Komission kirjeen mukaan Suomessa nimenomaisesti ymmärretään asia siten, ”että maksettu autovero sisältyy verotettavaan arvonlisäveroon, jos autovero sisältyy ajoneuvon myyntihintaan.”
Siis Suomessa ymmärretään asia juuri päinvastoin, kuin tässä Tanskan asiassa näyttäisi ratkaisuehdotuksen mukaisesti käyvän.
Suomi on nimenomaisesti perustellut elvin perimisen oikeutusta juuri tällä ymmärtämällään tavalla. Mikäli Tanskan keissi tullaan hyväksymään esitetyllä tavalla, poistuu Suomelta jälleen yksi perustelu elvin perimisen oikeutukselle. Tämän Tanskan tuomion jälkeen Suomen elville jää pelkästään sama tarkoitus, mikä oli Itävallan normikulutusverolla. Ja kuten kaikki tietävät Itävallan 20 %:n normikulutusvero tuomittiin EYT:ssä tapauksessa Weigel Eurooppa-oikeuden vastaisena.
Tämän Tanskan päätöksen seurauksena voidaan uusien autojen verotus muuttaa – kuten kK kirjoittaakin – Tanskan mallin mukaiseksi.
Mutta kun käytettyjen tuontiautojen elvin periminen todetaan Eurooppa-oikeuden vastaisena, käy elvin periminen käytännössä mahdottomaksi myös uusilta autoilta, koska tuontiautojen verotus tulisi olemaan tuolloin elvin verran edullisempaa.
Tanskan keissi
60
4669
Vastaukset
- Elevi
Tarkennus viimeiseen lauseeseen.
,koska muutospäivämäärää ennen rekisteröityjen tuontiautojen verotus tulisi olemaan tuolloin elvin verran edullisempaa. - Virontuoja II
Millonkas tuosta Tanskan casesta on tulossa ratkaisu?
- Tanskan Kuningas
Ymmärrätkö itsekään mitä yrität selittää? Eikös tilanne ole nyt hyvin yksinkertainen, koska autoverosta ei makseta alvia Suomessa eikä Tanskassa ja julkisasiamies on sitä mieltä ettei sitä kuulukaan maksaa, koska autovero ei ole arvon lisä vaan rekisteröintiin liittyvä maksu. Näinhän tuossa EU tuomioistuimen jutussa luki. Ihmettelen kyllä miksi siellä autokauppiaat vaativat autoveroakin alvilla verotettavaksi ja valtion mielestä alvia ei kuulu maksaa?
- Elevi
Tanskan kuningas:
”Ymmärrätkö itsekään mitä yrität selittää? Eikös tilanne ole nyt hyvin yksinkertainen, koska autoverosta ei makseta alvia Suomessa eikä Tanskassa ja julkisasiamies on sitä mieltä ettei sitä kuulukaan maksaa, koska autovero ei ole arvon lisä vaan rekisteröintiin liittyvä maksu. Näinhän tuossa EU tuomioistuimen jutussa luki.”
Elevi:
Julkisasiamies on sitä mieltä, että sitä ei tarvitse maksaa Tanskassa, koska Tanskassa rekisteröintiveron maksaa autokauppias läpikulkueränä lopullisen kuluttajan puolesta. Näin ei ole Suomessa. Siis tämän mukaan Tanskassa toimitaan viisaasti, mutta Suomessa ei. Suomessa maksetaan turhaan EU:lle 14 milj. euroa vuosittain. Lisäksi tästä tapauksesta seuraa, että Suomen elvi on vielä selkeämmin Itävallan normikulutusveron mukainen, joka on tuomittu EYT:ssä.
Tanskan kuningas:
”Ihmettelen kyllä miksi siellä autokauppiaat vaativat autoveroakin alvilla verotettavaksi ja valtion mielestä alvia ei kuulu maksaa?”
Elevi:
Tanskan mallissa auton hintaan lisätään alvi ja niiden yhteen lasketusta summasta lasketaan rekisteröintivero. Mikäli alvia ei lisättäisi auton hintaan, niin rekisteröintivero määräytyisi pelkän hankintahinnan perusteella. Näin lopullinen vero tulisi pienemmäksi. Lue juttu, niin siitä se selviää. Juttu kannatta lukea siitäkin syystä, ettei sinua päästä sumuttamaan tällä Tanskan jutulla. Lisäksi kannattaa lukea komission kirje ja Suomen vastaus.
http://curia.eu.int/jurisp/cgi-bin/form.pl?lang=FI&Submit=Rechercher$docrequire=alldocs&numaff=C-98/05&datefs=&datefe=&nomusuel=&domaine=&mots=&resmax=100 - kylmäKalle
Elevi kirjoitti:
Tanskan kuningas:
”Ymmärrätkö itsekään mitä yrität selittää? Eikös tilanne ole nyt hyvin yksinkertainen, koska autoverosta ei makseta alvia Suomessa eikä Tanskassa ja julkisasiamies on sitä mieltä ettei sitä kuulukaan maksaa, koska autovero ei ole arvon lisä vaan rekisteröintiin liittyvä maksu. Näinhän tuossa EU tuomioistuimen jutussa luki.”
Elevi:
Julkisasiamies on sitä mieltä, että sitä ei tarvitse maksaa Tanskassa, koska Tanskassa rekisteröintiveron maksaa autokauppias läpikulkueränä lopullisen kuluttajan puolesta. Näin ei ole Suomessa. Siis tämän mukaan Tanskassa toimitaan viisaasti, mutta Suomessa ei. Suomessa maksetaan turhaan EU:lle 14 milj. euroa vuosittain. Lisäksi tästä tapauksesta seuraa, että Suomen elvi on vielä selkeämmin Itävallan normikulutusveron mukainen, joka on tuomittu EYT:ssä.
Tanskan kuningas:
”Ihmettelen kyllä miksi siellä autokauppiaat vaativat autoveroakin alvilla verotettavaksi ja valtion mielestä alvia ei kuulu maksaa?”
Elevi:
Tanskan mallissa auton hintaan lisätään alvi ja niiden yhteen lasketusta summasta lasketaan rekisteröintivero. Mikäli alvia ei lisättäisi auton hintaan, niin rekisteröintivero määräytyisi pelkän hankintahinnan perusteella. Näin lopullinen vero tulisi pienemmäksi. Lue juttu, niin siitä se selviää. Juttu kannatta lukea siitäkin syystä, ettei sinua päästä sumuttamaan tällä Tanskan jutulla. Lisäksi kannattaa lukea komission kirje ja Suomen vastaus.
http://curia.eu.int/jurisp/cgi-bin/form.pl?lang=FI&Submit=Rechercher$docrequire=alldocs&numaff=C-98/05&datefs=&datefe=&nomusuel=&domaine=&mots=&resmax=100Elevi: Julkisasiamies on sitä mieltä, että sitä ei tarvitse maksaa Tanskassa, koska Tanskassa rekisteröintiveron maksaa autokauppias läpikulkueränä lopullisen kuluttajan puolesta. Näin ei ole Suomessa.
kK: Käytännössä autovero peritään Suomessa ja Tanskassa aivan samalla tavalla. Se sisältyy autojen hintoihin, eikä sitä ole hinnastoissa eritelty. Auton ostaja maksaa sen ja alvin auton hinnassa kauppiaalle aivan kuten Suomessakin. Lopputulos on kummassakin täsmälleen sama, eli autoverosta ei kukaan maksa alvia ja sen EYT on nyt todennut oikeaksi.
Tanskassa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska laissa on verovelvolliseksi määrätty kuluttaja. Suomessa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska yksityinen tuoja ei ole alv-velvollinen ja kauppias saa vähentää elvin omassa alv-järjestelmässään. Suomessa kaikki maksavat Elvin = toisen autoveron, mutta alvia autoverosta ei maksa kukaan, eli lopputulos on täysin oikea, mutta järjestelmä väärä. Laissa verovelvolliseksi jouduttaneen muuttamaan kuluttaja, jolloin kauppiaan kirjanpidossa autoveron osuus kulkee läpikulkueränä. Mitään syrjintää ei ole tapahtunut.
Tanskan kuningas: ”Ihmettelen kyllä miksi siellä autokauppiaat vaativat autoveroakin alvilla verotettavaksi ja valtion mielestä alvia ei kuulu maksaa?”
kK: Mikäli EYT olisi yhtynyt Tanskan autokauppiaiden vaatimukseen sisällyttää autovero alvin perusteeseen siten kuin esim. Suomessa ja Itävallassa on tehty, olisi jouduttu - kuten EYT totesi - toisenlaisiin ongelmiin. Ainut selkeä ja ongelmaton ratkaisu on Tanskan malli. Tanksan kauppiaiden vaatimus on kauppiaiden oman tilanteen kannalta perusteltu, koska autovero on Tanskassa voimakkaasti progressiivinen. Olisi edullisempaa laskea auton hinnasta ensin autovero ja yhteissumalle alvi, kuten esim. Suomessa, mutta he eivät näytä huomioineen sitä, etteivät yksityiset ole käytetyissä autoissa alv-velvollisia.
Suomenkin Elvi-asia tulee hyvin pitkälle ratkaistua samalla kun EYT antaa päätöksensä tässä Tanskan jutussa. Suomelle on suuri helpotus, ettei alvin välttämiseksi tarvita mitään suuria järjestelmämuutoksia, kun sen edelleen voi autokauppa ja maahantuojat hoitaa entiseen malliin. Julkisasiamies nimenomaan mainitsi tämän palvelun säilyttämisen ehdotuksessaan: "33. Tosin käytännössä saattaa tapahtua vain harvoin, että uuden ajoneuvon luovuttaminen ja sen rekisteröinti tapahtuvat toisistaan erillään, koska autokauppias säästää ostajalta ajoneuvon rekisteröintipaikkaan viemistä koskevan vaivan."
Totaalisen toivotonta on tämän jälkeen puhua elvipalautuksista, koska mitään syrjintää ei ole tapahtunut, vaan perityt määrät ovat olleet täsmälleen oikeita. Ostajan maksama autovero on vain kulkenut kauppiaan tileissä väärällä tavalla.
Asia on loppuunkäsitelty. - hanski1949
kylmäKalle kirjoitti:
Elevi: Julkisasiamies on sitä mieltä, että sitä ei tarvitse maksaa Tanskassa, koska Tanskassa rekisteröintiveron maksaa autokauppias läpikulkueränä lopullisen kuluttajan puolesta. Näin ei ole Suomessa.

Asia on loppuunkäsitelty.päätöksessä kuitenkin lukee ALV vaikka kyseessä yksityisen tuonti,vai onko kyseisellä asialla mitään merkitystä kunhan vaan maksetaan kirjoitetaan mitä hyvänsä.
- kylmäKalle
hanski1949 kirjoitti:
päätöksessä kuitenkin lukee ALV vaikka kyseessä yksityisen tuonti,vai onko kyseisellä asialla mitään merkitystä kunhan vaan maksetaan kirjoitetaan mitä hyvänsä.
Julkisasiamies:
47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla. Jos tässä yhdyttäisiin DBI:n kantaan, suoritukset eivät olisi toisiinsa verrattavia, koska toisaalta luovutetaan rekisteröimätön ajoneuvo ja toisaalta rekisteröity ajoneuvo, jolloin rekisteröinti nähdään ajoneuvon luovutukseen sisältyvänä elementtinä. Kuten edellä on jo todettu, rekisteröinti ei kuitenkaan tosiasiassa ole autokauppiaan suorituksen osa. Autokauppiaan suoritus on siten joka tapauksessa vain moottoriajoneuvon luovutus. Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen.
kK: Kuten julkisasiamies itsekin tuossa toteaa, on asian ydin tässä. Kaikkia autokauppoja on verotettava samalla tavalla, ostaa kuluttaja auton (Suomessa ensitekisteröitäväksi) ulkomailta tai Suomesta, ostetaan se yksityiseltä tai kauppiaalta, rekisteröi auton myyjä tai ostaja jne. Rekisteröinti ja sen edellyttämä autoveron maksu on siis erotettava varsinaisesta auton arvonlisäverotuksen piiriin kuuluvasta luovutuksesta, eli varsinaisesta autokaupasta. Eli yksinkertaisesti sanottuna autoveron maksu ei ole arvonlisäveron alainen tapahtuma.
Suomessa sitä on alunperin pidetty alvillisena tapahtumana ja siitä johtuu se, että autoverolaskelmassa on edelleen kohta alv, vaikka se onkin todettu EYT:n toimesta autoveroksi. Se, että siinä lukee alv, ei yksin tee siitä arvonlisäveroa.
Suomen järjestelmässä, joka perustuu tänä päivänäkin olettamukseen, että autovero olisi arvonlisäverollinen auton hintaan sisältyvä erä, on kuitenkin tuo ydinkysymys, eli verotuksen neutraalisuuden periaate toteutettu siten, että alv-velvolliset saavat auton verollisen hinnan (sisältää myös autoveron) perusteella määräytyvästä alvista vähentää jo maksamansa elvin. Näin toteutuu tuo julkisasiamiehen ajatus kaikkien liiketoimien yhtenäisestä verotuksesta, eli vaikka autoverolaskelmassa mainitaankin alvi, ei varsinaista alvia kukaan maksa. - lapsella
hanski1949 kirjoitti:
päätöksessä kuitenkin lukee ALV vaikka kyseessä yksityisen tuonti,vai onko kyseisellä asialla mitään merkitystä kunhan vaan maksetaan kirjoitetaan mitä hyvänsä.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä ;-) ....
Muutenkin noi veropäätökset on täynnä virheitä . Vaikka tullin tädit kieputtelee niitä päivät pitkät , eivät edes itse tiedä mitä kaikkiin kohtiin tulisi kirjoittaa ,että olisi oikein ...... - kylmäKalle
kylmäKalle kirjoitti:
Julkisasiamies:
47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla. Jos tässä yhdyttäisiin DBI:n kantaan, suoritukset eivät olisi toisiinsa verrattavia, koska toisaalta luovutetaan rekisteröimätön ajoneuvo ja toisaalta rekisteröity ajoneuvo, jolloin rekisteröinti nähdään ajoneuvon luovutukseen sisältyvänä elementtinä. Kuten edellä on jo todettu, rekisteröinti ei kuitenkaan tosiasiassa ole autokauppiaan suorituksen osa. Autokauppiaan suoritus on siten joka tapauksessa vain moottoriajoneuvon luovutus. Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen.
kK: Kuten julkisasiamies itsekin tuossa toteaa, on asian ydin tässä. Kaikkia autokauppoja on verotettava samalla tavalla, ostaa kuluttaja auton (Suomessa ensitekisteröitäväksi) ulkomailta tai Suomesta, ostetaan se yksityiseltä tai kauppiaalta, rekisteröi auton myyjä tai ostaja jne. Rekisteröinti ja sen edellyttämä autoveron maksu on siis erotettava varsinaisesta auton arvonlisäverotuksen piiriin kuuluvasta luovutuksesta, eli varsinaisesta autokaupasta. Eli yksinkertaisesti sanottuna autoveron maksu ei ole arvonlisäveron alainen tapahtuma.
Suomessa sitä on alunperin pidetty alvillisena tapahtumana ja siitä johtuu se, että autoverolaskelmassa on edelleen kohta alv, vaikka se onkin todettu EYT:n toimesta autoveroksi. Se, että siinä lukee alv, ei yksin tee siitä arvonlisäveroa.
Suomen järjestelmässä, joka perustuu tänä päivänäkin olettamukseen, että autovero olisi arvonlisäverollinen auton hintaan sisältyvä erä, on kuitenkin tuo ydinkysymys, eli verotuksen neutraalisuuden periaate toteutettu siten, että alv-velvolliset saavat auton verollisen hinnan (sisältää myös autoveron) perusteella määräytyvästä alvista vähentää jo maksamansa elvin. Näin toteutuu tuo julkisasiamiehen ajatus kaikkien liiketoimien yhtenäisestä verotuksesta, eli vaikka autoverolaskelmassa mainitaankin alvi, ei varsinaista alvia kukaan maksa.Suomennos tuohon julkisasiamiehen ydinajatukseen:
>>47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla.>Jos tässä yhdyttäisiin DBI:n kantaan, suoritukset eivät olisi toisiinsa verrattavia, koska toisaalta luovutetaan rekisteröimätön ajoneuvo ja toisaalta rekisteröity ajoneuvo, jolloin rekisteröinti nähdään ajoneuvon luovutukseen sisältyvänä elementtinä.
kK: DBI:n kanta siis oli, että autoverosta on maksettava alvi, koska autovero sisältyy auton hintaan mm. hinnastoissa, käytettyjen hinnoissa ja itse kauppatapahtumassa. Toisaalta asiakas saattaa ostaa autonsa esim. ulkomailta, jolloin luovutetaan Suomeen rekisteröimätön ajoneuvo ilman autoveroa. Auton myyjän suoritukset (=auton luovutus) eivät ole samanlaisia, koska toiseen sisältyy rekisteröinti ja autovero ja toiseen ei.
>>Kuten edellä on jo todettu, rekisteröinti ei kuitenkaan tosiasiassa ole autokauppiaan suorituksen osa.>Autokauppiaan suoritus on siten joka tapauksessa vain moottoriajoneuvon luovutus.>Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen. - kekksi
kylmäKalle kirjoitti:
Elevi: Julkisasiamies on sitä mieltä, että sitä ei tarvitse maksaa Tanskassa, koska Tanskassa rekisteröintiveron maksaa autokauppias läpikulkueränä lopullisen kuluttajan puolesta. Näin ei ole Suomessa.
kK: Käytännössä autovero peritään Suomessa ja Tanskassa aivan samalla tavalla. Se sisältyy autojen hintoihin, eikä sitä ole hinnastoissa eritelty. Auton ostaja maksaa sen ja alvin auton hinnassa kauppiaalle aivan kuten Suomessakin. Lopputulos on kummassakin täsmälleen sama, eli autoverosta ei kukaan maksa alvia ja sen EYT on nyt todennut oikeaksi.
Tanskassa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska laissa on verovelvolliseksi määrätty kuluttaja. Suomessa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska yksityinen tuoja ei ole alv-velvollinen ja kauppias saa vähentää elvin omassa alv-järjestelmässään. Suomessa kaikki maksavat Elvin = toisen autoveron, mutta alvia autoverosta ei maksa kukaan, eli lopputulos on täysin oikea, mutta järjestelmä väärä. Laissa verovelvolliseksi jouduttaneen muuttamaan kuluttaja, jolloin kauppiaan kirjanpidossa autoveron osuus kulkee läpikulkueränä. Mitään syrjintää ei ole tapahtunut.
Tanskan kuningas: ”Ihmettelen kyllä miksi siellä autokauppiaat vaativat autoveroakin alvilla verotettavaksi ja valtion mielestä alvia ei kuulu maksaa?”
kK: Mikäli EYT olisi yhtynyt Tanskan autokauppiaiden vaatimukseen sisällyttää autovero alvin perusteeseen siten kuin esim. Suomessa ja Itävallassa on tehty, olisi jouduttu - kuten EYT totesi - toisenlaisiin ongelmiin. Ainut selkeä ja ongelmaton ratkaisu on Tanskan malli. Tanksan kauppiaiden vaatimus on kauppiaiden oman tilanteen kannalta perusteltu, koska autovero on Tanskassa voimakkaasti progressiivinen. Olisi edullisempaa laskea auton hinnasta ensin autovero ja yhteissumalle alvi, kuten esim. Suomessa, mutta he eivät näytä huomioineen sitä, etteivät yksityiset ole käytetyissä autoissa alv-velvollisia.
Suomenkin Elvi-asia tulee hyvin pitkälle ratkaistua samalla kun EYT antaa päätöksensä tässä Tanskan jutussa. Suomelle on suuri helpotus, ettei alvin välttämiseksi tarvita mitään suuria järjestelmämuutoksia, kun sen edelleen voi autokauppa ja maahantuojat hoitaa entiseen malliin. Julkisasiamies nimenomaan mainitsi tämän palvelun säilyttämisen ehdotuksessaan: "33. Tosin käytännössä saattaa tapahtua vain harvoin, että uuden ajoneuvon luovuttaminen ja sen rekisteröinti tapahtuvat toisistaan erillään, koska autokauppias säästää ostajalta ajoneuvon rekisteröintipaikkaan viemistä koskevan vaivan."
Totaalisen toivotonta on tämän jälkeen puhua elvipalautuksista, koska mitään syrjintää ei ole tapahtunut, vaan perityt määrät ovat olleet täsmälleen oikeita. Ostajan maksama autovero on vain kulkenut kauppiaan tileissä väärällä tavalla.
Asia on loppuunkäsitelty.Suomi myönsi vastauksessaan komissiolle, että suomiauton hinnassa ei enää ole ELViä. Kuitenkaan veroa ei tunnetusti saa peria enempää kuin täällä jo olevassa on jäljellä.
- t.h.

Asia on loppuunkäsitelty.Hyvä kk. Suomen ja Tanskan järjestelmät poikkeavat toisistaan, koska Tanskassa autovero on kauppiaan kannalta vain läpikulkuerä ja autovero maksetaan asiakkaan lukuun. Ratkaisuehdotus:
39. Näistä seikoista ei saada kuitenkaan minkäänlaista valaistusta tapahtumakokonaisuuden luokittelun kannalta ratkaisevaan kysymykseen eli siihen, onko myyjä maksanut rekisteröintiveron omissa nimissään vai asiakkaan nimissä ja sen lukuun.
40. Tämän kysymyksen oikeudellisen arvioinnin kannalta ratkaiseva peruste on kuudennen direktiivin 11 artiklan A kohdan 3 alakohdan 3 alakohta ja siten yhteisön oikeuden käsite toimiminen toisen nimissä ja tämän lukuun, eikä eri oikeusjärjestyksissä eri tavalla muotoillut edustamista ja toimeksiantoa koskevat yksityisoikeudelliset sääntelyt.
42. Tanskan hallituksen antamien tietojen mukaan rekisteröintiverolaissa säädetään rekisteröinnistä siten että autokauppias tosin ilmoittaa auton rekisteröintiä varten, mutta rekisteröinti tapahtuu sitten asiakkaan nimissä. Sen puolesta että asia on ymmärrettävä tällä tavoin, puhuu se, että autokauppias esittää ajoneuvon rekisteröitäväksi vasta silloin, kun konkreettisesta ajoneuvosta on tehty kauppasopimus ostajan kanssa. Edelleen on huomattava, että rekisteröintivero laskutetaan asiakkaalta kokonaisuudessaan ja erillisenä eränä. Silloin kun rekisteröinti tapahtuu asiakkaan nimissä, voidaan lähteä siitä, että myös vero maksetaan tämän nimissä ja että vero muodostaa autokauppiaan kirjanpidossa läpikulkuerän.
Huomatkaa, miten Tanskan ja Suomen järjestelmät poikkeavat toisistaan !
Erityisesti on huomattava, että rekisteröintivero laskutetaan asiakkaalta erillisenä eränä !
Suomessa myyjä suorittaa rekisteröintiveron omissa nimissään eikä asiakkaan lukuun !
Tanskassa rekisteröintivero on selkeästi ilmeisesti ilmoitettu autoa koskevan tarjouksen yhteydessä - onko näin meillä ? - Elevi
kylmäKalle kirjoitti:
Elevi: Julkisasiamies on sitä mieltä, että sitä ei tarvitse maksaa Tanskassa, koska Tanskassa rekisteröintiveron maksaa autokauppias läpikulkueränä lopullisen kuluttajan puolesta. Näin ei ole Suomessa.
kK: Käytännössä autovero peritään Suomessa ja Tanskassa aivan samalla tavalla. Se sisältyy autojen hintoihin, eikä sitä ole hinnastoissa eritelty. Auton ostaja maksaa sen ja alvin auton hinnassa kauppiaalle aivan kuten Suomessakin. Lopputulos on kummassakin täsmälleen sama, eli autoverosta ei kukaan maksa alvia ja sen EYT on nyt todennut oikeaksi.
Tanskassa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska laissa on verovelvolliseksi määrätty kuluttaja. Suomessa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska yksityinen tuoja ei ole alv-velvollinen ja kauppias saa vähentää elvin omassa alv-järjestelmässään. Suomessa kaikki maksavat Elvin = toisen autoveron, mutta alvia autoverosta ei maksa kukaan, eli lopputulos on täysin oikea, mutta järjestelmä väärä. Laissa verovelvolliseksi jouduttaneen muuttamaan kuluttaja, jolloin kauppiaan kirjanpidossa autoveron osuus kulkee läpikulkueränä. Mitään syrjintää ei ole tapahtunut.
Tanskan kuningas: ”Ihmettelen kyllä miksi siellä autokauppiaat vaativat autoveroakin alvilla verotettavaksi ja valtion mielestä alvia ei kuulu maksaa?”
kK: Mikäli EYT olisi yhtynyt Tanskan autokauppiaiden vaatimukseen sisällyttää autovero alvin perusteeseen siten kuin esim. Suomessa ja Itävallassa on tehty, olisi jouduttu - kuten EYT totesi - toisenlaisiin ongelmiin. Ainut selkeä ja ongelmaton ratkaisu on Tanskan malli. Tanksan kauppiaiden vaatimus on kauppiaiden oman tilanteen kannalta perusteltu, koska autovero on Tanskassa voimakkaasti progressiivinen. Olisi edullisempaa laskea auton hinnasta ensin autovero ja yhteissumalle alvi, kuten esim. Suomessa, mutta he eivät näytä huomioineen sitä, etteivät yksityiset ole käytetyissä autoissa alv-velvollisia.
Suomenkin Elvi-asia tulee hyvin pitkälle ratkaistua samalla kun EYT antaa päätöksensä tässä Tanskan jutussa. Suomelle on suuri helpotus, ettei alvin välttämiseksi tarvita mitään suuria järjestelmämuutoksia, kun sen edelleen voi autokauppa ja maahantuojat hoitaa entiseen malliin. Julkisasiamies nimenomaan mainitsi tämän palvelun säilyttämisen ehdotuksessaan: "33. Tosin käytännössä saattaa tapahtua vain harvoin, että uuden ajoneuvon luovuttaminen ja sen rekisteröinti tapahtuvat toisistaan erillään, koska autokauppias säästää ostajalta ajoneuvon rekisteröintipaikkaan viemistä koskevan vaivan."
Totaalisen toivotonta on tämän jälkeen puhua elvipalautuksista, koska mitään syrjintää ei ole tapahtunut, vaan perityt määrät ovat olleet täsmälleen oikeita. Ostajan maksama autovero on vain kulkenut kauppiaan tileissä väärällä tavalla.
Asia on loppuunkäsitelty.kK:
”Lopputulos on kummassakin täsmälleen sama, eli autoverosta ei kukaan maksa alvia ja sen EYT on nyt todennut oikeaksi. ”
Elevi:
Nimenomaan Suomi on ollut sitä mieltä, että autoverosta tulee maksaa alvi. Tällä nimenomaisella käsityksellään Suomi on perustellut elvin oikeutusta. Tämäkin Suomen väärä käsitys poistuu nyt tämän Tanskan todennäköisen (EYT ei ole vielä päätöstään tehnyt, kuten väität) päätöksen myötä.
kK:
”Tanskassa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska laissa on verovelvolliseksi määrätty kuluttaja.”
Elevi:
Järkevää.
kK:
”Suomessa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska yksityinen tuoja ei ole alv-velvollinen ja kauppias saa vähentää elvin omassa alv-järjestelmässään.”
Elevi:
Suomessa kukaan ei maksa alvia sen vuoksi, koska EYT on todennut että ”autoveron arvonlisävero ei ole arvonlisävero.
kK:
”Suomessa kaikki maksavat Elvin = toisen autoveron, mutta alvia autoverosta ei maksa kukaan, eli lopputulos on täysin oikea, mutta järjestelmä väärä.”
Elevi
Eli lopputulos syrjii käytettyjen autojen tuojia, koska käytännössä elvi peritään vain heiltä. Tätä perustellaan Tanskan päätöksessäkin, josta syystä autokauppiaiden Suomen mallia ei tule ehdotuksen mukaan hyväksyä. Kuten itsekin toteat ”Mikäli EYT olisi yhtynyt Tanskan autokauppiaiden vaatimukseen sisällyttää autovero alvin perusteeseen siten kuin esim. Suomessa ja Itävallassa on tehty, olisi jouduttu - kuten EYT totesi - toisenlaisiin ongelmiin.”
kK:
”Laissa verovelvolliseksi jouduttaneen muuttamaan kuluttaja, jolloin kauppiaan kirjanpidossa autoveron osuus kulkee läpikulkueränä. Mitään syrjintää ei ole tapahtunut.”
Elevi:
Näin voidaan muuttaa uusille autoille tietystä päivämäärästä eteenpäin. Muutospäivämäärän edeltävän ajan syrjintä tulee kuitenkin selvitettäväksi.
kK:
”Suomenkin Elvi-asia tulee hyvin pitkälle ratkaistua samalla kun EYT antaa päätöksensä tässä Tanskan jutussa. Suomelle on suuri helpotus, ettei alvin välttämiseksi tarvita mitään suuria järjestelmämuutoksia, kun sen edelleen voi autokauppa ja maahantuojat hoitaa entiseen malliin.”
Elevi:
Suomen kannalta tässä asiassa ei selviä mikään muu, kuin se asia, että autovero ei kuulu arvonlisäperusteeseen siinä tapauksessa, kun autoveron maksajana on lopullinen kuluttaja. Lisäksi tässä paljastuu mahdoton hölmöys, kun autoveron maksua Suomessa ei ole siirretty lopullisen kuluttajan maksettavaksi.
kK:
”Totaalisen toivotonta on tämän jälkeen puhua elvipalautuksista, koska mitään syrjintää ei ole tapahtunut, vaan perityt määrät ovat olleet täsmälleen oikeita. Ostajan maksama autovero on vain kulkenut kauppiaan tileissä väärällä tavalla.”
Elevi:
Niin ja elvi on poistunut auton arvosta ja EU:lle on jäänyt maksamattomia osuuksia.
kK:
”Asia on loppuunkäsitelty.”
Elevi:
Tätä varmaankin toivotaan VM:n autovero-osastolla. Etkö ole sattunut kuulemaan, että EU:n komissio on vasta KÄYNNISTÄNYT rikkomusmenettelyn?
http://www.autovero.fi/uutinen.php?uid=35 - kylmäKalle

http://www.autovero.fi/uutinen.php?uid=35Elevi:
Nimenomaan Suomi on ollut sitä mieltä, että autoverosta tulee maksaa alvi. Tällä nimenomaisella käsityksellään Suomi on perustellut elvin oikeutusta. Tämäkin Suomen väärä käsitys poistuu nyt tämän Tanskan todennäköisen (EYT ei ole vielä päätöstään tehnyt, kuten väität) päätöksen myötä.
Etkö ole sattunut kuulemaan, että EU:n komissio on vasta KÄYNNISTÄNYT rikkomusmenettelyn?
kK: Komission valvontamenettelyssä on nimenomaan mainittu sekä Tanskan että Suomen ongelman aiheuttaja. Se on epäselvyys siitä, kuuluuko autovero alv-perusteeseen silloin kun se on maksettu kauppiaan toimesta ennen auton myyntiä kuluttajalle, jolloin se sisältyy auton kauppahintaan. Suomessa on ymmärretty, että se kuuluu, Tanskassa että ei. Muissa autoveromaissa löytyy kumpaakin tulkintaa.
Nyt on asiassa päästy eteenpäin, kun julkisasiamies on esittänyt kantansa asiaan ja kanta on tavallaan myönteinen kaikille autoveromaille, koska nyt on selvästi perusteltu se, että kauppias voi autoveron maksaa ja sisällyttää kauppahintaan ilman alvia. Edellytyksenä on vain se, että se kulkee kauppiaan kirjanpidossa läpikulkueränä, joka sinänsä on täysin tekninen juttu.
Kysymys on ollut vain siitä, onko kuluttajan konkreettisesti itse suoraan maksettava autovero valtiolle, vai voidaanko autokaupan rekisteröintipalvelu säilyttää siten, että kauppias hoitaa rekisteröinnin ja autoveron maksun. Sekä Suomessa että Tanskassa on järjestetty puitteet tälle palvelulle, mutta Suomen puitteet vaativat hieman teknistä muutosta. - kompastuskivenä
kylmäKalle kirjoitti:
Elevi:
Nimenomaan Suomi on ollut sitä mieltä, että autoverosta tulee maksaa alvi. Tällä nimenomaisella käsityksellään Suomi on perustellut elvin oikeutusta. Tämäkin Suomen väärä käsitys poistuu nyt tämän Tanskan todennäköisen (EYT ei ole vielä päätöstään tehnyt, kuten väität) päätöksen myötä.
Etkö ole sattunut kuulemaan, että EU:n komissio on vasta KÄYNNISTÄNYT rikkomusmenettelyn?
kK: Komission valvontamenettelyssä on nimenomaan mainittu sekä Tanskan että Suomen ongelman aiheuttaja. Se on epäselvyys siitä, kuuluuko autovero alv-perusteeseen silloin kun se on maksettu kauppiaan toimesta ennen auton myyntiä kuluttajalle, jolloin se sisältyy auton kauppahintaan. Suomessa on ymmärretty, että se kuuluu, Tanskassa että ei. Muissa autoveromaissa löytyy kumpaakin tulkintaa.
Nyt on asiassa päästy eteenpäin, kun julkisasiamies on esittänyt kantansa asiaan ja kanta on tavallaan myönteinen kaikille autoveromaille, koska nyt on selvästi perusteltu se, että kauppias voi autoveron maksaa ja sisällyttää kauppahintaan ilman alvia. Edellytyksenä on vain se, että se kulkee kauppiaan kirjanpidossa läpikulkueränä, joka sinänsä on täysin tekninen juttu.
Kysymys on ollut vain siitä, onko kuluttajan konkreettisesti itse suoraan maksettava autovero valtiolle, vai voidaanko autokaupan rekisteröintipalvelu säilyttää siten, että kauppias hoitaa rekisteröinnin ja autoveron maksun. Sekä Suomessa että Tanskassa on järjestetty puitteet tälle palvelulle, mutta Suomen puitteet vaativat hieman teknistä muutosta.on se syrjivyys. Suomi myönsi kirjeessään komissiolle, että tänne uutena tuodun käytetyn auton hinnassa ei ole enää ELViä. Miten sitä voidaan sitten periä käytetyn tuojalta, kun veroja saa periä vain se määrä, joka sisältyy täällä jo olevan käytetyn aúton arvoon.
ELViasia ei todellakaan ole loppuunkäsitelty. - kylmäKalle
kompastuskivenä kirjoitti:
on se syrjivyys. Suomi myönsi kirjeessään komissiolle, että tänne uutena tuodun käytetyn auton hinnassa ei ole enää ELViä. Miten sitä voidaan sitten periä käytetyn tuojalta, kun veroja saa periä vain se määrä, joka sisältyy täällä jo olevan käytetyn aúton arvoon.
ELViasia ei todellakaan ole loppuunkäsitelty.Tanskan systeemi on nyt todettu oikeaksi ja Suomen systeemi johtaa täsmälleen samaan lopputulokseen. Missä se syrjintä on, kun kotimaiselta kauppiaalta ostaessaan kummassakin maassa asiakas maksaa auton hintaan sisältyvän autoveron kauppiaalle, joka tilittää sen valtiolle? Alvia ei makseta kummassakaan. Mikäli asiakas ostaakin auton ulkomailta, maksaa hän itse autoveron, eikä maksa alvia. Tässä on täsmälleen sama tilanne Suomessa ja Tanskassa. Missä syrjintä? No ei tietenkään missään!
- ymmärtää tahallasi
kylmäKalle kirjoitti:
Tanskan systeemi on nyt todettu oikeaksi ja Suomen systeemi johtaa täsmälleen samaan lopputulokseen. Missä se syrjintä on, kun kotimaiselta kauppiaalta ostaessaan kummassakin maassa asiakas maksaa auton hintaan sisältyvän autoveron kauppiaalle, joka tilittää sen valtiolle? Alvia ei makseta kummassakaan. Mikäli asiakas ostaakin auton ulkomailta, maksaa hän itse autoveron, eikä maksa alvia. Tässä on täsmälleen sama tilanne Suomessa ja Tanskassa. Missä syrjintä? No ei tietenkään missään!
väärin.
Tuodessani auton Suomeen, laskelmassa näkyi "autovero xxx" ja "ALV autoverosta xxxx". Nimillä toki voidaan kikkailla, mutta liketoiminnassa vähennettävää alvia se on.
No, komissioon minäkin kantelin ja sain vastauksen: toimenpiteitä tulossa. - kylmäKalle
ymmärtää tahallasi kirjoitti:
väärin.
Tuodessani auton Suomeen, laskelmassa näkyi "autovero xxx" ja "ALV autoverosta xxxx". Nimillä toki voidaan kikkailla, mutta liketoiminnassa vähennettävää alvia se on.
No, komissioon minäkin kantelin ja sain vastauksen: toimenpiteitä tulossa.Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission valvontamenettelyltä putoaa pohja kokonaan. Asiassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään epäselvää, josko sitä nyt suuremmin on koskaan ollutkaan.
Autoverolaskelmassa on kohta "alv", mutta se asia nyt on kaikille selvää, ettei se ole alvia vaan toinen autovero. Siitä ei mitään kiistaa ole ollutkaan EYT:n ratkaistua sen yksiselitteisesti. Joidenkin näkemä epäselvyys on koskenut nimenomaan ja pelkästään arvonlisäveroa ja siinä vähennysoikeutta. Se taas poistuu lopullisesti, mikäli julkisasiamiehen kanta jää voimaan. - simppelis
kylmäKalle kirjoitti:
Tanskan systeemi on nyt todettu oikeaksi ja Suomen systeemi johtaa täsmälleen samaan lopputulokseen. Missä se syrjintä on, kun kotimaiselta kauppiaalta ostaessaan kummassakin maassa asiakas maksaa auton hintaan sisältyvän autoveron kauppiaalle, joka tilittää sen valtiolle? Alvia ei makseta kummassakaan. Mikäli asiakas ostaakin auton ulkomailta, maksaa hän itse autoveron, eikä maksa alvia. Tässä on täsmälleen sama tilanne Suomessa ja Tanskassa. Missä syrjintä? No ei tietenkään missään!
Syrjintä on siinä, että Suomessa ensirekisteröidyissä autoissa on jäljellä vähemmän autoveroa kuin mitä ulkomailta tuotavista yritetään periä.
- rai rai
kylmäKalle kirjoitti:
Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission valvontamenettelyltä putoaa pohja kokonaan. Asiassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään epäselvää, josko sitä nyt suuremmin on koskaan ollutkaan.
Autoverolaskelmassa on kohta "alv", mutta se asia nyt on kaikille selvää, ettei se ole alvia vaan toinen autovero. Siitä ei mitään kiistaa ole ollutkaan EYT:n ratkaistua sen yksiselitteisesti. Joidenkin näkemä epäselvyys on koskenut nimenomaan ja pelkästään arvonlisäveroa ja siinä vähennysoikeutta. Se taas poistuu lopullisesti, mikäli julkisasiamiehen kanta jää voimaan.KK:
"Autoverolaskelmassa on kohta "alv", mutta se asia nyt on kaikille selvää, ettei se ole alvia vaan toinen autovero."
Kyllä jo toteutunut syrjintä jää voimaan, vaikka Suomen autoverolakia muutettaisiin ja verovelvollisuus siirrettäisiin kuluttajalle. Nykylain aikana käytössä on kaksi eri autoveroprosenttia:
-28% kaupallisille tuojille (Elvi-vähennysoikeus)
-34,16% yksityisille tuojille (28% x 1,22 =34,16%)
Näin ollen niin kauan kuin nykyinen autoverolaki on voimassa, peritään yksityisiltä tuojilta 6,16% enemmän veroja kuin suomeen uutena rekisteröidyssä autossa on veroja jäljellä.
Mikäli Suomen autoverolakia muutetaan vaikkapa 01.06.2006 alkaen siten, että verovelvollisuus siirretään kuluttajalle, johtaa se käytännössä siihen, että ulkomailta kannattaa tuoda käytettynä ennen ko.päivämäärää ensirekisteröityjä autoja, koska niiden hinnassa ei ole Elviä jäljellä, koska ne on vielä verotettu nykyisen lain mukaan. Ja EYT:n päätöksen mukaan veroja ei saa periä enempää kuin vastaavan "kotimaisen" tuotteen hinnassa veroja on jäljellä. - ehdottomasti
kylmäKalle kirjoitti:
Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission valvontamenettelyltä putoaa pohja kokonaan. Asiassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään epäselvää, josko sitä nyt suuremmin on koskaan ollutkaan.
Autoverolaskelmassa on kohta "alv", mutta se asia nyt on kaikille selvää, ettei se ole alvia vaan toinen autovero. Siitä ei mitään kiistaa ole ollutkaan EYT:n ratkaistua sen yksiselitteisesti. Joidenkin näkemä epäselvyys on koskenut nimenomaan ja pelkästään arvonlisäveroa ja siinä vähennysoikeutta. Se taas poistuu lopullisesti, mikäli julkisasiamiehen kanta jää voimaan.hakea komissioon töihin. Sieltä näköjään puuttuu päteviä eurooppaoikeuden ja alv-oikeuden juristeja, kun eivät ole tajunneet selvää asiaa.
- kylmäKalle
simppelis kirjoitti:
Syrjintä on siinä, että Suomessa ensirekisteröidyissä autoissa on jäljellä vähemmän autoveroa kuin mitä ulkomailta tuotavista yritetään periä.
>>Syrjintä on siinä, että Suomessa ensirekisteröidyissä autoissa on jäljellä vähemmän autoveroa kuin mitä ulkomailta tuotavista yritetään periä.
- kylmäKalle
rai rai kirjoitti:
KK:
"Autoverolaskelmassa on kohta "alv", mutta se asia nyt on kaikille selvää, ettei se ole alvia vaan toinen autovero."
Kyllä jo toteutunut syrjintä jää voimaan, vaikka Suomen autoverolakia muutettaisiin ja verovelvollisuus siirrettäisiin kuluttajalle. Nykylain aikana käytössä on kaksi eri autoveroprosenttia:
-28% kaupallisille tuojille (Elvi-vähennysoikeus)
-34,16% yksityisille tuojille (28% x 1,22 =34,16%)
Näin ollen niin kauan kuin nykyinen autoverolaki on voimassa, peritään yksityisiltä tuojilta 6,16% enemmän veroja kuin suomeen uutena rekisteröidyssä autossa on veroja jäljellä.
Mikäli Suomen autoverolakia muutetaan vaikkapa 01.06.2006 alkaen siten, että verovelvollisuus siirretään kuluttajalle, johtaa se käytännössä siihen, että ulkomailta kannattaa tuoda käytettynä ennen ko.päivämäärää ensirekisteröityjä autoja, koska niiden hinnassa ei ole Elviä jäljellä, koska ne on vielä verotettu nykyisen lain mukaan. Ja EYT:n päätöksen mukaan veroja ei saa periä enempää kuin vastaavan "kotimaisen" tuotteen hinnassa veroja on jäljellä.Nykylain aikana käytössä on kaksi eri autoveroprosenttia:
-28% kaupallisille tuojille (Elvi-vähennysoikeus)
-34,16% yksityisille tuojille (28% x 1,22 =34,16%) - tämä nyt
kylmäKalle kirjoitti:
Nykylain aikana käytössä on kaksi eri autoveroprosenttia:
-28% kaupallisille tuojille (Elvi-vähennysoikeus)
-34,16% yksityisille tuojille (28% x 1,22 =34,16%)ole aivan selvää? Transaktioiden ja ALV-vähennyksen jälkeen liike ei maksa kuin 28%, yksityinen 28 % ALVI autoverosta.
- kylmäKalle
tämä nyt kirjoitti:
ole aivan selvää? Transaktioiden ja ALV-vähennyksen jälkeen liike ei maksa kuin 28%, yksityinen 28 % ALVI autoverosta.
>>Transaktioiden ja ALV-vähennyksen jälkeen liike ei maksa kuin 28%, yksityinen 28 % ALVI autoverosta.

Teknisesti molemmat tahot (kaupallinen tuoja ja yksityinen tuoja) maksavat saman määrän autoveroja eli:
- autoveroa 28%
- autoveron lisäosaa eli elviä 6,16% (28% x 0,22 = 6,16%)
- eli yhteensä autoveroa 34,16%
Koska Suomen nykymallissa on hölmösti laitettu verovelvollisuus auton myyjän (ei ostajan) velvollisuudeksi, kuuluu myös autovero arvonlisäveron perusteeseen. Auton myyntihinta sisältää arvonlisäveroa 18,03% ja kauppiaan pitäisi tämä summa valtiolle tilittää. Elvi-vähennysoikeudesta johtuen hän tilittää valtiolle arvonlisäveroa kuitenkin vain 11,87%.
18,03%-11,87%=6,16%. Näin ollen kaupallinen tuoja selviää 6,16% pienemmällä verotilityksellä kuin yksityinen tuoja. Vaikka Suomessa on yleinen 22%-arvonlisäverokanta (tarkoittaa 18,03% tuotteen loppuhinnasta) autokauppiailla näkyy olevan aivan oma, alempi arvonlisäverokantansa verrattuna muihin kuluttajatuotteiden kauppiaisiin.
Sitä paitsi nykysysteemissä on aivan käsittämätöntä että kaupallinen tuoja voi vähentää tilittämästään ARVONLISÄVEROSTA AUTOVEROA eli aivan toista veroa. Arvonlisäverostahan ei saa vähentää kuin arvonlisäveroa. Mutta tämän vähennysoikeus vääryydenhän KylmäKallekin on myöntänyt. - hallitus myönsi
kylmäKalle kirjoitti:
>>Transaktioiden ja ALV-vähennyksen jälkeen liike ei maksa kuin 28%, yksityinen 28 % ALVI autoverosta.
vastauksessaan komissiolle, että suomiauton hinnassa ei ole enää elviä juurikin vähennysoikeuden vuoksi. Sinä siis väität, että asia ei ole noin?
- kylmäKalle
rai rai kirjoitti:
Teknisesti molemmat tahot (kaupallinen tuoja ja yksityinen tuoja) maksavat saman määrän autoveroja eli:
- autoveroa 28%
- autoveron lisäosaa eli elviä 6,16% (28% x 0,22 = 6,16%)
- eli yhteensä autoveroa 34,16%
Koska Suomen nykymallissa on hölmösti laitettu verovelvollisuus auton myyjän (ei ostajan) velvollisuudeksi, kuuluu myös autovero arvonlisäveron perusteeseen. Auton myyntihinta sisältää arvonlisäveroa 18,03% ja kauppiaan pitäisi tämä summa valtiolle tilittää. Elvi-vähennysoikeudesta johtuen hän tilittää valtiolle arvonlisäveroa kuitenkin vain 11,87%.
18,03%-11,87%=6,16%. Näin ollen kaupallinen tuoja selviää 6,16% pienemmällä verotilityksellä kuin yksityinen tuoja. Vaikka Suomessa on yleinen 22%-arvonlisäverokanta (tarkoittaa 18,03% tuotteen loppuhinnasta) autokauppiailla näkyy olevan aivan oma, alempi arvonlisäverokantansa verrattuna muihin kuluttajatuotteiden kauppiaisiin.
Sitä paitsi nykysysteemissä on aivan käsittämätöntä että kaupallinen tuoja voi vähentää tilittämästään ARVONLISÄVEROSTA AUTOVEROA eli aivan toista veroa. Arvonlisäverostahan ei saa vähentää kuin arvonlisäveroa. Mutta tämän vähennysoikeus vääryydenhän KylmäKallekin on myöntänyt.http://www.autovero.fi/artikkeli.php?aid=20
Santtu Turunen: >>Elv:n perimistä yksityisiltä voidaan puolustaa ”kauppateiden yhdenvertaisella kohtelulla” eli sillä, että tosiasiassa kaikkien verojen yhteismäärä (autovero alv elv) ei muodostuisi yksityisessäkään tuonnissa suuremmaksi kuin kaikkien verojen jäljellä oleva määrä vaikka elv-veroa perittäisiinkin. Jos elv-veroa ei perittäisi, kaupallinen tuonti olisi yksityistä tuontia heikommassa asemassa, koska arvonlisävero jouduttaisiin maksamaan hankintahinnan ja katteen lisäksi myös autoverosta, kun taas yksityisessä tuonnissa arvonlisävero maksettaisiin ainoastaan hankintahinnasta.>47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla. ...... Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen. - simppelis
kylmäKalle kirjoitti:
>>Syrjintä on siinä, että Suomessa ensirekisteröidyissä autoissa on jäljellä vähemmän autoveroa kuin mitä ulkomailta tuotavista yritetään periä.
Meni taas käsitelainopin puolelle, jolla puolella ei hahmoteta kokonaisuuksia.
Kotimaista käsitelainoppia sen kaikkein alkeellisimmassa muodossaan edustaa tullin lakimies, joku perkeleen Koski esimerkiksi.
Jos autovero ei ole syrjivä, ei elvikään voi olla syrjivä, sanovat tullin huippujuristit.
Milloin nuo Tullin juntit pääsevät irti tuosta käsitelainopistaan ?
Osaako Tullin lakimies laskea ?
Osaako Tullin lakimies hahmottaa kokonaisuuksia ?
Miten helvetin vaikeata on ymmärtää sitä, että kokonaisuus ratkaisee ?
Jos kerran automaahantuoja on vähentänyt alveistaan elvin, niin silloin suomiautosta on tuo autoveron lisäosa poistunut. Kaikista suomiautoista on elvi poistunut. Kun ulkomailta tuoduista autoista peritään autoveroa ja elviä, niin näiden kahden suureen yhteissumma ylittää suomi-autoissa jäljellä olevan autoveron määrän.
Kun lakimies (ei etenkään Tullin) ei osaa laskea, niin eikö olisi varsin järkevää oikeudenkäyntitaktiikkaa hankkia HAO:een HTT/KHT-tilintarkastajan lausunto elvin poistumisesta.
Saisi HAO mietittävää. - rai rai
kylmäKalle kirjoitti:
http://www.autovero.fi/artikkeli.php?aid=20
Santtu Turunen: >>Elv:n perimistä yksityisiltä voidaan puolustaa ”kauppateiden yhdenvertaisella kohtelulla” eli sillä, että tosiasiassa kaikkien verojen yhteismäärä (autovero alv elv) ei muodostuisi yksityisessäkään tuonnissa suuremmaksi kuin kaikkien verojen jäljellä oleva määrä vaikka elv-veroa perittäisiinkin. Jos elv-veroa ei perittäisi, kaupallinen tuonti olisi yksityistä tuontia heikommassa asemassa, koska arvonlisävero jouduttaisiin maksamaan hankintahinnan ja katteen lisäksi myös autoverosta, kun taas yksityisessä tuonnissa arvonlisävero maksettaisiin ainoastaan hankintahinnasta.>47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla. ...... Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen.Se vain ihmetyttää, että jos EU-direktiivit asiasta on olemassa (direktiivi arvonlisäverotuksesta), niin miksi Suomessa lait ja asetukset on tietoisesti laadittu vastoin niitä? Se on paskapuhetta väittää, että kyseessä olisi pelkästään tekninen laadintavirhe esimerkiksi elvin vähennysoikeudessa. Mikäli asialla ei olisi laajempaa merkitystä, olisi virhe korjattu jo ajat sitten eikä pelleilty asian kanssa EY-tuomioistuimia myöten vuodesta 2003 lähtien (tai itse asiassa vuodesta 1995 lähtien). Ei sentään Suomessakaan niin tyhmiä päättäjiä ole.
EU ajaa verojen harmonisointia alueellaan ja eikä pyri estämään jäsenvaltioidensa välistä verokilpailua. Suomen autoverokikkailulla elvi-hässäköineen pyritään estämään esimerkiksi Saksan tosiasiallinen kilpailuetu autojen hinnoissa, mikä johtuu muun muassa 6%-yksikköä alemmasta arvonlisäverokannasta (16% vs. 22%) ja käytettyjen autojen nopeammasta arvonalennuksesta.
Miksi yksittäinen kuluttaja ei saisi hyötyä muiden jäsenvaltioiden halvemmista hinnoista? Se on Suomen henkilökohtainen voivoi, jos täällä tuotteet ovat kalliimpia arvonlisäverosta tai muusta verotuksesta johtuen. Jos Suomen malli johtaa liian kalliisiin hintoihin, kuluttajan äänestävät lompakollaan ja ostavat ulkomailta. Tälläinen käyttäytyminen voidaan estää muuttamalla kotimaista verotuskäytäntöä siten, että tuotteiden hinnat kotimaasta ostettuna ovat kilpailukykyisiä. Tämä on sitä todellista tavaroiden vapaata liikkumista ja EU-sisämarkkinoiden toimintaa. Jäsenvaltioiden keskinäinen kilpailu johtaa verotuksen harmonisointiin sisämarkkina-alueella.
Suomen epätoivoiset yritykset nykytilanteen säilyttämisessä ja vapaan kilpailun estämisessä ovat itsessään säälittäviä. Se johtaa vain epätoivoiseen ajanpeluuseen, hallintoalamaisten oikeuksien polkemiseen ja lopulta kaikkien osapuolten kannalta kaaottiseen lopputulemaan korttitalon romahtaessa. - muutettu totuus
simppelis kirjoitti:
Meni taas käsitelainopin puolelle, jolla puolella ei hahmoteta kokonaisuuksia.
Kotimaista käsitelainoppia sen kaikkein alkeellisimmassa muodossaan edustaa tullin lakimies, joku perkeleen Koski esimerkiksi.
Jos autovero ei ole syrjivä, ei elvikään voi olla syrjivä, sanovat tullin huippujuristit.
Milloin nuo Tullin juntit pääsevät irti tuosta käsitelainopistaan ?
Osaako Tullin lakimies laskea ?
Osaako Tullin lakimies hahmottaa kokonaisuuksia ?
Miten helvetin vaikeata on ymmärtää sitä, että kokonaisuus ratkaisee ?
Jos kerran automaahantuoja on vähentänyt alveistaan elvin, niin silloin suomiautosta on tuo autoveron lisäosa poistunut. Kaikista suomiautoista on elvi poistunut. Kun ulkomailta tuoduista autoista peritään autoveroa ja elviä, niin näiden kahden suureen yhteissumma ylittää suomi-autoissa jäljellä olevan autoveron määrän.
Kun lakimies (ei etenkään Tullin) ei osaa laskea, niin eikö olisi varsin järkevää oikeudenkäyntitaktiikkaa hankkia HAO:een HTT/KHT-tilintarkastajan lausunto elvin poistumisesta.
Saisi HAO mietittävää."Miten helvetin vaikeata on ymmärtää sitä, että kokonaisuus ratkaisee ?"
Kyllä tässä asiassa kaikki osapuolet (yksityiset autontuojat, autokauppiaat, valtiovarainministeriö, tulli, KylmäKalle, jopa Marko Koski jne.) ymmärtävät kokonaisuuden ja Elvin poissaolon "suomiauton" hinnasta. Sen myöntäminen ei vain ole kaikkien tahojen intressissä. Useiden tahojen kannalta nykytilanne on huomattavasti parempi kuin todellinen vapaa kilpailu.
Siitä johtuen "virallinen totuus" on jotain aivan muuta kuin todellinen totuus... - odottaa
kylmäKalle kirjoitti:
http://www.autovero.fi/artikkeli.php?aid=20
Santtu Turunen: >>Elv:n perimistä yksityisiltä voidaan puolustaa ”kauppateiden yhdenvertaisella kohtelulla” eli sillä, että tosiasiassa kaikkien verojen yhteismäärä (autovero alv elv) ei muodostuisi yksityisessäkään tuonnissa suuremmaksi kuin kaikkien verojen jäljellä oleva määrä vaikka elv-veroa perittäisiinkin. Jos elv-veroa ei perittäisi, kaupallinen tuonti olisi yksityistä tuontia heikommassa asemassa, koska arvonlisävero jouduttaisiin maksamaan hankintahinnan ja katteen lisäksi myös autoverosta, kun taas yksityisessä tuonnissa arvonlisävero maksettaisiin ainoastaan hankintahinnasta.>47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla. ...... Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen.EYT:n ja KHO:n kannanottoa asiaan. Oikeuden pyörät pyorivät vaan niin julmetun hitaasti.
Tuloksia odoteltaessa pitää pommittaa komissiota muista autoverojärjestlelmän herkkupaloista. Esim. Kuluttaja ei autoa Saksasta autoa hankkiessaan voi mitenkään tarkasti tietää, minkä hintaiseksi se verojen jälkeen tulee, koska ennakkopäätöstä veron määrästä ei lain nojalla voi saada. -> Dassonvilleperiaate: jäsenvaltion toimiin, jotka suoraan, välillisesti, tosiasiallisesti tai edes mahdollisesti vaikeuttavat tavraran liikkumista jäsenvaltiosta toiseen. Tutkikoon komissio asian. Siellähän niitä virkaheittoja ja suomen autoverotuksen nyansseja ymmärtämättömiä juristeja riittää.
Oikeuskanslerille voi sitten kannella siitä, kohdellaanko käteisasiakkaita ja tiliasiakkaita yhdenvertaisesti, jne., jne. - kylmäKalle
rai rai kirjoitti:
Se vain ihmetyttää, että jos EU-direktiivit asiasta on olemassa (direktiivi arvonlisäverotuksesta), niin miksi Suomessa lait ja asetukset on tietoisesti laadittu vastoin niitä? Se on paskapuhetta väittää, että kyseessä olisi pelkästään tekninen laadintavirhe esimerkiksi elvin vähennysoikeudessa. Mikäli asialla ei olisi laajempaa merkitystä, olisi virhe korjattu jo ajat sitten eikä pelleilty asian kanssa EY-tuomioistuimia myöten vuodesta 2003 lähtien (tai itse asiassa vuodesta 1995 lähtien). Ei sentään Suomessakaan niin tyhmiä päättäjiä ole.
EU ajaa verojen harmonisointia alueellaan ja eikä pyri estämään jäsenvaltioidensa välistä verokilpailua. Suomen autoverokikkailulla elvi-hässäköineen pyritään estämään esimerkiksi Saksan tosiasiallinen kilpailuetu autojen hinnoissa, mikä johtuu muun muassa 6%-yksikköä alemmasta arvonlisäverokannasta (16% vs. 22%) ja käytettyjen autojen nopeammasta arvonalennuksesta.
Miksi yksittäinen kuluttaja ei saisi hyötyä muiden jäsenvaltioiden halvemmista hinnoista? Se on Suomen henkilökohtainen voivoi, jos täällä tuotteet ovat kalliimpia arvonlisäverosta tai muusta verotuksesta johtuen. Jos Suomen malli johtaa liian kalliisiin hintoihin, kuluttajan äänestävät lompakollaan ja ostavat ulkomailta. Tälläinen käyttäytyminen voidaan estää muuttamalla kotimaista verotuskäytäntöä siten, että tuotteiden hinnat kotimaasta ostettuna ovat kilpailukykyisiä. Tämä on sitä todellista tavaroiden vapaata liikkumista ja EU-sisämarkkinoiden toimintaa. Jäsenvaltioiden keskinäinen kilpailu johtaa verotuksen harmonisointiin sisämarkkina-alueella.
Suomen epätoivoiset yritykset nykytilanteen säilyttämisessä ja vapaan kilpailun estämisessä ovat itsessään säälittäviä. Se johtaa vain epätoivoiseen ajanpeluuseen, hallintoalamaisten oikeuksien polkemiseen ja lopulta kaikkien osapuolten kannalta kaaottiseen lopputulemaan korttitalon romahtaessa.Ihmetyttää miksi keskustelu aina päättyy tuohon samanlaiseen epämääräiseen valitusvirteen. Mitä vikaa on nyt tässä tapauksessa siinä, että verot ovat AINA samat riippumatta siitä mistä auto tuodaan Suomen liikenteeseen tai kuka sen tuo tai keneltä se ostetaan? Miksi valitusvirsi? Ihmetyttää!
- kylmäKalle
simppelis kirjoitti:
Meni taas käsitelainopin puolelle, jolla puolella ei hahmoteta kokonaisuuksia.
Kotimaista käsitelainoppia sen kaikkein alkeellisimmassa muodossaan edustaa tullin lakimies, joku perkeleen Koski esimerkiksi.
Jos autovero ei ole syrjivä, ei elvikään voi olla syrjivä, sanovat tullin huippujuristit.
Milloin nuo Tullin juntit pääsevät irti tuosta käsitelainopistaan ?
Osaako Tullin lakimies laskea ?
Osaako Tullin lakimies hahmottaa kokonaisuuksia ?
Miten helvetin vaikeata on ymmärtää sitä, että kokonaisuus ratkaisee ?
Jos kerran automaahantuoja on vähentänyt alveistaan elvin, niin silloin suomiautosta on tuo autoveron lisäosa poistunut. Kaikista suomiautoista on elvi poistunut. Kun ulkomailta tuoduista autoista peritään autoveroa ja elviä, niin näiden kahden suureen yhteissumma ylittää suomi-autoissa jäljellä olevan autoveron määrän.
Kun lakimies (ei etenkään Tullin) ei osaa laskea, niin eikö olisi varsin järkevää oikeudenkäyntitaktiikkaa hankkia HAO:een HTT/KHT-tilintarkastajan lausunto elvin poistumisesta.
Saisi HAO mietittävää.>>Jos autovero ei ole syrjivä, ei elvikään voi olla syrjivä, sanovat tullin huippujuristit.
- arvostalla
kylmäKalle kirjoitti:
>>Jos autovero ei ole syrjivä, ei elvikään voi olla syrjivä, sanovat tullin huippujuristit.
KHO:ta voi ja pitääkin arvostella. Oikeustieteellistä debattiahan käydään jatkuvasti. Autovero tosin on siinä määrin mielenkiinnoton, että se ei ole herättänyt keskustelua - seikka, mitä Santtu Turunenkin on ihmetellyt. Epäsuorasti komissiokin arvosteli KHO:n päätöstä. Komissiolla on sekin etu, että se voi itsenäisesti nostaa kanteen jäsenvaltiota vastaan.
- Elevi
kylmäKalle kirjoitti:
Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission valvontamenettelyltä putoaa pohja kokonaan. Asiassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään epäselvää, josko sitä nyt suuremmin on koskaan ollutkaan.
Autoverolaskelmassa on kohta "alv", mutta se asia nyt on kaikille selvää, ettei se ole alvia vaan toinen autovero. Siitä ei mitään kiistaa ole ollutkaan EYT:n ratkaistua sen yksiselitteisesti. Joidenkin näkemä epäselvyys on koskenut nimenomaan ja pelkästään arvonlisäveroa ja siinä vähennysoikeutta. Se taas poistuu lopullisesti, mikäli julkisasiamiehen kanta jää voimaan.kK:
”Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission valvontamenettelyltä putoaa pohja kokonaan. Asiassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään epäselvää, josko sitä nyt suuremmin on koskaan ollutkaan.”
Elevi:
”Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission” käsitys asiasta voittaa ja Suomen käsitys häviää. Nämä edellä mainitut käsityserot ovat olleet tiedossa, kun komissio on aloittanut rikkomusmenettelynsä Suomea vastaan. Ja sinä väität, että kun komission kanta asiassa voittaa, niin komission käynnistämältä rikkomusmenettelyltä putoaa pohja pois.
On se taito tuokin, että osaa väittää juuri päinvastaista, kuin asiassa on todellisuudessa tapahtunut. Miksi tällaista sumutus pitää tehdä? - Elevi
kylmäKalle kirjoitti:
>>Transaktioiden ja ALV-vähennyksen jälkeen liike ei maksa kuin 28%, yksityinen 28 % ALVI autoverosta.
kK:
”Kustannukseksi auton ostajalle jääkin siten vain Elvi ja autovero, eli täsmälleen samat, kuin siinä tapauksessa, että auto tuotaisiin ulkomailta ja rekisteröitäisiin ostajan toimesta ja ostaja maksaisi ko. verot suoraan valtiolle. Ei mitään eroa veroissa. Ja tätä nimenomaan EYT:n julkisasiamies edellytti verotusjärjestelmältä.”
Elevi:
EYT:n julkisasiamies on Tanskan asiassa samaa mieltä Tanskan hallituksen kanssa.
”48. Tanskan hallitus viittaa tässä yhteydessä lopuksi maahantuotujen käytettyjen autojen syrjintään, joka olisi vaarana tapahtua, jos rekisteröintivero lisätään arvonlisäveroon.”
Eli he ovat sitä mieltä, että jos siirryttäisiin Suomen malliin, niin olisi vaarana tapahtua maahantuotujen käytettyjen autojen syrjintä, kuten Suomessa tällä hetkellä tapahtuu.
On se taito tuokin, että osaa väittää juuri päinvastaista, kuin asiassa on todellisuudessa tapahtunut. Miksi tällaista sumutus pitää tehdä? - jo ohi
Elevi kirjoitti:
kK:
”Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission valvontamenettelyltä putoaa pohja kokonaan. Asiassa ei yksinkertaisesti ole enää mitään epäselvää, josko sitä nyt suuremmin on koskaan ollutkaan.”
Elevi:
”Mikäli Tanskan juttu päättyy nyt esitetyllä tavalla, merkitsee se aivan suoraan sitä, että komission” käsitys asiasta voittaa ja Suomen käsitys häviää. Nämä edellä mainitut käsityserot ovat olleet tiedossa, kun komissio on aloittanut rikkomusmenettelynsä Suomea vastaan. Ja sinä väität, että kun komission kanta asiassa voittaa, niin komission käynnistämältä rikkomusmenettelyltä putoaa pohja pois.
On se taito tuokin, että osaa väittää juuri päinvastaista, kuin asiassa on todellisuudessa tapahtunut. Miksi tällaista sumutus pitää tehdä?kylmäKalle pohtii seuraavaa siirtoa...
- Elevi
kylmäKalle kirjoitti:
http://www.autovero.fi/artikkeli.php?aid=20
Santtu Turunen: >>Elv:n perimistä yksityisiltä voidaan puolustaa ”kauppateiden yhdenvertaisella kohtelulla” eli sillä, että tosiasiassa kaikkien verojen yhteismäärä (autovero alv elv) ei muodostuisi yksityisessäkään tuonnissa suuremmaksi kuin kaikkien verojen jäljellä oleva määrä vaikka elv-veroa perittäisiinkin. Jos elv-veroa ei perittäisi, kaupallinen tuonti olisi yksityistä tuontia heikommassa asemassa, koska arvonlisävero jouduttaisiin maksamaan hankintahinnan ja katteen lisäksi myös autoverosta, kun taas yksityisessä tuonnissa arvonlisävero maksettaisiin ainoastaan hankintahinnasta.>47. Arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen ytimenä on, että toisiaan vastaavia liiketoimia on myös verotettava samalla tavalla. ...... Tämän takia arvonlisäveron neutraalisuuden periaatteen kanssa sopusoinnussa ei olisi se, että sellaisia samanlaisia liiketoimia verotetaan eri tavalla sen mukaan, onko autokauppias ilmoittanut auton rekisteröitäväksi ennen auton luovutusta vai onko asiakas ilmoittanut auton rekisteröitäväksi luovutuksen jälkeen.kK:
”Ja koska autovero ei nyt kuuluisi alvin perusteeseen, ei mitään ongelmaa enää olisi, ei Tanskassa eikä Suomessa.”
Elevi:
Kuten olemme Tanskan tapauksesta saaneet lukea, ei Tanskassa mitään ongelmaa ole ollutkaan, koska siellähän autovero EI kuulu alvin perusteeseen. Ongelma on pelkästään Suomen verojärjestelmässä. Tanskan autokauppiaat haluaisivat samanlaisen verojärjestelmän kuin Suomeen. En ihmettele yhtään, sillä eihän Suomenkaan autokauppiaat varmaankaan haluaisi luopua tästä nykyisestä etuudestaan. - Elevi
kylmäKalle kirjoitti:
Ihmetyttää miksi keskustelu aina päättyy tuohon samanlaiseen epämääräiseen valitusvirteen. Mitä vikaa on nyt tässä tapauksessa siinä, että verot ovat AINA samat riippumatta siitä mistä auto tuodaan Suomen liikenteeseen tai kuka sen tuo tai keneltä se ostetaan? Miksi valitusvirsi? Ihmetyttää!
kK:
”Ihmetyttää miksi keskustelu aina päättyy tuohon samanlaiseen epämääräiseen valitusvirteen.”
Elevi:
Pyysit nimimerkiltä rai rai perusteluja. Perustelut olivat parhaita täällä näkemiäni perusteluja. Eikö perustelut miellyttäneetkään, vai miksi väität perusteluja epämääräiseksi valitusvirreksi? - kun oikein ymmärtää.
Elevi kirjoitti:
kK:
”Kustannukseksi auton ostajalle jääkin siten vain Elvi ja autovero, eli täsmälleen samat, kuin siinä tapauksessa, että auto tuotaisiin ulkomailta ja rekisteröitäisiin ostajan toimesta ja ostaja maksaisi ko. verot suoraan valtiolle. Ei mitään eroa veroissa. Ja tätä nimenomaan EYT:n julkisasiamies edellytti verotusjärjestelmältä.”
Elevi:
EYT:n julkisasiamies on Tanskan asiassa samaa mieltä Tanskan hallituksen kanssa.
”48. Tanskan hallitus viittaa tässä yhteydessä lopuksi maahantuotujen käytettyjen autojen syrjintään, joka olisi vaarana tapahtua, jos rekisteröintivero lisätään arvonlisäveroon.”
Eli he ovat sitä mieltä, että jos siirryttäisiin Suomen malliin, niin olisi vaarana tapahtua maahantuotujen käytettyjen autojen syrjintä, kuten Suomessa tällä hetkellä tapahtuu.
On se taito tuokin, että osaa väittää juuri päinvastaista, kuin asiassa on todellisuudessa tapahtunut. Miksi tällaista sumutus pitää tehdä?Vaikka lopputulos on se että kuluttajan maksamat verot ovat Suomessa samat uuden ja käytetyn auton tapauksessa, johtaa elvien ja alvien vähennysoikeus autokauppiaiden suosimiseen eli siihen kuuluisaan syrjintään.
Tarkoitus ei liene kuitenkaan ole suosia kauppiaita suhteessa yksityistuojaan. - Elevi
kun oikein ymmärtää. kirjoitti:
Vaikka lopputulos on se että kuluttajan maksamat verot ovat Suomessa samat uuden ja käytetyn auton tapauksessa, johtaa elvien ja alvien vähennysoikeus autokauppiaiden suosimiseen eli siihen kuuluisaan syrjintään.
Tarkoitus ei liene kuitenkaan ole suosia kauppiaita suhteessa yksityistuojaan."Tarkoitus ei liene kuitenkaan ole suosia kauppiaita suhteessa yksityistuojaan."
Elevi:
Näin minäkin uskon. Suomen olisi vain pitänyt alkaa heti vuonna 1995 korjaamaan autoveroa Eurooppa-oikeuden mukaisesti. Suomi vain valitsi tällaisen ajanpeluun ja sumutuksen linjan, josta myös seurauksena on tämä syrjintä. - osasi
Elevi kirjoitti:
kK:
”Ja koska autovero ei nyt kuuluisi alvin perusteeseen, ei mitään ongelmaa enää olisi, ei Tanskassa eikä Suomessa.”
Elevi:
Kuten olemme Tanskan tapauksesta saaneet lukea, ei Tanskassa mitään ongelmaa ole ollutkaan, koska siellähän autovero EI kuulu alvin perusteeseen. Ongelma on pelkästään Suomen verojärjestelmässä. Tanskan autokauppiaat haluaisivat samanlaisen verojärjestelmän kuin Suomeen. En ihmettele yhtään, sillä eihän Suomenkaan autokauppiaat varmaankaan haluaisi luopua tästä nykyisestä etuudestaan.aivan loistavasti kääntää asian täysin toiseksi!
- lopuksi
kylmäKalle kirjoitti:
>>Jos autovero ei ole syrjivä, ei elvikään voi olla syrjivä, sanovat tullin huippujuristit.
Tähän vielä lopuksi kK: kymmenen parasta tästä keskustelusta
1. ”mutta alvia autoverosta ei maksa kukaan, eli lopputulos on täysin oikea, mutta JÄRJESTELMÄ väärä.”
2. ”Laissa verovelvolliseksi JOUDUTTANEEN muuttamaan kuluttaja”
3. ”SUOMENNOS tuohon julkisasiamiehen ydinajatukseen:”
4. ”Suomessa ja Itävallassa on tehty, olisi jouduttu - kuten EYT totesi - TOISENLAISIIN ongelmiin.”
5. ”Suomessa tämä on hoidettu Elvi-järjestelyllä, mutta näyttäisi siltä, että järjestelyä joudutaan lainsäädännössä VIILAAMAAN siten, että alv-laista poistetaan vähennysoikeus TARPEETTOMANA.”
6. ”kun julkisasiamies on esittänyt kantansa asiaan ja kanta on TAVALLAAN myönteinen kaikille autoveromaille”
7. ”Edellytyksenä on vain se, että se kulkee kauppiaan kirjanpidossa läpikulkueränä, joka sinänsä on TÄYSIN TEKNINEN JUTTU.”
8. ”Sekä Suomessa että Tanskassa on järjestetty puitteet tälle palvelulle, mutta Suomen puitteet vaativat HIEMAN TEKNISTÄ MUUTOSTA.”
9. ”SUOMESSA on ymmärretty, että se KUULUU, TANSKASSA että EI.”
10. ”Tässä on täsmälleen SAMA TILANNE Suomessa ja Tanskassa. Missä syrjintä? No ei tietenkään missään!” - ei viitsi rekisteröityä
kylmäKalle kirjoitti:
Ihmetyttää miksi keskustelu aina päättyy tuohon samanlaiseen epämääräiseen valitusvirteen. Mitä vikaa on nyt tässä tapauksessa siinä, että verot ovat AINA samat riippumatta siitä mistä auto tuodaan Suomen liikenteeseen tai kuka sen tuo tai keneltä se ostetaan? Miksi valitusvirsi? Ihmetyttää!
Väität siis, että verot ovat aina samat riippumatta siitä tuodaanko auto yksityisesti vai myyjäliikkeen kautta.
Myönnät lisäksi, että myyjäliikkeellä on oikeus vähentää elvi.
Yksityiselle autontuojalle auto maksaa siis myyntihinnan veron elvin.
Myyjäliikkeen kautta auto maksaa myös myyntihinnan veron elvin.
eli näyttäisi olevan tasan? Tätä tarkoitat?
Myyjäliike saa kuitenkin ylimääräisen bonuksen palautetusta elvistä.
Myyjäliike saattaa tämän tietäessään hinnoitella auton edullisemmaksi, jolloin järjestelmä tukee myyjäliikkeitä yksityisten tuojien kustannuksella.
Joka tapauksessa tämä ei ole missää mielessä tasapuolista koska tuo elvi-vähennyksen bonus on todellinen ja kuuluisi kaikille autontuojille.
- autoverojuntit
En tajua miksi nämä kaikki autoverojuntit jaksaa ELVIstellä yhä edelleen . Käytetyn auton maahantuojat eivät tue koskaan hyötymään siitä että ELVI poistettaisiin . USKOKAA JO .
- coiffer
Ja olisiko antaa hieman tarkemmat perustelut väitteellesi?
Jos nykyinen alvi/elvi järjestelmä todetaan yhteisöoikeuden vastaiseksi, niin miten asia korjataan?
Peritään takautuvasti uusien autojen maahantuojilta elvi? Ei onnistu, koska virhe on lainsäädännössä eikä maahantuojien keinottelussa.
Ainoaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä, että maksetaan käytettyjen tuojille elvit takaisin.
Jos yhtään tunnet yhteisöoikeutta, niin asian korjaamiseksi ei riitä, että vastaisuudessa asiat hoidetaan pykälien mukaisesti. Myös vanhat päätökset on korjattava yhteisön perustamissopimuksen mukaisiksi. Ja siinä vaiheessa elvit palautetaan! :) - tässä ja nyt
coiffer kirjoitti:
Ja olisiko antaa hieman tarkemmat perustelut väitteellesi?
Jos nykyinen alvi/elvi järjestelmä todetaan yhteisöoikeuden vastaiseksi, niin miten asia korjataan?
Peritään takautuvasti uusien autojen maahantuojilta elvi? Ei onnistu, koska virhe on lainsäädännössä eikä maahantuojien keinottelussa.
Ainoaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä, että maksetaan käytettyjen tuojille elvit takaisin.
Jos yhtään tunnet yhteisöoikeutta, niin asian korjaamiseksi ei riitä, että vastaisuudessa asiat hoidetaan pykälien mukaisesti. Myös vanhat päätökset on korjattava yhteisön perustamissopimuksen mukaisiksi. Ja siinä vaiheessa elvit palautetaan! :)Palautettavat summat olisivat liian isot . Puhutaan rahoista luokkaa 100 miljoonaa euroa . Ei valtio ala tuommoisia rahoja palauttelemaan , varsinkaan takautuvasti .Dream on .
Kaiken lisäksi Suomen valtio pystyy vetkuttelemaan asiaa haamaan tulevaisuuteen . Valitusoikeuskin menee 3 vuodessa . Tulli pystyisi vetkuttelemaan palautuksia milloin minkäkin syyn takia .
EI ONNISTU lauloi Grönin Eikkakin , vaikka se levyllä onnistyikin ;-) - korjattavaa
coiffer kirjoitti:
Ja olisiko antaa hieman tarkemmat perustelut väitteellesi?
Jos nykyinen alvi/elvi järjestelmä todetaan yhteisöoikeuden vastaiseksi, niin miten asia korjataan?
Peritään takautuvasti uusien autojen maahantuojilta elvi? Ei onnistu, koska virhe on lainsäädännössä eikä maahantuojien keinottelussa.
Ainoaksi vaihtoehdoksi taitaa jäädä, että maksetaan käytettyjen tuojille elvit takaisin.
Jos yhtään tunnet yhteisöoikeutta, niin asian korjaamiseksi ei riitä, että vastaisuudessa asiat hoidetaan pykälien mukaisesti. Myös vanhat päätökset on korjattava yhteisön perustamissopimuksen mukaisiksi. Ja siinä vaiheessa elvit palautetaan! :)Alvia ei maksa kukaan kun jobbari vähentää alvista elvin ja Tanskan keissin mukaan alvia ei kuulukaan autoverosta maksaa. Ei oo mitään korjattavaa!
- coiffer
tässä ja nyt kirjoitti:
Palautettavat summat olisivat liian isot . Puhutaan rahoista luokkaa 100 miljoonaa euroa . Ei valtio ala tuommoisia rahoja palauttelemaan , varsinkaan takautuvasti .Dream on .
Kaiken lisäksi Suomen valtio pystyy vetkuttelemaan asiaa haamaan tulevaisuuteen . Valitusoikeuskin menee 3 vuodessa . Tulli pystyisi vetkuttelemaan palautuksia milloin minkäkin syyn takia .
EI ONNISTU lauloi Grönin Eikkakin , vaikka se levyllä onnistyikin ;-):-)
Aivan varmasti otetaan huomioon Suomen valtion heikko taloustilanne ja sen vuoksi taloudellisesti hyväosaisilta auton tuojilta voidaan nyysiä ylimääräistä.
Komissiokin vahvistanee tämän.
Dream on! - coiffer
korjattavaa kirjoitti:
Alvia ei maksa kukaan kun jobbari vähentää alvista elvin ja Tanskan keissin mukaan alvia ei kuulukaan autoverosta maksaa. Ei oo mitään korjattavaa!
Onko siitä Tanskan keissistä jotain lopullista tietoa, vaiko pelkkää spekulaatiota?
Jos on, niin kirjoita auki, jotta mekin junttikansana tajuamme. - korjattavaa
coiffer kirjoitti:
Onko siitä Tanskan keissistä jotain lopullista tietoa, vaiko pelkkää spekulaatiota?
Jos on, niin kirjoita auki, jotta mekin junttikansana tajuamme.Julkisasiamiehen Ratkaisuehdotus
51. Ehdotan, että Østre Landsretin ennakkoratkaisukysymyksiin vastataan seuraavasti:
Autokauppiaan asiakkaansa nimissä ennen luovutusta maksama ajoneuvojen (henkilöautojen) rekisteröintivero, jota autokauppias on käsitellyt kirjanpidossaan läpikulkueränä ja josta se on sen jälkeen laskuttanut asiakasta yhdessä ajoneuvon hinnan kanssa, ei ole maksu, joka kuuluu jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste – 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY 11 artiklan A kohdan 2 alakohdan a alakohdan mukaan arvonlisäveron veron perusteeseen, vaan sen on direktiivin 11 artiklan A kohdan 3 kohdan c alakohdan mukaan jätettävä veron perusteen ulkopuolelle.
Suomessa on sen verran korjattavaa että autovero pitää maksaa ostajan eikä maahantuojan nimissä. - PAHVIT
coiffer kirjoitti:
Onko siitä Tanskan keissistä jotain lopullista tietoa, vaiko pelkkää spekulaatiota?
Jos on, niin kirjoita auki, jotta mekin junttikansana tajuamme.Uskokaa jo kaikki ELVIstelijät .Keskittäkää tarmonne johonkin muuhun kuin tohon ELVI asiaan . Vaikka ELVI todettaisiin syrjiväksi mitään palautuksia EI MAKSETA , ja veron nimi/kantotapa vain muutettaisiin toisenlaiseksi (todennäköisesti yrittäjien vähennysoikeus poistuisi) .
Tullin tavassa verottaa käytettyjä autoja löytyy monta muuta paljon syrjivämpää asiaa , ja joiden korjaamisesta tulli joutuisi varmemmin maksamaan liikaa perimiään veroja takaisin . Esim .veroprosentit , arvonmääritys , jne.jne . Keskittäkää tietämyksenne ja tarmonne niihin .
Niin minä teen ja palautusta tulen saamaan 110% varmuudella . Eka palautus tuli jo ;-) - hiljeni
PAHVIT kirjoitti:
Uskokaa jo kaikki ELVIstelijät .Keskittäkää tarmonne johonkin muuhun kuin tohon ELVI asiaan . Vaikka ELVI todettaisiin syrjiväksi mitään palautuksia EI MAKSETA , ja veron nimi/kantotapa vain muutettaisiin toisenlaiseksi (todennäköisesti yrittäjien vähennysoikeus poistuisi) .
Tullin tavassa verottaa käytettyjä autoja löytyy monta muuta paljon syrjivämpää asiaa , ja joiden korjaamisesta tulli joutuisi varmemmin maksamaan liikaa perimiään veroja takaisin . Esim .veroprosentit , arvonmääritys , jne.jne . Keskittäkää tietämyksenne ja tarmonne niihin .
Niin minä teen ja palautusta tulen saamaan 110% varmuudella . Eka palautus tuli jo ;-)Hyvä juttu ;-) Case closed .
- Elevi
korjattavaa kirjoitti:
Alvia ei maksa kukaan kun jobbari vähentää alvista elvin ja Tanskan keissin mukaan alvia ei kuulukaan autoverosta maksaa. Ei oo mitään korjattavaa!
korjattavaa:
”Alvia ei maksa kukaan kun jobbari vähentää alvista elvin ja Tanskan keissin mukaan alvia ei kuulukaan autoverosta maksaa. Ei oo mitään korjattavaa!”
Elevi:
Siis jobbari vähentää elvistä elvin. Eli jobbari vähentää osan autoveron lisäosasta, eikä alvista. Tanskassa asia on näköjään järjestetty viisaasti, kun rekisteröintiveron maksaa lopulliset kuluttajat. Tanska on vanha EU-maa, niin he ovat ymmärtäneet ”elviasian” oikein, eivätkä ole maksaneet EU:lle turhasta. Lisäksi Tanska säästyy miljoonien elvi palautuksista. - Elevi
korjattavaa kirjoitti:
Julkisasiamiehen Ratkaisuehdotus
51. Ehdotan, että Østre Landsretin ennakkoratkaisukysymyksiin vastataan seuraavasti:
Autokauppiaan asiakkaansa nimissä ennen luovutusta maksama ajoneuvojen (henkilöautojen) rekisteröintivero, jota autokauppias on käsitellyt kirjanpidossaan läpikulkueränä ja josta se on sen jälkeen laskuttanut asiakasta yhdessä ajoneuvon hinnan kanssa, ei ole maksu, joka kuuluu jäsenvaltioiden liikevaihtoverolainsäädännön yhdenmukaistamisesta – yhteinen arvonlisäverojärjestelmä: yhdenmukainen määräytymisperuste – 17 päivänä toukokuuta 1977 annetun kuudennen neuvoston direktiivin 77/388/ETY 11 artiklan A kohdan 2 alakohdan a alakohdan mukaan arvonlisäveron veron perusteeseen, vaan sen on direktiivin 11 artiklan A kohdan 3 kohdan c alakohdan mukaan jätettävä veron perusteen ulkopuolelle.
Suomessa on sen verran korjattavaa että autovero pitää maksaa ostajan eikä maahantuojan nimissä.korjattavaa:
” Suomessa on sen verran korjattavaa että autovero pitää maksaa ostajan eikä maahantuojan nimissä.”
Elevi:
Kyllä. Tällä saadaan päätöspäivämäärästä eteenpäin rekisteröityjen autojen asia kuntoon, mutta sitä päivämäärää ennen rekisteröidyistä tuontiautoista elviä ei saa periä. Tästä syystä joudutaan myös uusien autojen autoveron lisäosasta (elvistä) luopumaan. - Elevi
PAHVIT kirjoitti:
Uskokaa jo kaikki ELVIstelijät .Keskittäkää tarmonne johonkin muuhun kuin tohon ELVI asiaan . Vaikka ELVI todettaisiin syrjiväksi mitään palautuksia EI MAKSETA , ja veron nimi/kantotapa vain muutettaisiin toisenlaiseksi (todennäköisesti yrittäjien vähennysoikeus poistuisi) .
Tullin tavassa verottaa käytettyjä autoja löytyy monta muuta paljon syrjivämpää asiaa , ja joiden korjaamisesta tulli joutuisi varmemmin maksamaan liikaa perimiään veroja takaisin . Esim .veroprosentit , arvonmääritys , jne.jne . Keskittäkää tietämyksenne ja tarmonne niihin .
Niin minä teen ja palautusta tulen saamaan 110% varmuudella . Eka palautus tuli jo ;-)”Esim .veroprosentit , arvonmääritys , jne.jne . Keskittäkää tietämyksenne ja tarmonne niihin .”
Elevi:
Olen myös saanut jo verotusarvosta ja veroprosentista palautusta. Elvistä en ole vielä saanut, joten sallinet minun hankkia elvinkin takaisin. Mikäli saan elvin takaisin, on siinä se hyvä puoli, että myöskin sinä saat silloin elvin takaisin, koska ymmärrät valittaa. Siis muistakaa tehdä autoverovalitus. - Sanojani
Elevi kirjoitti:
”Esim .veroprosentit , arvonmääritys , jne.jne . Keskittäkää tietämyksenne ja tarmonne niihin .”
Elevi:
Olen myös saanut jo verotusarvosta ja veroprosentista palautusta. Elvistä en ole vielä saanut, joten sallinet minun hankkia elvinkin takaisin. Mikäli saan elvin takaisin, on siinä se hyvä puoli, että myöskin sinä saat silloin elvin takaisin, koska ymmärrät valittaa. Siis muistakaa tehdä autoverovalitus.Hieman täytyy myöntyä teille ELVIstelijöille .. Ainoa toivonne mielestäni on ,jos EU toteaa ettei autoverosta peritystä ALV:sta olekaan maksettu EU:lle kuuluvaa osuutta . Silloin alkaa tapahtua , muuten EI ....
- t.h.
Sanojani kirjoitti:
Hieman täytyy myöntyä teille ELVIstelijöille .. Ainoa toivonne mielestäni on ,jos EU toteaa ettei autoverosta peritystä ALV:sta olekaan maksettu EU:lle kuuluvaa osuutta . Silloin alkaa tapahtua , muuten EI ....
Komissiolla on rinnakkaisia kanneperusteita. Keskeisin peruste on se, että koska elvi on vähennetty, se ei kuulu auton arvoon, minkä vuoksi tuojaa syrjitään.
Kanneperusteet eivät millään muotoa liity toisiinsa. Syrjintää käsitellään itsenäisenä oikeuskysymyksenä.
- kylmäKalle
Ei mene kaaliin, on edelleen todettava. Eli aika näyttää.
Käsittämätöntä
Kirjoittanut: Elevi 18.5.2006 klo 19.15
Tarkoitatko sitä, että Turusen ja Rotherin laskelma ei voi pitää Suomen osalta sen vuoksi paikkansa, koska julkisasiamiehen mielestä Eurooppa-oikeuden mukaisesti näin ei saisi olla. Näinhän ei saisi olla myöskään Turusen ja Rotherin mielestä, siksihän se koko artikkeli on kirjoitettu. Mitähän järkeä oli kääntää taas asia juuri päinvastaiseksi, kuin se todellisuudessa on. Kirjoita tämä tyrmäysjuttusi Verotus-lehteen, niin onpahan alan asiantuntijoille vähän ihmettelemistä.
kK: Turusen ja Rotherin asema on erikoinen. Ensinnäkin Verotus-lehti on nk. oikeuskirjallisuuteen luettava julkaisu, jossa kirjoitettuja juttuja käytetään useimmiten oikeusohjeena. Siis hallintoviranomaiset (tulli) ja lainkäyttäjät (HAO) ottavat kannanotot päätöstensä perusteeksi. Tässä autoverotuksessa näin ei tapahdu ja mm. Turusen itse ajama autoverovalitus meni totaalisesti kiville muiltakin osin kuin Elvin osalta. Rotherin asema on erikoinen lisäksi sen vuoksi, että hän on tohtorisnaisia ja väitellyt nimenomaan arvonlisväverosta, mutta hänen näkemyksensä eivät näyttäisi myötäilevän KHO:n kantaa.
Ei voida
Kirjoittanut: kirjoittaa 18.5.2006 klo 20.30
Ei kylmis voi kirjoittaa Verotus-lehteen. Hän paljastuisi heti. Virkamies hän ilman muuta on, muuten ei voida selittää sitä, että kaiket päivät notkuu täällä ja jaksaa jankata asiantuntemattomien nimimerkkien kanssa. Mutta miksi hän niin tekee, onkin arvoitus. Toiminnan on pakko olla ylhäältä käsin ohjattua.
kK: Minun ei tarvitse kirjoittaa Verotus-lehteen, koska KHO:n - joka yksin verotusasiat viimekädessä ratkaisee - esittelijäneuvos on ko. lehdessä selittänyt Elvi-asian niin kuin se KHO:ssa EYT:n ennakkoratkaisun valossa nähdään. Se on siellä kaikkien luettavana. Muistaakseni lehden n:o 3/2003.
Lopullisesti asian selkeyttää EYT:n Tanskan ratkaisu aikanaan, mikäli jukisasiamiehen kanta jää voimaan, ja miksi ei jäisi.
Lopuksi vielä muistutuksena verosyrjinnästä, että syrjintä edellyttää suurempaa veroa tuontitavarasta kuin kotimaisesta. Euroja pitää olla liikaa. Nyt tämä edellytys ei täyty, vaikka oikeaan euromäärään ei Suomen järjestelmässä päädytäkään taiteen sääntöjen mukaan. Pelkkä taiteen sääntöjen rikkominen ei ole syrjintää. Eurot ratkaisevat!- Elevi
kylmäKalle on esittänyt tämän saman asian myös toisessa ketjussa.
Tässä linkki vastaukseeni.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=95&conference=1500000000000122&posting=22000000016534602
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316894Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235434- 1152573
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152051Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361758Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111992- 59952
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto31872Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44869