Ei ole koiraa karvoihin katsominen, mitä sitten tarkoittaneekin?

Luin tämän tarinan jostain, mutta en kuollaksenikaan muista mistä. Minusta se vain tuntui mielenkiintoiselta ja siksi otin sen talteen. Nyt kun on mennyt aikaa, niin en enää muista mistä sen löysin. Kumpa joskus osaisin vastata viimeiseen kysymykseen. Mutta tuskinpa ossaan, tyhmä ku oon. Ootteko koskaan kuullu aikasemmin?

”Jos saisit yhden avaimen ja tietäisit, että sillä pääset sinne, minne sinun pitääkin päästä, ottaisitko haasteen vastaan? Mutta ei siinä vielä kaikki. Jos saisit mahdollisuuden siihen, että joku kertoisi sinulle mihin oveen tuo avain käy, uskoisitko? Entä jos avain kävisikin useampaan oveen, ja avaisitkin väärän, ja eksyisit? Ottaisitko neuvon, vai kulkisitko pitkän ja kivisen polun selvittääksesti sen itse?

Mutta miksi ihmeessä? Olet syntynyt tähän maailmaan, yksin. Ei kukaan syntynyt samaan aikaan, ei kukaan tullut mukanasi. Aloit kasvaa ja etsimään sitä mitä sateenkaaren päästä löytää voi. Sanotaan, että joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle. Kuinka kauas on mentävä nähdäkseen itsensä? En usko että kovinkaan kauas. Vaikka matka siihen on pitkä, on se kuljettava ja löydettävä. Kärsivällisyyttä, pyydän!? Käytämme noista asioista hienoja vertauskuvia, enkelit, jumala? Mikä on jumala? Jumala on ihmisen kuva, kuten sanotaan. Miksi sitten ihminen pelkää kuvaansa? Jos alamme katsomaan asiaa useammalta kantilta huomaamme, että ihminen tekee kaikkensa juostakseen itseään karkuun peläten itseään koko matkansa ajan. Se kuuluu luontoomme. Olemme oppineet joko juoksemaan pakoon uhkaavan tilanteen kohdatessa, tai taistelemaan vastaan. Monet asiat perustuvat hyvin yksinkertaisiin ja luonnollisiin asioihin. Kaikkia asioita ei voi juosta karkuun, kuin ei myöskään kaikkea vastaan kannata taistella. Näemmekö itsemme?”