Kannattaa harrastaa liikuntaa niin ei pääse sinkkumasenns iskemään. Itse olen huomannut tuon reseptin tehoavan todella hyvin kun joku vuosi sitten aloitin säännöllisen liikkumisen.
Ensin aloitin uimisen n. kolme kertaa viikossa. Sitten tein siitä sellaisen ohjelman itselleni että kilometri tai kaksi ma-ke-pe ja sen jälkeen lisäsin lihaskunto harjoituksen. Nytten käyn sillointällöin juoksemassa ja hyvältä tuntuu.
Täytyy kyllä sanoa että kaikin puolin on olo parantunut ja kroppakin alkaa olla jo ihan mukavassa kunnossa ;)
Nyt kun tavallaan sellainen turha aika on jäänyt pois, eli sellainen milloin sitä tulee aina tuumittua että "miksi minä olen sinkku" jne jne jne joka on sitä pahinta myrkkyä, niin olo on paljon parempi. Ei tule enää läheskään yhtä usein näitä tuumimis kohtauksia ja masennuksia.
Eli jos alkaa iskeä stressi tai masennus päälle niin ulos lenkille tai urheilemaan jotain, siitä ei ole ainakaan haittaa. Eikä sitä tiedä jos sieltä jostain polulta löytyisi kaveri vierelle! :)
Harrastakaa liikuntaa
5
768
Vastaukset
- Mieliala vaihtelee
Ei tarvitse edes liikuntaa harrastaa kunhan tekee jotakin eikä vain nyhjötä niiskuttamassa kotona että asiat ovat kurjasti. Minullekin liikunta sopii aika hyvin ja voi ainakin ihailla omaa treenattua kehoaan kun ei ole ketään muutakaan.
- sulo_vilen
Käyhän se noinkin kun täyttää päiväohjelmansa riittävän tarkkaan erilaisella toiminnalla, niin ei ehdi ajatella epämieluisia asioita ja yönkin nukkuu sikeästi kun on illalla aivan puhki.
- vanhapiikanen
Aivan totta, kyllä silloin on hyvä mieli kun on paljon tekemistä eikä ehdi turhia pohtimaan.
Ongelma tulee vastaan sitten, kun ei enää jaksa yksin lähteä lenkille, vaan kaipaisi seuraa, eikä kukaan kaveri seurustelultaan tai parien yhteisiltä illanvietoilta ehdi.. tai sitten, kun sairastuu ja istuu monta päivää vain sisällä yksin eikä kukaan edes soita ja kysy että miten voit..- lenkkiseuraa?
Mitä jos joku kiinnostavan näköinen henkilö tulee vastaan iltalenkillä? Minua ei ainakaan haittaisi jos joku vastaan tuleva lenkkeilijä pyytäisi minua seuraksi mukaan, se olisi ihan jees homma.
- puhut
Itsekkin treenaan aika kovasti ja huomaan sen. Harrastukset pitävät pään jotenkin kasassa, kun masennus meinaa iskeä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455120Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1161618Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151429Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481339- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41030Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59805Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783