Mun anoppi on alusta asti käyttäytynyt mua kohtaan välinpitämättömästi.Aivan kuin haluaisi loukata minua tahallaan, omalla huonolla käyttäytymisellään.En viitsi tässä alkaa kertoilemaan,ettei tunnistettaisi.Nyt on ääni kellossa yhtäkkiä kuitenkin muuttunut.Anoppi on huomannut, että minäkin olen jopa olemassa.Onko miettinyt sitä, että hänellä ikää alkaa olemaan.Ehkä tartsisi muilta apua.Jos parantaisin välejäni miniääni niin ehkä hän voisi auttaa....sitten joskus kun apua tarvitsee??
Niistä kauheista...
Miniäki
5982
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
käyttäydytte meitä vanhempia ihmisiä kohtaan - siis välinpitämättömästi, ikäänkuin se ikäero olisi se kriteeri, ihan ilman senkummempia sukulaisuussuhteita. Ette ole tainneet sitä huomatakaan.
niin metsä vastaa kun sinne huudetaan?????????
Kumma asenne monilla:
Kun tutustutaan uuteen ihmiseen, alkuasetelma on ikä. Onko ikäeroa niin paljon, että väistämättä on eri asenteet?
Miniä pelkää väheksyntää, koska on nuori.
Anoppi pelkää olevansa tungetteleva.
Miniä ei ymmärrä, että vanhempikin ihminen voi olla ujo. Miniä arvelee, ettei anoppi siedä häntä, koska on pidättyväinen ja varovainen.
Ja päinvastoin.
Liian reippaasti ja reteesti käyttäytyvä anoppi/miniä aiheuttaa epäluuloa. Kumpikin kysyy mieheltä, miksi toinen on tuollainen. Mistä on kysymys.
Tämän palstan lukijoitten ja sille kirjoittajien kannattaa lukea muut mielipiteet uusin silmin. Miettiä, onko kirjoittaja tosiaan oikeassa, kun kirjoittaa noin kuin kirjoittaa. Vai siis ihan kokonaan väärässä.
Aina kirjoittajalla on näkemys. Voiko siihen yhtyä. Voiko löytää uutta ajateltavaa? Voiko asiat nähdä jostakin muustakin vinkkelistä?
Milloin on muodostettava oma, muuttumaton mielipide?
Pitääkö sellainen muodostaa, vai saako joustaa mielipiteestään elämänkokemuksen myötä?
Anoppi ei soita pojalleen, kuin hätätilanteessa, eli silloin kun tarvitsevat apua yrityksessä, muuten olemme molemmat heille ilmaa. Kyllä äitienpäivänä hymyiltiin, mutta en olisi hymyillyt, jos olisin tiennyt heidän taas suunnittelevan vanhoja temppujaan. Appiukko soitti eilen miehelleni, ja pyysi mieheni heittämään tämän yhteen paikkaan appiukon autolla. Ihmettelin pyyntöä, sillä anoppi olisi ihan hyvin voinut heittää miehensä. 15 minuuttia pulju kiinni ja autolla mies sinne minne haluaa mennä. Ei pulju siihen olisi kaatunut. Asiakas olisi soittanut uudestaan. Viesti vain vastaajaan. Mutta ei. Kun täytyy kaikki tehdä mahd. monimutkaisesti. Ja appiukko ei edes voinut ajaa autollaan meidän kautta, vaan mieheni joutui käyttämään kahta paikallisbussia päästäkseen vanhempiensa yritykseen, josta hyppäisivät appiukon autoon, veisi sieltä appiukon tämän autolla tähän paikkaan, ja mieheni ajaisi auton takaisin vanhempien yritykseen, ja taas kahdella bussilla meille takaisin. Ei äitinsä voi ajaa poikaansa takaisin, bensaa kuluu. Ja mitäs jos asiakas soittaa? Ties vaikka Halonen tilaisi jotain, iik.
Heräsi kysymys, miten appiukko aikoo palata huomenna yritykseen, koska mieheni on töissä koko päivän huomenna? Ei voi passata joka pv. Vaimonsa hakee, no miksei vienyt sitä tänään? Aivan iso mysteeri minulle. Miten aiotte pärjätä eläkkeellä, anoppi ja appiukko, kun ette terveenäkään pärjää enää? Taidan taipua mieheni toivomukseen, ja muutamme ulkomaille.
Ja mikset, appiukko, hakenut miestäni tänään kodistamme ja käskenyt hänen sitten ajaa auto takaisin yritykseen? Olisi ollut edes vähän helpompaa meille kaikille. Mutta ei, olisi ollut liian simppeliä.
Onko anoppi sinusta joku yli-ihminen tai muuten omituinen, ettei häntä voi pitää normaalina ihmisenä? Osa ihmisistä on ujoja. Aivan samalla tavalla anoppikin voi olla ujo. Alussa hän ei tiennyt, mitä sinulle pitäisi sanoa. Ehkä hän pelkäsi suututtavansa sinut, jos on liian tungetteleva. Kun nyt olette pikkuhiljaa tutustuneet paremmin, hän on enemmän oma itsensä.
Minun anoppini ei ole ujo, mutta appiukko on. Vaimonikin varoitteli ennen ensimmäisiä tapaamisia, että hänen isänsä on varmaan hiljainen ja syrjäänvetäytyvä. Se vain johtui apen luonteesta. Kun nyt olemme tutustuneet, tulemme hyvin toimeen. Ymmärrän sen, ettei alun hiljaisuus ollut mielenosoitusta vaan ihan normaalia käytöstä ujolle ja hiljaiselle ihmiselle.
"Aivan kuin haluaisi loukata minua tahallaan, omalla huonolla käyttäytymisellään."
Siis ihan oikeasti, miksi pitää ensimmäiseksi ajatella sitä pahinta?