Monta yhteistä vuotta takana ja nyt tuntuu, ettei tästä enää jaksa jatkaa. Ongelmia on ollut ennekin, mutta ei näin rajuja. Liitosta kolme lasta. Mietityttää vain, kuinka jaksan jos ero tulee. Pitäisi käydä töissä, hoitaa lapsia ja arkea sitten yksin. Mietin sitäkin, miten jaksaa kohdata kaikki sukulaiset, sitä kyselyä ja ihmettelyä, tuomitsemista ja muuta ikävää. Kertokaa, mistä olette saaneet voimat kaikkeen mitä erossa eteen tulee. Eihän tälläistä riitelyä enää jaksa, mutta miten tämän päälle vielä kestää eron tuomat surut?
Mistä voimat?
Marja
101703
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Mutta uskon, että jaksat pyörittää arkea niillä voimilla, mitä sinulta vapautuu kun ei tarvitse riidellä. Se jos mikä on kuluttavaa. Itsekin eronneena tiedän, että itsensä repäiseminen tilanteesta on raskainta, mutta tulee aika jolloin aurinko paistaa. Siinä vaiheessa mietit mikset tehnyt ratkaisua jo aiemmin. :) voimia
tehdä se päätös, että tämä on nyt tässä.
Kai sitä ihmismieli aina vaan jaksaa toivoa
ja uskoa, että huomenna kaikki muuttuu.
Kuulosta tyhmältä vai mitä
Mutta odotan sitä päivää, että teen irtioton.
Ehkä sitä on sellainen etukäteen stressaaja!
Huh? Miksi ihmeessä roikut nurmissa, jos kerran lähtöpäätös on jo tehty??? Lähde pois ja anna miehellesi mahdollisuus onnelliseen elämään uuden kumppanin kanssa.
olen itsekkin,tosin eron otin kolme viikkoa sitten.
Tuntuu että koko maailma on minua vastaan,mutta silti ero on parempi kuin jatkuva riita ja ahdinko.
Omalla kohdallani syy on pettäjä vaimo,joka nyt aivan avoimesti tapailee entistä salarakastaan.
Pitäisi jaksaa käydä töissä ja yrittää nukkuakin.
Silti uskon että kohtaan vielä naisen,jonka kanssa olisi onnellista.
Koeta jaksaa,paistaa se aurinko vielä risukasaankin.
Hei!
Kyllä sinä jaksat eron. Jostain kummasta sitä voimaa ja uskoa tulee päivä päivältä enemmän. 2 kertaa jo eronneena, ja 2 vkoa sitten pitkän suhteen lopetettua uskon ihmisen voimaan kuitenkin. En ole haihattelija tyyppi, vaan aito ja rehellinen persoona. Puhu paljon ystäville, jankkaa asioita edestakaisin. Tuo tapa meille naisille on puhdistavaa, ja itsekkin alkaa ymmärtämään tilannetta paremmin. Lainaa kirjastosta "uudellenrakentaminen" Bruce Fischer, tee siitä lyhennelmä. Siinä on erittäin hyvin kerrottu mitä kaikkea joudut eroprosessin aikana käymään henkisesti läpi. Liiku, tapaa ihmisiä. Itsetunto on suht matalalla ainakin aluksi, mutta sekin nousee ajan mukana. Sukulaiset, jos ovat fiksuja voivat aluksi ihmetellä, mutta sitten jo tukea sinua. Anna aikaa itsellesi palautua kuitenkin. Lapset jaksavat eron yllättävän hyvin, mutta ensin täytyy hoitaa oma prosessi kuntoon, sitten jaksaa antaa lapsillekin sitä aitoa yhdessäoloa jne. Vapaus ikuisesta riitelemisestä on vienyt energiaasi varmasti.Kun huomaat selviäväsi, kasvat ihmisenä suuresti. Tiedät kuka olet, ja olet silloin vahvoilla.
Sanasi antoivat voimia! :)
Niin hassulta kuin se tuntuukin. Niin kuitenkin on että kun uskaltaa tehdä päätöksen, ottaa irti, jättäytyä kellumaan tilanteessa jossa kasvu tai eteneminen (oma henkilökohtainen, ja siinä samalla sen toisenkin) ei ole enää voinut edistyä, niin siinä saa voimaa.
Tietysti surutyö ja järjestelyt myös vievät voimia... jotenkin ajattelen itse että avioeroni oli hyvä kokemus, vaikka se olikin samalla pahinta...
Kantsii ottaa puheeksi mahdollisimman aikaisin. Omasta kokemuksesta olen huomannut että huonossa liitossa vetkuttelu vaan pahentaa asioita ja tilanne helposti tulehtuu niin pahasti ettei enää ole minkäänlaista järkevää ratkaisua.
Asioista keskustelemisen avioerossa olen kokenut erittäin puhdistaviksi ja ehkä sieltä voi löytyä vielä jonkinlainen pelastuskin kun kumpikin ovat huomanneet kuinka pahaksi asiat ovat menneet..
Niin mies menee ihan lapselliseksi. Muuttuu aivan toiseksi ihmiseksi. Jotenkin tuntuu, että on niin heikko ettei yhtään osais olla yksikseen. En kestä harteillani sitä taakkaa, että aikuinen mies ei ymmärrä eikä tajua tilannetta. Yrittää vain roikkua huonossa suhteessa.