Yleisradion puheenjohtaja sanoi äsken A-studioss, etteivät YLE:n rahat riittäisi euroviisujen järjestämiseen Suomessa. "Jos ja kun (Lordin) voitto tulee, täytyy lähteä etsimään yhteistyökumppaneita ja keräämään rahaa. Ja jos rahaa ei löydy, täytyy täytyy sitten varmaan kääntyä ruotsalaisten puoleen, ja kysyä, josko he haluaisivat järjestää nämä kisat".
Että näin :)
Että näin :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hehe. :) On tainnut viimein mennä Ylellä puput pöksyyn! Mainostajia kaivattaisiin kipeästi apuun, mutta ei millään voi, eihän vanha visukinttu voi kapitalistien puoleen kääntyä. Menevät sitten mieluummin Ruotsiin..! Petturit.
Sitä vaan ihmettelen, että minkä ihmeen takia Yle laittaa edustajia kisaan mukaan, jos ei ole edes tarkoitus voittaa? No, katsojiahan sillä kalastellaan, tietysti. Mutta kannattaisi muistaa oma vastuu myös, kun kerran leikkiin lähdetään mukaan!!
kisat maikkarille tai neloselle jos ei itse uskalla niitä järjestää.
Vittu tollasella menttaliteelilla ei voiteta koskaan mitään. Ei lätkäkultaakaan voiteta nynnyilyllä.
No kunpa myisikin! Tulisi sitten hoidettua kunnialla omassa maassa nekin kisat. Olisi suuri häpeä laittaa yhdessä maailman edistyneimmissä maissa kisat ulkomaille, koska "ei meillä olekaan varaa". Hohhoijakkaa!
Maikkari ottaisi kisat varmasti riemumielellä ja saisi luultavasti samantien mainostajia valtavasti mukaan!
Tähän mennessä Yle on ostanut ko.kisojen levitysoikeuden Suomessa. Voittaessa se myisi tuoantonsa yli miljardin katsojan maksamaan hintaan,tähän mennessä maksajista ei ole ollut pulaa( toiset TV-yhtiöt) eli jäitä grogiin ja hattuun