Raiskattu nainen

Mitäpä siinä voisi tehdä kuin olla myötätuntoinen. Riippuu tietenkin siitä, miten se vaikuttaisi meidän suhteeseemme. Jos kokemus olisi kovin tuore ja edelleen traumaattinen, miettisin tarkkaan. En välttämättä olisi kyllin kypsä ja henkisesti vahva terapiasuhteeseen.

Ps. Mitä väliä sillä olisi, onko raiskaaja ulkolainen vai suomalainen? Eihän kukaan valitse raiskaajaansa. Mainitsemassasi ketjussa kyseltiin ulkolaisista entisistä seurustelukumppaneista, joka on ollut oman valinnan tulosta. Eipä silti, että minulla mitään moista vastaan olisi.

Että se kyseinen jätkä ei näkisi tervettä päivää enää koskaan >:(

Miten siihen nyt yleensäkään pitää suhtautua? Paha mennä sanomaan kun kohdalle ei ole sattunut.

on luonnollisesti ihan eri asia kuin suhde. En oikein tiedä miten suhtautuisin, paitsi että en tietenkään vaimoani tai tyttöystävääni sen takia jättäisi. En tosin tiedä miten voisin auttaakaan, en ole kovin kummoinen terapeutti.

En osaa oikein kuvitella miten siihen suhtautuisin, mutta helppoa se ei varmasti olisi. Tietoisesti en alkaisi suhteeseen raiskatun kanssa.

ensimmäinen reaktio olis halu päästä kostamaan. Toisaalta saisin siinä tapauksessa aika varmasti kovemman rangaistuksen kuin itse raiskaaja. Mut jos ei oman käden kautta saisi kostettua niin löytyyhän niitä ammattilaisia, jotka tekee likasen työn korvausta vastaan.

Enpä usko et suhtautumiseen vaikuttais minkä maalainen mies olis.

suhtautui sillä lailla, et aluks ei meinannu uskoa sitä!! luuli et mä vaan kävin pettämässä... nykyään uskoo, ja olis varmaan tappanu sen jos olis tiennyt kuka se oli... ikinä ei jääny siit kiinni=(

NO, OLIPAS TÄÄKIN KESKUSTELU!

Minua ei ole raiskattu, mutta kylläkin käytetty seksuaalisesti hyväksi muutama vuosi sitten. Kahdelle poikaystävälleni olen asiasta kertonut. Kumpikin suhtautui ymmärtäväisesti eikä ainakaan pitänyt minua mitenkään huonompana. Toinen olisi ollut valmis tappamaan ko. miehen kun näki kuinka se tapahtunut oli minuun vaikuttanut.

Ainahan se on sattunut kaverille tai muille, eikä koskaan itselle.

Erään vakituisen tyttöystävän kanssa tuli puheeksi, kun hän ei tuntunut nauttivan seksistä.
Herkkänä hetkenä tunnusti, että ei johtunut minusta, vaan hänet oli raiskattu vuosia aiemmin.

Yritettiin kaikki temput, mutta hän ei koskaan saanut orgasmia yhdynnässä.
Lopulta se vaikutti seksiin, mitä turhaan yrittämään, jos se ei johdu minusta.

Erosimme ja vuosia myöhemmin sain kuulla, että hän oli pääsyt ongelman yli.

Jonkun verran oltiin oltu naimisissa kun tällainen kävi ilmi. Vaimo oli jossain vaiheessa raiskattu ja tekijänä arabi. Mä menin noin niinkuin sokkiin, vaimo kertoi puhelimessa olin silloin reissussa. Ei oikein uni tullut sinä eikä seuraavanakaan yönä. Jotenkin mä tungin sen puhelun aikana omat tunteeni taakse kun toisella oli oikea hätä. Raiskaus oli siis tapahtunut vuosia aiemmin, mutta hän ei ollut siitä aiemmin puhunut oikeastaan kenellekään. Kun tulin kotiin, halasin, katsoin silmiin ja annoin suukon. Sitten puhuimme siitä lisää.

Ei vaivannut vai? Vaivasi niin vitusti. Mulla meni varmaan puoli vuotta ennenkuin se ei ollut päivittäin mielessä, ensimmäiset kerrat sängyssä sen jälkeen olivat vaikeita. Vaimolle en kertonut. En sitä syyttänyt, ei se tuntunut mitenkään epäpuhtaalta, sen äijän olisin tappanut tosta vaan. En tunteetta, mä olisin nauttinut siitä. Tämän kokemuksen jälkeen kun katsoin ja kuuntelin ihmistä jota mä rakastin enemän kuin itseäni kertovan siitä ja miltä se tuntui silloin kun se tapahtui ja silloin vuosien jälkeen kun hän minulle kertoi niin multa loppui se häviäväkin ymmärrys mitä raiskaajille saattoi olla.

Meidän suhteemme voimistui loppujen lopuksi siitä kokemuksesta, mutta en toivo sitä kenellekään. Se oli välillä yhtä helvettiä - kummallekin. Vieläkin, aika monen vuoden jälkeen minulle nousee kuva siitä tilanteesta mieleeen ja vatsaa kouristaa. Vaimoani en siitä syytä, mutta toivoisin että sitä ei koskaan olisi tapahtunut. Sillä että tekijä oli arabi ei enää ole mitään väliä, alkuajalta muistikuvat ovat hieman hataria. Muistelisin että sillä oli väliä, toisaalta helpotti että se oli taphtunut jossain kaukana, toisaalta rotu taas pahensi asiaa - näin muistelisin, mutta en enää oikein osaa sanoa. Ihmismieli on kumma kun se jotkin asiat osaa hävittää..

Se on kuitenkin niin kipeä juttu että kirjauduin tapani vastaisesti pois täältä tämän kirjoittaakseni, en itseni vuoksi vaan vaimoni. Minä haluan saada sen häviämään jonnekin, mutta se miten se minuun on vaikuttanut on kuitenkin häviävän pientä verrattuna siihen miten se häneen on vaikuttanut.

Tuon tähän näkökantani näin naisnäkökulmasta. Itse olen aikoinani joutunut raiskauksen kohteeksi. Asiasta tiesi ennen nykyistä miestäni tasan lääkäri, jonka puheille hakeuduin tapahtuneen jälkeen. Otin asian esille joskus seurustelumme suht alkuvaiheessa, kun seksielämä tuotti jonkinlaisia ongelmia. Ja toki tämän tapahtuman vaikutus minuun ja erityisesti seksielämään vei useita vuosia.
Mieheni otti asian rauhallisesti. Se oli kova paikka, sanoi tekevänsä mitä vain jos voisi jotenkin auttaa. Minä olin iloinen siitä että hän ymmärsi. Sanoi kyllä suoraan, että jos tietäisi kuka niin toimi niin ei tietäisi mitä tekisi. Mutta pystyi silti hyväksymään minut ja siitä olen kiitollinen =). Nyt yli 10 vuotta avioliittoa takana ja asia on vain pieni ikuinen ikävä muisto muiden kolhujen keskellä menneisyyttä.