sinänsä on ihmisen oma juttu mutta kun siitä seuraa koko perheelle pahaa oloa ja väkivaltaa,siksi en koskaan sitä hyväksy!
uskottomuus
jo lähtenyt
9829
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Miten väkivalta ja uskottomuus liittyvät toisiinsa?
Uskottomuus on henkistä väkivaltaa. Joskus henkinen väkivalta voi olla jopa pahempaa kuin fyysinen.Ja entistä pahemmaksi muuttuu jos kyseessä on lapsiperhe. Viattomat lapset joutuvat kärsimään. Kaikki tietysti riippuu minkälaatuisesta uskottomuudesta on kysymys ja tietty minkälaisesta parisuhteesta.
toinen hän alkoi halveksimaan minua ja jopa löi!
mitä tapahtui ennen uskottomuutta? Eikö sitä lasketa?
Se että käy vierissa ja lyö ei suinkaan tee uskottomuudesta väkivaltaista, kuten ei lyöminenkään ole uskottomuutta, vaan väkivaltaa. Ne ovat omia itsenäisiä ilmiöitään ihmisen käyttäytymisessä, jotka sinun puolisosi tapauksessa ilmenevät samassa henkilössä. Harvemmin noin.
uskoton petturi niin eikö olisi kaksi todella hyvää syytä panna hänet matkoihinsa.
Toisaalta kyllä puoliso saattaa olla saatanan pirullinen omalleen kotona kun pettää, syyllisyys, sen toisen haikailu ja muutenkin palikat sekaisin ,kun kokoajan pitää jännittää ettei jää kiinni valheista ,eikä tahdo muistaa mitä viimeksi valehteli.
Jos suhde tuntuu pahalta eikä näy toivoakaan siitä että se muuttuisi parempan suuntaan, niin tottakai kannattaa erota - ihan sama mitkä syyt on ja mitä syitä ei ole. Tunne ratkaisee.
sanon sinulle ,joka kirjoitat sitten vaan erotaan. Kuusi lasta, molempien vanhemmat ja kaikki muu. Sitten ukko luistelee toisen naisen helmoihin kun laiskana jättää työt minulle enkä tahdo jaksaa millään. Pitäisi olla iloinen ja viihdyttävä. Olis varmaan parempi ,että häipyis vaatimasta ja aikaa viemästä. Mutta ei se noin vain käy.
tiataakin olla kyse paljolti aivan jostakin muusta kuin teidän parisuhteestanne.. vai mitä?