Ystävä -> Entinen ystävä?

Eräs työtoveri oli aiemmin minulle hyvä ystävä. Pidimme yhteyttä sähköpostin välityksellä ja kävimme joskus kahvilla työpaikan kahvilassa. Jostakin syystä olen huomannut että hän on muuttunut minua kohtaan; ei pidä enää yhteyttä, ei ehdota kahville menoa (en minäkään, koska ei ole minun vuoroni). Jos juttelemme, se on pintapuolista jutustelua.

Kysyin häneltä, onko hän jostakin syystä minuun loukkaantunut, mutta hän vastasi ettei voi nyt tarkemmin alkaa selittää. En ole tehnyt mitään erityistä, en tiedä ainakaan tehneeni mitään sellaista mistä syystä pitäisi muuttua erilaiseksi toista kohtaan.

Kuitenkin tuo ex-ystävä selitti minulle sähköpostitse, että edelleen pitää minusta eikä kerro kenellekään niitä asioita joita olemme kahdenkesken puhuneet. En minäkään kerro hänen asioitaan muille. En vain ymmärrä mitä välillemme tuli, enkä tiedä saanko koskaan selvillekään.

Olin niin iloinen kun minulla oli tuo ystävä työpaikalla, työ sujui paremmin kun oli ihminen jonka kanssa saattoi jakaa asioita. Mutta nyt se on ohi. Kiinnyn helposti ihmisiin ja olen ihmeissäni että mitä oikein tapahtui?

Jos olisimme eri sukupuolta ja olisimme seurustelleet, ymmärtäisin paremmin jos minut hylättäisiin. Mutta tämä on ollut ystävyyttä, mitä olen arvostanut ja mistä olen iloinnut. Miksi ystäväni hylkäsi minut?
4791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koska se on pinnallinen/"nykyaikainen" ihminen, jolla on muuta tekemistä ja ajateltavaa kuin sinä.

Äänestä

hei!

Tilanne tuli jotenkin ihan silmieni eteen kun olit niin hyvin sen kuvaillut...olen sitä mieltä että tämä työkaveri joko pelästy omia tunteitansa tai oli saanut kotona toisen mustasukkaiseksi etttä käytös muuttu noin radikaalisti...

saman kokenut

Äänestä
  • Minäkin ystävystyin samaa sukupuota olevan työkaverini kanssa, ja kaikki tuntui menevän hyvin. Kävimmme joskus syömässä työpaikalla yhdessä ja juttelimme kaikenlaisista asioista. Työpaikan virkistystapahtumiin ja työpaikkaliikuntaan ym. menimme yleensä yhdessä. Työkaveri antoi myös tunnustusta ystävyydestäni ja suri kyynelehtien työsuhteeni loppumista. Sovimme pitävämme yhteyttä ja lähtisimme yhdessä hiihtoretkelle talvella.

    Mutta jotain tapahtui, en ymmärrä mitä. Työkaveri vastaili lyhytsanaisesti sähköposteihini ja vihjaili kiireistään. Asumme lähekkäin, mutta hänellä ei tuntunut olevan aikaa nähdä. Kun sain houkuteltua hänet kävelylle, hän oli vaivautunut, katseli paljon maahan ja edelleen vihjaili kiireillään ja menoillaan. Hiihtoretki jäi, koska latu oli kuulemma huono. Hänen puoleltaan ei tullut mitään ehdotuksia, pelkkää välttelyä.

    En ihmettelisi tätä niin paljon, ellei hän aiemmin olisi osoittanut sellaista lämpöä ja ystävyyttä minua kohtaan. Kauniita sanoja ystävyydestä, ikävän kyyneliä...

    Mistä ihmeestä tällainen johtuu? Lopulta tämä työkaveri kielsi minulta kaiken kanssakäymisen ja yhteydenotot ilman järkeviä perusteita. Minua harmittaa tämä asia vielä vuosienkin kuluttua ja syvästi kiintyvänä ihmisenä ikävöin menetettyä ystävyyttä.

    Äänestä

  • yksvaan kirjoitti:

    Minäkin ystävystyin samaa sukupuota olevan työkaverini kanssa, ja kaikki tuntui menevän hyvin. Kävimmme joskus syömässä työpaikalla yhdessä ja juttelimme kaikenlaisista asioista. Työpaikan virkistystapahtumiin ja työpaikkaliikuntaan ym. menimme yleensä yhdessä. Työkaveri antoi myös tunnustusta ystävyydestäni ja suri kyynelehtien työsuhteeni loppumista. Sovimme pitävämme yhteyttä ja lähtisimme yhdessä hiihtoretkelle talvella.

    Mutta jotain tapahtui, en ymmärrä mitä. Työkaveri vastaili lyhytsanaisesti sähköposteihini ja vihjaili kiireistään. Asumme lähekkäin, mutta hänellä ei tuntunut olevan aikaa nähdä. Kun sain houkuteltua hänet kävelylle, hän oli vaivautunut, katseli paljon maahan ja edelleen vihjaili kiireillään ja menoillaan. Hiihtoretki jäi, koska latu oli kuulemma huono. Hänen puoleltaan ei tullut mitään ehdotuksia, pelkkää välttelyä.

    En ihmettelisi tätä niin paljon, ellei hän aiemmin olisi osoittanut sellaista lämpöä ja ystävyyttä minua kohtaan. Kauniita sanoja ystävyydestä, ikävän kyyneliä...

    Mistä ihmeestä tällainen johtuu? Lopulta tämä työkaveri kielsi minulta kaiken kanssakäymisen ja yhteydenotot ilman järkeviä perusteita. Minua harmittaa tämä asia vielä vuosienkin kuluttua ja syvästi kiintyvänä ihmisenä ikävöin menetettyä ystävyyttä.

    Hei ei kannata jäädä kaipaamaan tällaisia ihmisiä, jos kerran on ite laittanu välit poikki. Syyt voi olla mitä moninaiset, mut jos "ystävä" ei muka voi antaa kunnollista selitystä teoistaan niin kröhöm...kyllä on huonosti asiat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mirror kirjoitti:

Eräs työtoveri oli aiemmin minulle hyvä ystävä. Pidimme yhteyttä sähköpostin välityksellä ja kävimme joskus kahvilla työpaikan kahvilassa. Jostakin syystä olen huomannut että hän on muuttunut minua kohtaan; ei pidä enää yhteyttä, ei ehdota kahville menoa (en minäkään, koska ei ole minun vuoroni). Jos juttelemme, se on pintapuolista jutustelua.

Kysyin häneltä, onko hän jostakin syystä minuun loukkaantunut, mutta hän vastasi ettei voi nyt tarkemmin alkaa selittää. En ole tehnyt mitään erityistä, en tiedä ainakaan tehneeni mitään sellaista mistä syystä pitäisi muuttua erilaiseksi toista kohtaan.

Kuitenkin tuo ex-ystävä selitti minulle sähköpostitse, että edelleen pitää minusta eikä kerro kenellekään niitä asioita joita olemme kahdenkesken puhuneet. En minäkään kerro hänen asioitaan muille. En vain ymmärrä mitä välillemme tuli, enkä tiedä saanko koskaan selvillekään.

Olin niin iloinen kun minulla oli tuo ystävä työpaikalla, työ sujui paremmin kun oli ihminen jonka kanssa saattoi jakaa asioita. Mutta nyt se on ohi. Kiinnyn helposti ihmisiin ja olen ihmeissäni että mitä oikein tapahtui?

Jos olisimme eri sukupuolta ja olisimme seurustelleet, ymmärtäisin paremmin jos minut hylättäisiin. Mutta tämä on ollut ystävyyttä, mitä olen arvostanut ja mistä olen iloinnut. Miksi ystäväni hylkäsi minut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu