Asiasta on keskusteltu paljon, joten tuon minäkin korteni kekoon.
Olen 20-vuotias tyttö ja olen hanttihommissa (Suomessa) eräässä yrityksessä, jossa työskentelee paljon maahanmuuttajia. Näkemykseni eri kulttuureista on avartunut positiivisesti, mutta myös negatiivisesti.
Suurin kulttuurishokki minua kohtasi afrikkalaisten miesten kanssa ystävystyttyäni. Vaikkeivät tuntemani miehet (paljon parjattuja) muslimeita olleetkaan, he tuntuivat todella ajattelevan, että naiset ovat kuin eläimiä. Epäonnekseni ryhdyin seurustelemaan erään afrikkalaismiehen kanssa, ja muutaman kuukauden jälkeen minulle riitti. Hän oli muutoin järkevä, mutta naisten kanssa täysin holtiton. Ehkä olen ahdasmielinen, mutta mielestäni moniavioisuus on moraalitonta, varsinkin jos sitä harrastetaan ilman että minulle siitä kerrotaan. Mies tartutti minuun sukupuolitaudin maattuaan muiden naisten kanssa. Sain vihdoin tarpeekseni, kun hän alkoi "loisia" luonani eläen varoillani.Hän valitti ihmisten rasistisesta käyttäytymisestä ja moitti minua, koska olen ateisti. Kunnon kristityn (hän oli katolilainen) ja korkeakoulutetun ihmisen voisi kuitenkin luulla ajattelevan moraalista eri lailla.
Jätettyäni miehen arvelin, että hän oli vain yksittäistapaus eivätkä kaikki afrikkalaismiehet voi olla samanlaisia. Tutustuttuani firman muihin afrikkalaisiin miehiin huomasin olevani väärässä. Yksi mies vokotteli kaikkia naisia vaikka oli naimisissa ja hänellä oli lapsi ja toinen kävi käsiksi työkavereihini. Kaikki heittivät seksististä herjaa suomalaisnaisista.
Vain siksi että olen niin hyväuskoinen hölmö en potkaissut poikaystävääni pihalle heti aluksi. Varoitan siis kaikkia muita nuoria naisia: älä ole naiivi. En sano, että kaikki etelän miehet olisivat ahdistelijoita, mutta melko moni kuitenkin.
afrikkalainen poikaystävä-ennakkoluulot kävivät toteen
14
3339
Vastaukset
- paikka...
Ikävää vaan, ettet voi enää saada kunnollista länsimaista miestä itsellesi.
Ja hei, ei teistä suominaisista turhaan heitä negroidit rasistista herjaa. Lue nyt tätäkin palstaa...- (ex)Veijari-77
Joo hei, annas olla! Kyllä me miehetkin osataan hakea neitseellisiä (ja vähemmän neitseellisiäkin) thainuorikkoja kaukoidästä asti. Maailma on avoin kaikille. Anna tyttöjen touhuta ja keskity omaan elämääsi. Se ei liene sulta pois, varsinkaan kun et koskisi mustan kanssa peuhanneisiin naisiin.
- joo...
(ex)Veijari-77 kirjoitti:
Joo hei, annas olla! Kyllä me miehetkin osataan hakea neitseellisiä (ja vähemmän neitseellisiäkin) thainuorikkoja kaukoidästä asti. Maailma on avoin kaikille. Anna tyttöjen touhuta ja keskity omaan elämääsi. Se ei liene sulta pois, varsinkaan kun et koskisi mustan kanssa peuhanneisiin naisiin.
Jaaha, joku palstan blondeista taas intoutui... Mut juu, se onkin Suomessa varmaan ihan hir-vee ongelma kun nää thainaiset kohtelee suomalaisia miehiä rasistisesti ja vonkaa niiltä seksiä. :-D
- (ex)Veijari-77
joo... kirjoitti:
Jaaha, joku palstan blondeista taas intoutui... Mut juu, se onkin Suomessa varmaan ihan hir-vee ongelma kun nää thainaiset kohtelee suomalaisia miehiä rasistisesti ja vonkaa niiltä seksiä. :-D
Ärh... olen mies enkä blondi. Asiallisuutta vain vähän peräänkuulutin. Neidot tekevät omat virheensä, miehet omansa. Tosin jos rikollinen tapaus sattuu kainalossa kulkeutumaan tänne pohjolaan, niin kyllä se afrikkalainen taitaa olla haitallisempi loogisesti ajateltuna.
- blondi!
(ex)Veijari-77 kirjoitti:
Ärh... olen mies enkä blondi. Asiallisuutta vain vähän peräänkuulutin. Neidot tekevät omat virheensä, miehet omansa. Tosin jos rikollinen tapaus sattuu kainalossa kulkeutumaan tänne pohjolaan, niin kyllä se afrikkalainen taitaa olla haitallisempi loogisesti ajateltuna.
Mitä epäasiallista oli tuossa ekassa vastauksessa? Ja miksi esiinnyt miehenä, saatko siitä kicksejä?
- bidrali
Tuota miksi aloit seurustella eläimellisesti käyttäytyvän miehen kanssa?
Ei minua kyllä ole ketkään ahdistelleet suomalaiset vanhat ukot joskus mutta siihenkin tottui töissä... Ikävää että kanssatyöskentelijöiksesi sattui moinen porukka. En kyllä tunne afrikkalaisia miehiä (lukuunottamatta aiemmin mainitsemaani marokkolaista "miestä", josta nyt joku huomauttaa, jos ei sitä tässäkin mainita) enkä ole tutustunut sikäläiseen (kuitenkin aika iso maa, että mihin niistä?) kulttuuriin. Somali naisten kanssa olen joskus jutellut mutta miesten kanssa en välttämättä edes halua tutustua, ihan vain omien ja muiden ennakkoluulojen takia.
Siis mitä eläimiä naiset sitten olivat? jos kissoja hyvä, jos lehmiä - kappas vain, jos nilviäisiä niin ovat tavoittaneet suomalaisen naiseuden syvimmän olemuksen;D
Ei mutta kiitos varoituksesta, pistetään korvan taakse. Toivottavasti se mitä sait ei ollut hiv... noo parempi onni ensi kerralla.
korkeakoulutettuja ja kunnon kristittyjäkin on moneksi... oliko poju käynyt kenties suomalaisen yläasteen?- ihmettä?
Banglan patjalla "ennakkoluuloja"...?!? Öööööö... Ei tajua. Luuletko että sulla on joku parempi tilanne?
- bidrali
ihmettä? kirjoitti:
Banglan patjalla "ennakkoluuloja"...?!? Öööööö... Ei tajua. Luuletko että sulla on joku parempi tilanne?
Kaikilla on ennakkoluuloja, miks'ei siis minulla myös. Jos katsot kartalta niin Bangladesh ei taida ihan afrikassa olla... noo eipä sillä tietysti sinulle väliä ole kunhan louskutat. Ja kyllä minulla on ihan hyvä tilanne ei kukaan ahdistele, eikä mies huorissa juokse, entäs sinulla? Ilmeisesti on elämä mallillaan kun on toisiakin aikaa miettiä;D
- :-D
bidrali kirjoitti:
Kaikilla on ennakkoluuloja, miks'ei siis minulla myös. Jos katsot kartalta niin Bangladesh ei taida ihan afrikassa olla... noo eipä sillä tietysti sinulle väliä ole kunhan louskutat. Ja kyllä minulla on ihan hyvä tilanne ei kukaan ahdistele, eikä mies huorissa juokse, entäs sinulla? Ilmeisesti on elämä mallillaan kun on toisiakin aikaa miettiä;D
"Ja kyllä minulla on ihan hyvä tilanne ei kukaan ahdistele, eikä mies huorissa juokse."
;) - bidrali
:-D kirjoitti:
"Ja kyllä minulla on ihan hyvä tilanne ei kukaan ahdistele, eikä mies huorissa juokse."
;)No, ei ainakaan maksullisissa se nyt näkyisi jossain... Baari tuttujahan meillä kaikilla on mutta kaipa mies tietää, että se on kerrasta poikki (suomalaisella olisi kahdesta kerrasta kun eihän täällä olla totuttu sitoutumaan nuorena). Kiinnijäämisen riski tunnetusti kasvaa ajan kuluessa ja "vierasperäisten sukupuoliaktien" tihentyessä.
- Ai jaa?
bidrali kirjoitti:
No, ei ainakaan maksullisissa se nyt näkyisi jossain... Baari tuttujahan meillä kaikilla on mutta kaipa mies tietää, että se on kerrasta poikki (suomalaisella olisi kahdesta kerrasta kun eihän täällä olla totuttu sitoutumaan nuorena). Kiinnijäämisen riski tunnetusti kasvaa ajan kuluessa ja "vierasperäisten sukupuoliaktien" tihentyessä.
"No, ei ainakaan maksullisissa se nyt näkyisi jossain... "
Missä se näkyis? Ai niin, mutta sullahan oli se vaisto, joka kerto senkin että tämä banglapoju ei ole oleskeluluvan perässä vaan rehdillä asialla. ;) - bidrali
Ai jaa? kirjoitti:
"No, ei ainakaan maksullisissa se nyt näkyisi jossain... "
Missä se näkyis? Ai niin, mutta sullahan oli se vaisto, joka kerto senkin että tämä banglapoju ei ole oleskeluluvan perässä vaan rehdillä asialla. ;)Molemmat tiedämme toistemme rahatilanteen. Maksullisissa huorissa käynti näkyisi jo laskuja maksettaessa kun miehellä olisi vähemmän rahaa kuin mitä pitäisi olla, eikä kotiin olisi tullut mitään uutta. Pelkän vaiston varassako minun luulet kaikki päättelevän?
- tunnen samanlaisia
Mistäpäin Afrikkaa miehet ovat?
- päältä katsoja
Olette jäljessä koska suomessa ei näitä siirtolaisia niin paljo ole,tuo me naiset olemme oppineet kauan sitten täällä ruotsissa,koska täällä niitä pyörii joka nurkalla.Näihin miehiin asenne on täällä aivan kuin he eivät olisi olemassakaan koko yhteiskunnassa,haluvat vain elättäjän,koska ovat tunnetusti pata laiskoja.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26316822Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235414- 1152560
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152036Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361755Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?111986- 59948
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto30861Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?43856