Vedättääkö?

Näin on asiat: Olemme kolmekymppinen ex-pariskunta. Seurustelimme pari vuotta, erosimme n. 8kk sitten. Tuli hankala vaihe, ja mies halusi mieluummin olla yksin kuin ratkoa ongelmia. Mikäs siinä sitten auttoi. Eron aikana olemme olleet välillä parikin kuukautta näkemättä, tietämättä toisesta mitään. Sitten taas aikoja, että ollaan enemmän yhteyksissä. Lähiaikoina olemme nähneet ehkä kerran viikossa ja meillä on tosi mukavaa yhdessä. Hyvät ajat palaavat mieleen. Mies on tunnustanut rakastavansa minua edelleen ja niin minäkin häntä. Mutta hän ei halua kuitenkaan seurustella kanssani...vielä. Voi helvetti. Vedättääkö tuo mies minua vai mitä? Pystyykö/haluaako hän ikinä minusta enempää kuin satunnaista seuraa. Mistään seksisuhteesta ei ole kysymys, vaikka sitäkin joskus on harrastettu, minun aloitteestani. Ei jaksa puutteessa olla aina...Mies ei uskalla yrittää, liikaa kolhuja ja pettymyksiä takana. Kuitenkin hän jatkuvasti antaa ymmärtää, että ehkä meistä voisi vielä tulla maailman onnellisin pari, mutta ei vielä...joskus.

Nyt on kaksi vaihtoehtoa: joko unohdan miehen täysin, poistan hänet elämästäni. Muuten jään paikoilleni tähän tilanteeseen ikuisiksi ajoiksi. Luulen, ettei sitä kauaa tarvitsisi yksin olla, kunhan vain saisin tämän miehen pois systeemeistäni. Tähän asti olen vain verrannut uusia tuttavuuksia tähän mieheen, niin ei voi jatkua. Toinen vaihtoehto on, että uskon vielä yhteiseen tulevaisuuteen, koska rakkautta on, ja muutenkin mies on kunnollinen. Mutta kannattaako? Mistään paremman etsimisestä ei ole kyse, koska mies on sanonut, ettei hän halua muitakaan tällä hetkellä eikä koskaan...mieuluummin on yksin. Ei vain uskalla heittäytyä suhteeseen. Mikä miestä vaivaa vai vaivaako mikään eli on vain vastuutun pojankloppi. Mitähän tässä pitäisi tehdä...?
2599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuli hankala vaihe ja mies halus miel. olla yksin ku ratkoo ongelmia. Ei kuulosta hyvältä, jos säkin tyydyt siihen, että on ihan OK paeta vaikeita tilanteita ja sitten olla pollotella vaan kun menee hyvin.
Millon ne "vaikeet asiat" sitten käsitellään vai meinasittko paeta niitä vastakin eri suuntiin?
Ei taida ennustaa kovin ruususta tulevaisuutta...

Äänestä

Tuntuu olevan jahkaaja luonne.
Ei uskalla sitoutua eikä anna itselleen lupaa välittää toisesta.
Joko sinä rakastat häntä niin että tukka lähtee
ja koitat saada hänet uskomaan siihen.
Tai annat olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tämä mies?? kirjoitti:

Näin on asiat: Olemme kolmekymppinen ex-pariskunta. Seurustelimme pari vuotta, erosimme n. 8kk sitten. Tuli hankala vaihe, ja mies halusi mieluummin olla yksin kuin ratkoa ongelmia. Mikäs siinä sitten auttoi. Eron aikana olemme olleet välillä parikin kuukautta näkemättä, tietämättä toisesta mitään. Sitten taas aikoja, että ollaan enemmän yhteyksissä. Lähiaikoina olemme nähneet ehkä kerran viikossa ja meillä on tosi mukavaa yhdessä. Hyvät ajat palaavat mieleen. Mies on tunnustanut rakastavansa minua edelleen ja niin minäkin häntä. Mutta hän ei halua kuitenkaan seurustella kanssani...vielä. Voi helvetti. Vedättääkö tuo mies minua vai mitä? Pystyykö/haluaako hän ikinä minusta enempää kuin satunnaista seuraa. Mistään seksisuhteesta ei ole kysymys, vaikka sitäkin joskus on harrastettu, minun aloitteestani. Ei jaksa puutteessa olla aina...Mies ei uskalla yrittää, liikaa kolhuja ja pettymyksiä takana. Kuitenkin hän jatkuvasti antaa ymmärtää, että ehkä meistä voisi vielä tulla maailman onnellisin pari, mutta ei vielä...joskus.

Nyt on kaksi vaihtoehtoa: joko unohdan miehen täysin, poistan hänet elämästäni. Muuten jään paikoilleni tähän tilanteeseen ikuisiksi ajoiksi. Luulen, ettei sitä kauaa tarvitsisi yksin olla, kunhan vain saisin tämän miehen pois systeemeistäni. Tähän asti olen vain verrannut uusia tuttavuuksia tähän mieheen, niin ei voi jatkua. Toinen vaihtoehto on, että uskon vielä yhteiseen tulevaisuuteen, koska rakkautta on, ja muutenkin mies on kunnollinen. Mutta kannattaako? Mistään paremman etsimisestä ei ole kyse, koska mies on sanonut, ettei hän halua muitakaan tällä hetkellä eikä koskaan...mieuluummin on yksin. Ei vain uskalla heittäytyä suhteeseen. Mikä miestä vaivaa vai vaivaako mikään eli on vain vastuutun pojankloppi. Mitähän tässä pitäisi tehdä...?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu