Saiskos hieman apua?

pieni vaunu

Etsin mahdollisimman pientä uutta matkailuvaunua 1-2 hengen kesämatkailuun.
Kiitän etukäteen vaivannäöstänne.

14

1715

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaunu

      no Poksi lie pienimmistä ja myös halvimmista, kahden hengen tarpeisiin. Muitakin löytyy, tabbert@ jne. mutta halvin lie se Poksi.

    • ahtauden sijasta

      Periaatteessa vaunuissa on molemmissa päissä nukkuma/istunatila ja siinä välillä kaikenlaisia rakenteita/komeroita riippuen vaunun pituudesta.
      Satsaa kuitenkin viihtyvyyteen eli hanki sellainen, missä toisessa päässä on vuoteet valmiina ja toisessa päässä istumaryhmä 2-4 henkilölle. Kaappeja ja työtasoja tarpeen mukaan.
      Ei nekään oo kun 390-440 pitkiä koriltaan ja painaa vain tonnin. Niitä voi vetää melkein jokaisella henkilöautolla.
      Useilla tunnetuilla valmistajilla on myös pikkuvaunuja suht edullisen hintaan.

      • pienen vaunu.

        Olen 55-vuotias ja vapaaherran aika alkaa parin viikon päästä, toisin sanoen eläke alkaa juoksemaan.
        Tarkoitus olisi nähdä tätä maailmaa monelta kantilta, ja pysähtyä silloin, kuin mieli tekee.
        Veturina minulla on uusi 2,5 litran 135 hp. paku, joten voimaa, vääntöä ja tavaratilaa riittää.
        Joillakin reissuilla vaimo on mukana, mutta pääasiassa reissailisin yksin. Siksi haen pientä ja kevyttä vaunua, koska kilometrejä tulee kesien aikana runsaasti ja mitä pienempi taakka on perässä, vaikuttaa myös kulutukseen.
        En toki sitä kiellä etteikö viihtyvyys olisi myös tärkeä esim. kemiallinen WC, mutta kuten kerroin, että kilometrejä tulee paljon, niin joissakin asioissa on tehtävä kompromisseja.
        Nuo 390-440 pitkät vaunut vaikuttaisivat mitoitukseltaan sopivilta, mutta en ole vielä löytänyt nettiosoitetta, missä niihin pääsisi tutustumaan.
        Kiitos kuitenkin vaivoistasi, ja jatkan etsintää.


    • Caravelair

      Esim. Caravelair on kevyt vaunu.

      Näkyy olevan myynnissä Caravelair 390 paino n 700 kg Lappeenrannassa City-Caravan

      • 450 artic solikka

        se on hirmu hyvä,paino 800 kg ja hyvä vetää.


    • höh
    • omaan

      käyttöön, on paras ehdottomasti Poksi! Myös halvin!

    • Jupi

      Käyttötarkoitustasi vastaava UUSI vaunu voisi olla vaikka Home-Car, malleina 35= kätsy pikkuvaunu tarpeellisilla varusteilla. Hiukan isompi H-C 39, jossa jo valmis parivuode muut toiminnot ja varusteet. H-C:t varustettu kasettivessalla ja Truman puhallinlämppärillä. Normaalit keittiövarusteet. Nettticaravanin hakuun uudet-käytetyt ja home-car. Älä anna nimen pelotella, vapaasti suomentaen se on jotain ihan muuta HOME-car! Vaunu valmistetaan Belgiassa ja tehdas kuuluu samaan konserniin, kuin esim ruotsalainen Cabby! Zemppiä etsintään ja aurinkoista kesää!

      • pieni vaunu

        tuo Home-Car on uusi tuttavuus ja vaikuttaa asialliselta kuvissa, joten täytyy tutustua myös luonnossa.
        Nyt kun löysin noita linkkejä monille sivuille, täytyy pitää pää kylmänä.

        Kiitokset kaikille vaivannäöstä.


    • teidentukko.com
    • Jeremias

      Avuton aatu, pitäskös ostaakkin sinun puolesta se ja tuoda kotiin asti.

      • muualle

        soittamaan poskeasi!


      • höh
        muualle kirjoitti:

        soittamaan poskeasi!

        Valitettavan usein kysytään ensimmäisenä muiden mielipidettä tilanteessa, missä pikkuisen nettihakuja tekemällä, löytyisi paljon vastauksia askarruttaviin aiheisiin. Kai se on helpompi antaa muiden tehdä sekin työ, ja nauttia muiden työn tuloksista. Apua silti annan aina kun siihen pystyn.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe