no eipä ole

töitä saa, kun vaatimattomiin toimistotyötehtäviin (mm. tiliöintiä - heh) valitaan henkilö jolla on pitkä kokemus vaativista sihteerin ja assistentin tehtävistä!
3368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No itse olen ollut mm. suunnittelemassa tietotekniikan järjestelmiä, tilitoimistossa, toimistosihteerinä..taustalla on vanhva tietotekniikan koulutus omaehtoisena ja peruskoulutukseni on atk-merkonomi, lisäksi käväisin amk:n aikuisiällä. Viimeisimmässä tukityössänni lajittelin postia, keitin kahvia ja otin kopioita. Joskus luuttusin toimistotarvikevaraston hyllyjä. Pari päivää sain jopa tallentaa, kun oli kiireitä. Että sellainen pohja pitää olla tsupparin tehtäviin. Mainittakoon, että ensimmäinen kesätyöni ylioppilaskesänäni 80-luvulla oli samantapaista. Silloin vain sain kunnollisen palkan, täyden työajan, eikä ollut mitään pohjakoulutusta.

Äänestä
  • Mutta miks sä tollasella kokemuksella ja osaamisella tukityötä teet, vai asutko niin syrjässä, niin syrjässä. Ok, todennäköisesti tuossa tulee haastattelussa kerrottu toimenkuva hieman muuttumaan kun ihan pitkän kokemuksen vaativista sihteerin tehtävistä omaavan palkkasivat, tosin sitten varmaan nousee palkkakin! Ja ok, en ole kateellinen tai katkera, sain jo haastattelukutsusta negatiivisen kuvan ko. paikasta, tai sitten olin ns. välttämätön paha: pakko kutsuu joku ylimääräinen haastatteluun että nyt edes olis joku haastattelukierros - heh.

    Äänestä

  • tukityö on tukityö kirjoitti:

    Mutta miks sä tollasella kokemuksella ja osaamisella tukityötä teet, vai asutko niin syrjässä, niin syrjässä. Ok, todennäköisesti tuossa tulee haastattelussa kerrottu toimenkuva hieman muuttumaan kun ihan pitkän kokemuksen vaativista sihteerin tehtävistä omaavan palkkasivat, tosin sitten varmaan nousee palkkakin! Ja ok, en ole kateellinen tai katkera, sain jo haastattelukutsusta negatiivisen kuvan ko. paikasta, tai sitten olin ns. välttämätön paha: pakko kutsuu joku ylimääräinen haastatteluun että nyt edes olis joku haastattelukierros - heh.

    No kävin haastattelussa toiseen työhön (vähän vaativampi osa-aikalisän sijaisuus) ja siihen valittiin toinen. Haastattelija oli hoksannut, että tarvitaan tukityöläinen ja soittanut työkkäriin, että saadaanko ottaa tämä haastattelussa käynyt toimistosihteeriksi. Työkkärissä oli siis vain homman nimenä toimistosihteeri, työn sisältöä kun ei erikseen tarvinnut kertoa. Täällä on tradenomeja työttömänä hirveästi ja paikkoja vähän. Pieni kaupunki. Tässä vaiheessa muualle lähtö vaikeaa, tarina on pitkä, mutta perhesyyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihmekään ettei kirjoitti:

töitä saa, kun vaatimattomiin toimistotyötehtäviin (mm. tiliöintiä - heh) valitaan henkilö jolla on pitkä kokemus vaativista sihteerin ja assistentin tehtävistä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu