Haluan pestä käteni mieheni suvusta täysin. He kaikki ovat itsekeskeisiä minä-paskiaisia, jotka ottavat yhteyttä silloin kun itse jotakin haluavat.
Ensin mieheni veli: halusi ostaa vanhempiensa talon ja metsät ja maat puoli-ilmaiseksi. Kun mies sanoi, ettei tuolla rahasummalla vanhempansa saa edes rivaripätkää itselleen vanhuudenturvaksi ja kauppa meni mönkään ei ole sen jälkeen yhteyttä ottanut. Sitäkin ennen tuli käymään vain jos tarvi jotain korjausapua.
Sitten siskonsa. Harvoin nähdessämme kertoo, miten "ollaan oltu mielessä, mutta ei oo ehtinyt plaa plaa..." Ottaa yhteyttä jos on rahaa vailla tai autonlaittoapua. On lapsemme kummi ja viimeksi muistanut 2 vuotta sitten, ei edes vastaa lapsen viesteihin ja kirjeisiin - no, ei lapsi enää halua niitä lähettääkään...
Vanhempansa odottavat, että me käymme harva se viikonloppu, koska "he eivät enää jaksa matkustaa ja yöpyä vieraissa paikoissa, ja heillä on se koirakin..." Me olemme töissä, välimatkaa on 300 km ja meillä on parin koiran lisäksi maatila...
Kaiken huippu oli viime syksy, kun mies joutui sairaalaan kolmeksi kuukaudeksi. Sukulaisensa kävivät 1 kerran katsomassa ja soittivat yhteensä 3 kertaa... siskonkin asui samalla paikkakunnalla kuin sairaala sijaitsi ja kun pyysin, että menisi kuuluin vastaus, että "hän ei voi sietää sairaaloita..." Minulta ei kukaan kysynyt miten pärjään kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa, työni kanssa ja maatilan kanssa. No, hyvin pärjättiin, MINUN sukuni kävi katsomassa miestäni ja auttoi töissä.
Nyt on tulossa mieheni suvun puolelta sukujuhlia... emme mene!
Ensin mieheni veli: halusi ostaa vanhempiensa talon ja metsät ja maat puoli-ilmaiseksi. Kun mies sanoi, ettei tuolla rahasummalla vanhempansa saa edes rivaripätkää itselleen vanhuudenturvaksi ja kauppa meni mönkään ei ole sen jälkeen yhteyttä ottanut. Sitäkin ennen tuli käymään vain jos tarvi jotain korjausapua.
Sitten siskonsa. Harvoin nähdessämme kertoo, miten "ollaan oltu mielessä, mutta ei oo ehtinyt plaa plaa..." Ottaa yhteyttä jos on rahaa vailla tai autonlaittoapua. On lapsemme kummi ja viimeksi muistanut 2 vuotta sitten, ei edes vastaa lapsen viesteihin ja kirjeisiin - no, ei lapsi enää halua niitä lähettääkään...
Vanhempansa odottavat, että me käymme harva se viikonloppu, koska "he eivät enää jaksa matkustaa ja yöpyä vieraissa paikoissa, ja heillä on se koirakin..." Me olemme töissä, välimatkaa on 300 km ja meillä on parin koiran lisäksi maatila...
Kaiken huippu oli viime syksy, kun mies joutui sairaalaan kolmeksi kuukaudeksi. Sukulaisensa kävivät 1 kerran katsomassa ja soittivat yhteensä 3 kertaa... siskonkin asui samalla paikkakunnalla kuin sairaala sijaitsi ja kun pyysin, että menisi kuuluin vastaus, että "hän ei voi sietää sairaaloita..." Minulta ei kukaan kysynyt miten pärjään kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa, työni kanssa ja maatilan kanssa. No, hyvin pärjättiin, MINUN sukuni kävi katsomassa miestäni ja auttoi töissä.
Nyt on tulossa mieheni suvun puolelta sukujuhlia... emme mene!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toimisin itse vastaavassa tilanteessa laillanne.
Voimia teille lastenne ja maatilanne kanssa,arvokasta työtä teette meidän Cityihmisten hyväksi.
eihän tuommosista kannata välittää. tyypillisiä minäminäminä-persoonoita. älä mene juhliin äläkä kutsu omiisi!