Minkälaisia ehdottomia reunaehtoja teillä on deittikumppanin suhteen? Itselläni ainakin se, että en voisi kuvitellakaan tupakoivan ihmisen kanssa alkaa mihinkään läheisempään kanssakäymiseen. Tupakoivissa ihmisissä on niin vastenmielisen pinttynyt haju, että vaikka muuten olisikin kuinka viehättävästä ihmisestä kyse niin se haju nollaa kaiken.
Toiseksi, haukkukaa vaan pinnalliseksi, mutta kyllä se ulkonäkö sittenkin jotakin merkitsee. Itse ainakin olen sitä mieltä että naisen painon tulee olla vähemmän kuin omani joka on 88kg, mikä pitäisi olla suhteellisen helppo nakki. Ylipainokin kertoo sittenkin jotakin siitä, että harrastaako mitään liikuntaa ja koska itse harrastan runsaastikin niin jo senkin takia tuskin oltaisiin samalla aaltopituudella. Toiseksi, ylipaino ei ole kaunista.
Yksi ehdoton juttu, jota minun on vaikeata sietää mutta johon monet ihmiset lankeaa on se, että kun jutellaan niin jutut on koko ajan minäminäminä-juttua. Sen huomaa hyvin nopeasti. Toinen ei kysy yhtään mitä toiselle kuuluu ja mitä hän tekee kun on kiire antaa yksityiskohtaista selvitystä omista asioista. Kuitenkin, maailmassa on niin monia puheenaiheita, jotka ovat ikäänkuin puolueeton territorio, eli ajankohtaiset asiat tai mitä nyt kulloinkin on ns pinnalla.

Vastaukset 7
Vanhimmat
eivät saa asettaa naisille mitään ehtoja, sen sijaan naiset saa ladella vaikka minkälaisia ehtoja miehille! johan se tuli todettua aiemmissa ketjuissa toi epätasa-arvoinen systeemi.
Laitetakkaan näkyville profiiliin, mutta kyllä ne "ehdot" ovat tuolla takaraivossa siltikin olemassa ;)
T: M-30
Asialliset tavat (ei nenänkaiveluosastoa)edes vähän yleisivistystä, terve itsetunto, hauska pitää olla, ei saa olla sairaalloisesti takertuva, mielellään alle sata kg.
Mun ehtoihin kuuluu, että
- ei pitkiä hiuksia miehellä
- ei mitään kauheaa kaljamahaista juoppoa joka ryyppää joka viikonloppu
- ulkonäöltään mukiin menevä
- normaalivartaloinen
- hauska
- luotettava
siinähän noita.
Harvalle miehelle pitkät hiukset sopiikaan siinä samaa mieltä.
Kuitenkin, monet naiset vaativat vaikka mitä mieheltä vaikka eivät itsekään ole kovinkaan kummoisia tapauksia. Niin, ja naisen tapauksessa normaalivartaloinen ei todellakaan ole xl-kokoinen.
minkä ikäinen olet? Haluisin tutustua sinuun!
Moikka vaan!
Katso minun profiilisivuani, siellä on mailiosoite.