Carolan viisu

Katselin justiinsa Carolan euroviisukappaleen musiikkivideon.
En kertakaikkiaan voi ymmärtää, mikä siinä muka
on niin erikoista, että Carola olisi kärkikamppailussa
mukana.

Samaa sontaa on tehty viimeiset 20v, kappaleessa ei
ole mitään uutta tai erilaista. Surullisinta tässä on
se, että nuo kloonikappaleet tuntuvat silti joka
vuosi pärjäävän melko hyvin.

Sen ymmärrän, että ruotsalainen lehdistö yrittää
ylihehkuttaa edustajaansa ja saada huomiota, mutta
itse en kyllä kappaletta paljon kehuisi.
5318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Näitä disco jumputuksia mahtuu vähintään 13 tusinaan!
Lisäksi Carolan ääni pettää monta kertaa, vaikka pitäisi olla studioversio.

Äänestä

1. Carola edustaa Ruotsia, jonka ihmiset yhdistävät tiedostamattaankin musiikkimenestykseen ja siksi huonokin kappale saa aina tietyn määrän pisteitä, jos se on Ruotsista. Aivan päinvastoin on ollut asian laita Suomen ja Portugalin kohdalla. Norjallakin oli aikoinaan sama murhe, kunnes voittivat, ja sen jälkeen Norjan kappaleita on arvostettu enemmän.

2. Carolalla on jo voitto ja kolmas sija, ja asia mainitaan varmasti kaikkien maiden lähetyksissä. Ihmiset yleensä arvostavat voittajia ja toivovat heille lisämenestystä. Esimerkiksi, jos katsoo televisiosta juoksukilpailua, jonka osanottajista ei tunnista yhtäkään, ja sitten selostaja kertoo jonkun olevan olympiavoittaja ja maailmanmestari, niin suurin osa katsojista alkaa silloin toivoa juuri hänen voittavan.

3.Carolalla on erittäin vahva lauluääni. Sitä myös arvostetaan.

4. Hänet on aina tunnettu nauravista silmistä ja ylitsepursuavasta iloisuudesta ja energisyydestä. Kun siihen yhdistetään erittäin vahva itseluottamus, niin selittyy se karisma, joka on hänen tärkein valttinsa. Esim. Romanian ja Belgian tämän vuoden esittäjiltä tuon tason karisma. puuttuu.

5. Laulu itsessään on aika tavanomainen, mutta siinä on mahtipontinen rakenne, josta monet pitävät.

Nämä viisi syytä vievät Ruotsin taas finaaliin ja siellä viiden joukkoon.

Äänestä

En ole vielä kunnolla kuullut enkä nähnyt ehdokkaita, mutta yleensä Carola on ollut aika vahva laulajana ja persoonana muutenkin. Ruotsilla on tunnetusti myös menestystä musiikkissa. Ruotsi on maailmalla tunnetumpikin kuin Suomi...

Mutta katsotaan miten viisukonkari Carolan käy näissä kisoissa. :)

Äänestä

Harras toiveeni on, ettei Ruotsi pääsisi finaaliin... Pidän Venäjän biisiä parhaana...

Äänestä

Lordi on mielestäni hyvä suunnan näyttäjä. Näitä ulkonäöllä pärjääviä keikistelijöitä on jo aivan liikaa! Lordi erottuu positiivisesti massasta!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Njep kirjoitti:

Katselin justiinsa Carolan euroviisukappaleen musiikkivideon.
En kertakaikkiaan voi ymmärtää, mikä siinä muka
on niin erikoista, että Carola olisi kärkikamppailussa
mukana.

Samaa sontaa on tehty viimeiset 20v, kappaleessa ei
ole mitään uutta tai erilaista. Surullisinta tässä on
se, että nuo kloonikappaleet tuntuvat silti joka
vuosi pärjäävän melko hyvin.

Sen ymmärrän, että ruotsalainen lehdistö yrittää
ylihehkuttaa edustajaansa ja saada huomiota, mutta
itse en kyllä kappaletta paljon kehuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu