..kun valtionjohdon taholta annetaan signaali, että ei ole mitään hätää ennenkuin suuret ikäluokat enenemässä määrin jäävät eläkkeelle. Itse kyseistä työtä tehneenä voin kertoa että resurssit ovat auttamatta liian pienet. Olisiko ratkaisuna jokin "korvamerkitty" raha valtion taholta kunnille vai mikä kun resursseja suunnataan "kulttuuriin" vaikka sotaveteraanimme ja lottamme ovat heikoilla. Kuntien on priorisoitava rahoituksiaan.Mutta luotetaan vain siihen että hoitaja venyy kolmeksi ja jaksaa raskasta työtä liian pienin resurssein ja palkoin. Omaiset ovat hoitovirheiden tuottamien kuolemantapausten suhteen niin surunsa keskellä, ettei jaksa nostaa kannetta ja hoitajat taas niin tunnollisia, ettei näköjään "tarpeeksi" sairauspoissaoloja kerry. Koska näitä kahta tilastoa sosiaali- ja terveyministeriössä tuijotetaan. Kohta putoilee väkeä sekä töistä (hoitajat) että hoidettavat koska sosiaali- ja terveysministerillä ei ole halua eikä todellisuudentajua puuttua asiaan. Kaikki kunnia hoitajille, heidän työtään sekä vanhuksia pitäisi arvostaa -sekä palkkausta tarkistamalla että henkilökuntaa lisäämällä. Häpeä, Hyssälä.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat