Hohhoijaa, olen aivan varma ettei sellaista äijänkäkkyrää kävele edes treella vastaan, joka miellyttäisi luontonsa ja kemiansa puolesta ja olisi sen verran sensuellin näköinen että ilkeisi häntä lähemminkin tunnustella. En tunne edes itseäni eli en tiedä millainen mies minulle loppujen lopuksi olisi hyvä, ylisporttisille olen allerginen, juopposeurat oksettaa ja kuivat rumat itseään hyvänä ja muita parempana pitävät tyypit näivettää. Atk-intoilu on plussaa mutta ne lienevät varattuja eivätkä ole sitten tarpeeksi moniulotteisia, muiden asioiden suhteen. En halua enää koskaan tavata miestä, joka minua aikansa katseltuaan alkaa etsiä muita naisia seurakseen. Kuu-ukonko haen seuraseni kotiini kun te miehet ootte sellaisia? Vai antaisitteko enemminkin vinkkejä, mistä nelikymppinen lapsia hoitava harmaahiirulaiselämää viettävä siksi tylsä nainen muka saisi itselleen lahjakkaan, siedettävän näköisen ja uskollisen miehen, joka ei silti ole itseään täynnä ja näkisi munkin lävitse? Nimittäin te miehet ootte jallitettavissa pelkällä ulkonäöllä ja myötäilyllä aluksi, vaikka sillä ajan mittaan ei ole merkitystä, eikä teitä kukaan myötäile loppuelämäänsä eikä se akka alati kaunis ole jonka luulitte olevan tavatessanne.
Mutta palatkaamme aiheen otsikkoon: kertokaa nyt joku paikka Tampereella nelikymppiselle naiselle, missä on hyvää tanssittavaa disco-popmusaa. Ja missä saa mukavaa seuraa eikä tarvitse seinärukkasena istuskella sen kerran kun kerran vuodessa ulos yksin pääsee.
Miten nelikymppinen mies isketään
Tampereella ;)
2
1675
Vastaukset
- Nallepoi
Juu moi vaan, tässä ois yx äijänkäkkyrä joka vastais sun etsimääsi. Laitappa postia niin katotaan mitä tästä tulisi.... nallepoi@suomi24.fi
- antaa sinulle mahiksen
odotan innolla nääs-villen mestoista vinkkejä,tulen taatusti paikalle iskeytymään ,juttusi oli niin hyvä!
terv alfauros.ps lomareissu jussinedusviikolla treelle
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883