tässä pieneen uteliaaseen mieleeni, että mitä te miehet tykkäätte ei meikkaavista naisista? Arvostatteko myös luonnollisuutta/luonnonkauneutta, vai tykkäättekö kun nainen laittautuu?
Tuli
vain..
6589
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä suurin osa naisista kaunistuu ihan silmissä, kun ne vähän meikkaa. ns. luonnonkauneutta voi sitten katsella kun on oma eukko.
Kun tutustuin ex-vaimooni, hän meikkasi todella paljon. Hän oli siskoni kaveri ja kerran mökillämme vieraillessaan hän meni saunomaan siskoni kanssa. Saunan jälkeen näin hänet ensimmäistä kertaa ilman meikkiä ja vasta silloin toden teolla hullaannuin häneen, vaikka olihan hän näyttänyt oikein sievältä meikattunakin. Usein naisen luonnollinen hehku ja raikkaus onkin kauniimpaa kuin taidokkainkaan meikki.
Tietysti hillitty ja hallittu meikki sopii arvokkaisiin ja virallisiin tilaisuuksiin tai työpaikalle ja joskus erityistilanteessa voi räväkämpikin biletysmeikki olla paikallaan. Mutta en oikein ymmärrä naisia, joiden pitää laittautua sotamaalaukseen, vaikka olisivat menossa vain ostoksille lähikauppaan tai koiraa ulkoiluttamaan.
luonnollinen oikea ihminen vie tosiaan jalkoja alta. kotona ei tarvitse meikata, tai ainakaan niin paljoa. koska ainakin minä arvostan aitoutta.
toisaalta, kun leidi vetää oikein ykköstamineet päälle, niin siinäkin on sitä jotain, mutta se on erilaista :D
ehkä molempi parempi, molemmille on tilausta ja paikkansa. tosin, luonnollinen itsensä voi olla tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, jos se on itselle ok. ainakaan muut ei sitä paheksu.
juuri tässä päivällä oli juttua kaverin kanssa tytöistä ja meikeistä ja mikä silmää hivelee :) Siihen tulokseen tultiin (tai minä tulin) että meikki on ihan jees, kunhan siinä on nyt sentään jotain tyyliä, MUTTA. Siihenkin tulokseen tulimme (lue: tulin) että meikin kanssa saadaan lähes tyttö kuin tyttö näyttämään "unelmien naiselta", vaan mitäs sitten kun naama pestään? Nii-in totuus paljastuu!
eli sellaista tässä yritän sanoa, että meikatkaa vain jos siitä kerta pidätte, mutta meikitön kasvo se vasta kauneuden paljastaa :)
Samaa mieltä nimmarin "sopivasti' kanssa :D
Hyvä esimerkki on tosta Oprahsta, oottekos ikinä nähnyt sen naamaa ja minkälainen se on oikeesti ilman meikkiä? eihän sitä tunne edes takaisin!!!!!!!! kuin joku toinen ämmä!!!
Siis mitä se sanoo meikistä? meikki on TODELLA FAKE!
JA: meikitön kasvo se vasta kauneuden paljastaa! just noin se on! ;))
valju vainaa hyi hlvetti