Komentelu

Olisiko teillä neuvoja siihen kun kollega yrittää komennella ja päteä kustannuksellani? Jos tuotepäällikkö tarkentaa työtehtävää kanssani niin heppu saattaa laukata toiselta puolelta toimistoa kommentoimaan työtäni ja esittämään "päteviä" kommenttejaan. Kyse on usein aika yksinkertaisista asioista, jotka pitää vain sopia miten ne tehdään ja joihin ei välttämättä ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Hoidan hommani itsenäisesti, joten kollega ei missään vaiheessa itse laita tikkua ristiin työn tekemiseksi.

Tosi pölvästiä sähellystä... miten saan äijän kuriin?
2592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Että haluat puhua hänen kanssaan kahden kesken, kun hänellä on sinulle asiaa. Jostain johtuu, että huuteleva työtoverisi tuntee itsensä sivuutetuksi.

Äänestä

Minulla on samanlaisia kokemuksia meidän työpaikalta. Yksi tiimistämme on aikaisemmin ollut muualla esimiestehtävissä ja tällä hetkellä samalla nimikkeellä kuin kaikki muutkin, eli saman arvoisessa asemassa. Silti hän yrittää nousta muiden yläpuolelle, päteä joka asiassa ja olla pomolle mieliksi. Pomo on tehnyt johtopäätöksen, että tämä henkilö on ainut pätevä, ja jakaa sen vuoksi tehtäviä siten että tämä henkilö katsoo että muut saavat asiat tehdyksi. Törkeää. Motivaatio on nollassa, koska tulee fiilis, ettei itse osaa tai saa hoitaa mitään asiaa itse. Varsinkin sellaisissa asioissa, joissa on monta eri hoitamistapaa. Sitä toivoisi edes jonkinlaista joustoa, mutta kun ei... En tiedä kauanko enää mielenterveys kestää. Kun joka päivä on paha mieli kun tulee töistä kotiin. Onko muilla vastaavia kokemuksia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rasittaa kirjoitti:

Olisiko teillä neuvoja siihen kun kollega yrittää komennella ja päteä kustannuksellani? Jos tuotepäällikkö tarkentaa työtehtävää kanssani niin heppu saattaa laukata toiselta puolelta toimistoa kommentoimaan työtäni ja esittämään "päteviä" kommenttejaan. Kyse on usein aika yksinkertaisista asioista, jotka pitää vain sopia miten ne tehdään ja joihin ei välttämättä ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Hoidan hommani itsenäisesti, joten kollega ei missään vaiheessa itse laita tikkua ristiin työn tekemiseksi.

Tosi pölvästiä sähellystä... miten saan äijän kuriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu