sivistyneeseen mieheen

syvästi ihastunut

Ihan hurjaa alkaa tänne valittamaan, mutta kun kenellekään en voi kertoa.

Olen ihan lääpälläni työkaveriini, niin ihastunut, että sydän hyppää, kun hän tulee juttelemaan ja minua nolottaa, niin kovasti nolottaa, sillä olen varattu. Hänestä en tiedä, mutta sormusta ei ainakaan ole.

En koskaan voisi kertoa hänelle tunteistani ja en edes haluaisi minkäänlaista suhdetta työkaveriini. Työssäni tehdään paljon ryhmätyötä ja olen saanut olla runsaasti tekemisissä tämän kaverin kanssa, myös ylitöissä. Ehkä siinä syy miksi olen lämmennyt, vaikka ensin pidin tätä ilmestystä vain jotenkin paremmassa luokassa olevana. En ollut edes tiennyt, että yrityksessä jossa olen töissä on tällainen kaveri, kunnes rupesimme työskentelemään yhdessä yhä enemmän. Ensin jopa kieltäydyin työskentelemästä hänen kanssaan, mutta hän vain kannusti minua työskentelmään kanssaan.

Jossain vaiheessa hän jopa tuntui siltä, että olisi yrittänyt iskeä minua. Hän oli niin huomaavainen, että minua hämmensi. Ja hänen hymy, se saa minut sulamaan. Ja kun hän tulee ihan lähelle, mikä kiusaus olisi suudella häntä, mutta me vain hymyillään, ja jutellaan niitä näitä, etupäässä työasioita. Hänen äänensä ja puhetyylinsä saa minut kutiamaan. Olen niin onnellinen että hän on työkaverini! Vaikka tosin fantasioin hänen olevan jotain muutakin.

2

1039

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jamassa

      Minäkin ihastuin pomooni, ns. sivistyneen mieheen(tiedä sitten mitä oikeesti on mut pukumiehiä työelämässä). Itse kun olen ihan tavis, en tykännyt hänestä aluksi. Tuhahdin vaan, että voi jeesus mikä nipo, jne. ;)

      Mekin ollaan tehty paljon yhteistyötä, siitäpä johtuen ollaan nyt kavereita ja meillä on omia "salaisuuksia".

      Minäkään en voisi kertoa tälle miehelle koskaan ihastumisestani, sellaista riskiä ei vaan oteta. MUTTA, mitäpä tehdä kun aina on yks ja sama asia töissä (ja vähän muulloinkin) mielessä.. :( Eikä asiaa auta yhtään molemmin puolinen flirttailu, toisten seuraan hakeutuminen, tikusta asiaa -puhelut, yhdessä nauraminen, yhteiset ylityöt, tms.. Se on vaan kestettävä, kai se joskus ohi menee...?

      • syvästi ihastunut

        Minun ihastukseni ei ole esimieheni vaan ihan työkaveri, meillä töissä kaikki miehet käyttää pukua. En pidä itseänikään ihan taviksena, mutta tämä mies on ruotsinkielinen ja mm. siksi pidän häntä niin ihmeellisenä ilmestyksenä.

        Edellisen kirjoituksen jälkeen, kun näin miehen, tärisin. Onneksi hän ei tullut juttelemaan, en olisi voinut katsoa silmiin, olisi tuntunut, että olisin paljastanut jotain. Juttelemisen sijaan hän katseli minua lasiseinän läpi aivan liian kauan. Seuraavana päivänä jo juttelimme, mutta silloin pystyin olemaan jo oma tunteeton itseni, vaikka olisin halunnut sanoa ja näyttää tunteitani niin paljon enemmän.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      47
      5305
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      53
      1857
    3. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      136
      1707
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1619
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1385
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1250
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      26
      1249
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1077
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1028
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      877
    Aihe