mistä sitten erottaa

jos mies on oikeasti kiinnostunut aluksi????
mitä hän tekee ja sanoo? eihän yksikään nainen ota enää mitään aktiivista toimintaa tai kohteliaisuuksia tosissaan koska valtaosa miehistä sanoo niitä samoja asioita vain päästäkseen sänkyyn. mikä miehen teko tai sanominen tai mikä tahansa osoittaa että on tosi kyseessä???
vai onko se tosi kyseessä aina siihen saakka kunnes todellisuus paljastuu... :D
71105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikkihan ovat aluksi ihastuneina ja intohimoisina oikeasti kiinnostuneita, mutta jatkosta riippuu, kuinka pitkälle kiinnostus kestää. Eli lopahtaako se seksiin, vai onko naisella/miehellä jotakin muutakin annettavaa.

Äänestä

erottaa mitenkään. Itsellä paskamainen kokemus tuoreessa muistissa kun tutustuin netin avulla mieheen, jonka luulin olevan kiinnostunut. Puheet olivat sitä luokkaa, että meni meikäläinenkin vipuun ja uskoi kaiken, mutta kiinnostus loppuikin sitten sopivasti seksin jälkeen, että sellasia täällä pörrää ja Oulussa varsinkin tuntuu olevan feikkejä enemmänkin liikkeellä. Ole järkevämpi kuin minä ja katsele ja tunnustele tilannetta äläkä syöksy suinpäin uskomaan kaikkea, ja jos mies on tosissaan, sen kyllä huomaa ajan kanssa :))

Äänestä
  • onnekseni olen suhteellisen hitaasti kypsyvää sorttia. vajaa puoli vuotta tässä ollaan tilannetta kypsytelty. molemmat oltiin kyllä aluksi ilmeisesti (??) kiinnostuneita, mutta nyt ei täida kumpikaan olla ihan varma... syynä voi olla se,että nähdään aika harvoin eikä asioista eli suhteen laadusta puhuta ja varmaan molemmat voisi uskoa toisesta aivan kaikkea mahdollista. eli minkäänlaista luottamusta ei ole olemassa. nähtäväksi jää kumman pää leviää ensin! :D

    Äänestä

Ja kuinka vanha taas olitkaan? Oletko mielestäsi valmis seurusteluun?

Äänestä
  • mielestäsi ilmeisesti en, mutta eipähän sinun kanssasi sitä tarvitse tehdäkään.

    Äänestä

Siinäpä onkin pulma..
Itse olin joku aika sitten samassa tilanteessa, kun mietin että onko mies oikeasti kiinnostunut..
Eikä se asia oikein selvinnyt kuin ajan kanssa. Kyllä koitin kaikista pienistäkin asioista miettiä, että mitäs se tarkoittaa. Mutta eipä mieskään ollut varma missä mennään ja jne..
Nyt olemme rakastuneita!
Muuta osaa sanoa, kuin ajan kanssa kaikki selviää.. :)

Äänestä

Jos mä olen oikeasti kiinnostunut, niin en edes yritä heti alkuun päästä sinne pöksyihin. Halailu ja suukottelu on jees, mutta muihin juttuihin ei ole kiirettä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


gisele.... kirjoitti:

jos mies on oikeasti kiinnostunut aluksi????
mitä hän tekee ja sanoo? eihän yksikään nainen ota enää mitään aktiivista toimintaa tai kohteliaisuuksia tosissaan koska valtaosa miehistä sanoo niitä samoja asioita vain päästäkseen sänkyyn. mikä miehen teko tai sanominen tai mikä tahansa osoittaa että on tosi kyseessä???
vai onko se tosi kyseessä aina siihen saakka kunnes todellisuus paljastuu... :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu