Kun on tyhjä ja tyhmä pää, se voi maksaa suurimman osan elämää ja jättää jäljelle säälin ja vihaisuuden, tunnekylmyyden ja pettymyksen, toivottomuuden - kuolleita unelmia
Tänä kesänä tulee 32 vuotta, kun mieheni ja minä muutimme saman kattilan ääreen. Nyt kun mietin taaksepäin, tunnustan, että ei sellaista ole ollut, jollaiseksi suhteensa joskus toivoi rakentavansa vaikkakin aikaa myöten.
Arki on ollut arkea, elämä on ollut työtä. Ei siinä pahaa, sellaista elämä vaan on.
Se, mikä on pahaa, on se, että ikuisuuden jälkeen, kuten nyt tuntuu, joutuu vihdoinkin myöntämään itselleen, että ihmistä, jolla ei sydämessään ole kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, ei ole sitä puolisoaankaan kohtaan, ja kun sisäinen tahto ei ole pakottavan voimakas, ei toista voi auttaa, ei voi muuttaa, ei voi opettaa. Sellaista rakkautta ei ole.
Jos sellaiseen uskoo, vähitellen menettää itsensä, oman itsekunnioituksensa ja eikä jaksa enää välittääkään, väsyy ja luopuu. Kun liian paljon nielee törkyä, joskus siihen tukehtuu.
Niin harhauttavaa on uskotella itselleen, että huomenna asiat parantuu, sitten kun.... ja sitten kun.... niin sitten minä..
Kunnes eräänä päivänä aukaisee silmät, on tullut vanhaksi, näkee menneen elämänsä, katsoo itseään pelistä ja suree mennyttä tuhlattua aikaa, elämää.
Ainahan niitä hyviäkin hetkiä on, ei kai muuten tyhmäkään olis ikuisuutta kaulaa myöden sonnassa.
Ja siksi, siksipä sanonkin teille nuoret:
-Kun vaikeuksia tulee, älää siirtäkö niiden käsittelyä! Ottakaa riski ja käsitelkää ne heti ja sillä voimalla, kun asia sitä vaatii. Jos liitto ei kestä asioiden selvittämistä, parempi, että loppuu ennen kuin te loputte.
-Kaivakaa rohkeutenne omaan elämänne vuoksi vaikka rautakangella. Muistakaa, että teidän elämänne on kyseessä ja se on paljon se.
-Kannustan ottamaan oma elämä lujasti omiin käsiin, olemaan valmis tekemään rankasti suhteen eteen työtä ja pitämään huolta, että molemmat tekee sen työn.
- Ja ennen kaikkea, älkää alistuko, jos toinen jyrää, ei pelosta, ei hetkellisen sovun vuoksi.
Sanotte ehkä, että helppo nyt on sanoa, kun vanhana ja väsyneinen silmin maailmaa katsoo.... ei muuten ole helppoa... Aika on tehnyt tehtävänsä, elämä ehkä nyt lohduttaa sillä, että vihdoin voi nähdä, kuinka väärin on toiminut, kuinka toisin olisi voinut toimia, kuinka paljon päättäväisempi olisi pitänyt olla.
Vilpittömästi lämmöllä toivon voimia teille, jotka elämänne ratkaisevimman ja tärkeimmän asian kanssa painitte, parisuhteenne kanssa.
Why,because, you are worth it :)
Tänä kesänä tulee 32 vuotta, kun mieheni ja minä muutimme saman kattilan ääreen. Nyt kun mietin taaksepäin, tunnustan, että ei sellaista ole ollut, jollaiseksi suhteensa joskus toivoi rakentavansa vaikkakin aikaa myöten.
Arki on ollut arkea, elämä on ollut työtä. Ei siinä pahaa, sellaista elämä vaan on.
Se, mikä on pahaa, on se, että ikuisuuden jälkeen, kuten nyt tuntuu, joutuu vihdoinkin myöntämään itselleen, että ihmistä, jolla ei sydämessään ole kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan, ei ole sitä puolisoaankaan kohtaan, ja kun sisäinen tahto ei ole pakottavan voimakas, ei toista voi auttaa, ei voi muuttaa, ei voi opettaa. Sellaista rakkautta ei ole.
Jos sellaiseen uskoo, vähitellen menettää itsensä, oman itsekunnioituksensa ja eikä jaksa enää välittääkään, väsyy ja luopuu. Kun liian paljon nielee törkyä, joskus siihen tukehtuu.
Niin harhauttavaa on uskotella itselleen, että huomenna asiat parantuu, sitten kun.... ja sitten kun.... niin sitten minä..
Kunnes eräänä päivänä aukaisee silmät, on tullut vanhaksi, näkee menneen elämänsä, katsoo itseään pelistä ja suree mennyttä tuhlattua aikaa, elämää.
Ainahan niitä hyviäkin hetkiä on, ei kai muuten tyhmäkään olis ikuisuutta kaulaa myöden sonnassa.
Ja siksi, siksipä sanonkin teille nuoret:
-Kun vaikeuksia tulee, älää siirtäkö niiden käsittelyä! Ottakaa riski ja käsitelkää ne heti ja sillä voimalla, kun asia sitä vaatii. Jos liitto ei kestä asioiden selvittämistä, parempi, että loppuu ennen kuin te loputte.
-Kaivakaa rohkeutenne omaan elämänne vuoksi vaikka rautakangella. Muistakaa, että teidän elämänne on kyseessä ja se on paljon se.
-Kannustan ottamaan oma elämä lujasti omiin käsiin, olemaan valmis tekemään rankasti suhteen eteen työtä ja pitämään huolta, että molemmat tekee sen työn.
- Ja ennen kaikkea, älkää alistuko, jos toinen jyrää, ei pelosta, ei hetkellisen sovun vuoksi.
Sanotte ehkä, että helppo nyt on sanoa, kun vanhana ja väsyneinen silmin maailmaa katsoo.... ei muuten ole helppoa... Aika on tehnyt tehtävänsä, elämä ehkä nyt lohduttaa sillä, että vihdoin voi nähdä, kuinka väärin on toiminut, kuinka toisin olisi voinut toimia, kuinka paljon päättäväisempi olisi pitänyt olla.
Vilpittömästi lämmöllä toivon voimia teille, jotka elämänne ratkaisevimman ja tärkeimmän asian kanssa painitte, parisuhteenne kanssa.
Why,because, you are worth it :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
sen tajuamiseen, että itsekkään ei ole täydellinen. Naisilla se on yleensä vaikea tajuta ja sattuu kun huomaa itsessäKIN olevan vikaa!
sattuu. Sattuu, kun huomaa vikaa. Ei meistä kukaan ole täydellinen.
En kirjoittanut syyttääkseni miehiä tai yksin miestäni, samassa veneessä tässä ollaan.
Sääli vaan, kun ei ole osannut toimia jo aikaa sitten sillä pontevuudella, mitä elämänkokemus vasta pikkuhiljaa on opettanut. Minulla ei ollut äitiä eikä muutakaan vanhempaa, joka olisi elämänviisauden ja kokemuksen äänellä opastanut, kun sitä olisi tarvinnut. Siksi kirjoitin, siksi olen omille lapsillenikin puhun asioista. Sellaista asiaa, kun ei ole, mistä ei voi puhua. Vanhempana sen lapsillemme voimme opettaa, vaan emme enää puolisoina puolisolle.
Meillä on poikia ja tyttöjä, aikuisia jo kaikki ja omassa elämässään. Yhtä paljon toivon niin pojilleni kuin tyttärilleni ja kaikille maailman pojille ja tyttärille elämäntaitoa, selvitymistaitoa. Rakkautta ja onnea.
Kaikista vaiken koulu on elämä ja yksi onelmallisimmista parisuhde.
Samoissa aatoksissa tässä. Turhaa sitä itseään piiskaa kun yrittää uskotella itselleen paremmasta tulevaisuudesta, reaalimaailmassa tahtoo yleensä käydä päinvastoin.
Avioliitossa on toki alamäkiä, mutta olen sitä mieltä ettei niitä tarvitse kestää jos ne on itsejärjestettyjä (kuten pettäminen, alkoholismi, väkivalta jne); se ei kerro rakkaudesta.
Rakkaus on yliarvostettua parisuhteessa, kunnioitus on tärkeintä.
Mukava kuitenkin huomata että kokemuksistasi huolimatta ole säilyttänyt positiivisuuden ja kykysi rakastaa (maailmaa).
Tunteet kertovat aina kun sinuun sattuu tai loukkaannut.Jospa olisi kykyä ja rohkeutta itseänsä kuunnella.
Toimia niinkuin sydän sanoo ja olla likaa
ajattelematta ja kyselemättä.
Ajattelun kautta menetät helposti sen oman
itsesi tulkitsemisen kun ympäristö syytää
neuvojaan. Ethän sinä nyt niin voi tehdä..
ja mikä pahempaa..Ethän sinä niin voi tuntea.
Ihana mies ja ihanat lapset. Älä riko perhettäsi kyllä sinä pärjäät.
Asiat kyllä muuttuvat paremmiksi...jne.
Näin aika kulkee ja jonakin päivänä huomaat että
muut ovat päättänet elämästäsi.
Sitäkö minä oikeasti itse halusin????
Oliko se nyt siinä?
Loppujen lopuksi rohkeus kuunnella itseään
jokaisessa hetkessä ja tilanteessa on
ainoa ja oikea tie.
Ei huomenna vaan nyt ja tässä.
ei tarvitse kenenkään hyväksyä koskaan!
Vaikka kerrot painavista tunteista ja masentavista muistoista, kirjoituksestasi aistii lämpimän, elämän opettaman ihmisen viisaus. Viisaus piilee siinäkin, että huomaa tehneensä virheitä. Se, millaisia päätöksiä elämämme eri vaiheissa teemme, riippuu paljon myös elämäntilanteista. Elämän hektisissä vaiheissa arki rullaa niin lujaa ettei juuri ole aikaa miettiä huomisia. Vaaran merkkejä tulee, mutta vastuu perheestä painaa. Ehkäpä pysähdymme katselemaan taaksepäin vasta kun elämä seestyy. Silloin soisi huomaavansa, että on tehnyt hyviä valintoja, oppinut virheistään ja huolehtinut läheisistään. Usein näkee jotain aivan muuta.