Minua on nyt ruvennut epäilyttämään miesystäväni uskollisuus, nimittäin missään edellisessä suhteessa minulla ei ole ollut näin paljon intiimivaivoja.
Vuoden verran ollaan seurusteltu ja alkuvaiheessa minulla todettiin papilloomavirus (tiedä sitten kummalta tarttunut). Sehän tietenkin saattaa aiheuttaa ikäviä tuntemuksia, mutta tulipa mieleen että voisiko toistuvat virtsatieinfektiot ja silloin tällöin ilmenevät emätintulehdukset johtua siitä, että mieheni pettää minua (ilman kumia)?
Sinälläänhän noi oireet on ihan yleisiä, mutta tulipahan tällainen mieleen. Mies käy välillä viikonloppuisin työmatkoilla. Väittää ettei ole koskaan pettänyt, mutta "niinhän ne kaikki väittää".
Onko jollain sellaista kokemusta, että monet vaivat selittyivät sitten sillä että mies toi mukanaan eri bakteerikantaa jne...
paljon intiimivaivoja
4
1061
Vastaukset
- kuka tietää
Papilloomaviruksesta vaikea sanoa kun itämisaika voi olla hetken tai vuosia. Mua kyllä epäilyttäisi ihan sama tulehdusten osalta. Normaalisti ei pitäisi niinkään tulla. Käytätkö tiukkoja vaatteita jotka hiertää? Onko ruokavalio kunnossa? Maitohappobakteereja kokeillut? Ei antibioottikuureja juuri syöty? Voisit käydä myös gynekologin juttusilla asiasta ehdottomasti. Miehesi olisi syytä käyttää kondomia ja välttää suuseksiä ja pestä käsiä tarpeeksi jos vieraissa laukkaa. Hyih. Onko kaikki miehet tollasia jokapaikanhöyliä nykyään..... että saa sit tauteja miettiä.... Voi selitys olla jossain muuallakin, jos mies onkin "syytön". Eikun yksityisetsivä asialle
- Ei tohtori
Papilloomavirus voi aiheuttaa vakaviakin sairauksia. Jos se sulle vielä jotain kuppia ja muita kantaa niin onko kiva? Tai kysy ensin siltä mieheltä, että olisiko syytä mennä lekuriin. Kyllä se niin säikähtää että tunnustaa. Älä mieti liian pitkään.
- PETTÄMISEN SEURAUKSENA
Vaimo petti ja sai eri bakteerikantojen seurauksena kovan hiivatulehduksen.Kun oli idiootti ja ei käyttänyt kortonkia vaan paljaalla vedeltiin.Ei se kuitenkaan aina johdu pettämisestä myös esim. sinun antibioottikuuri voi laukaista sen.
- hiivaton
Minula parani valkovuoto, hiivatulehdukset ja virtsatietulehdukset saman tien kun otin ukostani eron. Jälkeenpäin ilmeni että oli tosiaankin käynyt vieraissa ja vuosikausia ja minä polo ravasin lääkärissä. Nykyisen mieheni kanssa ei ole ollut mitään vastaavia ongelmia....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16912833
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1545458Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454780Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493689Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392788Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1201955Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1111706Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3661638Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1081538Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361471