Silvia

Vilkaisin juuri miisun biisistä tehdyn videon ja täytyy todeta, että voittaja löytyi. Kilpailee samoilla eväillä kuin Lordi, mutta paljon ammattitaitoisemmin.
Sopiva yhdistelmä hassuja hattuja, paljasta pintaa ja banaalia musiikkia, mutta mielenkiintoisesti ja hyvin esitettynä.
Sori Lordi.
15708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Silvia Night on paikanpäällä lähinnä raivostuttnaut yleisöä ja lehdistöä. Molemmissa semien harjoituksissa sai yleisöltä buuaukset, kun taas Lordille yleisö nousi seisaaltaan osoittamaan kannatusta (sai jälkimmäisten semi harjotusten jälkeen kovimmat ablodit). En usko että Silvia pääsee semejä pidemmälle.

Äänestä

Silvian biisi on plagiointia; vähän sitä sun tätä, eikä äänessäkään ole kehumista. Lisäksi törkeä käytös Ateenassa, lehdistölle v-----lu ei edesauta voittoon: ei edes jatkoon.

LORDI RULES

Äänestä

Silvia ei ole hauska kenenkään mielestä, eikä biisissä ole mitään hyvää eikä edes hauskaa. Koko Silvia on yksinkertaisesti mauton.

Äänestä
  • Niinhän Lordikin on kaikkien mielestä mauton eikä biisissä ole mitään hyvää. Eli samoilla eväillä kilpaillaan.
    Silvia tekee sen vain paljon paremmin.

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Niinhän Lordikin on kaikkien mielestä mauton eikä biisissä ole mitään hyvää. Eli samoilla eväillä kilpaillaan.
    Silvia tekee sen vain paljon paremmin.

    "Niinhän Lordikin on kaikkien mielestä mauton eikä biisissä ole mitään hyvää. Eli samoilla eväillä kilpaillaan. Silvia tekee sen vain paljon paremmin."

    Mitä höpäjät? Suurimman osan suomalaisista mielestä Lordilla on loistava biisi. Sen sijaan Silvian ainoa pointti on parodioidaa Britneytä tai mitä ikinä lie. Silvia yrittää olla hauska ja matkia euroviisukliseitä, voitko sanoa samaa Lordista? Lordi on tosissaan musiikkinsa kanssa eikä yritäkään olla hauska. Mauton se ehkä jonkun (=sinun) mielestä on, mutta Lordi ei ainakaan tieten tahtoen pilkkaa ketään kuten Silvia jonka ainoa tarkoitus on herättää kohua.

    Äänestä

  • Liz kirjoitti:

    "Suurimman osan suomalaisista mielestä Lordilla on loistava biisi".
    Niin, mutta kun Euroviisut on kansainvälinen laulukilpailu.

    "Lordi on tosissaan musiikkinsa kanssa eikä yritäkään olla hauska".
    Eikös se ole heviparodiaa? Eihän kukaan nyt tosissaan soita noin huonosti monsterimaski päässä ja laula Hallelujaa. Ellei ole hullu tai humalassa.

    Englannin "räppärikin" on kova haaste Lordille näissä parodiaveisuissa.

    Äänestä

  • kuume nousee kirjoitti:

    Ilmeisesti olet aika pihalla siitä mitä mieltä ulkomailla ollaan Suomen kappaleesta.

    Ei, en usko että Lordin on tarkoitus parodioida ketään tai mitään. En ole musiikin asiantuntija mutta kyllä mielestäni pojat ja tyttö soittavat erinomaisen hyvin, jos "laulu" ei sitten niin tasokasta olekaan.

    Englannin ns. räppäristä olen aivan sanaton.

    Kunnioitan islantia maana mutta en kyllä heidän euroviisuesiintyjäänsä.. Aivan kamala, surkea, pa*ka
    yritys luoda 'hitti'musaa, yök

    Äänestä

  • ömmö kirjoitti:

    Kunnioitan islantia maana mutta en kyllä heidän euroviisuesiintyjäänsä.. Aivan kamala, surkea, pa*ka
    yritys luoda 'hitti'musaa, yök

    Mitäs varten viisuissa sitten ollaan, jos ei tarkoituksena ole tehdä hittipaskaa? Sen takiahan Lordikin siellä riekkuu.
    Kunnioitan Suomea maana, ainakin ajoittain, mutta Lordi on kyllä huonoa heviparodiaa.

    Äänestä

  • ömmö kirjoitti:

    Kunnioitan islantia maana mutta en kyllä heidän euroviisuesiintyjäänsä.. Aivan kamala, surkea, pa*ka
    yritys luoda 'hitti'musaa, yök

    Eivät ne oikeasti yritä mitään hittimusaa tehdä vaan yrittävät olla hauskoja ja parodioida viisuja, mutta ""vitsi"" ei uppoa muihin kuin tämän palstan Silvia-faniin.

    Ja muuten Liettuan miespoppoota sopii paljon paremmin verrata Silviaan kuin Lordia. Kummatkin pitävät viisuja pilkkanaan ja luulevat saavansa protestiääniä. Ja kentis muutaman onnistuvat saamaankin. Mutta vain muutaman.

    Minä kun luulin, että Liettuan miespoppoo ja Lordi on yksi ja sama bändi. Aina tummiin pukeutuneena toisessa maskit päässä ja toisessa ilman, mutta perse samalla tavalla ruvella kummassakin.
    Kummatkin pitävät viisuja pilkkanaan ja luulevat saavansa protestiääniä. Ja kentis muutaman onnistuvat saamaankin. Mutta vain muutaman.
    Silvia sitä vastoin on oikeasti hauska ja anarkistinen ja osaa vielä laulaakin.

    Äänestä

  • kuningattareksi kirjoitti:

    ...

    Suukkoja sinullekin!

    Äänestä

  • rakastaa sinua kirjoitti:

    Suukkoja sinullekin!

    Tämä neitokainen on ärsyttävin ilmestys pitkiin aikoihin... Vaikka sen kuinka yrittää ottaa vitsinä, tekee vain mieli alkaa kuristaa itseään pöytäliinaan kun hän kiekuu telkkarissa, lässyttää ylimielisen lapsellisella äänellä, soittaa Jumalalle, yrittää väen vängällä tehdä itsestään numeron jne. Uskon että se parin suomalaisen kiihkovanhoillisen "häpeä" Lordin puolesta ei ole yhtään mitään verrattuna islantilaisten tuntemuksiin...

    Äänestä

Tehoo muhunkin paljon paremmin kuin Lordin lepertely. Tää on viisuille aiheellista satiiria anarkistisella tavalla, jonka rinnalla Lordin maskit näyttää hiekkalaatikon spiderman jutuilta.

Mimmi laulaa pokkana hirveissä röyhelöissä ja puolen metrin tekoripsissä:

Congratulations

Hey you, looking at me, I’m talking to you
I’m Silvia Night shining in the light – I know you want me too
Born in Reykjavik in a different league – no damn eurotrashfreak
The vote is in, they say I win (alunperin: I'm fucking win)
To bad for all the others

So congratulations I have arrived
I’m Silvia Night and I’m shining so bright
Eurovision nation your dreams will come true
You’ve been waiting forever
For me to save you
Wham bam boom

My song’s totally cool no yesterday’s news
Really hot okay, really not too gay
I’m coming here to stay
Want a piece of me, listen carefully
You’ll be D.E.A.D.
So boys and girls around the world,
Let’s meet next year in Iceland

So congratulations I have arrived
I’m Silvia Night and I’m shining so bright
Eurovision nation your dream’s coming true
You’ve been waiting forever
For me to save you

(phone - conversation)
Hello is it god?
What’s up dog?
It’s your favourite person in the world Silvia Night
I’m saving the world
See you...bye

So congratulations I have arrived
I’m Silvia Night and I’m shining so bright
Eurovision nation your dreams will come true
You’ve been waiting forever
For me to save you
Wham bam boom

So congratulations I have arrived
I’m Silvia Night and I’m shining so bright
Eurovision nation your dreams will come true
Vote for your hero that’s what you must do
I love you

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Night kirjoitti:

Vilkaisin juuri miisun biisistä tehdyn videon ja täytyy todeta, että voittaja löytyi. Kilpailee samoilla eväillä kuin Lordi, mutta paljon ammattitaitoisemmin.
Sopiva yhdistelmä hassuja hattuja, paljasta pintaa ja banaalia musiikkia, mutta mielenkiintoisesti ja hyvin esitettynä.
Sori Lordi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu