Toki kaikille Eurovision -finalisteille onnea ja menestystä - myös Suomen Lordille, vaikkei suosikki olekaan - erityisesti omalle suosikille Carolalle!
On mukavaa nähdä, että hengellisistä asioista kiinnostunut ja kaikin puolin hyvää elämää viettävä 40-vuotias äiti voi olla myös naisellinen, menevä, nuorekkaasti pukeutunut ja rohkeasti muutakin kuin hiljainen hissukka.
Lordikin tuntuu lausuntojensa perusteella arvostavan Carolaa artistina ja ihmisenä, ja toisin päin.
Tsemppiä Carolalle ja Lordille
2
285
Vastaukset
- ei ollenkaan
Jos Carola ei voita, ei haittaa:
Carola on ollut tähti jo 23-vuoden ajan, ja uralle on mahtunut lukuisia hittilevyjä (levymyynti miljoonissa), Euroviisujen kolmas sija sekä voitto, lukematon määrä loppuunmyytä konsertteja, suosiota ja menestystä.
Jos Lordi ei voita, ei haittaa:
Saanut paljon tärkeää mainosaikaa kansainvälisessä mediassa ja kiinnostunus on jo kasvanut maailmalla. - emppu-
Lordi ei oo munkaan lemppari, jotenkin vaan ei kappale eikä koko bändi iske muhun.
Kyllä Carolla on ehdottomasti (no mun mielestä) paras Euroviisu-kappale, mutta en usko hänen voittavan - tai yltävän huippusijoitukseen. Viisut muuttuneet niin paljon kuitenkin, että todellinen viisuklisee kappale ei enää pärjää. Pitää olla lahtausaseet, pyrotekniikkaa, tyttörakkautta, pikku bikinit jne...
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517021Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235485- 1152586
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152069Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361768Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111001- 59959
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32886Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?44883