Miksi pettäjä lopettaa pettämisen? Toivon asiallisia vastauksia niiltä, jotka ovat tämän päätöksen kyenneet tekemään ja siinä myös pysymään.
Miksi
lopetit?
774888
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Pettämisen lopettaminen ei ole mitenkään helppoa. Olen pari kertaa pettänyt ja siitä eroon pääseminen on ollut tiedostettua työtä, siihen olisi niin helppo sortua uudelleen. Miksi lopetin? Se hetken nautinto ei mitenkään yltänyt siihen mitä oman kullan kanssa.
En kylläkään kadu tekemisiäni mutta tajusin hyvin nopeasti että mulla ei ole oikeutta tehdä tätä rakkaalleni etenkään kun hän ei ole tehnyt mitään väärää. Havaitsin itsessäni myös sen että ennen luotin häneen 110 % mutta tämän jälkeen en enää osannut luottaa toiseen ja todellisuudessa mulla ei ole mitään syytä epäillä.
...olen ollut yli kaksikymmentä vuotta saman naisen kanssa, naimisissa nyttemmin, lapsia.
Jo vuosia sitten meidän seksuaaliset halumme osoittautuivat kovin erimittaisiksi. Meillä on sängyssä oikein ihanaa, mutta minulle liian harvoin. Kokeilimme 14 vuotta sitten erota, mutta emme osanneet olla ilman toisiamme. Palasimme yhteen, teimme lapsia, ja olemme suhteellisen onnellisia yhdessä ja kasvantee yhteen - mutta seksiä on liian vähän. Vaimoni ei myöskään tee sitä minun mielikseni, joten tahti on harventunut tosi harvaksi.
Olen harrastanut ns. vakipanoja, mikä voi olla moraalitonta jonkun mielestä mutta on toiminut hyvin meille. Puolitoista vuotta sitten tutustuin kuitenkin naiseen, jonka kanssa juttu muutti syvemmäksi. Olemme tapailleen kerran-kaksi viikossa, jatkuvasti enemmän. Meillä on ollut ihanaa. Vastaavasti kotona on ollut kylmää.
Tänä keväänä lopulta huumaltani ajattelin asiaa kunnolla. Toinen naiseni on kolmekymppinen, lapseton, ja haluaa lapsia. Minä yli 40, lapset tehty, eikä uutta rumbaa tee mieli.
En voi jarruttaa hänen elämäänsä. Tajusin myös rakastuneeni häneen. Tein ratkaisun ja ilmoitin hänelle viime viikolla että suhteemme on loppu.
Nyt sattuu ja hämmentää. Tuntuu että tein oikein, mutta kylläpä oikea on terävä ja viiltävä asia.
mutta ymmärsit pariinkin kertaan ettei ole oikeutta...Ok, heh, parempi myöhään kuin milloinkaan. Hyvä niin kuitenkin!
Nyt elät "synnintuskassasi", kunnes se hiljalleen unohtuu ja sitten teet sen taas. Eikö mieluiten kannattaisi pysähtyä miettimään, *miksi* vierasta tekee mieli? Onko siinä oikeasti jotain pahaa ja väärää - muuten kuin naisten mielestä?
Miksi lopettaa pettäminen ja onko se pettämistä, että elää viettinsä mukaan jota ei tyydytetä kotona?? En ymmärrä miksi ns.pettäjää syyllistetään, jos pettäminen johtuu aviopuolison ns. velvollisuuksien laiminlyönnistä. Niin kauan kun en saa tyydytystä kotona, haen sen muualta ja mielestäni se on OK!
Tuossa kohtaa pitäisi erota ennemmin kuin pelata piiloleikkiä pettämistensä kanssa. Jos ei tyydytä kotona, pakkoko siellä on jatkaa? Mikä helvatan syy tuollainen muka on? Asiat kohdataan sellaisina kuin ovat eikä leikitä kaksoisagentteja. Ainakaan jonkun muun elämän kustannuksella kiitos.
vika onkin sinussa kun kotoa ei tule tyydytystä. Naisena voin sanoa, että kyllä on ero miehellä ja miehellä. Toiset miehet junkaa sitä samaa rataa vaikka pitäs tajuta ,että kypsän naisen tarpeet pitkässä liitossa on ihan erilailla vaativat kuin tuollaiset kielletynhedelmän maustamat kiimaiset suhteet. Murrosikäiset lapset jätetään todellakin paljon heitteille kun isä/äiti alkaa elää kohtuuttoman pitkälle venynyttä murrosikäänsä. Siinä on kysymys ja vakava suomalaisille vanhemmille , miksi meidän nuoret voivat niin huonosti ? Joka kolmas nuori kärsiin jonkunlaisesta psyykkisestä ongelmasta. Kyllä olisi syytä katsoa peiliin. Kun on lapsia tähän maailmaan saattanut, on niistä kannettava vastuu ja murkut todellakin tarvitsevat sitä turvallista vanhempaa.
Mutta nämä mainiot suomiPojat/tytöt juoksevat vain omien (minä, minä, minä ) nautintojensa perässä. Kaikki pitäisi saada helpolla ja sitten kun jäädään kiinni jostain typeryydestä ei siitä kään pystytä kantamaan vastuuta. Mites tässä näin kävi ? Parhaimmassa tapauksessa se nuori kotona on kupsempi ja vastuuntuntoisempi kuin tämä yli-ikäinen murkku. Ei lasten ja nuorten kuulu ottaa vasttuut harteilleen vaan meidän aikuisten. Autoa ei saa ajaa ilman korttia, pitää olla aseenkantolupa jne. mutta lapsia saa ja voi tehdä kuka tahansa esimurrosikään juuttunut ihminen.
Olen sitä mieltä ja väitän niin myös kokemuksesta, että tämä avioero- ja pettämiskulttuuri tuottaa onnettomia lapsia, nuoria ja aikuisia. Vai luuletteko ,että koulussa ei kiusata pettäjien lapsia. Tulee lappua sinne sun tänne kirjanväliin tai muualle: Sun isäs käy panemassa Sannan äitiä tyyliin. Tämä esimerkki on todellisesta elämästä eikä sitä kerrota isälle kun häpeä on niin valtava.
Pysähtykääpäs hetkeksi, ajatelkaa lapsianne ,puhukaa heidän kanssaan. Se joka kolmas voi hyvinkin olla teidän lapsenne. Ette varmaan halua tuottaa lapsillenne tuskaa. Se on vaan niin, että aikuisuus ja vanhemmuus on vaativa asia. Pitäisi olla rohkeutta kohdata ongelmat parisuhteessa ja selvittää niitä, koti on kuitenkin se turvallinen satama ,josta tasapainoinen aikuisuus kehittyy.
Tämän asian rinnalla tuntuu julmalta aikuisten itsekeskeinen, alkeellinen käyttäytyminen. Jos ei ole lapsia minun pulesta paneskelkoot ja naikoot ihmiset ihan miten lystäävät mutta vasstuu on kannettava eikä heitettävä koko paskaa jälkipolven kannettavaksi.
...ja lasten takia minäkin sivusuhteeni lopetin (ks. "lopetin kun..." -viesti edellä).
Itsekeskeinen minäkin olen. En kuitenkaan lähtisi luokittelemaan itseäni kiiman perässä juoksijaksi, enkä huonoksi sänkyseuraksikaan - uskon, ja olen kuullut usemmaltakin naiselta ottavani erittäin hyvin naisen huomioon sängyssä.
En siis usko että vaimoni seksuaalinen halu on vähentynyt sen takia etten osaisi häntä tyydyttää. Meitä on erilaisia, joillekin seksi on tärkeämpäää kuin toisille. Olemme tämän vaimoni kanssa tienneet jo vuosikausia ja asiasta on puhuttu paljon. Meillä on kausia jolloin seksi sujuu, sittne toisia jolloin ei suju, mutta minulle sitä on yleisesti ottaen silti aina liian vähän.
Olen jatkanut liittoamme lasten takia ja siksi, että tiedän että meidän yli 20 vuoden taipaleemme on tärkeä ja arvokas asia.
Mutta nyt mitta on aika täynnä, siksi olen tässä tilanteessa. Seksistä on liitossamme tulltu juhlaruokaa; kahdenkeskisillä ulkomaanmatkoilla, illallisten ja leffailtojen jälkeen harrastettavaa ekstrabonusta. Minusta seksi taas kuuluu arkeen, on osa normaalia elämää, ei ihana jälkiruoka joka nautitaan silloin tällöin.
Olen kovin epätietoisessa tilassa tässä. En halua erota, mm. syistä joita luettelet viestissäsi; en halua jatkaa pettämistä koska silloin joudun valehtelemaan; mutta en myöskään halua elää seksitöntä elämää (eikä "oman käden oikeus" riitä kovin pitkälle tässä). Mitä tehdä? Yritänkö sopia puolisoni kanssa asian avoimesti - niin että minulla olisi "luvan kanssa2 seksisuhteita?
Miksi sitten ylipäätänsä olet yhdessä kumppanisi kanssa? Eikä itse suhdetta voisi hoitaa kuntoon? Silloin ei tarvitsisi hypätä vieraissa. Samalla enenrgialla saisit varmasti ihmeitä aikaan esim. omassa parisuhteessasi.
Olet keksinyt hyvän selityksen itsellesi. Tekosyyn varjolla olet oikeutettu pettämään. Pettäminen on ikäänkuin kumppanisi syytä. Itseasiassa sinä itse petätä ja olet valintasi tehnyt. Älä syyllistä muita.
et vain ota eroa. kysyppä, hyväksyykö toinen pettämisesi. on väärin ajatella kun en saa sitä kotoa haen muualta. näinkö kasvatat lapsiakin. jos ei jotain asiaa saa kotoa voi sen sitten käydä pöllimässä muualta....
...ole (ks. viestini yllä, "ex-?-pettäjä"). Liitto on aina kahden kauppa, ja sitä voi pitää sopimuksena. On sovittu että ollaan yhdessä, ja liitossa sopimuksene oletetaan kuuluvan myös seksi. Jos sopimus yksipuolisesti irtisanotaan, tulee mieleen saada seksiä muualta. Mutta koska liitto ei ole pelkkää seksiä, varsinkaan lasten kanssa, ei ero ole mikään ilmiselvä ratkaisu. Se vie pettämiseen.
toisaalta olet oikeassa siinä, että kysessä on osin myös tekosyy. Naisen viettely on nautinnollista ja seksi uuden ihmisen kanssa on kutkuttavaa. Olen myös huomannut, että seksuaalinen ruokahaluni on monipuolinen, ja olen voinut näissä liittoni ulkopuolisissa "jutuissa" (niin kuin niitä tekopyhästi nimitän) tehdä asioita joita kumppanini ei ole halunnut.
Jotten anna itsestäni kuvaa aivan totaalikusipäänä, niin sanon vielä että olen tosiaan käyttänyt kaikenlaiset viettelykonstit myös kotona. Eikä vaimoni tosiaankana valita seksin laadusta (puhumme kaikenlaisesta), päinvastoin. Mutta on vain niin, että puolisolleni seksi - monipuolinen seksi - ei ole sellainen prioriteetti kuin minulle.
Edelleen, aion näistä jutuista huolimatta jatkaa liitossamme ja yritän tosiaan, poltettuani näppini tässä sivusuhteessa, olla uskollinen ja muutenkin parempi mies.
minkä takia eroaminen ei ole niin yksinkertainen ratkaisu.
on paljonkin johtanut tähän ettei tarvitse kantaa vastuuta mistään. kuri on liian löysää, ei osata erottaa oikeaa väärästä. luullaan että kaikkea voi tehdä kunhan ei vaan jää kiinni. aivoja ei nykypäivänä käytetä juuri lainkaan vaan alapään toiminta ohjaa kulkua. mutta miksi pitää tunkea naimisiin ja väsätä muutama muksukin vielä. miten saisi ymmärtämään nämä alapään ajattelijat että pysyisivät vapaina ja lapsettomina. miten.... sen kun keksis
miksi eroaminen on vaikeaa mutta pettäminen onnistuu tosta vaan. avioliittoa kunnioitetaan muttei puolisoa.
...viestini (2 kpl) ennen kuin väität etten ole ajatellut / ajattele asioita. En ole kovinkaan vapaan kasvatuksen hedelmä, joten tuo klisee ei selitykseksi piisaa. Mutta täällä olemme kerran, itse kukin (paitsi ne jotka saavat lohtua siitä kuvitelmasta etä kieltäymys palkitaan tuonpuoleisessa), ja niin mauan kuin matka kestää on oikeus / velvollisuus miettiä miten sitä kulkee.
Onko vastuu suhteestamme mielestäsi siis ainoastaan minulla, joka olen se syntinen "alapäällä ajattelija"? Edelleen, nämä ovat aina kahden kauppoja. Seksi kuuluu elämään. Oikea ratkaisu seksuaaliseen umpikujaamme ei mielestäni ole se, että minä, rikollinen pettäjä, pyhästi lupaan lopettaa mokoman ja kärvistelen sitten seuraavat kaksikymmentä vuotta seksittömässä liitossa ennen kuin halut vanhemmiten (ehkä) hellittävät. eikä myöskään "eroa sitten hemmetti", koska rakastan kuitenkin vaimoani ja liitossamme on niin paljon hyvää muuten.
kolmekymppisenä ,joten nuoruudessani on ollut eri pituisia ja erilaisia suhteita. En tosin koskaan ole ollut kakkonen siihen en tyytyisi.
Niin, jos naisella on vähänkään järkeä päässä ei hän kerro jos seksi ei niin laadukasta ole. Sitä on tapana kannustaa ja olla hienovarainen.
Todellakin olen aikoinaan pönkittänyt ja tukenut muutaman nuorenmiehen seksuaalista identiteettiä ja nyt mieheni. Et sinä voi kuvitella , että se totuus kotoisasta seksielämästä löytyy jonkun toisen naisen suusta.
Omasta kokemuksesta tiedän , että uutuudenviehätyksessä on aina latinkia mutta uutuus ei ole kovinkauan uutuus.
Me naiset yleensä ymmärretään teidän miesten potenssivaikeudet sun muut ongelmat valittamatta.
Voi tietenkin olla poikkeuksia, puhun omasta kokemuksestani. Minusta nämä seksiongelmat on melkoinen haaste. Miten olisi, piristyisikö seksielämä ,jos vaimo ottaisi rakastajan ?
Eikö se ole hirveän rasittavaa jatkuvassa valheessa eläminen ? Eikö se syö itsekunnioitusta ? Pettämine on mielestäni myös pettäjälle itselleen ,jos on moraalia, kuluttavaa ja ristiriitaisia tunteita herättävää. Itse välitän ja arvostan itseäni niin paljon etten tekisi tuollaista pahaa itselleni.
...tuo, että seksin puute liitossamme olisi kiinni siitä että seksi ei ole laadukasta. NÄinhän liitoissa voi olla, meidän liitossamme en kuitenkaan usko tästä olevan kysymys.
Tietenkin naiset kannustavat miehiä sängyssä, samoin kuin miehet naisia, ja jokainen ihminen on erilainen ja toimi eri tavoin, eivätkä kemiat aina vain kohtaa. Ja tiedän uuden partnerin ekstrasäväreidenkin vaikutuksen. Mutta; olen luottamuksellisissa väleissä pariin aikaisempaan pidempiaikaiseen partneriini, ja tiedän etteivät heidän positiiviset kommenttinsa minusta sänkyseurana ole pelkkää kohteliaisuutta. En kiirehdi, potenssivaikeuksia ei ole, kestokyky on hyvä, uskallusta on ja huumorintajua sopivasti (tärkeä asia sängyssä). Vaimoni saa orgasmin kanssani kun rakastelemme. Pitkän suhteen tuloksena hän myös sanoo jos ei saa, eli ei vaivaudu teeskentelemään (sitäpaitsi senhän erottaa - kysykää naiset miehiltänne miten naisen huulet viilenevät orgasmin jälkeen, hieno tunne).
Sen sijaan tässä kaikessa pelkään olevan kysymys siitä että olemme kasanneet suhteeseemme selvittämätöntä kuonaa niin suuren kasan että nyt sen läpi kahlaaminen on muuttunut raskaaksi. Perusluottamus on kateissa - puolin ja toisin, hän ei jaksa uskoa että muuttuisin uskolliseksi, minä en jaksa uskoa että mikään määrä romantiikkaa, matkoja, huomiota ja leluja muuttaisi tilannetta paremmaksi.
huono päivä tänään, kärjistän, mutta karrikoiden noin asia voi olla.
...itsekunnioitusta. PAttitilanne, sitä tässä nyt vatvon/vatvomme. Mutta: sentään vatvon, en vain mennä vihellä. Ette arvaakaan miten monet kundit ovat aivan piittaamattomia noilla konferenssireissuilla, ihan sama miten tuore liitto on kotona.
olet pettänyt. Ei silloin ole ihme ettei seksi maista. Sinähän olet loukannut ja haavoittanut hänen naisellista ja seksuaalista identtiteettiä.
Jos näin on saat syyttää vain itseäsi. Mites olisi vaimon rakastaja , eikö se toisi uutta sähinää seksielämään ja ehkä eheyttäisi vaimosi loukattua naiseutta ja seksuaalisuutta.
Jos vaimosi ei taas tiedä, tai ei ole tietävinään tai aavistavinaan ?? Sinullapa on mielenkiintoinen työsarka. Tulee sellainen olo, että pitäiskö tulla kädestäpitäen opettamaan. Niin, siinä taitaisi olla ideaa, oletko harkinnut menemistä vaimosi kanssa seksiterapeutille ?? Eihän siin mitään menettäisi ??
tilanne , että"pettäjäni" vonkaa takaisin rakastaa ?, yrittää, sun muuta . Mutta nyt tuntuu, että on ukkolla vähän myöhäistä herännäisyyttä. Olen saanut niin paljon kärsiä ja kitua ja yrittämiset ainakin aluksi olivat niukkoja, kun minä tosissani panostin. Nyt on alkanut yhä useammin mieleen , että onko toi sen arvonen, rakastankohan minä sitä kovinkaan paljon ?
Terapeuttinei sanoi ,että ei ole kovin harvinaista, että kun toinen on jo eroajatuksiaan kypsytellyt se toinen osapuoli herää. Liian myöhäänkö , sen aika näyttää.
"Liitto on aina kahden kauppa, ja sitä voi pitää sopimuksena. On sovittu että ollaan yhdessä, ja liitossa sopimuksene oletetaan kuuluvan myös seksi. Jos sopimus yksipuolisesti irtisanotaan, tulee mieleen saada seksiä muualta."
Tässä olen kyllä kanssasi samaa mieltä, mietityttää vaan tämä käsityksesi sopimuksista ja niiden yksipuolisista irtisanomisista. Onko sinun vaimosi siis kieltäytynyt harrastamasta seksiä kanssasi lainkaan ja enää koskaan? Vai eikö hänen käsityksensä hyvästä ja riittävästä määrästä seksiä vastaakaan omaasi? Onko siis kyseessä ero halukkuuden välillä vai todellinen sopimuksen yksipuolinen irtisanominen?
Oletko sinä puhunut näistä sopimusasioista ja käsityksestäsi siitä, mitkä lasketaan seksielämän saralla sopimusrikkomuksiksi vaimosi kanssa ennen kuin menit vieraisiin? Kerroitko hänelle aikovasi hakea seksisi muualta, jos hän ei sinulle sinun mielesi mukaista seksiä pysty tarjoamaan? Onko hän antanut luvan siihen? Onko mahdollista, ettei vaimosi edes tiedä irtisanoneensa mitään sopimuksia sinun mielestäsi? Onko hän omasta mielestään irtisanonut yhteisiä sopimuksianne?
Yleensä liitoissa sovitaan myöskin yksiavioisuudesta. Tajuat kai itsekin yksipuolisesti irtisanoneesi tämän sopimuksen? Oletettavasti sinä myös hyvin tiedät omista sopimusrikkomuksistasi. Tietääkö vaimosikin omistaan, vai luuleko hän kaiken olevan periaatteessa hyvin, myös sinun mielestäsi?
Miten määritellään liitossa "sopimuksen mukainen seksi"? Riittääkö se, että sitä ylipäätään joskus on, vai kuuluuko siihen tietty säännöllisyys ja laadukkuus? Jos kuuluu, niin kuka määrittelee sen, mikä määrä ja laatu riittää? Pitääkö nämä seikat mielestäsi tarkemmin eritellä, vai kuuluuko "vaimon velvotteisiin" tyydyttää miehensä jokaikinen seksuaalinen tarve, vaikkei itse kaikkea haluaisikaan? Miksi se, jos toinen haluaa vähemmän, on sopimusrikkomus, mutta se, että toinen haluaa enemmän, ei olekaan? Kumman haluamistahti on standardi? Kumman mukaan määritellään sellainen määrä, mikä vielä riittää sopimuksissa pysymiseen?
Onko se, joka kokee sopimuksia rikotun, velvollinen keskustelemaan kumppaninsa kanssa näistä sopimusrikkomuksista ja sen seurauksista? Onko oikein vain itse määritellä avioseksin laadun ja määrän suhde, ja sitten syyttää sopimusrikkomuksesta sitä, joka ei älynnyt niitä tietämättömyyttään tyydyttää? Onko sopimusten määrittely, uudelleen määrittely ja noudattaminen yhteinen asia, vai onko halukkaammalla oikeus itse määrätä sen liiton standardit ja säännöt molempien puolesta? Onko liitto kahden kauppa myös silloin, kun puolisoilla on toisistaan poikkeavia toiveita yhteiselämän suhteen?
...terapoitumaan, siitä eilen sovittiin.
Vaimoni ei tiedä / ole tietävinään, varmasti on aavistanut, miehet ovat läpinäkyviä enkä minä ole poikkeus. Ja tiedän tietenkin ettei seksi sillojn maistu; mutta uskottomuus ei ole alun perin syy seksin vähyyteen, vaan toisin päin.
Toki tähän pariinkymmeneen vuoteen on mahtunut kaikenlaisia vaiheita, puolin ja toisin, ja joskus olemme sopineet ettei pikkujuttuja kannata kertoakaan, mutta tämä suhde johon antauduin ei ole tietenkään "pikkujuttu". Suurin petos ei mielestäni ole seksi - ei ihminen ole saippuaa, sanotaan - vaan se että olen ryhtynyt emotionaaliseen, pitkään suhteeseen, jonka energia on kotoa pois.
Tiedän siis tosiaankin tehneeni väärin. Haluan luodata tällä keskustelulla sitä, ettei suhde kuitenkaan koskaan ole mustavalkoinen joko/tai -juttu. Sillä asenteella olisimme eronneet annu dazuma, ja monta hyvää asiaa ja vaihetta olisi jäänyt kokematta.
...ole, mutta tässä faktoja: vaimoni tietää ettei tämä seksi minulle riitä. Seksin määrä kotona vaihtelee, ja tietenkin esim lasten tulon jälkeen oli OK että meni kuukausia väliä, mutta nyt olemme menneet jo useamman vuoden niin että tauot ovat 1 - 4 kuukautta. asiasta on puhuttu ja puhutaan, mutta sehän ei ole omiaan lisäämään haluja ainakaan.
Hän ei ole tietävinään että minulla on ollut (viime aikoina) muita naisia (tietää siis aiemmista - n. 10 v takaisista), mutta varmastikin aavistaa.
En sano että kumpikaan on tässä täysin oikeassa - mutta ei täysin väärässäkään.
rohkeutta lähteä terapiaan. Kirjoittelustasi päätellen olet vilpittömästi etsimässä teille molemmille parasta ratkaisua. Eihä maaailmassa mikään ole mustavalkoista. Näissä parisuhdeasioissa kun niitä kunnolla pengotaan ja uskalletaan sanoa mtä ihan todella sydämellä on voi tulla suuria yllätyksiä, niin murheellisia kuin myös yllättäviä positiivisia asioita.
Uskoisi, että vaimon aavistus tiedostamattomala tasolla rassaa ja lujasti. Niitä liiton ylä ja alamäkiä sekseineen on minullakin ollut. Välillä seksi ei maistunut miehelle välillä olin itse niin kiinni työssäni, että puoliso jäi vähälle huomiolle. Ollaan onnistuttu ne puhumaan ja hyväksymään ne normaaleina . Kuitenkin oppien , että tulee pysähtyä kun sellainen vaihe tulee ja miettiä, että missä mennään ja mitä tehdän; sanon tätä avioliiton ja parisuhteen hoitamiseksi.
Todellakin ne seksisuhteet vieraitten kanssa kokisin kyllä syvästi loukkaavina mutta suhde toisen naisen kanssa panisi jo ajattelemaan eroa.
Ongelmahan on , että tällaisen rakastumissuhteen loputtua miehet/naiset pyrkivät takaisi turvalliseen tuttuun parisuhteeseen. En pidä sitä reiluna, kuinka sitä sitten yks kaks muka rakastetaankin vaimoa ja halutaan jatkaa liittoa.
Tuommoinen pettäminen on niin rankka loukkaus toista kohtaan , että varmasti siinä rakkaus on koetuksella ja niin kuin näillä palstoilla on esitetty: kuinka voi tehdä niin pahaa ihmiselle jota rakastaa (jos todella rakastaa) ?
Onnea teille terapiassa ja toivottavasti se laukaisi pattitilanteenne. Naisena en jaksa uskoa , että vaimosi on niin vähäruokainen seksin suhteen. Olen itse kokenut, että seksuaalisuus ja sukupuolielämästä nauttiminen on nyt aivan toisella tasolla kuin nuoruudessa.
Toivottavasi ,et otea kommenttejani moralisointina. Minusta sinä vaikutat niinkuin kirjoitit miettivältä ja ajattelevalta ihmiseltä.
...edelläolevan perusteella siis, elettyäni saman naisen kanssa kuitenkin parikymmentä vuotta toiveella "pari kertaa viikossa, mieluummin joka päivä", ja tyytyen jo vuosikaudet tahtiin "pari kertaa kuussa korkeintaan, joka kuussa ei kertaakaan", väittäisin että olen joustanut omissa tarpeissani aika lailla.
...kommenttejasi tosiaankaan. Toivon kovasti että terapia auttaa, saa sitten nähdä.
En kuitenkaan ymmärrä mikä sinusta on väärin siinä että yritän pelastaa liittomme ("haikailen vanhan luo")? En hae liitostamme lohtua rakastumissuhteen "loputtua", vaan haluan palata liittoomme katkaistuani ko. (vielä hyvin kuuman) suhteen oma-aloitteisesti siksi että tajusin sen menneen liian pitkälle ja olevan väärin. Miten muuten sellainen tapahtuisi, kuin ykskaks? Tulee raja vastaan, tajuaa ettei sitä halua yrittää, haluaa palata takaisin. Mitä väärää?
"Kuinka voi tehdä pahaa ihmiselle jota rakastaa... " niin, aika moni tässä maailmassa tekee, jatkuvasti ja koko ajan. Rakkaus ei ole mikään ihmisen hyväksi muuttava voima, rakkautta on yhtä monenlaista kuin ihmisiäkin. Vaimonhakkaajatkin väittävät rakastavansa.
Itse en juuri nyt tiedä rakastanko vaimoani, olen vielä tuskissani lopetettuani rakastumissuhteeni (hyvä sana, muuten). Rakastuminen, hormonivyöryineen, on niin erilaista kuin pitkän suhteen hiljaisempi rakkaus ja lämpö. Uskon kuitenkin että rakkaus vielä löytyy, ajan kanssa ja vaikka terapian kautta. ja jos ei löydy, haluan mahdollisen eromme syyn olevan meidän kahden yhteinen päätös eikä minun menemiseni munani vietävänä toisen naisen perässä.
rakastumissuhteen rakkaudesta. Nini rakastunut mies/nainen ei siihenpysty tai halua. Hienoa kaikki mitä kerroit. Vaikutat nyt nykyisessä olossasi kypsältä mieheltä.
Siinä olen erimieltä kanssasi, että voisi puolustaa omia pahoja tekoja toisten teoilla. Jos petät ei puolustus ole se, että niin moni muukin pettää. Jos tälle linjalle lähtee muuttuu maailmanmeno melkoiseksi sekamelskaksi. Kierrä n veroja koska... , valehtelen milloinminulle on eduksi koska se ja se tekee niin.
Olet toki joustanut omista tarpeistasi melkoisesti. Pointti on nyt tässä mielestäni kuitenkin siinä sopimusrikkomusasiassa. Syytät vaimoasi avioliiton sopimuksen rikkomisesta, mutta tietääkö hän tehneensä niin? Onko hän "pihdannut" tietoisena siitä, että tulee samalla rikkoneeksi liittonne sopimuksia? Vai onko hän mahdollisesti ajatellut, että kyse on vain erilaisista libidoista? Entä oletteko te yhdessä sopineet, että seksittömyys oikeuttaa pettämisen?
Pointti on siinä, ettei se sovelias seksinmäärä ole välttämättä kumppanillekaan itsestäänselvää. Eikä ole välttämättä itsestäänselvää sekään, että liian vähäinen määrä oikeuttaisi vieraissa käymään kuitenkaan. Jos minun mieheni ajattelisi kuten sinä, minä haluaisin tietää siitä. Silloin ehkä kykenisin suhtautumaan hänen seksitoiveisiinsakin toisella tavalla, jos tietäisin, että sillä on suora vaikutus hänen uskollisuuteensa.
Oletko sinä antanut vaimosi valita? Tietääkö hän, miksi olet ollut uskoton? Tietääkö hän omilla toimillaan aiheuttaneensa sen ja tietääkö hän että pidät omaa tekoaan oikeutettuna, koska sinun mukaasi hän aloitti? Oletteko selväsanaisesti yhdessä sopineet ne rajat, jolla toinen pidetään uskollisena?
Ilman selvää tietoisuutta täällaisten sopimusten olemassaolosta, uskottomuus ei ole vain seksin puutetta. Se on osoitus välinpitämättömyydestä ja rakkaudettomuudesta. Ihminen joka ei tietoisesti ole tehnyt väärää, ei koe ansainneensa sellaisesta rangaistustakaan.
kanssasi muutoin täysin samaa mieltä, mutta mielestäni kenelläkään ei ole mitää "velvollisuutta" täyttää toisen seksuaalisia tarpeita. Kaiken pitää tapahtua omasta halusta ja vapaasta tahdosta.
Oletko tullut ajatelleeksi, että koko länsimaisessa parisuhdeihanteessa on jotakin mätää, kun ihmiset eivät voi siinä hyvin? Mielestäni on aika arveluttavaa lähteä syyllistämään ja moittimaan ihmisiä heidän oman elämänsä toteuttamisesta. Eikö olisi parempi myöntää että nykyisen (tai menneen) parisuhdeihanteen perusoletuksissa ja niistä johdetuissa ehdoissa, jotka parisuhteille yleensä asetetaan, on jotakin pahasti pielessä. Aika on yksinkertaisesti ajanut kristillisen ahtaan avoiliittokäsityksen ohi. Se ei enää ole ihmisille mielekäs eikä uskottava mailli. Siksi sitä rikotaan ja liitot eivät kestä. Ei ihminen ole "huonommaksi" muuttunut.
En usko, että liitot ovat aiemminkaan olleet sen onnellisempia tai paremmin toimivia. Pahoinvointi ja pettymykset sekä väärinkäytökset on vain pietelty ja pidätelty visummin. Nykyisin ihmisten pahoinvoinnin ja erilaisten toiveiden julkitulolle on vain paljon aiempaa enemmän tilaa. Kuten vaikka tämä palsta. Ei tällaisia ollut 20 vuotta sitten. Ei näistä missään puhuttu. Vielä vähemmän 50 vuotta sitten. Jne. Aika muuttaa ihmisten keskinäistä maailmaa, mutta ei juurikaan itse ihmistä.
...muista kuin omista tunteistani. Katsotaan mitä terapia tuo tullessaan. En ole tähän saakka ollut kovinkaan synnintuskissani, pikku "jutuistani"; olen ajatellut että ne ovat ollee tosa kasvua ihmisenä ja miehenä, ja osaltaan - molempien, vaimoni ja minun osalta - ymmärrettäviä ja hyväksyttäviäkin. Menimme yksiin niin nuorina ja kokemattomina että kun olimme päättäneet olla yhdessä ja samalla kuitenkin olemme sosiaalisia, kokeilunhaluisia ja viehättäviäkin ihmisiä oli vapaa suhde meille hyvä vaihtoehto, joskus takavuosina.
Synnintuskat heräsivät muuttuneessa tilanteessa, suhteemme jäähdyttyä ja vapaan suhteen muututtua vain MINUN vapaaksi suhteeksi, ja erityisesti kun menin rakastumaan toiseen naiseen. Se on väärin. Ja samalla tajusin että muut suhteet, millä tahansa syyllä, ovat nykyisessä elämäntilanteessamme väärin. Kaikissa tilanteissa ja kaikissa suhteissa näin ei mielestäni ole.
Muiden teoista vielä, en tiedä tajuavatko naiset miten uskomattoman taipuvaisia miehet ovat promiskuiteettiseen käytökseen. Sanoisin että seitsemän miestä kymmenestä hakeutuu vieraisiin naisiin jos tulee tilaisuus. Enkä usko että ystäväpiiriini on sattumalta osunut huima määrä pettäjiä, kyllä tämä on yleinen totuus.
"Mielestäni on aika arveluttavaa lähteä syyllistämään ja moittimaan ihmisiä heidän oman elämänsä toteuttamisesta."
Jos se oman elämän toteuttaminen vaatii kumppaninsa pettämistä ja tälle valehtelua, niin kyllä siinä minusta moitteen sijaa löytyy. Jos sinusta länsimaisessa parisuhdeihanteessa on jotain mätää, niin olet vapaa toteuttamaan toki toisenlaistakin ihannetta, mutta rehellisesti. Petos on aina epärehellistä.
Aina voidaan keskustella vallallaolevien parisuhdeoletusten järkevyydestä, mutta toisen ihmisen pettämistä ei tällä perusteella voi mielestäni oikeuttaa. Parisuhteeseen sitoutuessaan sitoutuu kunnioittamaan myös toisen näkökantoja, ei ainoastaan omiaan. Jos sinun oma elämäsi toteutuu useilla seksikumppaneilla, niin sinun täytyy solmia parisuhde sellaisen ihmisen kanssa, jolle se sopii. Vastoin puolisonsa toiveita ei omaakaan elämäänsä voi loputtomiin toteuttaa, tai sitten pitää lähteä elämään sitä omaa elämäänsä omillaan.
Ennenkuin moittii, pitäisi varmistua ettei moiti jostakin sellaisesta, mistä ei ole aihetta moittia. Tarkkuutta siis seuraaviin moitteisiin.
Ps.
Jos itse väität olevasi aina rehellinen kumppanillesi, valehtelet taas. Taidatkin olla oikea tapavalehtelija. ;)
Mitä tekemistä vapaalla kasvatustyylillä on ihmisten erilaisten libidojen kanssa??
Yhtä hyvällä (tai oikeastaan paljon paremmalla syyllä) voisi väittää, että kristillinen kavatustyyli on johtanut naisten pihtaamiseen, tuohon ex-pettäjän mainitsemaan "juhlaruokaseksiin", joka on monien naisten traaginen väärinkäistys siitä, miten parisuhdeseksi pidetään miestä kiinnostavana.
Nyt osuit asian ytimeen. On nimenomaan niin, että vieraissakäynti on toisinaan tai jatkuvasti lähes joka jannun hommaa - tai vähintäänkin toiveuni.
Miksi ei vain voisi todeta, että naisten tarpeista lähtöisin oleva "uskollinen parsiuhdemalli" yksinkertaisesti sopii huonosti miehille. On surullista lukea, miten "pettäneet" miehet sitten täällä katuvat tuskissaan (eivät tosin tekojaan vaan kiinnijäämistään). Olisi vapauttavaa todeta sukupuolten väliset luonnolliset erot ja elää totuuden mukaisesti sen perusteella - ilman sarvia ja hampaita.
Seksiterapeutillehan miehen pitää mennä, jos ei käyttäydy kuten naiset ajattelevat ja haluavat!! Tottakai! Sehän on sairas perverssi sika jos ei mahdu vapaan länsimaisen tasa-arvo naisen ihanteisiin *uskollisesta miehestä* (jollaista ei muuten ole olemassakaan).
Vieraissakäynti miehen toimesta ei ole paha asia. Tunnetasolla se ei yleensä merkitse mitään. Suhteen muodostuminen sen sijaan on merkki vakavammasta ongelmasta. Se on Red Alarm.
Ai miksikö vain miehen toimesta se ei ole paha asia? No siksi, että naiset eivät käy vieraissa pelkän seksin takia. Näin olen ymmärtänyt, korjatkaa toki jo olen väärässä. Sen sijaan, jos nainen ryhtyy seksiin vieraan miehen kanssa, hänellä on siihen aina jokin muu motiivi kuin seksi itse. Jos siis nainen menee vieraisiin, se on lähes poikkeuksetta merkki jostakin vakavammasta ongelmasta, kuten on sekin jos miehelle muodostuu oman suhteen ulkopuolinen toinen suhde.
Mutta jos nainen on tyytyväinen liittoonsa mutta haluaa silti käydä joskus vieraalla panolla niin kaikin mokomin vaan! En vaan ole tähän päivään mennessä sellaisesta kuullut.
Olemme erilaisia. Ei siihen terapeutteja tarvita. As simple as that.
olla yksinkertainen. Huomaatko edes että naru jää vetävän käteen, perusteli asiaa sitten nainen tai mies?
haluaa ketä haluaa, ei sitä voi estää oli sitten nainen tai mies. Tekojaan voi kuitenkin hallita, mutta sinä et vaan halua edes ymmärtää sitä. Kukas sinulle mitään voisi... mutta muistahan että sinulla on tasan tarkkaan vastapelurina niillä retkilläsi juuri se nainen joka elää tunteillaan. Oli sitten kakkonen tai vaimosi, niin kertakäyttökulttuurisi ei lämmitä ketään. Olet oikeastaan alkeellinen verenimijä ja loinen, tekisi mieli vähän koulita sinua miltä tuntuu kun...
taisi olla joku tyydytys, ei kuitenkaan mikään älynväläys. Sinulle ei ole luotu naista, paitsi joku ... Ei tarvitse katua, minulle riittää kun sinua vituttaa niin vaan helvetisti.
Kirjoitin alunperin, että JOS se oman elämän toteuttaminen vaatii kumppanille valehtelua, silloin löytyy sija moitteelle. Olen edelleen tätä mieltä. Jos uskoton ei valehtele olevansa uskollinen, niin sittenhän kyse ei olekaan kumppanille valehtelusta, eikä moitittavaa ole.
Epärehellisyys toiselle on aina moitittavaa mielestäni, myös jos teen sitä itse.
En missään vaiheessa mielestäni olekaan moittinut aiheetta, kun kerran rajasin tilanteen em. tavalla. Miten sinä rajaisit pettämisen vielä tarkemmin tilanteisiin, jossa siitä ei voi moittia ja missä taas voi?
Onpa mukavaa lukea sellaista tekstiä, joka on kuin omasta suustani.
Itse erosin pari vuotta sitten (kolme lasta) ja tietyllä tavalla kadun sitä turhana erona. Halusin itse eron, koska en sietänyt itseäni vaimoni pettävänä kumppanina.
Minun tilanteeni tosin lähti liikkeelle tavallaan eri järjestyksessä kuin sinun. Olin toki vuosia elänyt enemmän tai vähemmän "reunalla" seksuaalisen käyttäytymisen osalta, eli toisin sanoen teki mieli käydä vieraissa, mutta olin niin "periaatteen mies", että en toteuttanut himojani. Luulen, että niin elää hyvinkin moni mies nytkin. Katselin siis vain vierestä ihmetellen, miten surutta suurin osa tuntemistani miehistä sitä jossain vaiheessa tilaisuuden tullen teki tai niistä jutuistaan puhui. Miehiä, joiden vaimoilla ei ollut eikä ole nytkään harmaintakaan aavistusta miestensä tekosista tai edes kykenevyydestä pettämiseen ja valehtelemiseen.
Nyt jälkeenpäin ajatellen oma "pidättelyni" oli todennäköisesti (suuri(n)?) virhe. Se kerrytti tietynlaisen paineen. Lopulta kuitenkaan se paine tuskin oli edes keskeinen syy eroon johtaneisiin tapahtumiin. Vaikea sanoa.
Meille tuli kuitenkin muita parisuhteeseen liittyviä ongelmia työkuvioiden ja muuttamisten, lastenhoidon yms. normaalien perhepaineiden seurauksena. Oli reilu parin vuoden jakso, jonka aikana minä katkeroiduin aika pahasti siitä, että vaimoni ura ja toiveet olivat jatkuvasti etusijalla ja omassa työurassani jodun kärsimään siitä vieläkin. Koin, että hän etenee aika härskistikin ja kiittämättömästi (lue: ilman vastavuoroisuutta) työ- ja harrastuselämässään. Hän on korkeasti koulutettu ja urheili silloin kilpaa.
Otin tyytymättömyyteni esille useinkin, mutta vaimoni suhtautui siihen mielestäni aika kevyesti, "älä ruikuta vaan tee itse asioille jotain" -asenteella. Tein itse(kin) todella paljon töitä tiukan rahatilanteen vuoksi, hoidin perhekuvion pääosin yksin ja koetin hoitaa viivästyneet yliopisto-opintoni kunnialla loppuun. Se oli todella raskasta aikaa.
Sitten yhtäkkiä kävi niin, että itsellekin täysin yllättäen rakastuin toiseen naiseen. Rakkaus ei ollut tunteena platoninen, mutta suhde säilyi "koskemattomana" kuin ihmeen kaupalla. Molemmat, sekä minä että tuo nainen olimme sillä tavoin (muka) "moraalisesti vahvoja" ettemme ryhtyneet seksisuhteeseen. Ja kyllähän se toisaalta hyvä asia on, ettemme ryhtyneetkään.
Siltikin, tuo rakastuminen oli täydellisen katastrofaalinen ja koko elämäni ylösalaisin kääntävä kokemus. Sen voi sanoa olevan kuolinisku pitkälle liitollemme, vaikka sitä vielä kolmisen vuotta jatkettiinkin. Vaimoni sai tietää suhteesta jo aika alussa. Se näkyi minusta niin kokonaisvaltaisesti ja olin niin typertynyt, etten mitenkään olisi osannut edes yrittää peitellä sitä. Vannoin itselleni ja vaimolleni, että se loppuu. Ja halusinkin, että se loppuu. Lupasin, että se päätyy rakentavasti ystävyyteen - ei muuta. Tapasin tuota naista kymmeniä kertoja. Teksiviestejä ja meilejä oli tuhansia ja taas tuhansia. Elin aivan sanoinkuvaamattomassa ristiriidan tuskassa. Koko sieluni ja ruumiini huusi tuon naisen luokse ja kärsin suunnattomasti siitä, etten kuitenkaan pystynyt moraalini ja oikeamielisyyteni vuoksi sitä liikettä tekemään. Valvoin öitä ja viikkoja, työkyky oli olematon, elin kuin valveunessa. Läheisten puheet tulivat kuin tunnelista eivätkä mitkään sanat koskettaneet minua - paitsi hänen. Ajattelin vain häntä.
Sitten sain todellisen "neronlaimauksen" (voi hittolainen...). Päätin, että tuhoan rakastumiseni käymällä vieraissa. Huomautan, että siihen mennessä en ollut vielä koskaan pettänyt vaimoani silloin lähes 10-vuotta kestäneen suhteemme aikana. Sitten sen tein - paitsi että koin pettäväni rakastumiseni kohdetta - en vaimoani. Tajuatteko, miten solmussa olin henkisesti??
Olin seminaarimatkalla esiintyjänä kaukana vieraassa kaupungissa, jossa homma hoitui helposti. Menin seminaarin avauspäivän iltana kaupungin lihatiskeimpään baariin "FUCK ME" asenteella ja ei mennyt varmaan kuin vartti kun sopiva nainen löytyi. En pätkääkään piitannut siitä kuka tuo nainen oli, menin vaan hänen luokseen ja naimme koko yön. Aamuyöstä kerroin hänelle stoorini ja sen seurauksena hän ajoi minut ystävällisesti ulos. :) Hänelle oli ilmeisesti liikaa se, että olin juuri rakastunut. Varmaan tavanomaiset jutut vaimosta ja ongelmista ei olisi haitanneet. Hän huusi perään: "mene sen *****si luokse!!" (tarkoitti tuoretta rakkauttani). Jotenkin hyvin tragikoomista, milteipä melodramaattista, nyt kun ajattelee. =D
Seurasi neronlaimaukseni vaihe 2: kerroin tekosestani (suunnitelman mukaan!!) rakastumiseni kohteelle. Voitteko kuvitella mikä idiootti olen?? Itseeni sattui niin perkeleesti ja samalla loukkasin syvästi häntä. Siitähän seurasi tietenkin täydellinen fiasco. Toisaalta, tavallaan sitähän olin hakenutkin. Nyt saatoin onnitella itseäni: olin rakastunut liiton ulkopuolella toiseen ja pettänyt häntä sekä vaimoani. Ou jea.. =D Nyt voin sille jo sarkastisesti hieman nauraa. Silloin ei todellakaan naurattanut. Itsemurhatti paremminkin.
"Periaatteen mies" jäi siis sitten lopulta totaalisen yksin ajatuksineen ja tunteineen. No, sain rakennettua luottamukselliset ystävä-välit rakastumiseni kohteeseen ja tavallaan temppuni tekikin sen tehtävän, jota sillä olin hakenutkin. Suhteemme jäähtyi - mutta kipuni ei. Meni vielä toista vuotta ennen kuin rakastumisen tunne ei enää hallinnut elämääni 24/7. Voitteko kuvitella!? Itse en olisi voinut kuvitella.
Mutta takaisin liittooni. Vaimolleni en koskaan kertonut noista vaihesta. Koin moraaliseksi velvollisuudekseni selvittää itse sotkuni ja palata siististi ruotuun, kuten olin luvannut. Sitä todellakin halusin ja yritin. Mutta toisin kävi. Seksielämä kotona oli muuttunut ydintalveksi jo silloin rakastumiseni aikoihin (ja jo sitä ennenkin aika huonoksi).
Mutta sitten. Se "lääkkeeksi" tarkoitettu syrjähyppyni avasi lopulta Pandoran lippaan ja minusta tuli jonkinmoinen pilluhaukka, irtosuhde addikti. Tavallaan se liittyi siihen, etten enää oikeastaan välittänyt itsestäni ja elämästäni. Toisaalta se liittyi pitkään padottuun seksuaaliseen tyytymättömyyteen. Häärin kotikaupungissani treffinetin välityksellä. Se on uskomattoman helppoa!! Mulla oli reilu vuoden aikana arviolta 20-30 puhdasta panosuhdetta. Vain jokunen niistä oli ihan vähän muutakin ja jatkuivat joitakin kuukausia yhteydenpitona ja satunnaisina sekstailuina - siltikin oli useita naisia päällekäin toisistaan tietämättä. Toisinaan kävin myös baareissa ja yökerhoissa ja pokasin naisia (onnistuin vissiin nettiin verrattuna vaatimattomat 3 kertaa tuon jakson aikana). Elin siis ulkoisesti katsoen täydellistä pelimiehen elämää. Sisäisesti olin täysin pihalla ja turta, säälittävä. Noiden naisten silmissä olin hyvinkin menevä ja menestyvä, komea, tavoiteltava ja vaikka mitä. Joillekin naisista kerroin tilanteeni rehellisesti, joillekin kerroin sopivia osatotuuksia - sen mukaan miten sen arvioin vaikuttavan pillunsaantimahdollisuuksiini. Vältin kuitenkin varsinaista valehtelemista (aivan kuin se jotakin merkitsisi) koska en oikein hyvin osaa valehdella, ainakaan kasvotusten.
Ympäriinsä paneskelua siis jatkui toista vuotta. Sisäisesti itkin rakastumiseni perään ja toisaalta itkin tuhoutuvaa liittoani ja sitä mitä olin tekemässä vaimolleni ja perheelleni. Jotenkin en vain silti voinut itselleni mitään. Voimat oli tietyllä tavalla lopussa.
Vaimoni toki aavisteli jatkuvasti jotakin olevan pielessä. Kyllähän sellaisesta elämästä väkisinkin jää pieniä vinkkejä leijumaan, vaikka olisi kuinka huolellinen. Ei mitään konkreettista, mutta vaistottavaa. Vaimoni muuttui vainoharhaiseksi ja alkoi kytätä kaikkea tekemistäni oikein urakalla. Olin järkyttynyt nähdessäni mitä sain elämäntyylillä aikaiseksi. Aiempi katkeruuteni ja pettymykseni muuttui huonoksi omaksi tunnoksi ja itseinhoksi. En kuitenkaan millään voinut kertoa vaimolleni, mitä oikein puuhasin. Se olisi mielestäni ollut liian julmaa. Lopulta otin eron puheeksi. Se oli helppoa perustella. Riitelimme jatkuvasti, seksiä ei enää ollut kuukausin ja koko perhe kärsi tilanteesta. Erosimme. Olen siitä surullinen, koska hän oli (on) hyvä nainen. Sovimme hyvin yhteen, jos vain olisimme osanneet hoitaa asiat paremmin ja ajoissa.
Jatkossa en kuitenkaan aio suhtautua seksuaalisiin mielitekoihin yhtä moralistisesti ja periaatteellisesti. Jos olisin jo kauan, kauan sitten suonut itselleni oikeuden käydä joskus vieraissa (ja vaimolleni tietenkin sama oikeus), luulen, että suhteemme olisi säilynyt terveempänä eikä paineita ja katkeruuksia olisi päässyt syntymään tuhoisiin mittoihin saakka.
Tervetuloa vaan koulimaan mua! Meillä saattais olla oikeinkin mukavaa.. ;)
Mulle on luotu monia, monia naisia. Ihania, seksikkäitä, halukkaita, huumorintajuisia, mukavia, lämpimiä naisia. Rakastan naisia!;)
Sin otsikko oli: "Nimettömälle moite". Mitäs jossittelua se jättää? =@
As simple as man is. Sorry ettei me olla niin hienouksia kuin te naiset haluaisitte. =)
Olipas tarina. Mitä tuohon voi sanoo..? meen kerranki sanattomaksi. Sanokaa joku muu jotain.
minulla olisi vielä pimeämpi stoori kerrottavana. Minun jutulla ei vaan ole vielä loppua.. paitsi että yritän pitää matalaa profiilia ja toivon olevani jotakin muuta kuin...
tukkisin suusi ilmastointiteipillä.
Sustahan tuli juuri mielenkiintoinen...
Mut mitä sä sitten tekisit, kun olet tukkinut mun suuni ilmastointiteipillä? ;) ;)
että mihonkähän tuo stoori johtaa. Niin, ja onkohan siellä huono miehinenitsetunto pirulainen takana ? Nää äijjäthän huutaa kuorossa, että EI OOO !! Joka vain todistaa ,että saattaapa hyvin olla. Hyvän miehisenitsetunnon omaava ei kiellä sen joskus olevan koetuksellakin ja heikoilla. Huonosta miehisestäitsetunnosta ei kuuna kunnan valkeana tunnusta sitä. Aivan kuin kovis on itse asiassa pelkuri ja Casanova kärsi potenssi ym. ongelmista.
vastata. Koska olen maailman täydellisin nainen sinulle, niin... en tekisi mitään ;) ;)
Siis todella tylsää. Mä en leiki sun kans.
Otsikko oli "Nimettömälle", nimimerkki oli "moite". Nimimerkki johtui siitä, että kommentoin käsitystäsi siitä, ettei toista saisi moittia oman elämänsä elämisestä. Moite ei ollut siis henkilökohtaisesti sinua vastaan suunnattu, vaan kommentti kirjoitukseesi. Ihan hyvin nimimerkki olisi voinut olla vaikka "kommentti" tms...
Ymmärsin siis sinun tapauksessasi nimimerkkikentän käytön väärin. Ja hyvä niin, koska on ärsyttävää kuinka monet käyttävät sitä otsikon osalna/jatkeena, jolloin "nimimerkki" ei olekaan enää nimimerkki, vaan jokaisessa viestissä vaihtuva otsiko osa. Siitä aiheutuu, ettei oikein kunnolla tiedä kenelle vastaa tai kuka kommentoi. Hyvä ettet kuulunutkaan siihen ryhmään, kuten aluksi luulin.
Te ette ikinä ota huomioon sitä, että seksi ei ole tyydyttävää jos se pitää tehdä velvollisuudesta. Jos naisesi haluaisi sinua niin tottakai myös sinun halut tulisi siinä samalla tyydytettyä. Ole parempi rakastaja naisellesi, niin hänkin haluaa sinua. Esileikitön, romantiikaton rynkyttäminen ei kiihota.
Satunnainen panonainen voi tyytyä jyystämiseen/rynkyttämiseen, koska ei ole varmaan pitkään aikaan saanut.
Kakkosille kelpaa huonompikin seksi. Ole hyvä rakastaja niin vaimosikin haluaa sinua. Ole huono rakastaja niin joudut menemään vieraisiin ja riskeeraat elämäsi.
Vastauksesi ei ollut suoraan minulle osoitettu, mutta kommentoinpa: onpa elämä yksinkertaista mielestäsi. Seksin määrä ja sujuvuus pitkässä liitossa riippuu aika monesta muustakin seikasta kuin rakastelutaidoista - joissa ei kohdallani tosiaankaan ole mitään vikaa (voit luottaa sanaani tai olla luottamatta, kun et asiaa pääse tarkistamaan - mutta minä tiedän). "Kakkoseni" (tolkuton ilmaus, tuo), josta olen nyt eronnut, ei ole nainen jonka tarvitsisi puutteessa elellä, eikä nainen joka tyytyisi huonoon seksiin.
Jos taas tarkoitat määreellä "ole parempi rakastaja" sitä, miten olen vuosien varrella vaimoani kuunnellut, ottanut huomioon hänen tunteitaan, muistanut tärkeinä hetkinä ja pitänyt liekkiä yllä, niin siinä varmasti onkin huomauttamista. Mutta se on parisuhteen vaalimista, ei varsinaisesti "rakastajana olemista". Siitä valtaosa hoidetaan muualla kuin sängyssä. Ja siihen minunkin on nyt satsattava, kun yritän uutta alkua puolisoni kansssa.
...mutta en voi väittää että olisin suoraan sanonut että "jos et nyt anna niin menen vieraisiin...". Sehän olisi aikamoista kiristystä. Kyllä hän tietää että minua loukkaa seksin puute, mutta emme ole sopineet että voisin tarpeeksi turhauduttuani mennä vieraisiin. Asia on kyllä ollut puheissa, ja hän itse on sanonut minulle "jos se on sinulle niin tärkeää, niin mksi et mene vieraisiin". Silti asian toteuttaminen on ollut oma valintani, tai oma ajautumiseni. Tilaisuuksiahan tulee elämässä.
Aika kylmältä tuntuisi määritellä tuollainen "kerran viikossa tai nain muita" -periaate. Kysymyksessä on pidempi asia, suhteen suunta, jossa mielestäni on kyse toisen huomioon ottamisesta. Miehen ja naisen maatessa vierekkäin samassa sängyssä, varsinkin pitkäsä suhteessa, voi olettaa että todennäköisyys siihen että molempia haluttaa yhtä aikaa on suhteen vakiinnuttua aika pieni. Parisuhteen ratkaisuja tehdään silloin, kun toista haluttaa ja toista ei; torjutaanko heti, vai ajatellaanko että se on toiselle tärkeää ja lähdetään mukaan, vaikkei niin hirveästi huvittaisikaan? Erään hyvä naispuolisen ystäväni sanoin: "kyllä se sitten jossain vaiheessa alkaa huvittamaan".
Kun valitaan toisin ja torjutaan, illasta toiseen, se vie lopulta umpikujaan jossa toinen ei edes yritä, edes silloin kun molempia haluttaisi.
Minun tilanteenihan tuntuu vallan kevyeltä sinuun verrattuna. Olen tavallaan samaa mieltä kanssasi; en usko mustavalkoiseen elämään, harmaasävyjä käymme läpi,ja tekojemme oikeutus on aina suhteellista. Yhtenä hetkenä OK asia on toisessa tilanteessa väärin.
Vahvin viesti tarinassasi on se, että taisi ttodellakin olla rakastunut siihen toiseen naiseen, johon syhde säilyi platonisena. Omasta kokemuksestani vuosien tkaaa tiedän, että sellainen suhde voi olla vielä kuumempi kuin fyysinen, koska siirrät täydellisen naisen unelmasi tuohon naiseen, jota et saa, jolloin hänestä tulee virheetön, täydellinan pari sinulle. Jos olisitte päätyneet sänkyyn, olisi asia voinut joko lähteä tyystin käsistä tai sitten laskeutua hieman realistisemmalle tasolle.
Panoleikkisi sen jälkeen oli kostoa itsellesi ja vaimollesi, jonka takia et saanut tuota toista naista.
Mutta tuntuu myös siltä, että tuolla taustalla on huonoa itsetuntoa, jopa kateutta vaimosi uran takia. Tai ehkä tuo on liian rankasti sanottu; sanotaan vaikka niin, että hän ei arvostanu tmeilestäsi tarpeeksi sitä että uhrauduit hänen uransa puolesta eikä sitä että pyöritit perheen asioita (iso duuni, ja meillä liian paljon vaimoni harteilla). Meillä on samaa, tosin toisin päin; olemme vaimoni kanssa samalla alalla, ja olleet pitkän osan suhdettamme samankaltaisissa töissä. Viime vuodet minun urani on ollut kovassa nousussa, samalla kun vaimoni on ollut osan aikaa lasten kanssa kotona eikä ole voinut edetä samalla tavalla. tämä selvästi harmittaa häntä, hänkin on uraihminen pohjimmiltaan. Sanoipa viimeksi puhuessamme tehneensä lapsetkin lähinnä siksi että minä halusin, vaikkei niistä nyt luopuisikaan.
Aikamoinen määrä miinoja on meillä purettavana. Saapa nähdä. Mutta jos eroamme, haluan että eroamme niin että olemme edes yrittäneet pelastaa pitkän liittomme. Olen kuitenkin tuntenut vaimoni yli puolet elämästäni, ei sitä pidä hevillä heittää menemään. Liitossa on paljon, paljon yhteistä, mikä paljastuu vasta jos se uhkaa loppua.
Mielestäni alatte tässä vaiheessa päästä lähelle asian ydintä.Olen itse nainen joka on aikoinaan sanonut tai voisin sellaista tänäänkin lohkaista mihelleni:"Mene, hae seksisi muualta, jos olet sen tarpeessa" Ja syynä on rakkaudettomuus.
Mutta koska arki pelaa, niin mennään näin vielä vuosi tai viisi, kunnes lapset lähtevät maailmalle.
On kulissit ja elämän helppous kaikilta muulta osin paitsi rakkaus ja seksi.Onneksi olen löytänyt sen muualta. Sen avulla jopa jaksan tätä teatteria pyörittää.Mitään järkeähän tästä on turha hakea. Näin vain on!Tunteet ja rakkaus on poissa!
Oletkohan ex-pettäjä samassa liemessä kiltin mieheni kanssa.Se, mikä tässä surettaa on ihmisten onnettomuus!
Tuli vain mieleen sinun ja muidenkin ihmisten viesteistä, että lapset pilaa suhteen. Jos mies ei halua lasta nainen jätetään ja on yksinhuoltajia. Jos rakkaus tai seksi loppuu niin pitää silti elää surkeassa liitossa ja pettää lasten takia. Ei ihme, että yli kolmikymppisenäkään minulla ei ikinä ole ollut vauvakuumetta...eikä tule.
ja tuo itsetunto asia on tärkeä tässä yhteydessä koska...? Kerroppa minulle muuten mitä *itsetunto* oikeastaan tarkoittaa. Vai tarkoitatko ehkä sittenkin itseluottamusta? Tai ehkä itsekunnioitusta tai itsearvostusta? On niin helppo vaan heittää jotain tuollaista "sullon huono miehinen itsetunto". Pelkkää tyhjää ölinää. Tuskin itsekään tiedät mistä oikeastaan puhut.
Niin, ihmisten tilanteet vaihtelee ja paha mennä vertailemaan omia ja toisten kokemuksia. Viimekädessä lie olennaisempaa se, mitä kokemuksista oppii ja mihin ne opteukset johtavat, kuin se mitä on kokenut.
Kaikki on tosiaan tilannesidonnaista. Ja myös sidoksissa siihen, miten tyyppi itse tilanteensa kokee silloin kun se on itsellä käsillä. Vaikea sanoa mitään yleispätevää viisasta mihinkään toisen kokemaan asiaan.
Sait vaikutelman, että todella rakastuin siihen toiseen naiseen. Niin minäkin koin ja koen. Mitähän se *rakkaus* sitten onkaan? Minusta tuntuu että vaikka rakkaudesta puhutaankin saman nimikkeen alla, silti mm. ensihuuman rakastuminen ja sitten rakkaus pitkän yhdessäolon jälkeen ovat itse asiassa aika lailla eri asioita. Kielen nimikkeistö on tavallaan turhan "karkeajakoinen", eli monille saman nimikkeen alla oleville ilmiöille pitäisi oikeastaan antaa eritteleviä, hienojakoisempia nimikkeitä.
Tavallaan voin sanoa rakastavani entistä vaimoani yhä edelleen, vaikka en oikeastaan varsinaisesti ole haikaillut hänen peräänsä. Joskus vain häivähtää mielessä, että olisipa se voinut jatkua ongelmitta. Mutta ei kun ei, ja itsehän eron halusin. Nyt kun mietin, ei siinä tilanteessa oikein voinut muuhun päätyä. Se olisi vaatinut niin valtaisaa selvittelyä ja todella ikävien asioiden paljastamista ja käsittelyä, että en voi uskoa että se olisi onnistunut. Harkitsin sitä kyllä silloin eropäätöksen aikoina, mutta tähän tulokseen tulin lähinnä kahdesta syystä. Ensinnäkin minulla ei ollut sydäntä ja kanttia kertoa tekemisistäni vaimolleni. Se olisi ollut varmaan todella tyrmäävää hänelle. Minusta oli vastuullisempaa säästää häntä siltä tietoisuudelta. Toisekseen, jos olisin kertonut kaikki vaiheet ja tekemiseni, en usko että vaimoni olisi pystynyt antamaan sillä tavoin anteeksi, että suhdetta olisi voitu jatkaa "puhtaalta pöydältä".
Tuhosin siis itse oman liittoni, siitä ei ole epäilystäkään. Silti olen sitä mieltä että toiseen rakastumiseen, siitä johtuneeseen myllerrykseen ja lopulta eron vei tietynlainen henkinen tyhjiö, joka kehittyi kuin varkain monen vuoden aikana. En oikeastaan edes huomannut sen tyhjiön kehittymistä arjen husikeessa. Nyt jälkikäteen sen kehityksen vasta näen. Olin tavallaan ylivastuuntuntoinen ja ehkä turhan uhrautuvakin. Kielsin itseltäni todella paljon asioita monen vuoden ajan. Keskityin vuosia paljon enemmän vaimoni (ja tietenkin lasten) pärjäämiseen ja tukemiseen, kuin omaani. Sitten hiljalleen alkoi tulla sellainen fiilis, että asetelma on loputon. Meni usko vaimoni tahtoon tehdä jotakin konkreettista mun eteeni, koska vastavuoroisuutta ei alkanutkaan kuulua, vaikka sellaisesta oli ihan konkreettisestikin puhuttu ja sovittu.
Eräänlainen viimeinen isompi käännekohta ymmärrykseni riitämiselle (tai sen asteittaiselle loppumiselle) oli se, kun vaimoni ilmoitti minulle kolmen kuukauden varoitusajalla että me muutamme. Hän oli siskonsa kanssa katsastanut jo asunnonkin uudelta paikkakunalta ja pyysi minua alkamaan tekemään kauppaa siitä. Siinä vaiheessa vielä olin ihan okei. Yritin hoitaa kiireisesti keskeneräisiä maisteriopintojani, jotka olivat silloin syventävien opintojen vaiheessa (eli suht vaativia) ja gradu oli alkutekijöissään. Ilmoitin myös työnantajalleni että lähden. Olin projektin vetäjänä julkisen puolen hankkeessa, jolla oli vuosien näkymät edessäpäin ja juuri vaivalla hankittu iso rahoitus, jonka eteen olin tehnyt pirusti töitä. Työnantaja ei oikein tykännyt ja sain aika hapanta tekstiä. Ymmärrettävästi. Sain happaman lähdön ja itsekin olin pettynyt homman keskenjättämisestä omalta osaltani. Onneksi hyvä jatkaja löytyi.
Vaimo teki siellä entisellä paikkakunnalla pari viimeistä vuotta reissuhommaa, eli oli lähes tyystin viikot poissa. Mulla oli hoidettavana hänen ex-liitosta oleva lapsi ja kaksi 3-4 vuotiasta omaa lasta. Siis opintojen ja työn lisäksi tietenkin. Ja muutto edessä. Vaimoni harrasti kunnianhimoisesti urheilua ja valmensin häntä ja laadin harjoitusohjelmia. Viikonloput menivät pääsääntöisesti treenien ja kisojen merkeissä.
Nyt kun ajattelen tuota kaikkea, en pidä ihmeenä että menin piippuun ja henkiseen "tyhjiöön". Onneksi sain uudelle paikkakunnalta heti töitä. Tosin tein niitä enimmäkseen kotoa käsin, etätyönä, joten sosiaaliset ympyrät olivat aika heikot uudella paikalla. Ei tullut sellaista luontevaa "sisäänajoa". Opinnot jäivät roikkumaan, en jaksanut saattaa niitä gradun osalta loppuun. Kesken on vieläkin. Olin kuitenkin edelleen ahkera ja vastuuntuntoinen ja pärjäsin työssäni hyvin. Sitten, noin puoli vuotta muutosta tuli se kohtalokas ilta, jolloin kävin kaverini kanssa pitkästä aikaa baarissa.. tapasin naisen johon rakastuin.
Rakastumisen tunne oli valtava. Nainen ei vastannut tavanomaista naismakuani oikeastaan lainkaan, miltään osin. Ikäeroakin on lähes 10 vuotta - hän vanhempi. Ehkä ratkaiseva tekijä oli se, että hän oli vasta kokenut raa'an eron ja oli siksi erittäin herkällä mielellä. Se jotenkin teki minuun valtavan vaikutuksen. Se oli niin totaalinen ero vaimoni "kovan menestyjän" mentaliteettiin nähden. Siinä tunnemyrskyssä samalla tajusin, miten tyhjä olin tunteiltani vaimoani kohtaan sillä hetkellä.
Toki ymmärsin, että nyt ollaan menossa vaaralliseen suuntaan ja periaatteessa halusin estää sen kehityksen, mutta olin jotenkin kertakaikkisen heikko. En pystynyt lainkaan vastustamaan "vajoamistani" tuohon naiseen. Se sai aikaan myös tietynlaisen itseinhon ja masennuksen kaltaisen hälläväliä-ajopuu meningin. Menin vaan mukaan aika lailla vailla vastuun ottoa. Sisälläni tunnustin, että minulla ei ole enää voimaa eikä halua ryhdistäytyä. Se oli tavallaan myös erittäin pelottava kokemus. Pelkäsin sitä mihin aavistelin kaiken johtavan. Ajattelin jotenkin että: "näitähän sattuu vain muille, ei voi olla totta että olen nyt itse tässä!".
No loppuvaiheet tuosta eteenpäin kuvasinkin edellisessä viestissäni.
En ole koskaan ollut kateellinen vaimoni urasta. Olen aina ollut ylpeä siitä, että hän naisena on voinut menestyä niin harvinaisella tavalla sekä urheilussa että työssä. Jossain vaiheessa olin kyllä hieman katkera siitä, että moni häntä tukenut vaihe toteutui mun panoksella, mutta en mä enää ole siitä katkera, koska ymmärrän näin etäisyyttä saaneena ettei mua mihinkään pakotettu. Kaiken tein omasta tahdosta ja useinkin jopa omasta aloitteestani. Tietyllä tavalla ehkä jopa pädinkin hänen kauttaan. Se ei silti tarkoittanut sitä, etteikö minulla olisi ollut omaakin kunnianhimoa - siis omissa pyrkimyksissäni. Mutta ylpeä hänestä olin. En vain ymmärtänyt mihin loukkuun siinä samalla itseni ajan. Ja se toisiasia, että vaimoni suoranaisesti petti lupauksiaan vastavuoroisuuden osalta, teki tuhoa. Olimmeesimerkiksi selkeästi sopineet, että paikkakuntaa ei vaihdeta ennen kuin saan opintoni päätökseen. Toisin kävi ja vielä aika sanelupolitiikalla ja jopa hiukan ohi minun (esim. asunnon katselun osalta). Enkä todellakaan ollut viivästellyt opinnoissani, päinvastoin! Olin kurssilaisiani toista vuotta edellä.
Itsetunto-ongelmaakaan en kyllä kokenut ainakaan ennen sitä "panosekoilua". Sen aikana ja sen jälkeen mulla on kyllä ollut välillä vaikeuksia suhtautua itseeni ja sietää itseäni. Mutta nyt olen jo taas aika sinut itseni kanssa ja koetan nähdä kokonaisuuden realistiseti ja myös ymmärtää ja suvaita omaa käytöstäni - tai no ainakin ymmärtää.
En oikeastaan ole koskaan isommin verrannut itseäni toisiin, varsinkaan työura-tyyppisissä asioissa. Mulla on aina ollut suhteellisen "pehmeät" arvot ja saan paljon enemmän tukea itsearvostukselleni ja itseluottamukselleni, jos "menestyn" perheen, ystävien ja lasten kanssa.
Joku tuolla vihjaili, että mulla olisi huono "miehinen" itsetunto. En oikeastaan tiedä mitä kirjoittaja sillä tarkoitti, mutta jos hän tarkoitti sitä että en olisi kokenut olevani naisten silmissä kiinnostava ja haluttava mies, niin siitä ei kyllä todellakaan ole (eikä ole ollut sitten murrosiän) kyse. Enemmänkin on useinkin joissakin tilanteissa ollut vaikeuksia olla kohtelias ja kertoa olevansa varattu ja sitoutunut - siis silloin kun vielä olin.
Mutta vielä jos palataan tuohon rakastumis -teemaan. Saatat hyvinkin olla oikeassa tuossa "Madonna -teoriassasi". Voi olla, että kohotin tuon kovasta erosta kärsineen hauraan naisen jonnekin taivaita hipovalle jalustalle ja palvoin häntä. Halusin kyllä häntä seksuaalisesti ja hän myös minua (ainakin alkuvaiheessa), mutta jokin näkymätön kunnioitus tai moraali piti meidät seksin osalta irti toisistamme. Molemmilla oli "heikot hetket", mutta aina toinen oli lujempi. Lisäksi oli se käytännön tekijä, että asuin kuitenkin perheeni kanssa, enkä esimerkiksi viettänyt öitä häen kanssaan. Tapaamisemme olivat lyhyitä, eikä niiden puitteissa tilanteet päässeet kehittymään tarpeeksi pitkälle. Pääsyy oli kuitenkin "henkinen este".
Sanoisin vielä tuohon loppukaneettiisi, että se suuri määrä yhteistä, mikä liitossa on, ei välttämättä tule esiin silloin kun suhde uhkaa loppua. Se voi tulla kunnolla tajuntaan vasta pitkänkin ajan kuluessa eron jälkeen - kuten minulle. Sillon se vain on tietyllä tavalla myöhäistä. Joskaan ei suinkaan turhaa.
Eli että jos ne miinat vain suinkin on purettavissa, purkakaa ne. Ota todesta vääristymät suhteessanne mm. talouden hoidon ja omien asioiden edistämisen (ura yms.) vuorottelussa jne., ja korjaa ne omalta osaltasi reilulle mallille. Älä missään nimessä tippaakaan väheksy vaimosi kokemaa vääryyttä. Se voi olla tuho.
Kiitos että kerroit tarinasi, sain siitä paljon ajattelemisen aihetta. Siinä on jollakin tapaa samanlaista itsevihaan ja itsetuhoon liittyviä elementtejä kuin omassanikin.
Minutkin ajoi lähes itsetuhon partaalle rakastuminen, ihastuminen ja ihan puhdas raaka himo toista miestä kohtaan. Ennenkuin oli edes tapahtunut yhtään mitään, olin jo itkenyt katkerasti ja hulluuden partaalle sitä, ettei siitä voisi tulla koskaan mitään. Minä en ikinä voisi hyväksyä itseni särkevän kenenkään liittoa, en omaani, en toisen. Ja silti minä toivoin epätoivoisesti sitä, että olisin ollut vähemmän järkevämpi, epärealistisempi ja pirun paljon tyhmempi, niin että olisin antanut vain palaa.
Mutta kun ei, niin ei. Minä olen, mikä olen, jalat maassa kuin tatilla vaikka pää on pilvissä ja sekaisin ristiriidoista joita pieni ihminen näyttää olevan lopultakin hyvin avuton ratkaisemaan. Kaikesta huolimatta olen erittäin onnekas nainen, sillä minua suojeli kokemus omaan mieheeni rakastumisesta, yhtä lamauttavan huumaava kokemus sekin, sillä erolla että silloin sain ottaa sen, minkä halusin ja hän mitä halusi.
Tässä siis vielä olen, olen pystynyt säilyttämään ulkoisesti kaiken sen, mitä oli ennenkin ja jopa parantamaan ja vahvistamaan sitä. Välillä minut kuitenkin valtaa suunnaton epätoivo ja pohjaton ikävä tätä toista miestä kohtaan. Ei sillä, että halauaisin häntä yhtä sairaasti, vaan tarvitsen häntä paremminkin varmistaakseni sen, että hän todellakin palautuu minun silmissä yhä enemmän tavalliseksi mieheksi mikä hän todellisuudessa onneksi onkin. Olemme siis puheyhteydessä silloin tällöin. Hän ei tosiaankaan tiedä miten äärettömän epätoivoisen ihastunut häneen olin, saattaa tietysti aavistaa ja on huvittunut siitä palvovasta ihailusta mitä nyt jumalolento voi vaan saada :)
Sinä siis tuhosit itsesi ja elämäsi satunnaissuhteilla. Näen siinä yhteyden myös omaani käyttäytymiseen. Koska minulta puuttui mahdollisuudet pettämiseen, aloitin kiihkeät chattailut seksipalstoilla ja sähköpostittelut satunnaisten miesten kanssa. Minut valtasi pakonomainen tarve tuntea ja kuinka saada mies kiihtymään ja haluamaan minua pelkän keskustelumme kautta. Minä en kuitenkaan koskaan halunnut tai ottanut kenenkään oikeasti yhteyttä. Minä olin se, joka katosi kesken keskustelun kummallisesti, minä olin se, jonka sähköpostiosoite lakkasi toimimasta. Muistan vain yhden tapauksen, että keskustelukumppanini jäi mieleen ja yhteyden hävittäminen harmittamaan, tämä henkilö oli nimeltään Oinasäijä, lämpimät terveiset hänelle ja käytökseni pahoittelut hänelle, kuka lienee ollutkin :)
Niin, kaikkea sitä ihminen joutuukin kokemaan. Ilman tunteita ja järkeä olisi paljon helpompi elää. Tässäkään ei ollut mittän järkeä, tunnetta sitäkin enemmän ja sielu huutaa lepoa -seis, apua- antaudun - antakaa eutanasiaa.. no voi, ehkä selviydyn vielä.
Onhan asia niinkin että jos nainen pitääkin romanttisesta, viivästelevästä, esileikittelevästä seksistä ja miehen kärsivällisyydestä tuottaa naiselle tyydytys, on se kuitenkin miehelle loppujen lopuksi pirun puuduttavaa, hermoja kysyvää ja tylsää *työtä*. Kyllä siitä tottapuhuen miehen nautinto on useinkin aika kaukana. Kyllä minäkin osaan naiseni tyydyttää alusta loppuun ja usein, hyvin usein sen teenkin, mutta kyllä siihen usein aika paljon henkisten voimien keräämistä ja peräänantamatonta asennetta, tiukkaa keskittymistä ja mielikuvistusta tarvitaan. On siitä miehen osalta intohimo aika helevetin kaukana.
Siis jos ihan totta puhutaan.
Jos "laatuseksi" onkin naiselle tuota, miehelle se on hyvin usein (joko unelmana tai konkretiana) raju pano vieraan, kiimaisen naisen kanssa ilman kynttilöitä ja puolen tunnin lutkutuksia ennekuin saa luvan ruikkia spermansa.
Kun puolisostaan välittää, hänet haluaa myös tyydyttää. Jos tämä ajatus viedään äärimmilleen, naisten pitäisi sallia miehilleen satunnaisen vieraissakäynnit tai vähintäänkin jotakin mikä korvaa sen. Mielellään molemmat. Jep jep. ;)
Ps. Onhan tämä provo, mutta se ei silti sulje pois sitä, että tämä on myöskin totta.
tarjosit vielä pikkusormea =D
..cmx lainausta ja minun leikki on feikki
Minä vihaan sinua/ minä haluan sinua/ osaan lukea nuo sanat/ tuosta asennostasi/ sinä valkoisella lakanalla/ olet kuin nainen/ mutta et halua olla nainen/ etkä minun olevan mies.
Olen sinun/ jos tahdot niin/ olen sinun/ kuin sydämesi/ poukkoileva, raivokas ..
moista mulkkupäätä. Paitsi tietyn tasiuset ehkä. Runkuti , runkuti omin käsin onneen, sinun tilanteesi.
mitkä? =0
Meni vähän ohi toi koko sun juttu. Kädet vapisee? =)
...hitaille naisille, se mikä on sinulle totta, ei ole yleistettävissä koko miessukupuoleen. Niin kuin ei tietenkään mikään asia ole yleistettävissä koko naissukupuoleenkaan, kuten toisaalla käytävä keskustelu esileikkien pituudesta todentaa (siellä siis mimmejä jotka pitävät nopeasta).
Ihan ensiksi, kaikenlainen seksi on joskus paikallaan. Hidas, nopea, hellä, raju, pervo, "siveä". Riippuu tilanteesta.
Mutta vaikka pikapano on joskus aivan ihanaa, ei "sperman ruikkiminen" ole tosiaankaan minulle seksin päätavoite, siihenhän riittää oma handu. Minä PIDÄN pitkästä seksistä, kiusoittelusta, lutkuttelusta, hiplauksesta ja kriittisten paikkojen kiertelystä. Ja varsinkin siitä, että kun meininki on kuumaa, ja erityisesti naisen orgasmin jälkeen jätetään homma kesken, lepäillään, ja aloitetaan jonkin ajan kuluttua uudestaan. Naisen kiihottuminen on niin huiman kiihottavaa, että sitä on kiva jatkaa pitkään ja useasti.
Enkä muista yhtään kertaa että olisin kokenut sen "työnä"... vaikka hiki onkin tullut.
Vaikka tiesin että moni ihminen lienee samassa tilanteessa kuin minä, silti kummasti lohduttaa lukea muiden kertomuksia.
Jään varmasti loppuiäkseni miettimään, millaiseksi elämäni olisi muodostunut jos olisi heittäytynyt kunnolla tuohon uuteen suhteeseen. Kaikki on vielä aika uutta, ja olen veresliahlla, joten en osaa sanoa missä vaiheessa kotielämä alkaa maistua muulta kuin tiskivedeltä, ja varsinkin tuttu vaimo alkaa tuntua muulta kuin sulkapallokaverilta. Aika näyttänee.
Rationaalisesti olen sitä mieltä että tein täysin oikein; minulla on lapset tehty, uusi erittäin vaativa työ (ei olisi lainkaan aikaa tähän tuskailuun), kodin remontti kesken, herkät lapset - ei mitenkään mahdollista erota juuri nyt. Kakkoseni, johon rakastuin, on pahinta mahdollista seuraa nelikymmpiselle perheenisälle eli kolmekymppinen sinkku, joka on viettänyt rilluvuotensa ja haluaa vakiintua ja biologinen kellokin pirisee lujaa. Ei hän koskaan ehdottanut että jättäisin perheeni, mutta tiesin että hän haluaa oikean suhteen.
Nyt, muutama viikko erostamme, hän on alkanut tapailla ikäistään miestä jonka hän tapasi jossain välissä jo meidän suhteemme aikana (olimme sopineet että hän voi olla kuin vapaa nainen, koska sitähän hän käytännössä oli, salasuhteestamme huolimatta) ja saa siitä monta asiaa mitä minä en voinut antaa; yhdessäoloa kaupungilla, ystävien kanssa, juhlissa, ja ylipäätään ilman salailua. Perheen, ehkä joskus.
Rationaalisesti kaikki on siis hienosti. Emotionaalisesti olen aivan palasina, huomaan mystifioivani häntä ja tarkoituksella unohtavani hänen huonoja puoliaan - vaikka suhteemme aikana näin ne selvästi enkä siksikään kuvitellut voivani ryhtyä "oikeaan suhteeseen" hänen kanssaan. Luopumisen tuskaa, ja mustasukkaisuutta, koska uuden suhteen myötä ovi josta olisin voinut livahtaa takaisin hänen syliinsä on menossa kiinni, todennäköisesti lopullisesti.
Puren rystysiäni jotten soittaisi hänelle. Pakotan hymyä kasvoilleni kotona. Laihdutan, juoksen, käyn salilla. Yritän olla rähjäämättä kotona (onnistuen tähän saakka, onnittelen itseäni pokerinaamastani), pysyä erossa viinasta ja varsinkin muista naisista - muutaman kerran olen jo löytänyt itseni selaamasta puhelintani ja miettien olisiko joku aikaisempi "vakipano" vielä suosiollinen. Ymmärrän hyvin teitä, seksikierteeseen tai chat-flirttirumbaan joutuneet; läheisyys, varsinkin sitoutumaton, holtiton läheisyys tuntuu todella houkuttelevalta.
Mutta ei nyt, ei tällä kertaa... nyt on pakko katsoa elämäänsä kirkkaassa valossa ja päättää onko liitostamme enää pelastettavaksi. Ja sitä en voi tehdä vieraasta sängystä.
...vei voiton. Tai ehkä kiintymys.
En voinut kuvitella että kotona, jossa tunsin oloni rumaksi ja tarpeettomaksi on kuitenkin ihanampaa kuin joku hikinen pikapano takapenkillä. Mutta niin se vain on.
Tavattuani tämän kakkosnaisen, nykyisen tulevan vaimoni, tunsin heti kokevani jotain elämää suurempaa. Tämän kahdeksan yhteisen vuoden aikana ei ole tullut mieleenikään edes ajatus pettämisestä vaikka ikäisteni kaveripiirissä sitä aina välillä tapahtuu. Niin se vain menee. Kun se Oikea osuu kohdalle niin pettämistä ei enää tarvita!!
osuu kohdalle pettämistä EI TARVITA. Harvoin ne petossuhteet eheäksi onnelliseksi liitoksi kasvavat, ainakin tilastollisesti. Ei riitä, että sulla ja Kalevilla ja Santralla kävi niin. Keskimäärin mennään ojasta allikkoon. Jos rakastaa ei puskissa lymyile. Ei rakkautta tarvitse piilotella. Rakastuminen taas on eriasia, sellainen kevyemmänluokan juttu joita voi tulla ja mennä ihmiselon aikana ja , jotka eivät olle niin ainutkertaisi tai varteenotettavia. Siinä kyllä punnitan ihmisen tunne-elämän kypsyys.
Tuo tajusin heti tulevan jotain suurempaa , tuo mieleeni 3-vuotisen suhteen, joka alkoi tunteesta "meidät on tarkoitettu toisillemme" ja sitten kuitenkin tulos oli täydellinen katastrofi.
Toivottavasti sinulle ei näin käy, kun ne alkufiilikset voi olla niin epärealistisia ,kun kuljetaan pää pilvissä.
olin kaksi kuukautta kakkonen, vieläpä ilman seksiä. Nyt naimisissa päälle neljä vuotta ja erittäin onnellisesti; päivää ei mene etteikö pussailtaisi, halailtaisi ja rakastettaisi. Ja kyllä välillä riidelläänkin.
Voikopa 8 vuoden jälkeen enää puhua "alkuhuumasta"? =0
tässä se 8 vuoden onnellinen odottaja :) ei tässä vaiheessa enää puhuta ns alkuhuumasta mutta olemme rakentaneet suhteemme siten että yritämme tehdä arjestakin jonkinlaista 'juhlaa' ja olemme siinä onnistuneet. toki myönnettäköön että kun kaksi jo aiemmin aviossa ollutta toisilleen tarkoitettua ihmistä kohtaa niin kyllä siinä molemmilla on suuri tahto ja halu rakentaa yhteinen elämä 'uudenlaisista palasista'. toivoisin teidän kokevan tämän saman mitä me olemme kokeneet. rakkaus voittaa kaikki esteet aina lopulta ja se on ihan totta. ja kaikki lähtee siitä että uskaltaa olla itselleen rehellinen. myöntää omat virheensä ja rakentaa uusi suhde luottamukselliselle pohjalle. tsemppiä teille kaikille samojen asioiden kanssa eläville!