Mun pikku-sisko kuoli syöpään vuosi sitten. Leukemia uusiutui eikä se enää jaksanut taistella. Oli vasta 6-vuotias. Olihan se kauhea shokki, mutta sitä osattiin jo vähän ennakoida, koska paheni vaan eikä sitä voinu enää pysäyttää. Mulla on tosi paha olo vieläkin. Itken suunnilleen joka päivä. Äiti ja isä myös. Me ei olla vieläkään kunnolla puhuttu asiasta. Mä oon nyt ainoa lapsi ja sekin tekee tämän vielä vaikeammaksi. Mutta päivä kerrallaan. Voimia läheisensä menettäneille.
Mun pikku-sisko...
So-lonely
91966
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
olen varma että siskosi on nyt enkeli ja Jumalan sylissä. Niin pienet menevät varmasti kaikki taivaaseen jos kuolevat.
Olen tosi pahoillani,mitä sinä ja perheenne on joutunut kärsimään.
Koittakaa jaksaa,olen aivan sanaton lukemani jälkeen...
Maa on kukkaa köyhempi,taivas enkeliä rikkaampi.osaa ottaen.
Jos voisin lähettää sinulle edes hitusen lohtua... Olen niin pahoillani puolestasi ja koko perheesi puolesta. Olette kokeneet niin suuren surun. Itseltäni kuoli pikkusisko syksyllä, hän oli jo 37-vuotias, mutta silti pikkusisko. Nuoren ihmisen kuolema ja erityisesti pienen lapsen tuntuu niin väärältä ja turhalta.
Onko sinulla joku, jonka kanssa voisit jutella, ihan kuka vaan? Puhuminen olisi kuitenkin tärkeää, vaikka aluksi tuntuu, ettei jaksaisikaan. Toivon sinulle voimaa uskoa valoisampaan huomiseen, jonain päivänä se on edessä, vaikka nyt voi olla vaikea uskoa sitä. Kaikkea hyvää jatkossa teidän perheelle!
Ei meilläkään mitenkään varsinaisesti tuosta kuopuksen kuolemasta ole puhuttu. Sivulauseissa joskus muutama sana, joskus ei ehkä edes ole niitä sanoja. Loppujen lopuksi sanat on aika turhia. Kunhan ollaan läsnä. Kaikki kuitenkin tuntee ja tietää miten asiat on ja luulen että ajan kanssa se kaikki helpottuu. Yht'äkkiä ainoaksi lapseksi jääminen on vaikea paikka. Sitä ei pysty selittämään vieraalle mitä se on, eikä se ole ollenkaan sama kuin jos olis ollu aina ainoa lapsi. Mä en edelleenkään esim. tiedä pitääkö nyt sanoa "meidän äiti" vai "mun äiti". Pieniä juttuja ulkopuolisille, mutta niillä on kuitenkin iso merkitys mulle...
Muista istua auringossa kun se joskus paistaa äläkä unohda, että on olemassa ihmisiä, jotka käy samoja juttuja läpi. Tsemppiä! Aamu kerrallaan...
mun sisko kuoli reilu 2 vuotta sitten uusiutuneeseen leukemiaan. Mulla ei henki kulje kun sattuu häntä ajatellessa. Miettii vieläki mitä kaikkee olis pitäny tehdä yhdessä, tai sanoo toiselle. Ei uskoisi että vieläkin tuntee niin kovaa kaipuuta ja ikävää.Aika kuluu mutta haavat ei parane. Halasin häntä vielä kun lähtö koitti,enkä olisi ikinä halunnut päästää irti.Huomasin,etten ole kai koskaan irti päästänytkään.
Lekemia on sellainen syöpälaji, että kun siihen sairastuu niin eipä siinä kyllä ole paljon tehtävissä. Kauheinta mikä tässä on niin kun se tulee pieneen lapseen jolla on elämä vata alussa.
"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie niin pitkää on matka ei kulkiaa näy,vaan ihana enkeli kotihin vie."
VOIMIA SINULLE JA PEHEELLESI
Meiltä kuoli koira, kun olin 6-vuotias.. se oli aika kamalaa... Joten tiedän tunteen, ja varsinkin kun kyseessä oli 6-vuotias pikku-siskosi, niin se oli varmasti vielä kamalampaa..
Sanon että kannattaa puhua siitä jonkun läheisesi kanssa! se voisi helpottaa.
Minun Rakas pikkusiskoni nukkui 5.3.08 pois.Voi että on vaikeaa. Tämä suru on aivan sietämätön. 2 pikku lasta jäi ja rakastava mies. Kyllä tämä voimia kysyy ja paljon. Onneksi pystymme tukemaan aina toisiamme. T veli