Minua hämmästyttää miten on täytynyt tyttölapsi kasvattaa kun hän sortuu väkivaltaiseen mieheen ja vielä jää suhteeseen? Miksi tytöstä on tullut noin epäkypsä ja omanarvontunnoton? Tytön vanhemmissa, kasvatuksessa vika.
Turha syyttää hakkaajaa. Hakkaaja on sairas. Mutta ei terve ole sekään nainen joka jää suhteeseen. Ainakaan tällaisellä naisella ei ole itsekunnioitusta, itsetuntoa eikä järki pelaa...Mitä lie noiden naisten lapsuudessa tapahtunut kun aikuisena sorrutaan elämään väkivaltaisen miehen mielivallan alla...
Ihmettelen naisia
35
2653
Vastaukset
- sentään!!!
Hakkaaja syyllistyy RIKOKSEEN! Ja sinä syyllistyt väkivallan uhrin syyllistämiseen.
- kokenut osittain
Mua myös ihmetytti siihen asti kun itselleni kävi samoin. En kuitenkaan pitkäksi aikaa jäänyt sietämään, mutta kuitenkin.
Ei ole kyse kasvatuksesta. Kiltit, toisista hyvää uskovat sortuu helpoiten. - sorryforyou
eihän nyt lapsuudesta kuitenkaan voi ihan kaikkeen syytä tai selitystä hakea..ainakaan tyyliin "vanhemmissa,kasvatuksessa vika". Väkivaltaista ihmistä VOI syyttää, koska hän tekee rikoksen (ja on yleisimmin sen uusija mitä suuremmassa määrin), sekä myös siitä ettei tee "sairaudelleen" mitään vaan jatkaa kerta kerran jälkeen. Turha yrittää vierittää parisuhdeväkivallan syytä sen alle alistetun niskaan.Väkivalta on aina rikos, ja väärin.
Mutta..Olen samaa mieltä siinä ettei "ottava" osapuoli myöskään ole terve, sinut itsensä kanssa, tai terveen itsetunnon/kunnioituksen omaava. Jos niin olisi, lähtisi aiemmin pois kuin miten se monta kertaa menee..Mutta yleensä fyysistä väkivaltaa harjoittava osaa myös henkisen väkivallan taidon..eli yleisimmin tämä väkivaltainen ihminen on saanut ajan mittaan nakerrettua toista ihmistä niin pahoin henkisesti, ettei yksinkertaisesti pysty lähtemään.Eli..monta kertaa väkivaltainen ihminen tuhoaa toisen ihmisen elämän, henkisellä tasolla niin perusteellisesti, ettei väljellä ole kuin kuoret..aavistus siitä ihmisestä mitä on joskus ollut.
tätä aihetta voi tutkia ja miettiä niin monelta eri kannalta, ettei kukaan täällä palstalla jaksaisi sitä lukea joten..annan olla.
eli..naisasianainen..koitahan katsella asioita monilta eri kannoilta, ennenkuin vedät kovin suuria seminaareja aiheesta "turha syyttää hakkaajaa..vika on (tytön)vanhemmissa, kasvatuksessa". - joo...
Tuolla samalla logiikalla myös kaikki raiskatut ja tai tapetut on syyllisiä että heidät on raiskattu ja tai tapettu.
- kokenut
Näin on helppoa ajatella, jos ei itse ole joutunut väkivaltaista parisuhdetta kestämään. Minäkin ajattelin joskus, että miksi nainen ei lähde jos mies lyö, mutta kun itse jouduin tuohon tilanteeseeen, niin nyt en enää koskaan sitä ihmettele. Kyse ei ole naisen kasvatuksesta ym. Vaan koko parisuhdeväkivalta on niin kieroutunut kuvio, että sen näkeminen, myöntäminen ja siitä pois pääseminen on todella vaikeaa. Fyysisen väkivallan ohella kun mukana yleensä hyvin pahaa henkistä väkivaltaa ja joskus myös seksuaalista ja taloudellistakin. Minulla kesti viisi vuotta päästä suhteesta pois ja yhä edelleen elän mielessäni sitä tuskaa mitä jouduin kestämään, mutta minulla auttoi paljon myös se, että havahduin ajattelemaan lasten parasta sekä sitä, että jos jään niin ehkä jonain päivänä lapsillani ei ole äitiä.
On uskomattoman raskasta lähteä pois vuosia kestäneestä alistamisesta, syyllistämisestä, kontroloinnista ja uhkailusta, kun tuon käsittelyn jälkeen itsetunto murenee pala palalta.Peloteltuna sinun pitäisi muuttaa pois lasten kanssa ja alkaa alusta rakentamaan uutta elämää. Se ei ole helppoa, vaikka joku sen kokematon voisi niin väittää, sillä ei yhteiskunta mitään valmiina tarjoa vaan sinun pitää jaksaa aktiivisesti itse etsiä apua ja koota palasia kasaan ja samalla huolehtia mahdollisista pienistä lapsista, jotka saattavat reagoida hyvinkin voimakkaasti uuteen tilanteeseen aluksi. Siinä sitten pelon, väsymyksen, ero prosessin, lasten hoidon, menneiden haavojen ym. keskellä yrität järjestellä käytännön asioita miehen vaikeuttaessa tahallaan elämistäsi.
Väkivaltaisesta parisuhteesta lähtiessä voisi kuvitella että olisi helpottunut eikä surisi suhdetta, mutta suremista on paljon, kaikki kokemukset, itsensä uudelleen rakentaminen, luottamuksen palauttaminen ja itse suhde eikä siinä niinkään toisen menettäminen vaan sen mielikuvan menettäminen mitä olisi toivonut suhteen olevan ja sen pettymyksen myöntäminen, että niin ei ollut vaikka parhaani tein ja mies kohteli miten kohteli ja anteeksi pyyntöä on turha odottaa.
Jos puhutaan ihmisen luonteesta syynä väkivaltaisessa parisuhteessa olemiseen niin minun kohdallani voin sanoa, että yritin viimeiseen asti uskoa toisen muuttumiseen ja hyvään toisessa ja aloin pitämään normaalina monia asioita mitkä olivat epänormaaleja, niin sisällä koko sotkussa voi olla, että ei näe enää normalin ja epänormaalin rajaa ennen kuin joku tulee ja sanoo suoraan, että kaikki on sairasta ja että mies on sairas.Joten toivon, että ihmiset eivät tietämättään asioista ala arvostelemaan ihmistä joka muutenkin on kokenut maanpäällisen helvetin. Ennemminkin nostakaa hattua sille, joka pääsee irti ja pystyy rakentamaan itsensä ja elämänsä kuntoon ja katsomaan tulevaisuuteen! - ja sopii ihmetellä
Täällä on tullut näemmä monia vastauksia että "turha syyllistää uhria". Ei kai kukaan ole uhria syyllistänytkään. Kuka vaan voi joutua väkivallan kohteeksi tai raiskatuksi ihan ilman syytään, sehän on valitettava totuus.
Mutta eikö ole normaalia että raiskatuksi joutunut pyrkii tapahtuneen jälkeen välttämään raiskaajaansa ja hakatuksi tullut pyrkii välttämään hakkaajaansa? Silti monet hakatuksi tulleet naiset jäävät suhteeseen. Ehkä monet heistä ajattelevat että mies muuttuu. Mutta entäs kun hakkaaminen toistuu, ja tapahtuu kolmannen kerran? Eikö silloin jo viimeistään hälytyskellojen pitäisi kilistä ja kovaa? Jos puolisoni hakkaisi minua yhdenkin kerran, lähtisin heti. Aivan kuten lähtisin, jos puolisoni pettäisi minua yhdenkin kerran.
Ymmärrän että jos alistamista ja väkivaltaa on jatkunut vuosikaudet, suhteesta voi olla hyvin vaikeaa lähteä koska itsetunto on jo murusina. Mutta miksi asian pitää antaa kehittyä siihen pisteeseen? Naisilla olisi ollut monta tilaisuutta lähteä silloin kun heidän itsetuntonsa oli vielä kunnossa mutta he eivät lähteneet. Miksi? Kertokaa.- Helppo elämä
Kun näkyy olevan niin yksoikosia vastauksia.
Entäpäs jo naisella ei ole mahdollisuutta lähteä?
Kenenkään on turha väittää että mahdollisuuksia on ollut! Kaikilla ei ole!
Menenpä nyt omiin, aikoinaan sattuneisiin tapauksiin.
Tunsin ihmisen 10 vuotta, eikä hän minuun sormellaan koskenut,kukkia ja kultaa/timantteja tuli ja aina muistettiin, mutta sitten sain hänelle lapsen.
Minulla oli myös 10 vuotias lapsi ed.suhteestani ja oma yritys.
Yhteinen lapsemme oli 2 viikkoinen kun sain tuta hänet ensimmäisen kerran (silloin meni vain tärykalvot).......ok....ajattelin ettei hän minua enää lyö, niinkuin varmaan useimmat naiset ajattelevat.
Sitten se riemu vasta alkoikin!!!!!!!!
En muista enää nuoremman ikää, mutta töihin oli lähdettävä.
Nuorempi lapsi hoidossa ja vanhempi koulussa. Minut vietiin töihin ja haettiin. Myöskin hän hoiti nuorimmaisen hoidosta hakemisen.
Kotiin en "saanut" koskaan jäädä yksin.Jos ei ollut hän, niin sitten joku hänen ystävänsä.
Kauppaan toki pääsin yksin, mutta hän jäi "hoitamaan" lastamme siksi aikaa.Joten siihen jäi sekin pakoyritys.
Säästin rahaa ja olin laittanut lasten vaatteetkin kaappiin siten, että saan ne pakattua mahd.nopeasti laukkuihin, jos tulee kiirelähtö.
Sit tulikin seesteistä aikaa.Tuhlasin tyhmyyksissäni ylim.rahat ja jatkoin vaan elämää entiseen malliin.
Minut hakattiin suihkuletkulla, koska en antautunut hänelle.
Minut yritettiin ampua pariin kertaan.
Uhkailu ja psyykkaaminen oli päivittäistä, sekä silmät mustana lähes viikottain
Kodin minulta ja lapsilta hän pisti palasiksi, joten sain häädön.
Joskus vaan lähdettiin sovussa ajelemaan, mutta minuapa vietiinkin kaatopaikalle tapettavaksi ja pienokainen tietenkin takapenkillä turvaistuimessa.
Joskus heräsin keskellä yötä nyrkin iskuun....Olin kuulemma unissani hokenu jonkun toisen miehen nimee.
Kerran kun käytimme koiraa yhdessä ulkona, niin sain takaapäin riimusta päähäni "vahingossa".Puoli päätä oli tunnottomana useita viikkoja. Ym,ym,ym......kertoja on lukemattomia
Poliisit eivät tulleet tarvittaessa meille kuin rynnäkkövarustuksella ja useimmiten kolmella maijalla.
Toki tein hänestä rikosilmoituksia, mutta peloissani peruin ne.
LÄHESTYMISKIELTO...olisi vaan yllyttänyt sitä miestä.
Loppujen lopuksi minulle tuli tilaisuus paeta.Paikallisen kaupungin turvakoti ei pystynyt turvaamaan minua ja lapsia, joten minut lähetettiin toselle puolelle suomea.
Näistä ajoista on kulunut aikaa n.10v, mutta edelleen ne "kummittelevat" mielessäni.
Rakastin sitä ihmistä aikoinaan kuin hullu puuroa ja etsin itsestäni syitä hänen käyttäytymiseen. Riitaa meillä ei ollut lyöntihetkillä koskaan.
Miksi...en tajua sitä vieläkään. Miksi vasta kun lapsi syntyi??? - yksi nainen täältä .
Helppo elämä kirjoitti:
Kun näkyy olevan niin yksoikosia vastauksia.
Entäpäs jo naisella ei ole mahdollisuutta lähteä?
Kenenkään on turha väittää että mahdollisuuksia on ollut! Kaikilla ei ole!
Menenpä nyt omiin, aikoinaan sattuneisiin tapauksiin.
Tunsin ihmisen 10 vuotta, eikä hän minuun sormellaan koskenut,kukkia ja kultaa/timantteja tuli ja aina muistettiin, mutta sitten sain hänelle lapsen.
Minulla oli myös 10 vuotias lapsi ed.suhteestani ja oma yritys.
Yhteinen lapsemme oli 2 viikkoinen kun sain tuta hänet ensimmäisen kerran (silloin meni vain tärykalvot).......ok....ajattelin ettei hän minua enää lyö, niinkuin varmaan useimmat naiset ajattelevat.
Sitten se riemu vasta alkoikin!!!!!!!!
En muista enää nuoremman ikää, mutta töihin oli lähdettävä.
Nuorempi lapsi hoidossa ja vanhempi koulussa. Minut vietiin töihin ja haettiin. Myöskin hän hoiti nuorimmaisen hoidosta hakemisen.
Kotiin en "saanut" koskaan jäädä yksin.Jos ei ollut hän, niin sitten joku hänen ystävänsä.
Kauppaan toki pääsin yksin, mutta hän jäi "hoitamaan" lastamme siksi aikaa.Joten siihen jäi sekin pakoyritys.
Säästin rahaa ja olin laittanut lasten vaatteetkin kaappiin siten, että saan ne pakattua mahd.nopeasti laukkuihin, jos tulee kiirelähtö.
Sit tulikin seesteistä aikaa.Tuhlasin tyhmyyksissäni ylim.rahat ja jatkoin vaan elämää entiseen malliin.
Minut hakattiin suihkuletkulla, koska en antautunut hänelle.
Minut yritettiin ampua pariin kertaan.
Uhkailu ja psyykkaaminen oli päivittäistä, sekä silmät mustana lähes viikottain
Kodin minulta ja lapsilta hän pisti palasiksi, joten sain häädön.
Joskus vaan lähdettiin sovussa ajelemaan, mutta minuapa vietiinkin kaatopaikalle tapettavaksi ja pienokainen tietenkin takapenkillä turvaistuimessa.
Joskus heräsin keskellä yötä nyrkin iskuun....Olin kuulemma unissani hokenu jonkun toisen miehen nimee.
Kerran kun käytimme koiraa yhdessä ulkona, niin sain takaapäin riimusta päähäni "vahingossa".Puoli päätä oli tunnottomana useita viikkoja. Ym,ym,ym......kertoja on lukemattomia
Poliisit eivät tulleet tarvittaessa meille kuin rynnäkkövarustuksella ja useimmiten kolmella maijalla.
Toki tein hänestä rikosilmoituksia, mutta peloissani peruin ne.
LÄHESTYMISKIELTO...olisi vaan yllyttänyt sitä miestä.
Loppujen lopuksi minulle tuli tilaisuus paeta.Paikallisen kaupungin turvakoti ei pystynyt turvaamaan minua ja lapsia, joten minut lähetettiin toselle puolelle suomea.
Näistä ajoista on kulunut aikaa n.10v, mutta edelleen ne "kummittelevat" mielessäni.
Rakastin sitä ihmistä aikoinaan kuin hullu puuroa ja etsin itsestäni syitä hänen käyttäytymiseen. Riitaa meillä ei ollut lyöntihetkillä koskaan.
Miksi...en tajua sitä vieläkään. Miksi vasta kun lapsi syntyi???Hei!
Olipa tosi rankkaa tekstiä tuo mitä kerroit kokemuksistasi. Luoja miten toivonkaan sinulle koko sydämestäni kaikkea parasta mitä toivot ja vieläkin enemmän. Tekstisi järkytti minua syvästi.
Eikö tuo mies todellakaan antanut mitään viitteitä hulluudestaan ennen yhteisen lapsen syntymää? Puhkesiko hänelle hulluus? Järkyttävää tuollainen luonteen muutos. - Helppo elämä
yksi nainen täältä . kirjoitti:
Hei!
Olipa tosi rankkaa tekstiä tuo mitä kerroit kokemuksistasi. Luoja miten toivonkaan sinulle koko sydämestäni kaikkea parasta mitä toivot ja vieläkin enemmän. Tekstisi järkytti minua syvästi.
Eikö tuo mies todellakaan antanut mitään viitteitä hulluudestaan ennen yhteisen lapsen syntymää? Puhkesiko hänelle hulluus? Järkyttävää tuollainen luonteen muutos.Ei oireillut minua kohtaan.Oli todella huomaavainen minulle ja kaikille muille naisille. Avasi ovet jne.
Muistanpa vielä tapauksen kun hän oli puhunut ystävälleni/kaverilleni, ettei hän ymmärrä miehiä, jotka lyövät naista (silloinkin olin kotona silmät mustana).Kaverini tiesi tämän, mutta ei ollut uskaltanut sanoa mitään.
Mutta tuon viestin kirjoitettuani muistin, mitä hän sanoi vauvallemme kun se oli aikoinaan hänen sylissään.
Vitun jätkä veit minulta naisen!
Miten sylivauvalle noin voi sanoa???
Kävi joskus niinkin, että kun poika osasi jo kävellä ja katuun oli laitettu jään päälle soraa. No pojalla ei ollut juuri silloin hanskoja kädessä.
Isukki tönäisi "leikillään" poikaa, joten lapsi tietenkin kaatui ja sora repi pienet kädet auki.Lapsi itki...tietenkin. Pian uudestaan sama juttu. En enää muista miten tarina jatkuu...nostin varmaan pojan syliini, mutta isi näkyi nauttivan tilanteesta.
Näitä paska asioita tapahtui niin paljon, etten enää muista kaikkia.Ne vaan nykyisin joskus "putkahtaa" päähäni.
Kävin juttelemassa näistä asiantuntijoilla, mutta ahdistuin niin että käynnit piti lopettaa.
Siksi ihmettelen näitä naisia, jotaka viitsii arvostella väkivallan uhreja.
Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä.
Joskus tilanteet vaan ovat sellaiset, että niistä ei pääse eroon.
Mutta tsemppiä kaikille! ELÄMÄ VOITTAA!!! - Katja k + Satu+ Jaana
Helppo elämä kirjoitti:
Ei oireillut minua kohtaan.Oli todella huomaavainen minulle ja kaikille muille naisille. Avasi ovet jne.
Muistanpa vielä tapauksen kun hän oli puhunut ystävälleni/kaverilleni, ettei hän ymmärrä miehiä, jotka lyövät naista (silloinkin olin kotona silmät mustana).Kaverini tiesi tämän, mutta ei ollut uskaltanut sanoa mitään.
Mutta tuon viestin kirjoitettuani muistin, mitä hän sanoi vauvallemme kun se oli aikoinaan hänen sylissään.
Vitun jätkä veit minulta naisen!
Miten sylivauvalle noin voi sanoa???
Kävi joskus niinkin, että kun poika osasi jo kävellä ja katuun oli laitettu jään päälle soraa. No pojalla ei ollut juuri silloin hanskoja kädessä.
Isukki tönäisi "leikillään" poikaa, joten lapsi tietenkin kaatui ja sora repi pienet kädet auki.Lapsi itki...tietenkin. Pian uudestaan sama juttu. En enää muista miten tarina jatkuu...nostin varmaan pojan syliini, mutta isi näkyi nauttivan tilanteesta.
Näitä paska asioita tapahtui niin paljon, etten enää muista kaikkia.Ne vaan nykyisin joskus "putkahtaa" päähäni.
Kävin juttelemassa näistä asiantuntijoilla, mutta ahdistuin niin että käynnit piti lopettaa.
Siksi ihmettelen näitä naisia, jotaka viitsii arvostella väkivallan uhreja.
Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä.
Joskus tilanteet vaan ovat sellaiset, että niistä ei pääse eroon.
Mutta tsemppiä kaikille! ELÄMÄ VOITTAA!!!Hei,
me myös emme ymmärrä näiden ihmisten arvostelukykyä jotka kehtaavat syyllistää ja aliarvioida perheväkivallan uhreja, miten ihmeessä voi tietää millaista on elää toisen elämää jonkun luonnevikaisen hullun vaikutuspiirissä!
Jokainen joka onnistuu selviämään tuollaisen pedon kynsistä uuteen elämään on HUIPPU-SELVITYJÄ Monihan menehtyy tai ei jaksa pelastaa lapsiaan vaan järkkyy itse mieletään tai vastaavaa, alistuu,jne.
Perheväkivallasta selviytynyttä naista rohkeampaa ei ole olemassakaan!
Sinä olet sankarimme alkuperäinen kirjoittaja!!!! - pääsin irti viimein
Helppo elämä kirjoitti:
Ei oireillut minua kohtaan.Oli todella huomaavainen minulle ja kaikille muille naisille. Avasi ovet jne.
Muistanpa vielä tapauksen kun hän oli puhunut ystävälleni/kaverilleni, ettei hän ymmärrä miehiä, jotka lyövät naista (silloinkin olin kotona silmät mustana).Kaverini tiesi tämän, mutta ei ollut uskaltanut sanoa mitään.
Mutta tuon viestin kirjoitettuani muistin, mitä hän sanoi vauvallemme kun se oli aikoinaan hänen sylissään.
Vitun jätkä veit minulta naisen!
Miten sylivauvalle noin voi sanoa???
Kävi joskus niinkin, että kun poika osasi jo kävellä ja katuun oli laitettu jään päälle soraa. No pojalla ei ollut juuri silloin hanskoja kädessä.
Isukki tönäisi "leikillään" poikaa, joten lapsi tietenkin kaatui ja sora repi pienet kädet auki.Lapsi itki...tietenkin. Pian uudestaan sama juttu. En enää muista miten tarina jatkuu...nostin varmaan pojan syliini, mutta isi näkyi nauttivan tilanteesta.
Näitä paska asioita tapahtui niin paljon, etten enää muista kaikkia.Ne vaan nykyisin joskus "putkahtaa" päähäni.
Kävin juttelemassa näistä asiantuntijoilla, mutta ahdistuin niin että käynnit piti lopettaa.
Siksi ihmettelen näitä naisia, jotaka viitsii arvostella väkivallan uhreja.
Asiat eivät ole aina niin yksiselitteisiä.
Joskus tilanteet vaan ovat sellaiset, että niistä ei pääse eroon.
Mutta tsemppiä kaikille! ELÄMÄ VOITTAA!!!näissä on kun omat sukulaisetkin kehuu miestä-hyväksi!Koska naamio on niin hyvä!
Miten siitä yksin pääsee ulos kun kaikki luulee että uhri on hullu!
Kovan koulun käyneenä vasta tuntematon ihminen oli joka autto minua koska hän usko puheitani! - harvoin heti ymmärtävät
pääsin irti viimein kirjoitti:
näissä on kun omat sukulaisetkin kehuu miestä-hyväksi!Koska naamio on niin hyvä!
Miten siitä yksin pääsee ulos kun kaikki luulee että uhri on hullu!
Kovan koulun käyneenä vasta tuntematon ihminen oli joka autto minua koska hän usko puheitani!Harvoin tosiaan ympäristö tajuaa mitä oikeasti tapahtuu.
Kai se on liian vaikea asia myöntää että läheinen on kärsinyt pahasti vuosia ihan siinä silmien edessä eikä ole ymmärretty toisen hätää.
Tulee syyllisyyttäkin.
Asia on niin vaikea ymmärtää, kun sitä meillä ihmisillä on tuo taipumus ajatella, että pahoja asioita tapahtuu jossain muualla kun ihan itsen lähellä.
Ajatus siitä, että tuollaista todella ja oikeassa elämässä tapahtuu ihmiselle jonka tuntee tai joka on oma läheinen saattaa usein olla niin sietämätön kestää ja ymmärtää kertapuraisulla eli kun se tulee tietoon, että se on helpompi , ainakin aluksi, kieltää tietoisuudesta.
Myöhemmin sitten järki sanoo, että kyllä , kyllä se on aivan totta ja että kyllä sananmukaisesti nainen oli sisukas kun kokosi voimansa ja ei antanut hullun määrätä elämänsä kulusta.
Sankareitahan tällaiset naiset ilman muuta ovat. Tai paremminkin sotasankareita, jotka ansaitsisivat kirkkaimman urhoollisuusmitalin henkiinjäämistaistelusta. - lue tuosta...
Lueppa tältä palstalta otsikon "Hakatun naisen tauti" eräs teoria siihen miksi uhri ei lähde. Lue se tarkasti. Kiitos.
- Sisukkaimmat selviää
lue tuosta... kirjoitti:
Lueppa tältä palstalta otsikon "Hakatun naisen tauti" eräs teoria siihen miksi uhri ei lähde. Lue se tarkasti. Kiitos.
Kyseessä on siis psyykkisesti erittäin uuvuttava epänormaali tila johon uhri joutuu raskaan henkisen manipuloinnin ja väkivallan seurauksena.
Lopputuloksena yleensä shokkitilaa vastaava pitkäkestoinen väsymyksen kaltainen henkinen lamaannus, joka estää normaalin reagoinnin huonoon kohteluun.
He jotka tästä selviävät, selviävät mistä tahansa elämän vastoinkäymisestä.
Ei tosiaan kaada mikään näitä ihmisiä sen jälkeen kun moisesta selviävät takaisin jaloilleen. Sillä se todella vaatii sisua. Aika moni jää paikoilleen ja kärsii.He jotka lähtevät ovat aika harvinaisia yksilöitä. - unohtuuko milloinkaan
harvoin heti ymmärtävät kirjoitti:
Harvoin tosiaan ympäristö tajuaa mitä oikeasti tapahtuu.
Kai se on liian vaikea asia myöntää että läheinen on kärsinyt pahasti vuosia ihan siinä silmien edessä eikä ole ymmärretty toisen hätää.
Tulee syyllisyyttäkin.
Asia on niin vaikea ymmärtää, kun sitä meillä ihmisillä on tuo taipumus ajatella, että pahoja asioita tapahtuu jossain muualla kun ihan itsen lähellä.
Ajatus siitä, että tuollaista todella ja oikeassa elämässä tapahtuu ihmiselle jonka tuntee tai joka on oma läheinen saattaa usein olla niin sietämätön kestää ja ymmärtää kertapuraisulla eli kun se tulee tietoon, että se on helpompi , ainakin aluksi, kieltää tietoisuudesta.
Myöhemmin sitten järki sanoo, että kyllä , kyllä se on aivan totta ja että kyllä sananmukaisesti nainen oli sisukas kun kokosi voimansa ja ei antanut hullun määrätä elämänsä kulusta.
Sankareitahan tällaiset naiset ilman muuta ovat. Tai paremminkin sotasankareita, jotka ansaitsisivat kirkkaimman urhoollisuusmitalin henkiinjäämistaistelusta.Ympäristön suhtautuminen voi olla joskus hankalaa pitkän aikaa.
Oma tapaukseni sai alkunsa murrosiässä, jolloin rakastuin mieheen, jota vanhempani eivät hyväksyneet. Murrosiän uhmassa vanhempieni vastustus lisäsi tarrautumistani mieheen entisestään. Vanhempani ehkä näkivät miehessä jotain, mitä minä sinisilmäisenä en nähnyt. Aika kului ja yhteinen elämä alkoi rakentua sairasta rataansa ja eteni avioliittoon. En tajunnut henkisen väkivallan ja itsetunnon katoamisen olemassaoloa vaikka voin jatkuvasti pahoin. Yritin hakea apua psykiatrilta, mutta turhaan. Monta vuotta sinkoilin ymmärtämättä, mistä paha olo johtui. Viimein hain lohtua alkoholista, jota mieskin käytti melko runsaasti. Päämäärätön sinkoilu ja epätoivo jatkui, kunnes muutamien mieheni "varoitusten" jälkeen ei enää varoiteltu. Pahoinpitelyjä oli ainoastaan yksi, ja siitäkin onneksi pääsin karkuun (en tosin täysin ilman vahinkoja), mutta en uskalla ajatella kuinka olisi käynyt jos en olisi päässyt.
Edessä oli nöyrä tie: Hain turvaa/voimaa vanhemmistani ja heiltä kyllä sitä sainkin. Pääsin irti miehestä ja kaikesta häneen liittyvästä. Se ei ollut todellakaan helppoa. Itsesyytökset olivat aivan valtavat. Päästyäni irti syytin itseäni valtavasti valitsemastani tiestä.
Tänä päivänä elämäni on todella hyvin. Minulla on aivan ihana mies, jonka kanssa olen käynyt aiempaa elämääni läpi lähes terapian omaisesti. Hän ymmärtää, että ko. suhteesta ja omasta toiminnastani siinä on minulle jäänyt valtavat henkiset arvet ja haluaa minun antavan itselleni anteeksi.
Kaikki läheiseni eivät kuitenkaan suhtaudu samoin: Oma äitini (johon minulla on ollut ehkä turhankin läheiset välit)ja joka on tuon kaiken nähnyt murrosiästä lähtien jaksaa säännöllisin väliajoin muistuttaa vääristä valinnoistani.
Nyttemmin, kun asiasta on kulunut aikaa ja siihen on tullut etäisyyttä, koen nuo muistutukset aika hämmentävinä sillä itse en haluaisi asiaa enää ollenkaan kerrata. Ja ajan kulumisesta huolimatta ne edelleen nakertavat itsetuntoani. Onko kellään vinkkiä, kuinka kannattaisi suhtautua ? - - PiiaM -
Katja k + Satu+ Jaana kirjoitti:
Hei,
me myös emme ymmärrä näiden ihmisten arvostelukykyä jotka kehtaavat syyllistää ja aliarvioida perheväkivallan uhreja, miten ihmeessä voi tietää millaista on elää toisen elämää jonkun luonnevikaisen hullun vaikutuspiirissä!
Jokainen joka onnistuu selviämään tuollaisen pedon kynsistä uuteen elämään on HUIPPU-SELVITYJÄ Monihan menehtyy tai ei jaksa pelastaa lapsiaan vaan järkkyy itse mieletään tai vastaavaa, alistuu,jne.
Perheväkivallasta selviytynyttä naista rohkeampaa ei ole olemassakaan!
Sinä olet sankarimme alkuperäinen kirjoittaja!!!!.. on onni lukea tämän rohkean ja urhean perhehelvetistä ja väkivaltaisen sosiopaatin kynsistä tiensä selvittäneen naisen tarina. Hänellä oli onnea, mutta varmasti myös tarvittavaa luonteen lujuutta aloittaakseen uusi elämä.:)
Kaikille ei kuitenkaan käy yhtä hyvin. Liian monia on niitäkin perheväkivalta- tapauksia, jotka pysyvät ikuisesti piilossa. Kärsijänä pysyy joskus jopa koko elämänsä ajan väärä henkilö eli uhri, osin ympäristön ymmärtämättömyyden, välinpitämättömyyden ja yhteisöllisesti koetun häpeän vuoksi.
En nyt sinänsä viittaa tähän alkuperäisen nimim. "naisasianaisen" kommentteihin, mut täytyy sanoa, että ymmärrys toisten kokemuksia kohtaan on joillakin ihmisillä ilmeisestikin todellakin harvinaisen rajallista. Kaikkein pahimpia ovat usein tyypit, joilla on olevinaan jopa jotain teoreettista ts. tieteellistä koulutusta ko. asioista, mutta joilta sitten uupuu täysin se inhimillinen 'touch' asioihin ja ymmärrys kokemusten yksilöllisyydestä.
Perheväkivalta on tosiaankin asia, jonka kanssa ei ole leikkimistä. Monille ei välttämättä todellakaan ole yksinkertainen juttu 'tuosta vaan' lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta, vaikka he sitä haluaisivatkin. Esteenä lähdölle voivat olla taloudelliset seikat, lapset jne. käytännön sanelema todellisuus.
Erityisen hienoa siksi lukea, että sinä selvisit nimim. "helppo elämä".:) - ja jankkaaminen
unohtuuko milloinkaan kirjoitti:
Ympäristön suhtautuminen voi olla joskus hankalaa pitkän aikaa.
Oma tapaukseni sai alkunsa murrosiässä, jolloin rakastuin mieheen, jota vanhempani eivät hyväksyneet. Murrosiän uhmassa vanhempieni vastustus lisäsi tarrautumistani mieheen entisestään. Vanhempani ehkä näkivät miehessä jotain, mitä minä sinisilmäisenä en nähnyt. Aika kului ja yhteinen elämä alkoi rakentua sairasta rataansa ja eteni avioliittoon. En tajunnut henkisen väkivallan ja itsetunnon katoamisen olemassaoloa vaikka voin jatkuvasti pahoin. Yritin hakea apua psykiatrilta, mutta turhaan. Monta vuotta sinkoilin ymmärtämättä, mistä paha olo johtui. Viimein hain lohtua alkoholista, jota mieskin käytti melko runsaasti. Päämäärätön sinkoilu ja epätoivo jatkui, kunnes muutamien mieheni "varoitusten" jälkeen ei enää varoiteltu. Pahoinpitelyjä oli ainoastaan yksi, ja siitäkin onneksi pääsin karkuun (en tosin täysin ilman vahinkoja), mutta en uskalla ajatella kuinka olisi käynyt jos en olisi päässyt.
Edessä oli nöyrä tie: Hain turvaa/voimaa vanhemmistani ja heiltä kyllä sitä sainkin. Pääsin irti miehestä ja kaikesta häneen liittyvästä. Se ei ollut todellakaan helppoa. Itsesyytökset olivat aivan valtavat. Päästyäni irti syytin itseäni valtavasti valitsemastani tiestä.
Tänä päivänä elämäni on todella hyvin. Minulla on aivan ihana mies, jonka kanssa olen käynyt aiempaa elämääni läpi lähes terapian omaisesti. Hän ymmärtää, että ko. suhteesta ja omasta toiminnastani siinä on minulle jäänyt valtavat henkiset arvet ja haluaa minun antavan itselleni anteeksi.
Kaikki läheiseni eivät kuitenkaan suhtaudu samoin: Oma äitini (johon minulla on ollut ehkä turhankin läheiset välit)ja joka on tuon kaiken nähnyt murrosiästä lähtien jaksaa säännöllisin väliajoin muistuttaa vääristä valinnoistani.
Nyttemmin, kun asiasta on kulunut aikaa ja siihen on tullut etäisyyttä, koen nuo muistutukset aika hämmentävinä sillä itse en haluaisi asiaa enää ollenkaan kerrata. Ja ajan kulumisesta huolimatta ne edelleen nakertavat itsetuntoani. Onko kellään vinkkiä, kuinka kannattaisi suhtautua ?Kyllä se on ihan asiatonta muistutella tai mainita toisen kovasta kokemuksesta, liittyy sitten se mihin elämänalueeseen tahansa.
Ei varmaan unohdu jos joku tuolla tavoin muistuttelee.
Eli tee itsellesi oalvelus ja toimi näin:
Seuraavan kerran kun muistuttelee (kuka tahansa ihminen) sanot tiukasti: Miksi aina muistutat tuosta???En halua kuulla tuosta yhtään enempää. Lopeta. Vanha juttu jo.
Saat siis suuttua ja olla vihainen!
Tee ihmeessä noin! Sinun ei tarvitse moista kuunnella! Toimii taatusti, minä tiedän!
t - sinä se
vasta itsevarma tyyppi olet.. mistäs tiedät vaikka sinuakin oltas petetty, mutta sitä ei ole sulle kerrottu..
- Kokemusta on
Juuri tällainen ajattelu mahdollistaa väkivaltaisen suhteen jatkumisen. Kuinka se nainen voikin olla syyllinen siihen että hyväksi käytetään, ja hakataan. Minäkin ajattelin näin, parisuhteessa jossa mustelmat olivat arkipäivää. Miten siitä tilanteesta pääsee poiskaan, jos se vika on vain hakatun? Ja se "sairas hakkaaja" tuskin antaa synninpäästöä toiselle olemalla sairas.
Naisasianainen, onneksi maailmassa on muitakin värejä kuin musta ja valkoinen. TUon oivalluksen kautta minäkin aloitin elämäni naisena, liki kolmekymppisenä. - asdasda
Kyllähän näitä ilmiöitä missä uhri antaa alistaa itseään vaikkei tarvetta olisi löytyy ihan kotoisesta poliittisesta systeemistä. Miksi me suomenkieliset kustannamme 4% ruotsinkielisen vähemmistön loiskulttuurin? Miksi koko aiheesta puhuminen tuntuu olevan tabu yhteiskunnassamme? Se että Ruotsi miehitti meitä >700 vuotta tuskin on mikään kestävä peruste ruotsalaisvähemmistön ikuisuuksiin jatkuvalle perseennuolennalle ja muita kielivähemmistöjämme syrjivälle kielipolitiikalle?
On aika helvetin ihmeellistä ettei tässä maassa akateemisen uran luominen onnistu ilman 4% vähemmistön kumartamista. Absurdia!
Perseennuolijaa en huoli kaverikseni tänään enkä huomenna.- pakkoruotsi
Sanoppa muuta! Katos sillä 4% vähemmistöllä on vaikutusvaltaa=rahaa.
Että se siitä. Vaikka toki tuosta juttua riittäisi!
Mutta palataan takaisin alkuperäiseen aiheeseen josta on virinnyt harvinaisen mielenkiintoinen keskustelu tähän, ei pilata sitä sekoittamalla muita alistamista sivuavia aiheita.
- Asiaton nainen
Miksi jää? Miksi alkaa suhteeseen? Ja vielä jonkun mätkijän kanssa, kas siinä se vaikeus.
On olemassa entinen elämä, rahaton, rakkaudeton, ei tarpeeksi hieno tai muuten sopimaton. Puolisoehdokas edustaa kaikkea muuta kuin on nähty ennen. Tarjoaa koko kippolalle ja kulkee muotivetimissä (vaikkei olis varaa) tai pihtaa just niissä meidän suvun jutuissa; ajaa pummilla ja maksattaa firmalla.
Pahinta on vieraalla paikkakunnalla tavattu kaveri, joka tuntee serkun ja sen kummin etc., jotka sinäkin tunnet ja on nähnyt heidät samalla lailla kuin sinä. Teillä on yhteistä "kokemuspohjaa" ja aiheita puhua muusta kuin suhteestanne. Ja kun siihen lisätään komee nahkarotsi ja silitetty paita, mikäs sen vetävämpää.
Koskaan ei tule ajateltua mikä sitä riivaa, vaan että kuinka sillä on vaikeaa. --Se serkun idiootti kaverikin lobbasi eikä pomokaan ymmärtänyt. Mutta mitä siitä, minä ymmärsin ja rakastin.
Lapsellista käytöstä ei tarvitse hyväksyä. Jos bussi on myöhässä, pitää riittää että sanoo että bussi on myöhässä. Sivumerkitykset ja piikittelyt saa jättää omaan arvoonsa. Kavereille saa morjestaa ja gyneologilla saa käydä ilman selvitystä siitä miltä tuntui.
Naisen jalkoväli on naisen, eikä tarvita selitystä haluamisesta tai sen muusta käytöstä. Pikkuhousujen tutkiminen pyykkikorista on sairasta, ei rakkautta.
Kumpikaan ei tarvitse suhteessa holhoamista ja vahtimista, emme ole toisillemme vanhempia. Vastuu tarkoittaa omien asioiden hoitamista, kykyä huolehtia itsestään ja muista.
Olisiko reilumpaa sanoa kumppanille, että sinä et ole sellainen kun odotin. Mieluiten ennen kun lapsia syntyy. Lapsi ei paranna mitään, lapsella on oma elämä, jonka alku on turvattava. Valitettavasti äidit ovat vastuussa lasten ensivuosista jo fyysisitä syistä. - Uhrilammasko
hellanduudelis mitä kliseitä. Hieno kirjoitus, provona alle keskitason. Oletko kuullut seitsemästä kuolemansynnistä? Ahneus, mässäily = kohtuuttomus... sorruit just yhteen niistä, kohtuuttomuuteen. Haluat mässäillä muiden murheilla. Et ilmiselvästi tiedä asiasta yhtään mitään, et halua tietää, kunhan lässytät ilmiselvyyksiä rivikaupalla. Höpiset jotain lapsuusajan jutuista, jotka voi tai ei voi vaikuttaa johonkin. No, moni tarttuu tähän, vastasinhan minäkin. No respect.
- oli aitoa kamaa
Sulle ne saattoi olla kliseitä, mutta
kyllä tuo alkuperäinen kirjoitus oli aitoa tavaraa, sillä se heijasti suoraan ja rehellisesti enemmistön mielipiteen.
Juuri noin enemmistö ajattelee. "Miksi helvetissä naiset antaa alistaa ja hakata itseään, miksi ne ei lähde (kun ei missään muslimimaassa sentäs asuta ja naisella on oikeudet)? Mies saa vapaasti pelata naisen päällä vaikka potkupalloa, potkia vatsaan ja töniä ja räkiä lastakin siinä sivussa - ja nainen se vaan jaksaa vuosia ---HÄVETÄ ensinnäkin omaa uhriksi joutumistaan---ja sitten funtsia että : mikäköhän sen miehen on, voiskohan se joskus muuttua ja auttaisko terapia, mitäköhän mä voisin tehdä että oltaisiin niinkuin normaali perhe?
Totta kyllä että joku sisukas tajuaa homman nimen ja pelastaa itsensä ja lapsensa, mutta heitä ei kyllä täällä palstalla näy, sillä se perheväkivalta-asia taitaa olla loppuunkäsitelty varmasti niiden mielessä.
Ne taas jotka ei ole päässeet asian yli, tai vastaa miettii lähtöä- heidän kirjoituksia täällä näkyy.
Suurin osa on juuri noita "mun oma rakas potki mua ja veteli märällä pyyhkeellä pitkin persettä"....ja "kyllä se nyt varmaan muuttuu, kun ei ole kahteen päivään vetäny mua turpaan, mut ihmetyttää silti että koska mäiskähtää"
Niin, kun näitä lukee sitten joku ihminen joka ei ole väkivaltaa kokenut, niin kai se on AIVAN NORMAALIA että ensi ajatus on : miksi hittovie jotku kestää tollasta kohtelua tollaselta paskakasalta (ja rinnastaa siihen rakkaushöpinää) - Ihmeellinen elämä
oli aitoa kamaa kirjoitti:
Sulle ne saattoi olla kliseitä, mutta
kyllä tuo alkuperäinen kirjoitus oli aitoa tavaraa, sillä se heijasti suoraan ja rehellisesti enemmistön mielipiteen.
Juuri noin enemmistö ajattelee. "Miksi helvetissä naiset antaa alistaa ja hakata itseään, miksi ne ei lähde (kun ei missään muslimimaassa sentäs asuta ja naisella on oikeudet)? Mies saa vapaasti pelata naisen päällä vaikka potkupalloa, potkia vatsaan ja töniä ja räkiä lastakin siinä sivussa - ja nainen se vaan jaksaa vuosia ---HÄVETÄ ensinnäkin omaa uhriksi joutumistaan---ja sitten funtsia että : mikäköhän sen miehen on, voiskohan se joskus muuttua ja auttaisko terapia, mitäköhän mä voisin tehdä että oltaisiin niinkuin normaali perhe?
Totta kyllä että joku sisukas tajuaa homman nimen ja pelastaa itsensä ja lapsensa, mutta heitä ei kyllä täällä palstalla näy, sillä se perheväkivalta-asia taitaa olla loppuunkäsitelty varmasti niiden mielessä.
Ne taas jotka ei ole päässeet asian yli, tai vastaa miettii lähtöä- heidän kirjoituksia täällä näkyy.
Suurin osa on juuri noita "mun oma rakas potki mua ja veteli märällä pyyhkeellä pitkin persettä"....ja "kyllä se nyt varmaan muuttuu, kun ei ole kahteen päivään vetäny mua turpaan, mut ihmetyttää silti että koska mäiskähtää"
Niin, kun näitä lukee sitten joku ihminen joka ei ole väkivaltaa kokenut, niin kai se on AIVAN NORMAALIA että ensi ajatus on : miksi hittovie jotku kestää tollasta kohtelua tollaselta paskakasalta (ja rinnastaa siihen rakkaushöpinää)minäkin ihmettelen vain sitä, että miten toiset naiset, jotka ovat hilkulla kokea väkivaltaa miehen puolelta, ymmärtävät tilanteen jo miehen uhkaavasta käytöksestä, josta voi päätellä sen ennen pitkää johtavan väkivaltaiseen käytökseen: lyömiseen, hakkaamiseen, alistamiseen. Mitä myös jo pelkästään uhkaava käytös on. Olen ollut myös itse tällaisessa tilanteessa muutaman kerran saman ihmisen taholta. Lopetin suhteen, vaikka minua ei suoranaisesti lyöty. Tämä tyyppi ylitti kirkkaasti rajani. Ei minua ole kukaan koskaan lapsuudessa opastanut mitenkään tällaisten tilanteiden ja ihmisten varalta, ellei oteta lukuun sitä, että kuuntelin nuorena tyttönä vuosikaudet alakerrasta kuuluvia ääniä, kun kaksimetrinen korsto äijä hakkasi hyvän ystäväni äitiä, sataviiskytsenttistä pientä naista. Meille kuului sen naisen huuto ja lasten äänet, kun yrittivät pitää äitinsä hengissä. Ehkä sekin jo riitti. Yläkerrassa sama meno, jotakuta heiteltiin pitkin seiniä. Ei se ainakaan mies ollut, joka seinille lensi. Mitään elämänohjeita en tämän asian suhteen kuitenkaan saanut. Mutta aina olen ymmärtänyt pitää puoleni. On minut heittänyt mies lattiaan, kaveri jota en edes tuntenut. Eikä tällaisiin tyyppeihin kiinnosta edes tutustua. Jos kysellään mitä reittejä kuljen ulkoillessani (mies kyselee, mahdollinen seurustelukumppani, ellei vielä niin pitkällä olla) tai kauanko lenkki kestää yms. siihen liittyvää ja selittää miten hän asian tekisi, niin se jo riittää kertomaan, ettei kaikki ole miehen päässä kunnossa. (=yritys kontolloida, alistaa, osoittaa paremmuutensa) Tai uhkaava lähestyminen hullun kiilto silmissä kertoo kelle tahansa täysjärkiselle, ettei ole normaalia, ei edes humalassa. Puhelimen tarkastelu, tai kysely kelle soitit epänormaalin usein, kuulustelut yms. kyllä pitäisi hälytyskellot soida, kun omaa normaalia vapautta yritetään rajoittaa. Miksi mennä suhteeseen tällaisen tyypin kanssa? Olkoon kuinka ihana uuten, mutta jos esim. edellä mainittuja juttuja ilmenee. Tai syyllistäminen jo alkuvaiheessa yms. pikkuseikat, mutta loppujen lopuksi erittäin isot asiat. No ymmärrän sen, että kun ei ole kokemusta edellämainituista ja muistakaan eikä tunne omia
rajojaan ja
itsetunto on heikko (ei se minullakaan mikään vahva ole tietääkseni ollut ikinä) niin voi joutua suhteeseen tällaisen tyypin kanssa. Tai että se hulluus ei tule ilmi aivan eka viikkoina. Mutta kun tulee, pitäisi lähteä heti. Omalle tyttärelleni opetan tasan tarkkaan, mitä ei pidä sallia ja toivon totisesti, että oppi menee perille. Tehkää tekin niin. Ja vielä ihmettelen sitä, että sisareni, joka näitä samoja helvetillisiä ääniä joutui naapureista kuulemaan yhtälailla kuin minäkin, oli väkivaltaisessa suhteessa vuosikausia, salasi sen kaikilta, enkä siinä vaiheessakaan tajunnut, tosin olin aika huolestunut, kun hän yhden ainoan kerran joutui esittelemään mustelmiaan, kesällä käsivarsissa. Selitti jotain, mikä upposi ja epäilyt haihtuivat. Että onko se sitten luonteesta vain kiinni. Sisko on diplomaattinen ja myötäilevä, itse olen äärimmäisen itsepäinen ja taistelutahtoinenkin, se joka kanssani alkaa haastamaan, saa täyden vastuksen ja enemmänkin! - edellinen
Ihmeellinen elämä kirjoitti:
minäkin ihmettelen vain sitä, että miten toiset naiset, jotka ovat hilkulla kokea väkivaltaa miehen puolelta, ymmärtävät tilanteen jo miehen uhkaavasta käytöksestä, josta voi päätellä sen ennen pitkää johtavan väkivaltaiseen käytökseen: lyömiseen, hakkaamiseen, alistamiseen. Mitä myös jo pelkästään uhkaava käytös on. Olen ollut myös itse tällaisessa tilanteessa muutaman kerran saman ihmisen taholta. Lopetin suhteen, vaikka minua ei suoranaisesti lyöty. Tämä tyyppi ylitti kirkkaasti rajani. Ei minua ole kukaan koskaan lapsuudessa opastanut mitenkään tällaisten tilanteiden ja ihmisten varalta, ellei oteta lukuun sitä, että kuuntelin nuorena tyttönä vuosikaudet alakerrasta kuuluvia ääniä, kun kaksimetrinen korsto äijä hakkasi hyvän ystäväni äitiä, sataviiskytsenttistä pientä naista. Meille kuului sen naisen huuto ja lasten äänet, kun yrittivät pitää äitinsä hengissä. Ehkä sekin jo riitti. Yläkerrassa sama meno, jotakuta heiteltiin pitkin seiniä. Ei se ainakaan mies ollut, joka seinille lensi. Mitään elämänohjeita en tämän asian suhteen kuitenkaan saanut. Mutta aina olen ymmärtänyt pitää puoleni. On minut heittänyt mies lattiaan, kaveri jota en edes tuntenut. Eikä tällaisiin tyyppeihin kiinnosta edes tutustua. Jos kysellään mitä reittejä kuljen ulkoillessani (mies kyselee, mahdollinen seurustelukumppani, ellei vielä niin pitkällä olla) tai kauanko lenkki kestää yms. siihen liittyvää ja selittää miten hän asian tekisi, niin se jo riittää kertomaan, ettei kaikki ole miehen päässä kunnossa. (=yritys kontolloida, alistaa, osoittaa paremmuutensa) Tai uhkaava lähestyminen hullun kiilto silmissä kertoo kelle tahansa täysjärkiselle, ettei ole normaalia, ei edes humalassa. Puhelimen tarkastelu, tai kysely kelle soitit epänormaalin usein, kuulustelut yms. kyllä pitäisi hälytyskellot soida, kun omaa normaalia vapautta yritetään rajoittaa. Miksi mennä suhteeseen tällaisen tyypin kanssa? Olkoon kuinka ihana uuten, mutta jos esim. edellä mainittuja juttuja ilmenee. Tai syyllistäminen jo alkuvaiheessa yms. pikkuseikat, mutta loppujen lopuksi erittäin isot asiat. No ymmärrän sen, että kun ei ole kokemusta edellämainituista ja muistakaan eikä tunne omia
rajojaan ja
itsetunto on heikko (ei se minullakaan mikään vahva ole tietääkseni ollut ikinä) niin voi joutua suhteeseen tällaisen tyypin kanssa. Tai että se hulluus ei tule ilmi aivan eka viikkoina. Mutta kun tulee, pitäisi lähteä heti. Omalle tyttärelleni opetan tasan tarkkaan, mitä ei pidä sallia ja toivon totisesti, että oppi menee perille. Tehkää tekin niin. Ja vielä ihmettelen sitä, että sisareni, joka näitä samoja helvetillisiä ääniä joutui naapureista kuulemaan yhtälailla kuin minäkin, oli väkivaltaisessa suhteessa vuosikausia, salasi sen kaikilta, enkä siinä vaiheessakaan tajunnut, tosin olin aika huolestunut, kun hän yhden ainoan kerran joutui esittelemään mustelmiaan, kesällä käsivarsissa. Selitti jotain, mikä upposi ja epäilyt haihtuivat. Että onko se sitten luonteesta vain kiinni. Sisko on diplomaattinen ja myötäilevä, itse olen äärimmäisen itsepäinen ja taistelutahtoinenkin, se joka kanssani alkaa haastamaan, saa täyden vastuksen ja enemmänkin!lisäisin edelliseen kirjoitukseeni, että se koski vain väkivaltaista suhdetta, vaikka siihenkin liittyy usein narsistinen luonnehäiriö. Ja siitä on itsellänikin runsaasti kokemusta, sillä olen ollut useita vuosia suhteessa tällaiseen henkilöön, ilman fyysistä väkivaltaa kylläkin. Jos sitä olisi ollut olisin lähtenyt välittömästi, koska olen aina ollut äärimmäisen tarkka fyysisestä koskemattomuudesta. Toki henkisellä puolella olen antanut tapahtua kaikenlaista suhteessa, mutta joka hetki tiennyt mistä on kysymys. Enää ei kävellä ylitseni siinäkään asiassa. Ikinä. Täytyy sanoa, että on se ollut pitkä ja kivinen tie, jota ei ikinä toivoisi kenellekään. Että siinä mielessä ymmärrän kyllä varsinkin kokemattomia tyttöjä / naisia, jotka siihen tilanteeseen joutuvat. Olinhan sellainen joskus aikoinaan itsekin. Nyt on unelmat murskana, mutta ELÄMÄ EDESSÄ. Ja tähän pisteeseen pääseminen kesti monta vuotta, suhteesta toipuminen siis.
- kohtalostasi
naisasianainen, jos et ole joutunut elämään persoonallisuushäiriöisen & väkivaltaisen miehen kanssa.
Vasta-argumentteja tekstiisi:
1. Nainen ei sorru väkivaltaiseen mieheen. Väkivaltainen mies EI KOSKAAN ole suhteen alkuvaiheessa väkivaltainen tai äkkipikainen, vaan käyttäytyy kuin unelmien prinssi. Nainen rakastuu tähän mieheen. Väkivalta alkaa vähitellen. Pienin askelin. Nainen yrittää selittää, että mitään ei tapahtunut. Kiinnipitäminen on sallittua jne. Kunnes tilanteet vaan pahenee. Pikkuhiljaa murenee raja. Väkivalta on todellista ja rajua.
2. Syy, miksi naiset jäävät suhteeseen on naisten loputon usko hyvään ja siihen, että mies kyllä muuttuisi. Naisen rakkaus siihen alkuaikojen mieheen. Naisten loputon toivo hyvästä suhteesta. Naisten loputon yritys ymmärtää miehen käytöstä ja selittää sitä esim. miehen lapsuudella.
Kirjoituksesi on todella loukkaava. Sinulla ei ole mitään ymmärrystä siitä tuskasta eikä niistä tuhansista pettymyksistä, mitä nainen kokee toivoessaan miehen muuttuvan. - kokemusta on
Vai, että naisen kasvatuksessa vika, kun siihen suhteeseen jää hakkaamisen jälkeen. Voi hyvät hyssykät mikä idiootti olet.
Totuushan on, että lyömistä edeltää usein pitkä, jopa vuosia kestävä alistaminen. Kontrollointi naamioidaan ylitsevuotavaksi rakkaudeksi. Alistaminen tapahtuu huomaamatta ja siinä vaiheessa, kun ensimmäinen lyönti tulee on uhrilla jo olematon itsetunto. Ei siitä niin vaan helposti lähdetä. Uhri sairastaa huonoa itsetuntoa ja haluaa uskoa, että enne niin ihana ihminen tulee takaisin. Ihmiset kestävät tällaista suhdetta aikansa, jotkut koko ikänsä. Toiset päätyvät hautaan, uuteen samanlaiseen suhteeseen tai uuteen parempaan elämään. Minä lähdin ja löysin itsetuntoni uudelleen ja elän nyt onnellisena uuden terveen kumppanin kanssa. - nörtti...
sitä saa mitä tilaa, nuorempana naureskelit varmaan tavallisille miehille ja pidit heitä nössöinä, nyt sitten maksat hintaa siitä että kiinnosti menevä naistennaurattaja joka osasi ryypätä kuin mies.
- poliisista päivää
Ei todellakaan kaikki menevät miehet ja ryyppäävät naistennaurattajat hakkaa naisiaan. Useat noista pahimmista skitsoista, yllätys-yllätys, ovat ulospäin niitä kiltin näköisiä "nörttejä".
- ratkaisevasti
Nykyaikana asenteet ovat muuttuneet ratkaisevasti perheväkivallan uhreja kohtaan. Suunta on ihan selvästi nähtävissä kaikessa: lehtikirjoituksissa, puheissa ja mediakeskusteluissa. Toki on se pieni osa joka hämmästelee ja syyllistää uhreja tietämättömyyttään, mutta sekin on vähenemään päin koska tietoa annetaan joka puolelta.
Tiedämme asioista enemmän kuin ennen, kuitenkaan tieto ei valitettavasti kaikkien käsityskykyä saavuta.
Nykyaikana nainen ei enää vaikene ja nuole haavojaan hiljaisuudessa.
Nykyaikana nainen yhä useimmin tekee rikosilmoituksen, laittaa pahoinpitelijänsä vastuuseen teostaan ja jatkaa uuteen elämään. Ja nykyaikan näitä naisia ihaillaan jotka joutuvat kokemaan järkyttäviä, käsittämättömiä asioita ja siitä huolimatta eivät anna lopullista voittoa piinaajalleen vaan kokoavat itsensä sekä jatkavat uuteen ja täysipainoiseen elämään. He ovat useimmiten hyvin onnellisia arjessaan juuri tästä syystä että osaavat arvostaa asioita eri perspektiivistä; arkinen, normaali elämä tuntuu hyvältä, he eivät etsi turhia seikkailuja "tylsyyteen" vaan koska ovat kokeneet repivää elämää ovat he hyvinkin sopuisia , uskollisia ja miellyttäviä elämänkumppania uudelle, normaalisti käyttäytyvälle puolisolleen. - miltä tämä sinusta tuntuisi?
VERTAA ALKUPERÄISEEN KIRJOITUKSEEN!!!!!!!!!
Mistä ihmeestä näitä itseään "naisasia"naisiksi kutsuvia ihmsiä tulee? Vaikka naisviha paistaa läpi heidän kommenteistaan.
Miten on täytynyt tyttölapsi kasvattaa kun hän sortuu arvostelemaan muiden naisten ahdinko, yrittämättäkään ymmärtää itse tilannetta missä nainen on?
Tytön vanhemmissa, kasvatuksessa vika.
Ainakaan tällä naisella ei ole itsekunnioitusta, itsetuntoa eikä järki pelaa....Mitä lie noiden naisten lapsuudessa tapahtunut kun aikuisena sorrutaan elämään arvostellen mielivaltaisesti hädässä ja uhan alla eläviä naisia. - mammari007
eihän kenenkään pitäis jäädä syyttömänä turpaan ottamaan, mutta en usko että se riippuu millään lailla kasvatuksesta.
totta on, niillä jotka jää, ei ole itsekunnioitusta. mutta mikä sen sitten on vienyt? kasvatusko? enpä usko. eiköhän se itse väkivalta ole jättänyt jälkensä ihmiseen, joka on sitä joutunut kokemaan. - Inkkuvaa
Onkos käynyt mielessä että kaiken sen hakkaamisen takana olis rakkautta ja hellyyttä? Sitä paitsi kun suhteessa hakataan, niin ottava osapuoli yleensä "luulee" ansaitsevansa sen tai tehneensä jotain väärin. Ei väkivalta ole ratkaisu. Se, joka hakkaa on sairas, eikä nainen välttämättä uskalla tehdä asialle mitään, koskaa pelkää tulevansa taas hakatuksi. Nainen, jota mies hakkaa voi silti rakastaa miestään. Ei kenenkään kuulu sellaista kestää eikä elää sellaisessa suhteessa, mutta tiedän että irti päästäminen on viakeaa ja se pelottaa, koska pimeitä kujia Suomen maasta kuitenkin vielä löytyy. Yleensä hakkaaja ei jätä asiaa siihen jos suhde loppuu, päinvastoin, yltyy vielä enemmän, koska on mustasukkainen että joku toinen voi saada "hänen naisensa". Ja nainen joka rakastaa hakkaavaa miestään, uskoo joka hakkauskerran jälkeen että se oli viimeinen kerta. Näin se on. Väkivalta on sairautta, johon ei ole parantavaa pilleriä. Kipu lähtee buranalla ja masennuslääkkeillä.
Älkääkä nyt ymmärtäkö mua väärin. Vaikeeta selittää mitä tarkotin, mut toivottavasti joku edes ymmärtää.- Helppo elämä
Sitä paitsi kun suhteessa hakataan, niin ottava osapuoli yleensä "luulee" ansaitsevansa sen tai tehneensä jotain väärin.
-Aloin todellakin jossain vaiheessa miettimään, että teenkö jotain väärin.
Käyttäydyinkö hänen mielestään jotenkin, mikä ärsyttää häntä?
Jos olin pelosta "jäykkänä" hänen raivotessaan, niin olin ylimielinen ja turpaan tuli.
Hoidin kuitenkin työni ja lapset, mutta muistan edelleen ne ajat. Toimin kuin robotti.
Yleensä hakkaaja ei jätä asiaa siihen jos suhde loppuu, päinvastoin, yltyy vielä enemmän, koska on mustasukkainen että joku toinen voi saada "hänen naisensa".
-Näin kävi minullekkin. Jos pelkäsin siinä parisuhteessa, niin olin jo lopuksi varma, että jos hän löytää minut niin pääsen hengestäni lopullisesti.
Pelkäsin myöskin sukulaisteni puolesta. Veljeäni hän kerkesi puukottaakkin, sekä ryösti rahat, koska veli ei suostunut kertomaan missä olin.
Hän kiusasi myöskin tuttaviani.
Luojalle kiitos että lopuksi mies joutui vankilaan niin sain hengähtää edes hetkeksi!Mutta edelleen saan olla pelko p.......ä kun tiedän hänen olevan siviilissä..Milloinka hän on taas oven takana???
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26216772Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235403- 1152555
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152026Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361753Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111983- 59947
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto28857Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43853