mun juttu on seuraavanlainen: olen pienestä ihan pienestä asti ollut yli painoinen, jo ala asteella painoin 50 kiloa. ylä asteella noin 8-9 luokalla painoin 80 kiloa ja amiksen ensimmäisillä 90 kiloa. siitä eteen päin se on ainoastaan noussut, kunnes nyt kohta 25 vuotiaana se on 118 kiloa. mitä enemmän ikää sitä enemmän painoa. jos syön millin tarkkaan kuten painonvartijoiden ohjeiden mukaan, paino alkaa laskea. mutta se on erittäin tarkkaa. jossain vaiheessa aina kyllästyn kirjotteleen ylös mitä syön ja en enää niin ahkerasti merkkaa pisteitä... pari päivää vielä sen jälkeen menee hyvin. ja sitten repsahtaa. syön mitä sattuu ja niin kauan että maha on ihan pinkeä. en voi lopettaa syömistä ennenkuin on ähky.
aina on ollu näin. mulla ja miehellä on kolme lasta. kaikki alle 4 vuotiaita vielä. En tiedä miten pystyn tuon ahmimisen lopettamaan. se tuntuu pahalta ja tuntuu olevan tosi iso ongelma. miestä se ei oo vaivannu muuten kuin sano vain että takapuoli vois olla vähä pienempi... vatsa tai rinnat yms ei haittaa! tiedän olevani valtavan kokoinen kun pituuttakaan ei ole kuin 156 cm. Mä tarvitsen nyt todella apua... mutta en tiedä mistä sitä hakea. kovia vinkkejä nyt tarvitaan miten pystyn syödessäni jättämään syömisen kesken. etten ahmisi kolmea rasvaista liha tortillaa, vain vaan yhden kasvisten kera. etten ahmisi ruualla 4-5 perunaa ja kahta isoa pihviä ... ja päälle menee monesti vielä pulla kahvitki. tai illalla sitte pussillinen juustosnackseja tai makkaravoileipiä. leipää en osaa syödä ilman makkaraa myöskään joka ikinen aamu olen elämäni aikana syönyt kolme tai neljä makkara voileipää aamulla. jos jättäisi sen ostamata, niin tuntuu ettei jää kaapissa ole mitään ruokaa. apua ja vinkkejä kaivataan en oo ennen pystyny tästä näin avoimesti puhumaan... oon myöntäny painoni ennenkin, mutta tuota syömistä en oo ongelmaksi myöntäny ennen tätä...
Kylläpä tuntu hyvälle ku sain sanottua, että en voi lopettaa syömistä ku pääsen alkuun.
aina on ollu näin. mulla ja miehellä on kolme lasta. kaikki alle 4 vuotiaita vielä. En tiedä miten pystyn tuon ahmimisen lopettamaan. se tuntuu pahalta ja tuntuu olevan tosi iso ongelma. miestä se ei oo vaivannu muuten kuin sano vain että takapuoli vois olla vähä pienempi... vatsa tai rinnat yms ei haittaa! tiedän olevani valtavan kokoinen kun pituuttakaan ei ole kuin 156 cm. Mä tarvitsen nyt todella apua... mutta en tiedä mistä sitä hakea. kovia vinkkejä nyt tarvitaan miten pystyn syödessäni jättämään syömisen kesken. etten ahmisi kolmea rasvaista liha tortillaa, vain vaan yhden kasvisten kera. etten ahmisi ruualla 4-5 perunaa ja kahta isoa pihviä ... ja päälle menee monesti vielä pulla kahvitki. tai illalla sitte pussillinen juustosnackseja tai makkaravoileipiä. leipää en osaa syödä ilman makkaraa myöskään joka ikinen aamu olen elämäni aikana syönyt kolme tai neljä makkara voileipää aamulla. jos jättäisi sen ostamata, niin tuntuu ettei jää kaapissa ole mitään ruokaa. apua ja vinkkejä kaivataan en oo ennen pystyny tästä näin avoimesti puhumaan... oon myöntäny painoni ennenkin, mutta tuota syömistä en oo ongelmaksi myöntäny ennen tätä...
Kylläpä tuntu hyvälle ku sain sanottua, että en voi lopettaa syömistä ku pääsen alkuun.
Vastaukset 12
Vanhimmat
BED, itselläni se diagnosoitiin parisen vuotta sitten, apua on löytynyt, lääkityksestä ja terapiasta.Hakeudu hoitoon, apua löytyy, suosittelen yksityistä sektoria, pääset nopeammin.
Tsemppiä!
Viestisi tuntui olevan kopio minun elämästäni, aina tuolta lapsuusajoilta asti. Meillä on vielä sen lisäksi noin suunnilleen saman verran ylipainoakin tällä hetkellä. Minun pituus/paino vaan ovat vähän korkeammat kuin sinulla. Itselläni on yksi lapsi sekä avomieskin löytyy ja ikäkin melkein täsmää vuoden erotuksella.
Parina viime vuotena olen välillä kirjoitellut erinäisille palstoille ja intoa puhkuen selittänyt että nyt alkaa laihduttaminen ja elämänmuutos. Noh, kuten arvata saattaa kaikki ne suunnitelmat lopahti ennenkuin kerkesi alkaakkaan, ja siitä tuli vielä enemmän surkimus-olo. Söin ahdistukseen ja tekemättömyyteeni, tuntui että en päässyt siitä mihinkään ja elämä vaan kulki ohitseni minun ahtaessani napaan mitä hyvää ikinä keksinkin haluta.
En osaa tarkkaan sanoa mutta ehkä viimeiset kaksi-kolme vuotta ruoka, laihdutus ja lihavuuteni ovat pyörineet mielessäni joka ikinen päivä. Jos yritin olla syömättä karkkia ja sipsejä, söin parin päivän lakon jälkeen niitä kahta kauheammin. Ikinä ei mitkään lakot pitäneet vaikka kuinka päätin että nyt aloitan. Tuntui että koko keho on vieroitusoireissa sen takia että en saa sokeria ja rasvaa.
Nyt noin kuukausi sitten koin jonkin näköisen herätyksen, sillä jätin kaikki ylimääräiset pois ruokavaliostani. Karkit, sipsit, limsat, pikaruuat ja jostain syystä en tällä kertaa ole saanut mitään "vieroitusoireita". On ollut todella helppo ja hyvä olla. Kuitenkaan en ole siis yrittänyt pantata normaalia ruokaa. Ajattelin että minun on pakko päästä tästä sokeri/rasva pakkomielteestäni ensin pois, ennenkuin voin ajatella muuttavani muita ruokailutottumuksiani. Sen verran olen tässä samalla tehnyt että pidän sen huolen että ruualla otan aina ensin sen puolilautasellista vihanneksia ja sitten vasta ruokaa, sekä myöskin 1-2 ruisleipäviipaletta ja hieman margariinia päälle. Olen lopettanut kokonaan valkoisten leipien syönnin sekä roimasti vähentänyt maidon juontiani. Ennen join sitäkin janooni, nykyään vain teen kanssa. Ruualla juon pelkkää vettä. Jostain syystä tämä toimii. En tajua miksi, mutta se vaan toimii minulla.
Yhtään kertaa ei ole tämän kuukauden aikana tullut makean tai rasvaisen ruuan himoa. Kunhan tästä vielä ainakin kuukausi menee eteenpäin, niin rupean ehkä tarkemmin katsomaan tekemäni kotiruuan ravintoarvoja. Kevyttuotteita olen käyttänyt aina, mutta määrät on hakusessa vielä tuon ruuan suhteen.
Eli ennen kun olen aloittanut terveellisen elämäni, niin olen kerralla rysäyttänyt kaikki uusiksi, vähentänyt ruuan määrää rajusti, kaikki herkut pannassa, mitannut ja punninut sekä merkinnyt hiki päässä kaikki syömäni ja voi luoja sitä itseinhon määrää jos olin mennytkin pari pistettä jonain päivänä yli... Joten ihan selkeästi se ei toimi minulla. En yksinkertaisesti jaksa tuollaista tarkkaa hommaa, vaikka joissain asioissa olen hyvinkin tarkka, mutta en näköjään ruuan kansaa.
Nyt sitten askel kerrallaan ja tämä näyttää toistaiseksi toimivan. Jossain sisimmässäni silti joku ääni sanoo, että älä nuolaise ennenkuin tipahtaa. Tämä ei voi jatkua näin kun en ole ikinä ennenkään onnistunut.
Mutta sitä odotellessa yritän kaikkeni että en joutuisi siihen tilanteeseen.
Toisaalta olisi varmasti kiva jos olisi joku samanlaisessa tilanteessa oleva ihminen, ja olenkin toisella silmällä vähän etsiskellyt sellaista ihmistä jolla elämäntilanne olisi aika lailla samanlainen kuin omani. Olen vaan ehkä huono tekemään mitään aloitetta vieraan ihmisen kanssa, jolloin sitten tuo tukikaveri on jäänyt hankkimatta.
Mutta toivottavasti tästä oli edes jotain vertaistukea sinulle. Tsemppiä sinulle siihen mitä päätätkin tehdä =)
Kuulostaa tutulta! Kierre lähti jo lapsuudenkodista, äitini inhosi ruuanlaittoa ja meillä popsittiin eineksiä ym. epäterveellistä. Karkkipäivästä ei tietoakaan ja herkkuja tuputettiin niin iloon ku suruun. Juhlissa kahvipöytä notkui, mutta kunnon kotiruokaa ei tullut. Pyöreä olen ollut aina, naimisiinmenon ja uudelle paikkakunnalle muuton myötä paino vaan kasvoi, palkitsin itseni ruualla, samoin ikävän. Raskausajat meni kohtuudella, eikä painoa jäänyt. Lasten kanssa kotona ollessa jääkaapin ovi kävi turhan tiheään.
Vuosien varrella on tullut tutuksi niin Painonvartijatkin kuin muutkin dietit -huonoin seurauksin. Pituutta on 165cm ja painoa parhaimmillaan 112,6kg. Viikon laihiksen jälkeen aamulla vaaka näytti 108,1kg!!!! Olen vihdoin tainnut löytää minulle sopivan tavan; Nutriletin!
Ei tarvitse kirjata syömisiä, ei pähkäillä kaupassa monipuolisia ruoka-aineita. Käytin päivässä neljä jauhepussia ja söin yhden salaati-ruisleipäaterian. Lumien sulettua olen lenkkeillyt 5-10km lähes päivittäin.
Nyt vaan päätin, että tämä on viimmeinen yritys. Järkytyin kun totesin, että kannan jatkuvasti mukanani lasteni kokoista taakkaa, mutta en jaksa kantaa heitä samalla kertaa. Motivaatio on tällähetkellä korkealla, eikä isompia mielitekoja ole tullut vaikka laitankin joka ilta ruuan lapsille ja miehelleni. Tie on pitkä ja houkutuksia täynnä, mutta viiden kilon välein odottava mukava palkinto varmasti motivoi. Mieheni täysi tuki on myös tärkeä, häntä ei kiloni häiritse, tai ainakaan ei ole koskaan mitään sanonut. Ylipaino ja jatkuvasti karttuva ikä saattaa jossain vaiheessa tuoda terveydelliset ongelmat eteen ja niitä en halua. Niinhän se on, että ise sitä ruokaa suuhunsa lappaa joten itse se on myös lopetettava. Tsemppiä sulle, toivottavasti löydät sinulle sopivan keinon.
aloita aamu kerrallaan ja joka päivä on uusi mahdollisuus. Jos repsahdat, jatkat silti.
http://www.miljoonankilonkeikka.fi/
Eli tuosta kun kirjoitin ja luin muiden kertomuksia, sain vähän potkua kun huomasin että kyllähän mulla nyt on tuota omaa tahtoa ennenki löytyny paljon muissaki asioissa, kuten ollu kaks kuukautta polttamatta,joskus. sitten eilen tein silleen, että söin vain ruokaa, en pullaa, en keksejä, en "herkku ruokia" vaan tavallista ruokaa, tieten tahtoen teen ruoan niin etten voita siihen lisää ja muutenkin laimennan makua. ei tuu niin ahmittua, ja se tepsi. sit tein sellasia jummpaliikkeita mitkä vaikuttaa takamukseen reisiin ja vatsalihaksiin ja illalla oli aivan mielettömän hyvä olo ku tein päivän putkeen. Eli nyt vaan jatkamaan. tunti kerrallaan eteen päin. keskityn siihen mitä teen tällä hetkellä enkä suunnittele kovin pitkälle asioita. näyttää toimivan... ainakin nyt. katsomme huomenna miten jatkuu. kirjoitan tänne joka päivä omasta projektistani. lääkärissä en ole vielä käyny, tuntuu hirveältä soittaa tällaisesta asiasta lääkäriin, kun en tahdo muutenkaan sinne mennä omissa asioissa. tuntuu kauheelta jos joudun ittestäni jollekin kertomaan, täällä se on helpompaa kun kukaan ei mua tunnista. mutta siis. Nyt lähden tekemään Lohi keittoa. yritän vielä netistä vinkkejä miten sen saa mahdollisimman kevyeksi!!! Zemppiä mulle... kanssa ihmiset, pitäkää mulle peukkuja!
Jotenkin lohduttavaa etten todellakaan ole ainoa todella ylipainoinen maailmassa.
En koe itselläni olevan kovin pahaa ahmimisongelmaa mutta tietysti joskus on vaikea lopettaa kun on alkuun päässyt syömisessä.
Kannattaa varmasti hakea apua (lääkäri ja ravintoterapeuttikin varmasti olisivat hyviä vaihtoehtoja). Itse olen aina ollut melko tyytyväinen ulkonäkööni kiloista huolimatta mutta nyt alkoi terveys reistata. Ikää on jo neljäkymmentä ja vaikka lapset onkin isoja niin töissä täytyy jaksaa käydä.
Tsemppiä teille kaikille, kannattaa varmasti yrittää ennenkuin terveys tekee tenän niinkuin minulla. Kymmenen kiloa on poissa, tavoitepainoista viis veisaan kunhan saan itseni kuntoon. Liikunnanilon olen jo löytänyt ja sitä harrastan niin paljon kuin kivuilta jaksan eli voinnin mukaan:)
Itse aloitin laihduttamisen miltei 130kg:sta ja pituutta oli ruhtinaalliset 163,5cm (älkäämme unohtako puolikkaita). Nyt olen 10.5kg kevyempi ja aikaa menny vajaa 2kk:tta.
Pisteitä olen laskenut ja oon aloittanu liikunta harrastuksen: Punttiksel väh. 4*vkossa ja sen verta pienil painoil ja pidempii sarjoi, et näin aluks kuluttaa ja kiinteyttää, myöhemmin sit lihaksii!
Sallin itselleni muutaman nannan vkossa, mutta muuten olen tarkka syömisissäni! Valtaisaa itsekuriahan tuo vaati varsinkin alussa! Mutta nyt ei niinkään tee enää mieli rasvaisia ruokia, sillä vähän ku jotain rasvaista syö, niin vatsa menee sekaisin... Ja makean himokin on aika lailla kadonnut! Makean himoon auttaa kuulema kromitablettien syöminen.
Ja aina jos on jokin hyvä syy laihduttaa, niin se varmasti kannustaa eteenpäin! Itselläni on haluja päästä aloittamaan lapsettomuushoidot ja myös keikkailu on saanut lähtemään salille, sillä se on myös kuntoa vaativaa. Sinäkin varmasti jaksaisit tehdä lastesi kanssa vaikka ja mitä enemmän, jos saisit laihdutettua!!
Ei kuitenkaan kannata asettaa valtaisia tavoitteita, ettei urakka tunnu mahdottomalta. Itse olen mennyt 3 kg:n erissä, niin kuin vartijoissa mennään ja kun 10kg on aina ollut se hankala vaihe mis oon antanu periks, niin se nyt on lähinnä tavoitteena, et saan lähteneiksi kiloiksi 11, niin siitä kympin kirouksesta on sitte päästy eroon ja homma jatkuu hyvillä mielin! Lapsen askelin siis:) TSEMPPIÄ!
Nytpä minäkin rohkaistun kertomaan oman tarinani. Olen koko ikäni ollut reilusti ylipainoinen. Jo 9 kuukauden iässä neuvolakortissani lukee: massiivisen obeesi, annetaan diettiohjeita.
Kun menin 1 luokalle kouluun olin 134cm/49kg. Yläasteelle mentäessä olin 170cm/100kg ja kun pääsin yhdeksänneltä luokalta juuri 16 vuotta täyttäneenä olin jo 173cm/122kg. No muutamia vuosia kului ja painoa kertyi lisää...ihan kuin varkain ja humpsis havahduin tässä reilu kuukausi sitten siihen että paino oli jo huippulukeimissa.
11.4.2006 vaaka näytti huimat 136,5kg ja pituuttahan ei ole tullut lisää vaan on edelleen samat 173cm, olen 26 vuotias nainen.
Silloin päätin että nyt riitti.
Aloitin projektin jota itse kutsun nimellä: 3 vuoden projekti. Tarkoituksena on laihduttaa hiljalleen ylipainoa pois niin että kilot myöskin pysyvät poissa.
Olen vuosien saatossa koittanut Painonvartiat, kaalisopat sekä Zenicalin mutta ilmeisesti en ole ollut tarpeeksi motivoitunut koska kaikki on aina tyssännyt jo alkumetreillä. Nyt kuitenkin tuntuu että onnistun ja mikään ei voi mua estää ;) kun päätin että saan syödä normaalia ruokaa mutta pienennän annoskoot puoleen sekä olen aloittanut liikunnan(ostin polkupyöränkin). Pääsiäisenä lipsahdin mutta heti seuraavana päivänä jatkoin samaan malliin...aikaisemmin olen lopettanut dietin lipsahdukseen.
Tänä aamuna vaaka näytti 132 kg, eli 4.5 kg lähtenyt viidessä viikossa.
Vielä on pitkä matka tavoitteeseen ja matka voi olla vähän kivinenkin mutta periksi en perhana anna.
Tsemppiä kaikille muillekkin jotka taistelee tätä kilomörköä vastaan.
Siis faktaa on, et ei siit laihduttamisest tuu mitään muiden painostuksesta, jos itel ei yhtään sellanen olo! Vanhemmat jauhanu mul vuos kausii, et tars laihduttaa... Mut ei niin ei! Nyt ku sit vähensivät ja miltei lopettivat jankutuksen, niin olenpa saanu jotain aikaiseks:) Mut niin se vaan on, et omaa motivaatiota ja intoa siihen tarvitaan enemmän kuin ulkopuolisten arvostelua ja huomauttelua! Ne onnettomat ulkopuolisethan luulevat, et arvostelu ja huomauttelu antaa motivaatioo! No ei mul ainakaan, ku oon sen verta teinikapinallinen nyt ja aina;)
nyt illalla puntari näyttää 117.5 kahvia olen killittäny koko päivän... ei oo kerinny tänään ees syömään, kun käytiin putkittamassa nuo nuorimmaisen korvat. ei ole kauaa kun kotia tultiin...
Pitäs vissiin saada tällasta "menoa" aina yhelle päivälle viikossa, jos se sais rikottua näitä arkirutiinejaki vähän. ei tule hakeuduttua aina television ja ruokien ääreen. olen tehny kahtena perättäisenä päivänä vatsalihas ja reisilihas liikkeitä, vaan tänään ne jäi väliin. lapset aina jumppaa mukana =D eli se ei meillä tuota ongelmia...
ehkä mulla enemmän ku saa vatsakippurassa nauraa ja yrittää tehdä liikkeitä.. päälle kolme vee ei vielä niin täydellisiä liikkeitä osaa tehä =D
mutta siinäpä suurimmat tältä päivää... Nyt laitan Pää tavoitteeksi sen kymmenen kiloa. (näin alkuun) ja eka tavote siis tuo 3 kiloa. Toivon siltikin että pääsen vielä alle sadan, viimeksi kun laihdutin jumitin 103 kiloon (siihen ku edes pääsis) vaan siihen on vielä matkaa. siihen asti LIPPU PYSTYYN NYT AMMUTAAN KILOT ALAS VAIKKA VÄKISIN!
En suosittele joka päivästä vaa'alla käyntiä... Joskus kun sitä painoa on saattanu tulla 100g lisää, niin se vetää mielen mustaks, vaiks viikon aikana oliski lähteny kilon verran! Mulla kokemusta tosta joka päivä punnitsemisesta:) Mukavampaa käydä kerran viikos vaa'al, niin pudotuksetki tuntuu runsaammilta.. Eikä oikeesti kannata pitää ruuattomia päiviä, sillä se mikä sillo lähtee tulee salakavalasti kyl takaski! Siitäki kokemusta! Anna kropalles jotain mitä polttaa, niin ei kroppa ala käymään säästöliekil...
Itselläni on sama juttu kuin sinulla, että ahmin aivan uskomattomat määrät, koko ajan tekee mieli jotain hyvää, ja pizzaan olen aivan koukussa.
Olen 21-vuotias, 171/87, olen onnistunut laihduttamaan nyt 11 kiloa, tavoite olisi vielä joku 15 kiloa, en kyllä tiedä miten onnistun, sillä herkkuja tekee koko ajan mieli. Painoni onnistuin pudottamaan sillä, että lopetin leivän ja juuston syönnin, ja hieman laskin syömisiä. Olen myös aika paljon syönyt kaurapuuroa, kevyttä ja täyttävää.
Pelkään silti, että laihdutukseni epäonnistuu (en tosin halua edes ajattella laihduttavani), ja että tulen lihoamaan vielä aivan hirveästi. Olin yläasteellakin vielä normaalipainoinen, aloin lihoomaan vasta 16-vuotiaana, mutta olen aina syönyt käsittämättömiä määriä. On uskomattoman vaikeaa kulkea leivosten ohi ilman, että kuola alkaa valumaan suupielistä, sipsipussin syön hetkessä tyhjäksi, kokonainen pizza uppoaa kevyesti, juhlissa otettu täytekakunpalanen laittaa vain vituttamaan, koska tuntuu että voisin syödä puoli kakkua. Ja koska olen tällainen herkkuperse, pelkään lihoamista kuollakseni. Iän myötä kiloja on aina vaan tullut lisää. En ole, ainakaan vielä, hirveän herkkä lihomaan, mutta sekin päivä voi koittaa.
Tiedän, että liikun eri mittasuhteissa kuin sinä, mutta ymmärrän hyvin tuskaasi syömisen suhteen. Kuinka useasti olenkaan toivonut, että kaikki rasvainen olisi terveellistä. Ja syömisen takia minulla juuri todettiin sappikivet.
Mutta tsemppiä, jos saat/olet saanut painon putoamaan!