiihkeän evankelikaalista koska se uskoi uusien kielten ennakoivan aikojen loppua ja kaatavan myös Babylonin kieltensekoituksessa syntyneen kielimuurin. - Nykyisin monet helluntailaiset myöntävät eksegeettisen virheen tapahtuneen eivätkä pidä kielillpuhumista kovin merkittävänä evankeliumin levittämisen välineenä.
Vaikka Parhamin voi katsoa perustaneen helluntailaisuuden, ihmisten tietoisuuteen tuon liikkeen toi laajemmin Parhamin oppilas, Joseph William Seymour (1870 - 1922), afroamerikaisten orjien poika. Vuosina 1906-1908 Los Angelesissa puhkesi ns. Azusa-kadun herätys Seymourin toimiessa tuolloin siellä pappina. Herätys oli evankelikaalinen ja adventistinen kielillpuhumisineen, parantamisineen, ihmeineen ja eloisine lauluineen. Tuohon herätykseen vaikuttivat syvästi Parhamin teologiset opinkappaleet sekä pyhitysopetus. Parham kuitenkin heitettiin pihalle Azusa-kadun seurakunnan vanhemmiston toimesta 1906, hänen osoittauduttuaan rasistiksi ja vuonna 1907 hänen oltuaan homoseksuaalisuudesta syytettynä Texasissa hänellä ei ollut enää mahdollisuutta tulla hyväksytyksi orastavan helluntailiikkeen johtoon.
Lähde: McGrath,Alister,E. Modernin Teologian Ensyklopedia, s.232-233, Helsinki 2000.
Vastaukset 28
Vanhimmat
mitä kieliä nämä "kielilläpuhujat" sitten puhuvat ?
Vastaus on: En tiedä!
"Kielillä" puhuminen ei ole vain helluntailaisten eikä edes kristittyjen "yksinoikeus" vaan yleisuskonnollinen ilmiö jota tavataan myös muiden uskontojen kuin kristittyjen parissa. Kielillpuhuvat kristityt itse selittävät "kielillä" puhutun kielen olevan jotakin todellista, joko nykyistä tai jo kuollutta kieltä. He myös voivat selittää ihmisen "puhuvan salaisuuksia hengessä" mutta tällöin he eivät sano mistä kielestä olisi kysymys.
Siis, siitä mistä kielillä puhumisessa on pohjimmiltaan kysymys, minulla ei ole mitään varmaa kantaa. Ilmiö on olemassa mutta mikä se on? En tiedä!
todellista kieltä.
Meidän seurakunnassa ainakin moni on puhunut sujuvasti esim. Italiaa, ranskaa, muinais-Arameaa, hepreaa... ja tiedän että nämä ihmiset eivät itse osaa näitä kieliä.
Vai onko tietosi kolmannen osapuolen tietoa?
Pyhän Hengen antama armolahja: Eri kielillä puhumisen lahja. Näitä armolahjoja on Raamatun kirjoituksissa mainittu tasan 9 kappaletta: viisauden sanat, tiedon sanat, usko, terveeksitekemisen lahjat, voimallisten tekojen lahja, profetoimisen lahja, henkien arvostelemisen lahja, eri kielillä puhumisen lahja, kielten selittäjän lahja. (1 Kor.12:8-10).
Kaikilla meidän Herraamme, Jeesukseen, uskovilla on ainakin yksi armolahja, mutta joillakin saattaa olla myös useampia armolahjoja käytössään.
Kaikki muut armolahjat annetaan seurakunnan yhteistä rakentumista varten, mutta eri kielillä puhumisen lahja rakentaa ainoastaan yksilöuskovaa henkilökohtaisesti.
poika, joka puhuu englantia, saksaa ja espanjaa. Syykin on selvä: hänellä on ollut em. kieliä puhuvat hoitajat.
Suomea hän puhuu niin epäselvästi, ettei ulkopuolinen sitä juuri ymmärrä. Sensijaa nuo muutamat lauseet vieraita kieliä hän puhuu (toistaa) varsin selkeästi.
Kun vieraita kieliä "puhuvia" ihmisiä tutkittaisiin, luulisin taustalta löytyvän saman kaltaisen ilmiön. Jokainen meistä on tv:stä kuullut kaikkia eurooppalaisia kieliä.
Ihminenhän voi hypnoosissa tai transsissa kaivaa muististaan asioita, joita ei normaalitilassa muista ja osaa toistaa.
Uskoa saa tietenkin mitä haluaa.
En osaa itse puhua kys. kieliä, mutta ranskan ja italian tunnistin kyllä, ja heprean ja muinais-aramean todisti oikeiksi erä kielitieteilijä, joten niiden osalta tietoni on ns. toisen osapuolen tietoa. Jos et usko että tällaista tapahtuu, niin mene rohkeasti johonkin esim. helluntaisrk:n, nin saatat huomata kuinka todellisia asioita nämä ovat.
entäpä esim. muinaisaramea jota ei edes puhuta tänä päivänä? Eräs tuttava puhuu usein sujuvasti sitä kun hän rukoilee :) Ja eräs junttiystäväni, joka ei ole juuri ikinä kuullut puhuttavan ranskaa, puhuu sitä sujuvasti rukoillessan, ja vieläpä jollakin etelän murteella!
on tunnistettu "muinaisaramea" ?
Ei ole kyse käsittämättömistä kielistä läheskään joka kerta. Olen ollut sen verran paikalla ja kuullut. Kieli-ihmisenä olen myös usein ymmärtänyt kuulemani, ja joskus on joku muunkielen ihminen ymmärtänyt kuulemansa.
niin mistähän todellisuudessa on kysymys. Mietippä nyt uudelta pohjalta.
mitä kieltä siellä olet kuullut puhuttavan ? Ole hyvä ja kerro myös kielen alkuperä ja muuta taustaa.
nim. tiedonjanoinen
Ainakin osaamistani (toisia paremmin toisia huonommin) kielistä olen minäkin kuullut espajaa, ranskaa, italiaa saksaa, englantia, ruotsia, venäjää.
Puhujat eivät ole näitä opiskelleet koska tunnen heidät ja heidän taustansa.
Ymmärrän kaikkia näitä kieliä itse joten ei ole kolmannen osapuolen kertomaa.
Mihinkä tarvitset kielen alkuperän ja taustan. Ne saat selvittää itse sillä en ole kielitieteilijä.
täydellisesti ?
Ei vuosikymmeniin ole enää tarvinnut aktiivisesti "opiskella" kieliä. Vähänkään kielikorvaa omaava henkilö omaksuu lyhyessä ajassa pitkästi perussanastoa ja fraaseja, mikäli hän katselee televisiota, kuuntelee musiikkia, lukee kirjallisuutta ja lauleskelee lauluja.
Ei "opiskelemattomuus" ole mikään takuu sille, että muutaman englannin- tai saksankielen sanan osaaminen on ihme.
monta eri lausetta kyseiset henkilöt ovat puhuneet?
Mistä tiedät, etteivät he ole tarkoituksella ulkoa opetelleet mainittuja lauseita.
Huijauksen syy voi olla vaikka huomion herättäminen. Ovathan nämä "ihmeteot" tärkeä osa helluntailaisuutta ja kasvattavat ao. henkilön statusta joukossaan.
Kielilläpuhuminen ei nosta kenenkään statusta.
Se on niin yleistä helluntailaisten keskuudessa, ettei siinä ole uskoville mitään hämmästeltävää. Emme edes tiedä, keillä kaikilla ko. armolahja on seurakunnassa. Ei näitä panna merkille eikä tilastoida.
Yleensä kielillä puhutaan yksinäisyydessä omaksi rakentumiseksi, mutta toki sitä seurakunnassakin kuulee. Itse en pidä julkista kovaa puhumista tarpeellisena, en edes suotavana.
Kukaan Kristuksessa oleva ei yritä huijata armolahjoilla. Sielullisuutta voi joissakin olla mukana, mutta en usko sen olevan tarkoituksellista, vaan psyyken ja/tai hengen heikkoutta. Jumala ymmärtää heikkoja ja meidänkin tulee ymmärtää, jos aiomme olla Isämme lapsia.
Vahvojen on kannettava heikkojen vajavaisuuksia.
Itsekukin voi olla jollakin alueella heikko, mutta vahva jossakin muussa. Kannamme siis kaikki toisiamme.
Minä puhun minulle tuntemattomia kieliä. Niitä on monia. Kieli voi puhuessa vaihtua montakin kertaa. Huomaan kyllä, kun toinen kieli päättyy ja toinen alkaa. Pääasiallisesti puhun kuitenkin selvästi yhtä kieltä. Ainoatakaan näistä en ole opetellut ulkoa. Lauseista, niiden rakenteista ja artikulaatiosta voin itse arvioida, että puhun ihka oikeita kieliä eikä puhumisessa ole juurikaan tautologiaa.
mitään kieltä täydellisesti, ei edes omaa äidinkieltään. Kielen puhuminen ja kirjoittaminen on vaihtelevaa eri ihmisillä. Joillakin on suppeampi sanavarasto koti-ja koulutustaustasta johtuen ja ilmaisu köyhempää tai rikkaampaa lahjakkuudesta ja monista muista syistä.
Kielitaito on ymmärretyksi tulemista. Kielilläpuhumista ei kenenkään muun tarvitse ymmärtääkään kuin Jumalan, jolle puhutaan, ja joka Henkensä kautta antaa puhujalle puhuttavan.
Jumala puhuessaan ihmiselle käyttää monia tapoja.
Hän puhuu tavalla ja toisella. Pääasiassa kuitenkin Sanansa kautta itsekunkin äidinkielellä tai muulla lukijan osaamalla kielellä. Jumalan mahdollisuudet auttaa ihmistä ovat rajattomat eikä Hän ole sidottu yhteen tapaan puhua.
Et kysynyt minulta, mutta tuo 'täydellisyys' pisti silmääni, niin että esitin oman näkemykseni asiasta.
siansaksan puhumista :) ... kuullostaa kyseisiltä kieliltä, todellisuudessa sitä kuitenkaan olematta. Selvä homma.
Miten tuollaiseen käsitykseen päädyit?
Lue uudelleen kirjoitukseni.
Se, mitä kirjoitin yleisesti kielitaidosta ei koske kielilläpuhumisen lahjaa.
mitään logiikkaa.
Ainakin sen verran osaan että lukemani ymmärrän. Sinä et tainnut ymmärtää edes suomen kieltä. Lue ensimäinen virke uudestaan niin siinä on tuo sujuvuus kerrottu.
Muuten kerron toisessa vastauksessani.
Tuossa toisessa kohtaa mainitsin mitä kieliä olen kuullut.
Osaamistasoni on sellainen että pystyn olemaan matkoilla tulkkina, kääntämään yrtykselle asiakirjoja ja kaikenlaisia käyttöohjeita ja oppaita.
Olen opiskellut aikoinaan joissain noista maista. Olen myös opettanut joitain noista kyseisistä kielistä.
Osaan kyllä jonkinverran muutamaa muutakin kieltä, mutta niillä kielillä en ole kuullut puhetta kielillä puhuttasessa.
Jotkut ovat puhuneet hyvinkin pitkiä pätkiä, pisin kerralla kuulemani lähes tunnin. Eikä ollut toistelua vaan vaihtuvaa asiaa, kylläkin hengellistä.
Nuo erilaiset arviot joilla yritetään selittää se joksikin muuksi ei päde näissä jutuissa.
Olen tietysti kuullut myös sellaisia tapauksia joissa puhuja sanoo vain jonkun sanan tai lauseen. Kuitenkin on ollut monia hyvinkin pitkiä puheita.
Jollekin ulkomaiselle ystävälle on kielillä puhuja puhunut hänen jollain omalla pienellä kotimurteella asioita jotka ovat juuri tälle henkilölle ajankohtaisia ja merkittäviä.
Nämä ystävät ovat kertoneet siitä itse.
Siinä on miettimistä mistä on kysymys. Itse en keksi muuta kuin mitä Raamattu opettaa.
Onko kielillä puhumisessa aito puhujan tuottama vieras kieli vai kuulijan muuttunut tajunnantila, jonka vallassa hän KUULEE puhujan puhuvan hänelle tuttua kieltä? Apostolien tekojen helluntaikokemuksessakin muistaaksen mainitaan Jerusalemiin kokoontuneiden juutalaisten KUULLEEN apostolin puhuvan heille Jumalan suurista teoista kukin asemamaansa kielellä.
Tähän kysymykseen liittyen muistui mieleeni vuosikymmenien takainen tapahtuma erään helluntaiseurakunnan jälkikokouksessa. Kaikkien rukoillessa polvillaan, monet alkoivat puhua kielillä. Vähitellen tämä kielillä puhuminen paisui - ainakin minun korvissani - hirvittäväksi huudoksi ja rääkkynäksi ja tuntui kuin kaikki hornan pahat henget olisivat olleet valloillaan huutaen täyttä kurkkua. Itselleni tuli tunne kuin olisin ollut ristiinnaulittuna ja helvetti olisi riehunut ympärillä. Tapahtumaan liittyi vielä jotain muutakin - -. Pikkuhiljaa meteli kuitenkin vaimeni ja rauhoittui - - .
Kysymys nyt onkin vain siitä: oliko tuo kuulemani helvetillinen riekkuna tuossa rukoustilaisuudessa todellista vai muuttuiko oma tajunnantilani jostakin syystä tuossa tilaisuudessa sellaiseksi, että kuulin ja mielsin helluntailaiseen rukouskokoukseen kuuluvat suhteellisen maltilliset äänet hirvittävänä hornamaisena metelinä. Vastausta kysymykseeni en tule koskaan mahdollisesti saamaan. Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan että joissakin epätavallisissa tajunnantiloissa ihminen voi kokea ulkonaiset ärsykkeet epänormaalin oudolla ja hyvin subjektiivisella, jonkin läsnäolevan toisen tarkkailijan kokemuksesta poikkeavalla tavalla.
innostuttu puhumaan tai laulamaan kielillä kovaäänisestikin seurakunnan kokouksessa, ja olen kokenut sen Jumalan Hengen inspiroimaksi. Siitä seuraava tunnetila osallistujalla on ilo ja rauha. Mikä merkitys on kysymyksellä kuulenko äidinkieltäni, koska ko. kieltä tuntematon puhuu sitä Hengen vaikutuksesta, vai tulkitseeko Henki hänen puheensa minulle? Ja miten tuon selvittäisi, ellen sitten tarkkaile hänen suunliikkeitään?
toimintaa tai aktia pitää ns. objetiivisena todellisuutena vai vain kokijan subjektiivisena kokemuksena hänen omassa päässään.
hänen äidinkielellään hepreaksi rabbi-isästään ja isoisästään, osoittaen tuntevansa heidät perin pohjin - tämä kielilläpuhumisen lahjan kautta - ja sitten Jeesuksesta. Puhuja ei ymmärtänyt puheestaan mitään, mutta kuulijan se johdatti uskoon. En epäile etteikö puhe olisi todella ollut hepreaa, mutta en usko että tulos olisi ollut toinen jos juutalainen olisi vain saanut lahjan ymmärtää taivaallista kieltä.
Kuulin kerran kun eräs pariskunta oli mennyt Kiinassa helluntaisten kokoukseen . Vaimo oli saksalainen , kun siellä alettiin puhua kielillä , vaimo sano miehelleen lähdetään pois täältä , ulkona vaimo kertoi miehelleen mikä oli syy ettei hän voinut olla siellä . Siellä nainen oli noussut ylös ja hyvin kauniilla hymy suulla alkanut puhua ja kironnut Jeesusta mitä kauheimilla sanoilla . Jokainen saa uskoa ja tehdä mitä haluaa , mutta minä uskon että Jumala ymmärtää aivan tämän kielen mitä puhun , en tarvitse mitään eri kieliä , ja ainakin tiedän mitä puhun Jumalalle , ne tunne kokemukset mitä siitä saa ei ole takuu kenestä lähtöisin se on , puhun kokemuksesta sillä olinhan itsekin muutaman vuoden niissä , mutta kun en ollut aivan varma mitä se on pyysin Jumalaa antamaan ymmärrystä , ei tullut heti mutta pikkuhiljaa aloin tajuamaan ettei tämä ole sitä mitä Jumala haluaa lapsiltaan , niin se tuli aina enempi tarpeetomaksi ja lopulta pääsin siitä kokonaan eroon .Mutta en halveksi ketään joka puhuu kielillä , tämä oli vain mitä minä koin .