Eilen Fst:n keskusteluohjelmassa B. Kallis totesi, että rikkaimpien tulotaso on noussut 44 % samaan aikaan kun köyhien tulotaso on noussut 1%:n. Kun jo pelkästään vuokra nousi ainakin minulla runsaat 4 % ja hintataso tuskin paljon tästä jälkeen jäänyt, niin köyhät köyhtykööt... Siihenhän nykyinen hallitus pyrkii.
Kun rikkaitten rahalla ei ole isänmaata, niin heidän saamansa raha ei hyödytä Suomen kansantaloutta siten kuin sama raha jaettuna köyhille olisi hyödyttänyt, sillä köyhähän joutuu laittamaan rahansa suoraan kulutukseen, joten raha on ikään kuin vain lainassa hänellä.
Siis se, että rikkaat rikastuvat, edistää sitä, että useampi suomalainen joutuu työttömäksi. Olemme kierteessä, josta ei ole ulospääsyä muutoin kuin jakamalla yhteiskunnan varallisuutta uudelleen ja oikeudenmukaisemmin.
Mutta mitä tekeekään päättäjämme: tuetaan eliitin kerskakulutusta yhä enemmän ylläpitämällä oopperaa, rakentamalla samanlaista syöttilästä musiikkitalosta jne.
Samaan aikaan terveyspalveluja heikennetään ainakin Helsingissä, vanhukset jäävät hoitamatta, lasten hoitoa heikennetään suurentamalla hoitoryhmiä jne.
Muistakaamme tämä kaikki, kun vaalit lähestyvät...
44 % rikkaille
2
226
Vastaukset
- että..
Pistäkää vaalien alla myös korvantaakse se fakta, että n. 27 000 euron vuosiansioissa menee keskimäärin nettosaajan ja maksaja raja. Eli muistakaa, että hyvätuloisten tulotason nousu tarkoittavat heidän maksamien verojen kasvua =enemmän jaettavaa.
On helppo aina osoittaa naapuria maksajaksi. - köyhäilijä
Päättäjät ovat irroneet täysin köyhien asiasta juhlapuheissa, jouluna ja ennen vaaleja soppatykeillä lupaillaan löysästi vaan.
Eivät edes yritä pitää yhtiskunnallista oikeudenmukaisuutta yllä ja unohtavat omassa ylellisyydessään pikaisesti vähäosaiset.
Ennen esimerkiksi rikkaat patruunat järjestivät vähäosaisille ruokaa, virkistystä ja ansiotyötä.
Nykyisin vain ökyilevät ja riistävät lisää pakkoaktivoinnilla, silpputyöllä, pätkätyöllä ja ilmaisella työharjoittelulla.
Eriarvoistaminen on aina valinta kannattaa katsoa tarkkaan ketä äänestää tulevissa vaaleissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451