Tässä...

NAULA AIDASSA

Lue toki koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause!)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti
malttinsa
hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan. Ensimmäisen päivän
naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi
hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä
pieneni. Hän
huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja
aitaan.

Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan. Hän
kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti että poika vetäisi aidasta
pois yhden
naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät
kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että
hän oli
poistanut kaikki naulat.

Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: "Olet
tehnyt hienoa
työtä, poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei
koskaan enää
saada
entiselleen. Vihapäissäsi sanomasi sanat jättävät juuri tämänlaisia
arpia.
Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan
samantekevää,
kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa."
Sanoilla
aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.

Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut
hymyilemään ja
rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat
meille
kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Nyt on Kansallinen Ystävyysviikko. Osoita ystävillesi, kuinka
paljon heistä
välität. Lähetä tämä viesti jokaiselle, jota pidät YSTÄVÄNÄSI,
vaikka se
tarkoittaisi, että
palautat sen sille, joka sen Sinulle lähetti. Jos se palaa takaisin
itsellesi, tiedät, että Sinulla on ystäväpiiri.

Lähetä nyt tämä kaikille ystävillesi!! Ja perheellesi !
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.
2841
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nyppimään. Mitä enemmän naulattu, sen paremmin kestää. Terveisin "sydän silkkaa rautaa".

Äänestä

Näin jälkeenpäin elämääni kun mietin, paljon on nauloja tullut naulattua.. ei taida päivät riittää kaikkia poistamaan, mutta elän kuitenkin nyt niin, että muutamia saisin pois.. :/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaikille ajateltavaa... kirjoitti:

NAULA AIDASSA

Lue toki koko tämä kertomus aina viimeiseen lauseeseen asti.
(Tärkeintä onkin lukea viimeinen lause!)

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti
malttinsa
hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan. Ensimmäisen päivän
naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi
hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä
pieneni. Hän
huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja
aitaan.

Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt
malttiaan. Hän
kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti että poika vetäisi aidasta
pois yhden
naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät
kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että
hän oli
poistanut kaikki naulat.

Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: "Olet
tehnyt hienoa
työtä, poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei
koskaan enää
saada
entiselleen. Vihapäissäsi sanomasi sanat jättävät juuri tämänlaisia
arpia.
Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan
samantekevää,
kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa."
Sanoilla
aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.

Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut
hymyilemään ja
rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat
meille
kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Nyt on Kansallinen Ystävyysviikko. Osoita ystävillesi, kuinka
paljon heistä
välität. Lähetä tämä viesti jokaiselle, jota pidät YSTÄVÄNÄSI,
vaikka se
tarkoittaisi, että
palautat sen sille, joka sen Sinulle lähetti. Jos se palaa takaisin
itsellesi, tiedät, että Sinulla on ystäväpiiri.

Lähetä nyt tämä kaikille ystävillesi!! Ja perheellesi !
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu