Tilanne vain mutkistuu. Mieheni ei voi unohtaa toista naista. Ja mua tää tilanne nitskaa tosi paljon. Elämänhaluni on poissa. Mitä kuuluu teille Aikuinen Tyttö ja Caro? Kirjoitin eka kerran tossa pari sivua taaksepäin. Te jotka olette pettäneet ja rakastuneet toiseen ja silti haluatte jatkaa liitossa, miten kauan on mennyt kunnes se toinen on unohtunut??? Onko rakkaus puoliskoon palautunut?
Näin nyt
Itkupilli
172267
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
ja vaihdoin paikkakuntaa. Mutta rehellisesti sanottuna, ei se hirveästi ole vielä asioita parantanut. En ole oikein saanut asioista otetta, päivä kerrallaan elän ja ihmettelen illalla, että tämäkin päivä kului.
Sen verran muutosta parempaan on tapahtunut, että kokemani -? (en löydä sille tuskalle edes sanaa) ei ole joka hetki mielessä. Ruokahalu on hiukan parantunut, mutta unilääkettä tarvitsen edelleen.
Keskenäme voimme jutella tyyliin "kaikki ok", mutta sitä ise asiaa ei käsitellä, koska puolisoni mielestä kaikki on jo käyty läpi. Hän on myös sitä mieltä etteivät ne merkinneet hänelle mitään - hänhän rakastaa vain minua!
En ymmärrä - jos rakastaa toista kuinka hänelle voi tehdä niin pahaa! Tässä on se suurin kysymys mitä päässäni pyörittelen.
Joku kirjoitti aikaisemmin tällä palstalla, ettei osaa ja uskalla luottaa enää kehenkään muuhun kuin itseensä. Samoin on käymässä minulle, en uskalla jutella asioistani kellekkään, enkä halua kysellä keneltäkään mitään. Pelkään, että minulle valehdellaan. Tällä menolla minusta taitaa tulla erakko.
"En ymmärrä - jos rakastaa toista kuinka hänelle voi tehdä niin pahaa! Tässä on se suurin kysymys mitä päässäni pyörittelen. "
Aivan samaa itsekin olen miettinyt miettimästä päästyäni. Jonkinlaisen vastauksenkin olen saanut puntaroitua: se on vain niin, että toiset ottaa elämän ja siinä olevat tärkeätkin asiat (kunnollinen puoliso, perhe, jne.) kevyemmin kuin toiset.
Sitten kun kaksi täysin vastakkaista ajattelutapaa olevaa erehtyy naimisiin keskenään, niin jälki on rumaa.. kun se vakavemmin asioihin suhtautuva huomaa miten kevyesti toinen asiat ottaa, kuin ajaisi toinen valo pimeänä.
Pettäjä mielellään lisäksi haluaa unohtaa törppöilynsä mahdollisimman pikaisesti ja palata ns. normaaliin päiväjärjestykseen. Ehkä juuri siksi pystyykin siihen, että suhtautuu itse pettämiseenkin keveästi. Petetty, joka siis vakavammin asennoituva, ei asiaa kuitenkaan pysty tosta noin vaan nielemään, saati koskaan unohtamaan.
Ihmiset vaan on niin erilaisia, onko se tässä kohdassa rikkautta vai ei, siitä voidaan olla montaa mieltä...
Ainoastaan eri tavalla. Ei täällä kukaan toistaan parempi ole.
Hyvä Itkupilli! Vielä ei ole aallonpohja edessäsi. Ja vasta sen jälkeen alkaa nousu. Jatkat sinä miehesi kanssa tai et, nyt on paljon itkuja itkettävänäsi. Se työ on vain tehtävä - itkut kyllä loppuvat aikanaan.
Olet asettanut kysymyksesi väärin. Olet kiinnostunut siitä, kauanko menee että miehesi unohtaa toisen. Sen kysymyksen avulla sinä säilytät itsessäsi riippuvuuksien unelmaa; ja takerrut kuin hukkuva pettävään mieheesi.
Mene aallonpohjaan. Kadota elämänhalusi. Ajattele että olkoot tämä elämäsi kurjin kesä. Koe,että pelkkä kaupassakäynti on raskasta, saati että jaksaisi raapustautua velvollisuuksiinsa.
Sinulle on nyt tullut ainutkertainen tilaisuus koulia itsestäsi esiin tahtonainen, ihminen joka kykenee itsenäiseen elämään. Se on tuskallista, mutta luultavasti ainoa oikea tie. Korostan sanaa luultavasti.
Pahinta mitä voit itsellesi (ja korostan sanaa itsellesi) tehdä on takertuminen siihen, että kun mieheni jotenkin muuttuisi, olisi elämäni onnellista.
Toisaalta ymmärrän ahdistuksesi tuottaman kysymyksen väliaikaisena hengenpelastusrenkaana. Jahka hieman voimaannut, olet taas valmis etenemään. Tärkeätä on nyt vain sinun oma prosessisi ja irtaantumisesi, henkisellä ja fyysisellä tasolla.
ja olen miettinytkin, että miten sinulla menee. Olen ollut huolissani sinusta.
Minulla menee välillä paremmin välillä heikommin. Tulevaisuuden ajatteleminen on vaikeaa. En osaa tehdä ratkaisuja. Jatkaminen mieheni kanssa tuntuu sen vuoksi vaikealta, kun hän ei ole valmis muuttamaan omia työsuunnitelmiaan eli haluaa jatkaa asumista työnsä vuoksi eri paikkakunnalla. Minun mielestäni meidän tilanne vaatisi sen, että voisimme asua enemmän yhdessä ja parannella siten suhdetta. Nyt näyttää siltä, että tilanne jatkuu ennallaan. En itse usko kestäväni sitä, että mieheni on jatkuvasti poissa. Elämäni on ollut tähänkin asti jatkuvaa odottelua. Haluaisin oikean suhteen, jossa asioita tehdään yhdessä.
Jos minulla olisi samanlainen tilanne kuin sinulla, minusta olisi helpompi tehdä ratkaisu ja jatkaa omaa elämää. Yksin. Jos toinen ei halua jatkaa ja on kiinnostunut siitä toisesta, niin turha kai sitä väkisin on yrittää. Mieheni haluaa jatkaa kanssani, sanoo, että rakastaa minua. Sitä on kyllä vaikea uskoa, mutta ehkä niin kuitenkin on. En tiedä miten tässä käy...
Jos miehesi ei rakasta sinua niin ei rakasta! Siinä ei auta loitsu eikä rukous! Kuinka voit olla niin TYHMÄ, että jäät vielä roikkumaan tai ns. "taistelemaan" pettäjästä? Ymmärrän toki, ettei kaikki tunteet hetkessä kuole, mutta jokin romuttuu peruuttamattomasti; sinun itsetuntosi.
Missä on itsekunnioituksesi ja ylpeytesi, kysyn vaan! Sinusta tulee katkera ihminen, jos et heivaa pellolle pettäjämiestäsi.
nauttii kun vieläkin roikut siinä.Olen kokenut samaa ja vaikka vanhalla polkupyörällä yrittää kiristää,ei anna sitä minulle vaikka se on minun.
Pitää sillä kiinni minusta mutta lähdenkin ostamaan uuden pyörän ja pitäköön romun sillä muuten elämänikin muuttuu romuksi!
Ei rakkaudella ole välttämättä mitään tekemistä asian kanssa. Pikemmin sitoutumistahdosta. Miksi kukaan vähänkään normaali ihminen haluaisi tehdä toiselle pahaa?
Tuossa jossain muussa viestiketjussa joku pettäjä valitti siitä, että miehensä on kuitenkin tyytväinen asiaan, siihen että toinen kuitenkin rakastaa. Pettäjästä tehtiin tuon pointin tiimoilta epäkypsä ihminen. Näinkinpäin siis..taitaa olla yhtä monta oikeaa vastausta kuin ihmistäkin.
On helppo jäädä vanhaan turvalliseen elämään, kun pelottaa tulevaisuus tai se että jää lopulta yksin. Vaikka ns. rakkaus on loppunut voi olla jäljellä kuitenkin jonkinlainen kiintymys puolisoon jonka kanssa on yhteistä elämää viettänyt. Lapset on näissä asioissa yksi iso ratkaisun avain jos niitä on tullut. Joku pettäjä pettää koska haluaa jotain muuta kuin mitä oma puoliso voi antaa, on tyytymätön elämäänsä, muttei kuitenkaan uskalla sitä isompaa repäisyä ottaa vaan alkaa pettämään. Tai toivoo jopa sitä, että petetty puoliso tekee ratkaisut pettäjän puolesta ettei itse niitä tarvitse tehdä kun uskallus ei riitä ratkaisuihin vaikka pettämiseen rohkeus riittää.
Lohdutuksista. Varsinkin Everstiluutnantti. Oletko todellakin mies? Ja Aikuinen Tyttö. Mutta te jotka ette ymmärrä miksi mä en ole jo lähtenyt lätkimään, sanon vain sen että rakkauteni miestäni kohtaan ei ole kadonnut minnekkään. Vielä.
Oman itsetunnon kohotus on kyllä mielestäni erittäin typerä syy jättää pettänyt mies. Itsekin mietin mieheni jättämistä, jotta saisin näytettyä asiasta tietäneille, että minussa on sen verran "munaa". Luultavasti pikainen jättäminen pettämisen jälkeen nostaisi hetkellisesti itsetuntoa ja toisaalta antaisin konkreettista touhua pettämisen jälkeiseksi ajaksi, mutta itse haluan kyllä kestävämmät perusteet jättämiselle. Jättämisen jälkeinen elämäkin pitäisi jotenkin miettiä eikä tehdä ratkaisuja pikaistuksissaan.
Olen viime aikoina lukenut naisista, jotka ovat tehneet elämässään "rohkeita ratkaisuja" eli aloittaneet elämänsä ikään kuin uudelleen monta kertaa. Tarkoittaa siis käytännössä uutta miestä tai ammattia. Itse olen nyt tilanteessa, että mieheni pettämisen paljastumisesta on pari vuotta. Olen aika lailla tasapainossa pettämisasian kanssa, mutta jotenkin kaipaan muutosta elämääni. Olen ollut sitä mieltä, että miehen pihalle nakkaaminen olisi jopa moraalisesti oikein, koska hänhän tämän leikin aloitti. Mutta onko ihmissuhteet kertakäyttötavaraa? Onko edes pettänyt puoliso läpimätä, jonka voi lempata kuten käytetyn vaatteen? Pettämisestä yli pääsy oli todella vaikea asia, siis edes itsensä kokoaminen sen jälkeen. Toisaalta olen varma, että erottuammekin kaipaisin miestäni edes jollain tasolla. Tilanteemme on sikäli erilainen kuin Itkupillillä, että mieheni ei ajatellut kakkostaan tulevana ykkösenä eikä rakastanut häntä. Toisaalta aika moni pettäjä on hieman kyllästynyt elämäänsä ja kuvittelee uuden rakkauden olevan entistä elämää hohdokkaampaa. Jokainen suhde arkipäiväistyy ajan kanssa ja aika moni pettäjä tietää myös sen ja siksi salasuhde on vain arjen piristäjä.
Itkupillille sanoisin, että selvittele tunteitasi ja tahtotilaasi ajan kanssa. Sinä elät loppuelämäsi päätöksesi kanssa. Vaikka päättäisit jossain vaiheessa erota, asian harkitseminen ei varmasti ole haitaksi.
Lyyli. Hyviä ajatuksia. Mulla mieli vaihtelee päivittäin, välillä tuntuu etten jaksa tätä enää ja välillä taas toivo herää. Kai se on ihan normaalia tälläisessä tilanteessa. Lyyli, kuitenkin jäit suhteeseen, mutta nyt tunnut pohtivan muutosta? Painaako sua vielä se pettäminen vai miten? Itse olen huomannut että ikä tuo tullesssaan kaikenlaisia muutoksenhaluja. Kai sekin oli mun miehelläni. Oikeassa olit että ihmissuhteita käytetään kertiksenä ja salarakkaat on muotia. Kuitenkin loppujen lopuksi ajan kuluessa se ruoho ei ehkä olekkaan sen vihreämpää aidan takana. Se vaan näyttää siltä kun sitä katsoo kauempaa. Kiitos Lyyli! En tee hätiköityjä päätöksiä tai emme tee. Kirjoittelen sitten kuinka asia lähtee meneen. Missä Caro olet? Miten sun asiat?
Jos kuuntelee itseään, niin elimistö sen kertoo milloin on aika erota. Sinä vaikutat olevan kaikkinaisten riippuvuuksien eli pelkojen ja kaupankäyntien sarjassa: millaista tulisi olemaan tulevaisuuteni yksin?
Eihän se kysymys liity tähän mitenkään. Jos rakkaus on kaikonnut eikä halua olla rakkaudettomassa suhteessa, sitä on uskallettava lähteä.
Olen hämilläni siitä, miten hirveästi ihmiset pelkäävät tuntematonta tilannetta eli sitä kun ollaan yksin. Käännä kysymys: haluaisitko olla kumppani ihmiselle, joka ei lähde viereltäsi sen vuoksi, että ei uskalla.
Tunteet kertovat, milloin on lähdettävä. Se millaiseksi tulevaisuus muodostuu, onkin sitten sen eli tulevaisuuden murhe. Kovin usein vaikuttaa siltä, että ihmiset prostituoivat itsensä - kuten sinäkin - itsellensä sen vuoksi etteivät uskalla.
Anteeksi vain itkupilli. En osaa näitä mekaanisia aisoita. Tarkoitin edellisen kommenttini Lyylille enkä sinulle. Sinulla on kaikin puolin mielestäni eteen päin vievä ajattelu, minne se sitten sinut viekään. (mies)
Everstiluutnantti että mulle kirjoitit. Olin todella ilahtunut että olet kuin oletkin mies. Anteeksi vain miehiä kohtaan. Sulla on todella ihania ajatuksia ja mielipiteitä. Kiitos niistä. Itkupillistäkin tuli hetkeksi Ilopilleri....
Aikamoinen itseluottamus on "kotipsykologilla", kun yhden viestin perusteella määrittelee toisen luonteen. Mutta et ole ainoa tässä sarjassa. Kun ei ole enää asiallista kommentoitavaa, kirjoitetaan tyyliin "ihmiset prostituoivat itsensä - kuten sinäkin". Tuskinpa yhden kirjoituksen perusteella voi väittää kenenkään prostituoivan itseään.
Mikä on se ylivertainen tunne,joka kertoo, kannattaako suhdetta jatkaa vai erota? Jos olisin jokaista tunnelatausta orjallisesti elämässäni seurannut viimeisen vuoden aikana, olisimme eronneet sata kertaa ja palanneet yhteen sata yksi. Uskon kyllä siihen, että ihminen tietää, milloin kannattaa erota ja milloin ei. Toisaalta joku eroaa ja joku toinen taas vastaavassa tilanteessa ei eroa. Ei ole olemassa yleispätevää mittaria, milloin ihminen on onnellinen ja milloin taas ei. Vaikka sivullisista voi tuntua kummalliselta esimerkiksi meidän avioliittomme, olen itse siihen pääosin tyytyväinen. En missään tapauksessa ole sataprosenttisen onnellinen, mutta tiedän, etten olisi erottuaniakaan. Tätä mietintää käyn aika ajoin.
Minulla on yksi ystävä, joka työskentelee parisuhdeneuvojana. Hän neuvoi itse asiassa aivan päin vastoin kuin everstiluutnantti, ehkäpä juuri siksi, että tuntee äkkipikaisen luonteeni. Hän sanoi, että monet eronneet kuvittelevat eron ratkaisevan heidän ongelmansa, eivätkä mieti lainkaan sen jälkeistä elämää. Myös kaikki parisuhteen hyvä menee eron myötä ja sekin pitää hyväksyä ennen eropäätöstä. Jos kaipaan miestäni töistä kotiin, hänen ollessaan matkoilla, nautin seksistä hänen kanssaan, en aio erota. Välillä koko elämäni ottaa minua aivoon, sillä elän tällä hetkellä melko pysähtyneessä tilassa. Lapset ovat isompia (alle teini-iän kuitenkin), en ole vaihtanut työpaikkaa viimeisinä vuosina (ennen neljän viiden vuoden välein), olen ylittänyt neljän kympin rajapyykin. En ole kuitenkaan niin typerä, etten miettisi motiivejani muutoshalukkuuteen. Johtuuko ajoittainen tyytymättömyyteni juuri miehestäni vai jostain ihan muusta.
Jotkut antavat tunteiden ohjata elämäänsä ja se on tietysti jokaisen oma valinta. Itselleni myös lapset merkitsevät niin paljon, että mietin heidän asemaansa myös järkiperusteisesti omaa elämää miettiessäni. En jäisi tunteettomaan avioliittoon lasten takia, koska se ei ehkä olisi heidänkään etu. En tosin tuomitse sitäkään, jos joku niin. Jos ihmiset pystyvät elämään yhdessä riitelemättä ja toisensa huomioon ottaen, kaveriliittokin voi olla toimiva ratkaisu. Toisaalta en myöskään seurannut ensimmäistä vihan aaltoa mieheni uskottomuuden paljastuttua. Olen siitä erittäin tyytyväinen. Jos eroaisimme nyt tai kahden vuoden päästä, erostamme tulisi varmaan asiallisempi ja kaikkien kannalta parempi kuin pahassa kriisissä ja ilman asioista keskustelua olisi tullut.
Viestiketjun nyt kun ajátukseni ovat hieman selkiytyneet. Näköjään lohdutuksen sanat, olivatpa ne suuntaan tai toiseen auttoivat mua. Mutta nytkään en vielä tiedä miten tää tästä lähtee menemään.EverstiLuutnantti olit oikeassa siinä että vielä aallonpohja on edessä, koska olen ollut vasta "shokkivaiheessa". Lyylikin olet omalla kokemuksellasi antanut miettimisen aihetta. Mutta , olen todellakin myös jo aikuinen ihminen ja tiedän että asiat ei aina mene kaikilla samoin. Joku antoi neuvon että askel kerrallaan ja se on musta aika hyvä ajatus tällä hetkellä. Todellakaan vihastuksissaan tehdyt ratkaisut ei ole oikein. Ja olen sitä mieltä että ei kantisi ruveta "riitelemään" näillä palstoilla, koska ihmisillä on niin erilaiset käsitykset asioista. Kiitos kuitenkin kaikille auttajille! Mä otan nyt askeleen kerrallaan.