Olen elänyt puolisoni kanssa avo- ja avioliitossa kymmenisen vuotta. Viimeisen parin vuoden aikana puolisoni on viettänyt paljon aikaa kiinnostuksen kohteidensa parissa (kaverit, työura), ja sen seurauksena laiminlyönyt minua ja parisuhdettamme. Olen yrittänyt parantaa tilannetta monellakin tavalla, mutta mikään ei ole auttanut. Hän pitää minua itsestäänselvyytenä, eikä ota tosissaan toiveitani ja tarpeitani. Olenkin jo lakannut yrittämästä, ja elän nyt päivä kerrallaan.
Olen aina ollut ehdottoman uskollinen, mutta nyt olen kauhukseni huomannut katselevani muita - sillä silmällä. Olen aina halveksinut pettämistä, ja nyt yllätänkin itseni itseteosta. Oikeastaan olen jo retkahtanutkin - puolisoni ystävään. Mitään ei ole tapahtunut, mutta koska olen ymmärtänyt kiinnostuksen olevan molemminpuolista, niin pelkään, tai ainakin toivon salaa, mihin tämä johtaa.
En halua pettää, mutta nykyinenkin tilanne tuntuu sietämättömältä. Jos joku minua kiinnostava henkilö (varsinkin hän!) osoittaisi minulle kaipaamaani huomiota, niin luulen, etten panisi vastaan.
Apua, olenko jo nyt petturi? Kumpi tässä on roisto? Ummistanko silmäni, ja kärsin, vai annanko palaa - ja kärsin?
Olen aina ollut ehdottoman uskollinen, mutta nyt olen kauhukseni huomannut katselevani muita - sillä silmällä. Olen aina halveksinut pettämistä, ja nyt yllätänkin itseni itseteosta. Oikeastaan olen jo retkahtanutkin - puolisoni ystävään. Mitään ei ole tapahtunut, mutta koska olen ymmärtänyt kiinnostuksen olevan molemminpuolista, niin pelkään, tai ainakin toivon salaa, mihin tämä johtaa.
En halua pettää, mutta nykyinenkin tilanne tuntuu sietämättömältä. Jos joku minua kiinnostava henkilö (varsinkin hän!) osoittaisi minulle kaipaamaani huomiota, niin luulen, etten panisi vastaan.
Apua, olenko jo nyt petturi? Kumpi tässä on roisto? Ummistanko silmäni, ja kärsin, vai annanko palaa - ja kärsin?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Anna palaa! Kaikki hyvä loppuu aikanaan, eikä aikaansa kannata tuhlata suhteessa joka ei tuo onnea. Toisaalta onko kaikki keinot käytetty eli ongelmista pitää kertoa toiselle. Jopa niin suoraan että miehesi ymmärtää miten hän vaarantaa suhteen käytöksellään.
eihän se noin voi jatkua, anna mennä vaan ja katso, mitä maailma tuo tullessaan. En tarkoita kaiken vanhan hylkäämistä ainakaan kertarytinällä, mutta ei 'pettäminen' niin kauhea asia ole, vaikka sana onkin hirveä. Hetki onnea, tarkoitan todellista onnea, en vain rakastelua, toisen kanssa...nauti siitä. Älä kuitenkaan usko, että elämä olisi sen toisen kanssa samanlaista hamaan loppuun asti, aikansa sekin vain kestää. Pari vuotta ja arki koittaa siinäkin suhteessa, kokemuksesta tiedän. Silti se kannattaa kokea. Nauti elämästäsi!
Minusta sinun kannattaisi kertoa nuo tunteesi vaimollesi: että olet täysillä ihastunut hänen kaveriinsa ja haluaisit pettää. Ehkä hän silloin huomaa, ettet ole itsestäänselvyys.
Mikä sinua estää lopettamasta tuota surkeaa suhdetta??
Mikä helvetti ihmisiä vaivaa, kun he väkisin roikkuvat tuhoon tuomitussa suhteessa ja sitten uikuttavat asiasta?
Lopetan nykyinen suhde ja aloita uusi paremmalla onnella.
Onnea sinulle, oli valintasi mikä tahansa.
Mutta jokaisessa suhteessa koittaa arki ennen pitkää. Aina ei käydäkään hohtokeilaamassa. Sillonhan sitä saa olla vaihtamassa partneria vähän väliä, kun vanha alkaa kuitenkin jossain vaiheessa kyllästyttämään. Eli asenteesta se vaan on kiinni, että pystyykö löytämään siitä arjesta iloja vai haluaako vain hypätä uuteen seikkailuun, jossa niitä iloja varmaan riittää.
No hö. Ettekös huomanneet, että tämähän on provo. Kirjoittaja jätti tahallaan mainitsematta sukupuolensa, puhuen vain "puolisosta", ja jäi mielenkiinnolla odottamaan, miten lukijat tekstin tulkitsevat. No, hiemanhan tuo tyyli viittaisi naiseen, joten väitän, että kirjoittaja "naureskelee partaansa". Ihan mielenkiintoinen testi sinänsä.
Jätin sukupuoleni kertomatta, koska sillä ei ole merkitystä, ja koska haluan puolueettomia mielipiteitä. Joillain ihmisillä tuntuu olevan valmiita ennakkoasenteita, kun he tietävät kummasta sukupuolesta on kyse.
No joo, selityksesi on kelvollinen, joten pyydän anteeksi väitettäni. Halusin vain olla ensimmäinen, joka huomaa. Lisäksi tarinasi edusti harvinaisen tarkkaan näiden palstojen stereotyyppistä tilannetta.
Sukupuolella saattaa kuitenkin olla merkitystä. Otetaan esimerkki. Miehille uraan panostaminen on tärkeämpää, sillä yhteisö odottaa sitä. Miehen on joskus vaikea tinkiä työelämän tavoitteistaan tuntematta itseään epäonnistuneeksi. Naisen taas on vaikea pitäytyä esim. lasten hankinnasta, koska sitä häneltä odotetaan. Siis sukupuolesi vaikuttaa tilanteeseesi, olitpa sitten suhteessa samaa -tai eri sukupuolta olevan henkilön kanssa. (Nyt vihjailen, että olet homoseksuaali! Eikä siinä homoseksuaalisuudessa mitään niin erikoista ole, ettet voisi sitä täällä nimettömänä tunnustaa. (hymiö))
Tämähän ei ole mikään ihanne, mutta realiteetti se tässä ajassa on. Siksi sinun pitäisi varmasti keskustella puolisosi kanssa, ja nimenomaan ARVOISTA. Asiat pitää asettaa tärkeysjärjestykseen, ja sitä ei voi tehdä ilman tuota keskustelua.
Ja minun neuvojani sinulla ei ole mitään syytä kuunnella.
Miksi jäät zombieksi? Kerro puolisollesi, mitä ajattelet tai ota asumisero. Jos suhteenne ei edelleenkään mene puolisosi kaverien ja uran edelle, voit vetää tästä pitkän tähtäimen johtopäätökset, että ettette halua elämältä samoja asioita ettekä sovi yhteen. En tarkoita sitä, että ukko tai akka laitetaan välittömästi kiertoon, mutta puolisoilla on joskus paha tapa olettaa parisuhteen status quon kumpuavan molemminpuolisesta tyytyväisyydestä vaikka kyse olisikin välinpitämättömyydestä ja siitä, ettei jakseta enää yrittää eikä olla kiinnostuneita parisuhteen parantamisesta.
Ymmärrän hyvin, että olo voi olla niin yksinäinen, että haet instant-apua puolison ystävästä tai kenestä tahansa sen sijaan, että riuhtaisisit itsesi irti vakaasta arjesta ja kokoilisit palasia joko yksin tai yhdessä puolisosi kanssa. Vaikka puolisosi kuinka laiminlöisi sinua, onko sekään oikein, että käytät häntä hyväksesi? Sillä hyväksikäyttöähän se tavallaan on, että epätyytyväisyydestäsi huolimatta pidät hänet kuitenkin rinnalla, vaikka etsisit lohtua muualta. On kivampaa etsiä hellyyttä ja huomiota muualta, kun arki sujuu ennallaan eikä tarvitse käydä läpi eroprosessia, surua ja pettymystä, jne.
Sinänsä on mielenkiintoista, että asiallinen, melko sukupuolineutraali ja tunteisiin perustuva viestisi ei toistaiseksi ole saanut montaa äärilinjan moraalinvartijaa liikkeelle huorittelemaan. Henkinen laiminlyönti ja yksinäisyys tavallaan paremmin oikeuttaa etsimään sisältöä ja syvyyttä elämään?
Vastatakseni varsinaisiin kysymyksiisi... Et ole mielestäni vielä petturi. Hyvää tässä on se, että tiedostat ongelmat ja mietit vastuutasi ennen toimintaa. Moni miettii näitä vasta pikkujoulujen jälkeisenä aamuna. Kuka on tarinan konna, sinä vai laiminlyövä puolisosi? Parisuhteessa molempien pitäisi olla vastuussa, vaimosi (?) laiminlyönnistään ja sinä mahdollisesta pettämisestä. Mieti, miltä kuulostaisi puolisosi kertomus. Ehkäpä hän kokee, ettet ole tukenut häntä uralla etkä arvosta hänen ystäviään...? Sinulla on toiveet ja tarpeet, mutta niin on puolisollasikin ja hyvin todennäköisesti ne ovat erilaiset.
Kuin minun "päiväkirjastani".
Yritin vuosia ja sitten aivan "vahingossa" rakastuin toiseen mieheen..... en siis hakenut ainakaan tietoisesti mitään sellaista, koska olen aina ollut tosi uskollista sorttia.
Kun sitten paljastui, että toinen mies on olemassa(ei mitään sänkyhommia vielä siinä vaiheessa eikä pitkiin aikoihin) Mieheni tajusi ensimmäistä kertaa elämässään, että voi tosiaan menettää minut!!!
Mutta. Niin pitkälle oli tuo rakastumisen tunne minut miehestäni vienyt, etten nähnyt muuta ratkaisua, kuin ero.
Nyt ero on vireillä, ja mieheni kuin elävä ruumis; kärsimyksestä kalmankalpea..
Hän kertoo, kuinka paljon minua rakastaa, kuinka hieno avioliitto meillä onkaan ollut, kuinka paljon hienoja hetkiä, kuinka tärkeitä.. hän parantaa kaikki tapansakin, ottaa minut huomioon, rakastaa käytännössä.
Minä kärsin myös katsella tuota, syyllisyyttä tunnen kovasti kun näin teen. Mutta hänellä oli monta vuotta aikaa, nyt se valitettavasti on loppu.
Toivon teille ihmisille, että rakastakaa toisianne, ja antakaa arvo toisillenne.
Ero ei ole helppo ratkaisu .
Pahalta tuntuu kaikkien samassa tilanteessa rypevien puolesta. Omalta osaltani voin sanoa sen, että olen tosiaakin kertonut puolisolleni, kuinka paljon kärsin. Pettämisestä en ole kuitenkaan puhunut, eikä hänelle varmaan tulisi mieleenkään, että voisin pettää häntä. Hän sanoo ymmärtävänsä, vaikka me molemmat tiedämme, että oikeasti hän ei tajua, missä mennään.
Työasioissa olen häntä tukenut paljon. Hänen ystävänsä tunnen lähes kaikki, ja olen viettänyt aikaa heidän seurassaan.
Ongelman ydin taitaa olla se, kuinka saisin puolisoni tajuamaan tilanteen. Itsestäni tuntuu, että keinoja ei enää ole.
Nimim. Jake kirjoitti hetken onnesta. Tosiaankin, minulle riittäisi edes pieni hetken onni, enempää en pyytäisikään.
ei kuitenkaan jää siihen, sillä varmaankin haluat enemmän, haluat, että joku huomioi sinut, haluaa sinua, antaa aikaa sinulle, saa sinut tuntemaan itsesi tärkeäksi.... Kun sitten saat joltain mieheltä sellaista, homma on melkoisen selvä: lähdet hänen matkaansa.
Tässä tilanteessasi tuli mieleeni yksi vanha asia elämässäni, kun kipuilin vähän samantyyppisten ongelmien kanssa. Eräs "viisas" ihminen sanoi minulle, että
mieti tarkkaan mitä liitossasi haluat sietää ja mitä et ja mitä haluat. Sitten kerro puolisollesi, että jos sinua ei oteta nyt näissä tosissaan huomioon, tulee avioero.
Ensiksi ajattelin, että tuo on liian aggressiivista ja itsekästä, mutta tiedätkö, se toimi.suosittelen.
Tsemppiä sinulle.
Tai voi käydä niinkin, että jää roikkumaan kahden suhteen välissä ja lopulta satuttaa useampaa ihmistä...
Valitettavaa, mutta totta: joskus puoliso kaipaa rankkaa herätystä. Ei ole mukavaa laittaa puolisoa seinää vasten, mutta se voi olla ainut keino saada muutos suhteeseen. Toki sellainenkin seikka on käynyt mielessä, että kannattaako yrittää pelastaa suhdetta, jossa toinen tulee puolitiehen vastaan vasta pakkotilanteessa. Luulisi, että puoliso ymmärtää vähemmästäkin, miten yksin toinen on ja miten paljon se sattuu. JOka tapauksessa erot ovat kuitenkin niin vaikeita, että jo senkin takia kannattaa yrittää kaikkensa ennen kuin päättää lähteä hakemaan onnea muualta, pysyvästi tai sitten salaa.
Se on tosi valitettavaa, että monet ihmiset vasta silloin kun on tosi pakko, muuttavat asennettaan. Mutta ihminen kait on sellainen. Silloin kun on terve, ei ajattele kuinka hieno asia se on, ja silloin kun toinen kupsahtaa vierestä tuonpuoleiseen, vasta jotkut heräävät hänestä lausumaan kauniita sanoja....
Oli rankka teko laittaa mies seinää vasten, mutta uskon, että ero olisi ollut vielä rankempi. Nythän hän sai sentään vaihtoehdon! Ja hyvin on mennyt!
Mitas sitten jos on pienia lapsia kuvassa mukana? Olen samanlaisessa tilanteessa mutta olen yrittanyt kestaa lasten takia. Olen aina ajatellut etta oman onnen uhraus on sen vaartti.
Mutta nyt on ihastuttu, ja kaikki entiset periaatteet tuntuu olevan tipotiessaan. En tieda jos ihastukseni kohde on edes kiinnostunut. Silmapelia on ollut mutta ei muuta. Kerran aloitin keskustelun mutta siihen se on toistaiseksi jaanyt. Kaymme firman kuntosalilla lounasaikaan joten aikaa ei ole paljon ja han tuntuu hieman ujon puoleiselta.
Olen ollut aviossa yli kymmenen vuotta enka koskaan ole pettanyt puolisoani. Mutta, niinkuin sinakin sanoit, jos ihastukseni osoittaisi selvasti kiinnostusta, luulen etten voisi vastustaa, en tieda jos edes haluaisin enaa vastustaa.
Mitas tassa sitten tekisi?
anna mennä täydellä höyryllä eteenpäin, niin minäkin olen tehnyt jo usempaan kertaan ja niin tekee varmaan ukkosikin mutta et vain tiedä kaikkee mitä hän touhuu ja hyvä niin jos kumpikaan ei tiedä vieraissa käynneitä ja kaikki on onneelisia.
Jos käyt vieraissa niin varo tauteja. Ne paljastaa, ja jotkut tarttuu kortsunkin kanssa ja voivat tulla esiin vasta kuukausien päästä.