Automaatit

"Uudistettavana oleva laki tulisi liiton mielestä laatia siten, että yt-menettelystä tulee kiinteä osa koko työyhteisön, työn ja tuotannon kehittämistä. Se ei saa olla ainoastaan yksipuolisesti työnantajan lyhyeksi aikaa esille nostama irtisanomisautomaatti. "

Sanoo IL

Aikaisemmin valitettiin sitä, että tupo on vain paperipuolen palkkojenkorotusautomaatti. Irtisanomisautomaatti kuulostaa mielenkiintoiselta.
1192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eli tässä valittavat eri tahot ja vieläpä eri asiasta.

Tupo ei ole paperipuolen palkkojenkorotusautomaatti. Yleisesti ottaen tulopolitiikan tehtävä on pitää palkkojen nousu tuottavuuden nousun ja inflaation alapuolella. Paperipuolellakin se on parhaimmillaankin ainoastaan johtanut palkkojen nousuun jotakuinkin tuottavuuden tahdissa, eikä yleensä sitäkään. Se on tietysti totta, yleisesti ottaen tulopolitiikka on jarruttanut palkkojen nousua paperipuolta tehokkaammin.

Ne jotka valittavat että paperipuolen palkat nousevat liian nopeasti tupo-neuvotteluissa, ovat halpoja demagoogeja. He tietävät varsin hyvin että tilanne olisi heille ja isännilleen moninverroin tukalampi jos paperityöläiset kertakaikkisesti irtisanoutuisivat tulopolitiikasta. Tilannehan on jo nyt niin tukala, että voittojen maksimoimiseksi täytyy käynnistää tuotantoa siellä missä työvoima on halvinta.

Voin kyllä jo nyt sanoa, ettei tätä suomalaiskapitalistien meininkiä siellä Etelä-Amerikassakaan tulla kauaa sietämään. Sitten ottaakin ohrakyrsä kun käy niin, että sinne siirretty tuotantokalusto kansallistetaan paikallisten toimesta. Patrioottiset ja demokraattiset tuulet puhaltavat Venezuelan lisäksi muissakin maissa. Ja kuulkaas on ne kiinalaisetkin nääs semmosia veijareita ettei niistä tiedä mitä ne loppujen lopuksi pitkällä tähtäimellä meinaavat... Ja viimeistään silloin saa Suomeen jäänyt työttömien vara-armeija nauraa sydämensä pohjasta.

Eli älkääpä räkänokat nuolaisko ennen kuin tipahtaa.

Vääristelemällä tulopolitiikan todellisuutta mukamas tupokriittisin sanankääntein suurpääoman suupaltit itseasiassa vain haluavat VAHVISTAA tulopolitiikkaa entisestään. Eli koitetaan syöttää sellaista logiikkaa, että "jos kerran tupo sallii huimat palkankorotukset paperityöläisille, pitää tuporuuvia kiristää paperipuolella". Mainitsematta jätetään vain se, että samaa ruuvia kiristämällä saataisiin poljettua työvoiman hintaa kautta linjan eikä pelkästään paperiteollisuudessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tai jotain kirjoitti:

"Uudistettavana oleva laki tulisi liiton mielestä laatia siten, että yt-menettelystä tulee kiinteä osa koko työyhteisön, työn ja tuotannon kehittämistä. Se ei saa olla ainoastaan yksipuolisesti työnantajan lyhyeksi aikaa esille nostama irtisanomisautomaatti. "

Sanoo IL

Aikaisemmin valitettiin sitä, että tupo on vain paperipuolen palkkojenkorotusautomaatti. Irtisanomisautomaatti kuulostaa mielenkiintoiselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu