Kertokaapas, rakkaat palstalaiset, mikä on tällä hetkellä valloillaan oleva kanta: Onko petturuus pysyvää? Vaikuttavatko olosuhteet asiaan? Ikä? Perustele väitteesi.
Itse en lähde asiaa sen syvällisemmin pohtimaan, koska en väitä että kokemusmaailmani tai elämän varrelta kerätty "viisaus" asiaan riittäisi. Sen verran sanon, että 14-vuotiaana petin seurustelukumppaniani suutelemalla. 10 vuotta myöhemmin tämä petetty on aviomieheni, vanhat on unohdettu ja kadotettu. Hyvin harva asia minussa 14-vuotiaana oli sellaisenaan pysyvää, miksi siis taipumus tuohonkaan hairahdukseen? En voisi kuvitellakaan pettäväni puolisoani.
En puolustele pettämistä, en nuorena enkä vanhana. Häpeän tekoani syvästi. Aloin vain miettiä (ja selitellä omalta osaltani) asiaa siksi, koska huomasin ajattelevani "kerran pettäjä, aina pettäjä". Mitä se minusta tekee... onneksi tiedän tuosta ajatuksesta olevan poikkeuksia, ellei se sitten alun pitäenkin ole täyttä sontaa koko lausahdus.
Pysyvä piirrekö?
3
638
Vastaukset
- muuttua
Petin aviomiestäni saman miehen kanssa usean vuoden. Erottuani (omasta hakustani)olin suhteessa ukkomieheen usean vuoden ajan.
Nyt siitä on jo kohta 20 vuotta, eikä tulisi kuuloonkaan pettäminen eikä kakkosena oleminen. Eli voi ihminen muuttua!! Minusta jokainen voi katua erehdyksiään, ja voi muuttaa elämäänsä.
Silloin kun petin tai olin kakkosena, olin sokea aiheuttamalleni kärsimykselle. Nyt ymmärrän sen, mutta en voi enää asialle mitään muuta kuin yrittää kaikesta huolimatta elää kunniallisesti. - on siitä
kiinni mitä päätät. Jos päätät pettää petät. Jos päätät, että et petä , et petä. Kun pidät mielessäsi, että kun se maailman ihanin, kaikki kemiat kohdalleen osuva, sielunkumppani kävelee vastaan, otat järjen käteen. Pysähdyt ja ajattelet. Hyvä on varmaan tietää, että näitä edelläkuvaamiani ihmisiä tulee vastaan yhdelle sun toiselle , toiset ymmärtävät miten pinnallista se on toiset taas menevät hippulat vinkuen ruusunpunaiset lasit silmillä rikkomaan liittonsa ja perheensä ja ,jopa lopuksi jäävät yksin kuin nalli kalliolle.
- näin on
Mä olen ollut tyyppi, joka rikkoi liittonsa juuri typeryyden takia. Ja todellakin jäin yksin. Ihan oikein minulle, mutta nyt en enää tekisi samaa virhettä, jos se oikea osuisi kohdalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455090Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121264- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4960Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773