palkat alas

Palkat on liian korkeita.
---siksi työtä ei riitä kaikille.
Palkat tulee puolittaa - ja jakaa työtö ja toimeentuloa kaikille.

Sak on nykyään aatelis-työläisten järjestö.
----ei ole enää työväenpuoluetta.
sosdemit on sos dem aatelia.
Paksut ja ylensyöneet ukot ja akat ajaa omaa etuaan.

Köyhillä ei ole etujärjestöä.
11543
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On työelämässä 50v porukkaa joilla on omaisutta omakotitalot, parit autot, kesämökit, sijoitusasunnot, osakkeita, eläkesäästöjä ym. aivan hyvin voisivat jäädä osa-aika työhön ja työtön kortistosta siihen oppimaan ansaitsemaan.

Vähitellen nämä joilla omaisuutta ja lapset maailmalla voisivat jäädä sitten kokonaan eläkesäästöjensä varaan. Näin oikeudenmukaisemmin jakamalla työtä, toimeentuloa ja osaamista siirtämällä köyhyys helpottaisi.

Itsekkyys malli pois ja solidaarisuutta suomi kaipaa.

Äänestä
  • Vanhempani ovat 50 ja heistä toinen on ollut viimeiset 10 vuotta työttömänä. Omistusasunto löytyy, lähinnä pieni osake, mutta ei mitään muuta noista em. elintasosymboleista. Vastaavasti omasta ikäluokastani löytyy useita yli 3000 euroa kuussa tienaavia, joilla on keskustassa oma kämppä, kivat autot ja ulkomaanmatkojakin tehdään useampi kappale vuodessa, viimeksi kuulemma Intiaan. Eiköhän se ole kuule edelleenkin niin, että Suomessa on rikkaita ja köyhiä eikä se katso ikää. Tämä kouhotus ikäluokkien sorrosta on lähinnä kokoomusnuorten keksintöä ja noudattaa oikeiston hyväksi kokemaa taktiikkaa, jota voisi kutsua myös nimellä "hajoita ja hallitse".

    Äänestä

  • vain kakkua jakamalla. Mitä aikaisemmin ihmiset jäävät pois töistä, sitä aikaisemmin he siirtyvät yhteiskunnan eläteiksi (sen joka sai homman eläkkeellejääneeltä). Maailma on työtä täynnä. On täysin absurdi ja älytön ajatus edes miettiä mitään muuta.

    Jos jaetaan työ, joka on kannattava yhdelle ihmiselle, kahdelle, niin siitä tulee kannattamaton työ kahdelle ihmiselle. Kannettu vesi ei kaivossa pysy eikä poppakonsteja ole.

    Äänestä

  • ei kakku kasva kirjoitti:

    vain kakkua jakamalla. Mitä aikaisemmin ihmiset jäävät pois töistä, sitä aikaisemmin he siirtyvät yhteiskunnan eläteiksi (sen joka sai homman eläkkeellejääneeltä). Maailma on työtä täynnä. On täysin absurdi ja älytön ajatus edes miettiä mitään muuta.

    Jos jaetaan työ, joka on kannattava yhdelle ihmiselle, kahdelle, niin siitä tulee kannattamaton työ kahdelle ihmiselle. Kannettu vesi ei kaivossa pysy eikä poppakonsteja ole.

    Ideani oli jakaa aluksi kunnes vakaavarainen jolla omaisuutta ja eläkesäästöjä voi kokonaan luvuttaa työpaikan tulokkaalle.
    Työtuntien määrä yhteiskunnassamme on vähentynyt eikä suinkaan lisääntynyt. On tosiaan myös köyhiä vanhemmissa ikäpolvissa.
    Toki jos nuo ansiotyöpaikat lisääntyy on sitten perusteltua pitää vaikka vajaakuntoiset työssä.

    Yleensä tuohon 50v ikään ehtineet ovat suhteellisen varakkaita kun vertaa 25-30 v porukkaan. Useat tuon sukupolven ihmiset aloittaneet jo 14-16 vuotiaina työelämässä.

    Nykyisin on jo 25 vuotiaita jotka eivät ole olleet kuin tukityössä eivätkä kertaakaan normaalissa ansiotyössä.
    Olisiko siis aivan kohtuutonta ns. vaihtaa paikkoja ikäpolvien välillä vanhemmat pääsisi vähemmällä pitkän työuran jo tehneinä.

    Äänestä

  • köyhäilijä kirjoitti:

    3-kymppinen, enkä ole koskaan ollut oikeassa ansiotyössä. Opintolainaa on vaikka muille jakaa. Luonnollisesti en tule työllistymään kouluttautumalleni alalle. Työttömyyttä kun on takana reilut kolme vuotta. Täytyy keksiä jotain muuta.

    On suuri vääryys, että ennen aikaan töihin pääsi kansakoulupohjalta, mutta nykyään koulutus ei takaa paikan kuin sosiaalihuollon asiakkaana. Olisi siis vähintäänkin kohtuullista, että ihminen pääsisi edes jotenkin työelämään kiinni. Joku voisi luovuttaa paikkansa sitä enemmän tarvitsevalle.

    Äänestä

  • olen kirjoitti:

    Voi saasta !
    ---yli 30v lapsi !

    ----------- mee töihin. älä valita!

    Äänestä

Mikä siinä on, että aina ollaan TOISTEN palkkoja ja rahoja jakamassa ja puolittamassa? Mikäs sen mukavampaa tietysti olisi, mutta onko se oikeudenmukaista? Eikö jokainen ole palkkansa itse ansainnut? Pelkkää kateutta tollaset höpinät, yhtä hyvin sun korvauksesi voisi puolittaa, mitäs siihen sanot? Jaa omistasi niin paljon kun lystäät, mutta älä tule muiden rahoja jakamaan! Ei ne tyhjästä ole tulleet työläisten rahat, mutta sun tulee. Tyydy osaasi tai yritä enemmän, netissä itkemällä et oloasi korjaa, katkera ja kateellinen! Sen saat mitä ansaitset...

Äänestä
  • Minun tuloni voi hyvin puolittaa. 0/2=0.

    Äänestä

  • Toivottavasti sinä ja muut ahneet saatte tehdä mahdollisimman paljon ylitöitä, jotta voitte kustantaa meidän työttömien elämän.

    Äänestä

Lisääntynyt tuottavuus merkitsee lisääntynyttä vaurautta. Rahaa on pilvin pimein.

Miksi hemmetissä sen pitäisi olla juuri tuottava porras, jonka pitäisi tuloissaan joustaa? Miksi palkkoja pitäisi laskea, kun rikkaus päinvastoin on hurjassa kasvussa?

Pääomapiirit kahmivat yhä suuremman ja suuremman osan yhä suuremmasta ja suuremmasta kakusta, ja tätäkö pitäisi edesauttaa vielä palkkojen laskullakin? Kuinka monta Cadillacia ja Lambourghinia rikkaat vielä talleihinsa tarvitsevat?

Nyt on jo korkea aika uudistaa koko menneisyyteen jämähtänyt työn ja tuottavuuden malli! On tehtävä uusjako - kaikille nykyajan tuottavuuden mukaisesti töitä (eli noin 3-4 päiväinen työviikko) ja kokonaistuotannon kasvun kokoinen palkankorotus (BKT noussut 15:ssä vuodessa 50%).

Mahdoton toteuttaa, vai? No taatusti, niin kauan kuin porukat eivät vain huomaa mihin rahat kusetetaan. Sen sijaan fyrkan määrästä tuo ei olisi kiinni.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000021&posting=22000000016442305

Äänestä

Kaikki ylisyötetyt ja juotetut tursakeet

(edustajamme)
SDP_KOKOOMUS_KEPU ne vain nostaa hyvää tuloa ja rahaa..

---saakelin roistoja kaikki.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

töitä kaikille kirjoitti:

Palkat on liian korkeita.
---siksi työtä ei riitä kaikille.
Palkat tulee puolittaa - ja jakaa työtö ja toimeentuloa kaikille.

Sak on nykyään aatelis-työläisten järjestö.
----ei ole enää työväenpuoluetta.
sosdemit on sos dem aatelia.
Paksut ja ylensyöneet ukot ja akat ajaa omaa etuaan.

Köyhillä ei ole etujärjestöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu